Mies haluaa avioehdon tai oman kirjallisen sopimuksen summasta minkä antaisi mulle erotessamme

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jatkoa

Minä maksanut aina sähkön, lasten lääkärikulut (joita on säännöllisesti, nykyään jo vähemmän), kerho- ja muskarimaksut, omat menot, vaatteet yms. lasten vaatteet..harrastevälineitä maksaa kumpi sattuu maksaa...meillä on aika paljon käteistä kotona ja niistä maksetaan, kun mennään ostaa joltai pyörää tai suksia. Ja se "käteiskassa" on kertynyt kaikesta siitä, mitä meiltä on ihmiset ostaneet. Pitäis siirtyä mobilepay-maksuun.. välillä viedään käteiset tilille, yleensä olen laittanut omalle tilille. Vois laittaa miehenkin, riippuu kumpi vie rahat kauppareissulla. Mies maksanut pojan jalkapallokoulun ja kiekkokoulun (käynyt molemmissa puolisen vuotta). Mies myös yleensä ruuan maksaa, kun käydään kaupassa, jos käyn itekseni niin minä tietenkin ja joskus maksan myös kun käydään yhdessä. Reissut maksaa mies. Ollaan kahdeksan vuoden aikana käyty pari kaupunkilomaa (usemman päivän mittaista) ja useampia Tukholman/Tallinnan päiväristeilyjä. Ei risteilyjä kesäisin, kun on kalliimpaa kuin muulloin. Alennuslipuilla ollaan yleensä aina päästy. Minä maksanut junamatkat, kun ollaan junalla menty mummulaan parisen kertaa vuodessa. Ollaan reissattu kesäisin myös asuntoautolla, mies maksanut. Tosin auto saatu ilmaiseksi suhteilla. Kerran oltu viikon mökkilomalla. Koskaan ei olla oltu kahdestaan missään reissussa, aina lapset mukana. Ei myöskään koskaan käyty syömässä yhdessä, aina lapset mukana, jos jossai ravintolassa käydään tms. Liikutaan paljon kesäisin ihan täällä pk-seudulla, retkeillään, hengaillaan, käydään museoissa  jne perheenä.  

Olen sanonut meidän omaisuustilanteen. Omaisuutta on vain tilillä olevat rahat ja perustavarat mitä mahtuu meidän 68 neliön kolmioon. Ei mitään muuta eikä ole koskaan ollutkaan.  Velkaa ei ole ollut ikinä, miehellä oli avioliiton alkuaikoina opintovelkaa maksettavana, maksoi sen suht nopeasti pois, kun meni valmistuttuaan töihin. Itsellä ei ole ollut koskaan velkaa, paitsi äitille pikkusummia opiskeluaikoina. 

Jos tää nyt julkaistaan, niin terkkuja tutuille :) -ap

Olet maksanut juoksevia kuluja ja mies kerryttänyt omaisuuttaan.

Miksi jätät avioliiton jatkumisen vastuun miehelle? Miksi et repäise itseäsi irti kerralla tuosta kaikesta ja aloita omaa elämää urasuunnitteluineen päivineen? Onko tuohon suhteeseen pakko jäädä? En missään tapauksessa jäisi miehen kanssa yhteen joka kohtelee minua kuin roskaa tai piikaa.

Viittaan yhtä ylempään ap.n kommenttiin.

Sanot ettei teillä ole muuta kuin rahat tilillä.

Kuitenkin kerrot, että teillä on paljon käteistä kotona tavaroista, joita ihmiset ostaa teiltä (?) ja asuntoauto, joka on saatu ilmaiseksi (?).

Alkaa haiskahtaa oudolta.

No mikä on paljon. Sanoinko paljon? En muista, mut ei siellä esim. nyt kovin paljoa ole, en ole laskenut. Toisinaan voi olla vähän enemmän, mut viedään ne pian tilille parempaan talteen.  Eikä jatkuvasti myydä mitään huonekaluja tms. ehkäpä arvokkaampaa, paitsi lasten harrastevälineitä ja vaatteita, niitä tuntuu olevan varsinkin näin keväisin ja syksyisin menossa kiertoon. Toisaalta sieltä "käteiskassasta" kuluu rahaa taas, kun ostaa jotain. Esim tänään hain pari uutta, paketissa olevaa tauluhyllyä, oli jätetty rappukäytävään oven luo ja pudotin rahan postiluukusta. Vasta ostettiin lapselle potkupyörä ja potkulauta, niihin meni myös käteistä jne. Ja viime viikolla meiltä haettiin lasten kenkiä, takkeja, haalaria jne. Eihän nuista paljoa kerry, mut aina jokunen euro tai kymppejä, riippuu mitä myy. Ei tuo meidän käteiskassa paljon tuo lisäarvoa "omaisuuteemme" :D 

