Masturbointi hotellilla kun matkailet yksin
Työmatkalla hotellilla iltaa viettäessä rupesin pohtimaan kuinkahan yleisti ihmiset ottavat ilon irti kun saavat varmasti olla yksin, ilman ulkopuolisia häiriöitä. Ainakin itse nautin täysin rinnoin hotellilla kun voi nauttia rauhassa omista fantasioistani.
En voi olla hymyilemättä ajatukselle suuresta hotellista, joissa iso osa ihmisistä nautiskelee yksinään omissa pikku kopeissaan.
Eli masturboitteko yksinäisiä hotelli-iltoja viettäessä?
Kommentit (111)
Jonkun tutkimuksen mukaan 80% yksinmajoittuvista onanoi hotellis, sukupuolesta riippumatta....
Mitä kautta otatte anonyymisti yhteyttä?
Minä kyllä pidän ensisijaisena illanviettona työmatkahotellissa aulabaarista panoseuran iskemisen ja unilääkkeeksi nussimisen. Noin joka kolmas kerta onnistuu.
Komppaan edellisiä, enpä muista milloin duunireissulla olisi orgasmiton yö ollut. Aulabaarista minkki mukaan, tai sitten itsekseen edegettelyä.
Totta ihmeessä tulee aina hotellilla tyydytettyä itseään oikein pitkän kaavan kautta, kun on omaa rauhaa, ehkä siinä samalla vaimon kanssa seksiviestitellen. Myös tuo sama kuin monella, että verhoista ei niin kauheasti huolta, ettei haittaa vaikka ulospäinkin näkyisi. Siihen nähden miten moni edelläkin tuon listaa omalta kohdaltaan, niin pitäisi iltaisin hotellien ikkunoilla olla paljon mielenkiintoista katseltavaa...
Joskus miettinyt, että jos olisi yksin useamman yön reissulla, niin voisi jättää vaikka eturauhasvibran puolihuolimattomasti päiväksi kylppäriin näkösälle. Olisi mielenkiintoista seurata, olisiko kerrossiivooja jotenkin sen huomioinut kierroksellaan.
Olen paljon hotelleissa työasioissa, 2-6 vrk/viikko. Olen naimisissa, eikä mieheni tiedä mitään harrastuksistani vieraissa kaupungeissa. Joskus hankin ihan random seuraa miehistä hotelliin. Useilla paikkakunnilla minulla on myös vakipanot, joiden kanssa vietän aikaa. Parempi näin kuin kärsiä hotellikuolema.
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä pidän ensisijaisena illanviettona työmatkahotellissa aulabaarista panoseuran iskemisen ja unilääkkeeksi nussimisen. Noin joka kolmas kerta onnistuu.
Pari viikkoa sitten maanantaina löysin Vantaa Hotellin Bar Hertaksesta oikean helmen. Istuin pöydässä, join kahvia ja luin Iltistä. Siihen tuli ehkä 25v nainen kysymään, saako istua. Tottakai, aikaa tässä kuluttelen.
Hän kertoi käyneensä sairaalassa isäänsä katsomassa ja yöpyy tässä hotellissa. Hän kertoi valmistuneensa viime keväänä sairaanhoitajaksi ja hakeneensa kymmeniin paikkoihin. Sitten yksi hakemus tärppäsi ja hän aloitti siellä työt. Aika pian hän huomasi joutuneensa vahvasti lestadiolaiselle paikkakunnalle, jossa hänen tyylisensä sinkkuelämä ei ollut mahdollista, varsinkaan niin silmätikkuna olevassa ammatissa.
Siksi hän tuleekin vapaapäivinään Vantaalle ja etsii Hertaksesta sopivan näköisen uroksen jolta saa seksiä ja yöpaikan. Vain kerran ei onnistunut ja piti itse ottaa huone. Onnistumisia on ollut parisenkymmentä. Niinpä siirryimme huoneeseeni ja nautimme toisistamme pari tuntia, kunnes nukahdimme. Aamulla vielä pikaiset ja hän lähti junalle ja minä liikeneuvotteluun.

saattaa olla jopa totta

rohkea nainen tulla jutteleen helpompi joku merkki vaatteis rantees? et tahtoo seksii? hotelleis varmaan yksinäistä mut kun ei oviin viitsi koputella
Edgettelen hotellissa aina noin puoli tuntia ja menen sen jälkeen hotellin saunaan esittelemään turvonnutta isoa kaluani.