Asuntoauto on miehen vanhempien, ei meidän. Ehkä ilmaisin sen jotenkin huonosti, et sai käsityksen, et olisi oma. Saadaan sitä lainaa, jos just sillon he eivät ole reissussa. Yleensä ollaan kerran kesässä käyty joku reissu eri puolilla Suomea. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rikoslain mukaan kiristys on rikos. Kiristys tarkoittaa sitä, että joku pakottaa toisen luopumaan sellaisesta taloudellisesta edusta, johon kiristäjällä ei ole oikeutta. Kiristäminen tapahtuu uhkaamalla.

Kiristysuhkaus voi käsittää mitä tahansa edellyttäen, että uhkauksen toteuttamisella olisi uhrin näkökulmasta kielteisiä seurauksia.

Olennaista on, että uhkaus saa uhrin luopumaan jostakin taloudellisesta edusta. Taloudellisella edulla tarkoitetaan yleensä rahaa. Kiristämällä on kuitenkin mahdollista pakottaa uhri luopumaan myös esineistä tai pakottaa uhri suostumaan epäedulliseen sopimukseen.

Jotta kysymys olisi kiristyksestä edellytetään siis sellaisen kiristysuhkauksen esittämistä, jolla uhri saadaan luopumaan taloudellisesti määriteltävissä olevasta edusta.

Mistä hel*etin kiristyksestä sä jauhat? Oletko psykoosissa?

Mies löysi tämän ketjun ja häntä rupesi jännittämään. Säälin kaikkia, jotka joutuvat tämän kaltaista dialogia käymään ja tämmöisiä argumentteja kuulemaan: Oletko psykoosissa? Mene hoitoon. Köyhää ja ankeaa.

Vierailija kirjoitti:

Sopimuksissa joissa selkeä rahasumma, yleensä mennään hiukan yläkanttiin, joten on liian vähän.

Olet hoitanut lapsia, ei se ollut lusmuilua.

Kun kaikesta olette ennenkin sopineet, todennäköisesti nytkin pääsette sopuratkaisuun.

Päättelen vain, jos kertomus totta, mies haluaa sopimusta, olisi kai tarjonnut enemmän.

Tosin nähty oikeassakin elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jatkoa

Minä maksanut aina sähkön, lasten lääkärikulut (joita on säännöllisesti, nykyään jo vähemmän), kerho- ja muskarimaksut, omat menot, vaatteet yms. lasten vaatteet..harrastevälineitä maksaa kumpi sattuu maksaa...meillä on aika paljon käteistä kotona ja niistä maksetaan, kun mennään ostaa joltai pyörää tai suksia. Ja se "käteiskassa" on kertynyt kaikesta siitä, mitä meiltä on ihmiset ostaneet. Pitäis siirtyä mobilepay-maksuun.. välillä viedään käteiset tilille, yleensä olen laittanut omalle tilille. Vois laittaa miehenkin, riippuu kumpi vie rahat kauppareissulla. Mies maksanut pojan jalkapallokoulun ja kiekkokoulun (käynyt molemmissa puolisen vuotta). Mies myös yleensä ruuan maksaa, kun käydään kaupassa, jos käyn itekseni niin minä tietenkin ja joskus maksan myös kun käydään yhdessä. Reissut maksaa mies. Ollaan kahdeksan vuoden aikana käyty pari kaupunkilomaa (usemman päivän mittaista) ja useampia Tukholman/Tallinnan päiväristeilyjä. Ei risteilyjä kesäisin, kun on kalliimpaa kuin muulloin. Alennuslipuilla ollaan yleensä aina päästy. Minä maksanut junamatkat, kun ollaan junalla menty mummulaan parisen kertaa vuodessa. Ollaan reissattu kesäisin myös asuntoautolla, mies maksanut. Tosin auto saatu ilmaiseksi suhteilla. Kerran oltu viikon mökkilomalla. Koskaan ei olla oltu kahdestaan missään reissussa, aina lapset mukana. Ei myöskään koskaan käyty syömässä yhdessä, aina lapset mukana, jos jossai ravintolassa käydään tms. Liikutaan paljon kesäisin ihan täällä pk-seudulla, retkeillään, hengaillaan, käydään museoissa  jne perheenä.  

Olen sanonut meidän omaisuustilanteen. Omaisuutta on vain tilillä olevat rahat ja perustavarat mitä mahtuu meidän 68 neliön kolmioon. Ei mitään muuta eikä ole koskaan ollutkaan.  Velkaa ei ole ollut ikinä, miehellä oli avioliiton alkuaikoina opintovelkaa maksettavana, maksoi sen suht nopeasti pois, kun meni valmistuttuaan töihin. Itsellä ei ole ollut koskaan velkaa, paitsi äitille pikkusummia opiskeluaikoina. 

Jos tää nyt julkaistaan, niin terkkuja tutuille :) -ap

Olet maksanut juoksevia kuluja ja mies kerryttänyt omaisuuttaan.

Miksi jätät avioliiton jatkumisen vastuun miehelle? Miksi et repäise itseäsi irti kerralla tuosta kaikesta ja aloita omaa elämää urasuunnitteluineen päivineen? Onko tuohon suhteeseen pakko jäädä? En missään tapauksessa jäisi miehen kanssa yhteen joka kohtelee minua kuin roskaa tai piikaa.

Viittaan yhtä ylempään ap.n kommenttiin.

Sanot ettei teillä ole muuta kuin rahat tilillä.

Kuitenkin kerrot, että teillä on paljon käteistä kotona tavaroista, joita ihmiset ostaa teiltä (?) ja asuntoauto, joka on saatu ilmaiseksi (?).

Alkaa haiskahtaa oudolta.

No mikä on paljon. Sanoinko paljon? En muista, mut ei siellä esim. nyt kovin paljoa ole, en ole laskenut. Toisinaan voi olla vähän enemmän, mut viedään ne pian tilille parempaan talteen.  Eikä jatkuvasti myydä mitään huonekaluja tms. ehkäpä arvokkaampaa, paitsi lasten harrastevälineitä ja vaatteita, niitä tuntuu olevan varsinkin näin keväisin ja syksyisin menossa kiertoon. Toisaalta sieltä "käteiskassasta" kuluu rahaa taas, kun ostaa jotain. Esim tänään hain pari uutta, paketissa olevaa tauluhyllyä, oli jätetty rappukäytävään oven luo ja pudotin rahan postiluukusta. Vasta ostettiin lapselle potkupyörä ja potkulauta, niihin meni myös käteistä jne. Ja viime viikolla meiltä haettiin lasten kenkiä, takkeja, haalaria jne. Eihän nuista paljoa kerry, mut aina jokunen euro tai kymppejä, riippuu mitä myy. Ei tuo meidän käteiskassa paljon tuo lisäarvoa "omaisuuteemme" :D 

Asuntoauto on miehen vanhempien, ei meidän. Ehkä ilmaisin sen jotenkin huonosti, et sai käsityksen, et olisi oma. Saadaan sitä lainaa, jos just sillon he eivät ole reissussa. Yleensä ollaan kerran kesässä käyty joku reissu eri puolilla Suomea. -ap

Ap olet aika sekaisin ilmeisesti. :( Sulle on koitettu tässä parin sadan viestin edestä sanoa että miehesi käyttää sinua hyväksi ja hanki asianajaja etkä reagoi siihen juuri mitenkään, selität vain appivanhempien asuntoautosta, räsäästöpossun sisällöstä ja siitä kuinka olette katselleet kontrolloivalle miehelle yksiötä (miten ihmeessä hoitaa vuoroviikkonsa yksiössä ja eikö olisi terveempää muuttaa sen verran erilleen että kun teille tulee uudet puolisot ja omat elämät kyseeseen niin olisi edes tilaa hengittää muualle kuin exään päin?!) samasta talosta missä asut ja että mies saa päättää miten asia etenee. :(

Tekisi mieli jo luovuttaa koska suoraan sanoen näen sinut ja lapsesi jo köyhyyteen ja tukiluukuille valumassa, suremassa sitä ettei sinulla ole varaa tarjota lapsille kunnon joulua ja päivittelemässä täällä viiden vuoden kuluttua että miksi naapurihuoneistossa asuva kontrolloiva eksäsi kiusaa sinua. Nyt kun näyttää siltä että enemmän kiinnostaa miehen toiveet kuin lasten saati oma tulevaisuus.

Herätys pahvi nyt oikeasti. Se asianajaja on sitä varten että kun oma pääsi on sekaisin, oma etu kateissa ja turtumus painaa niin hän hoitaa jotta sinun ei tarvitse. Mutta ei kai kenellekään voi järkeä puhua.

Täällä on monia "hyviä" kommentteja tullut, myös niiltä, jotka on "mieheni puolella". En nyt jaksa jokaiseen erikseen kommentoida ja lainata tekstejä. Mutta jäit mieleen, sinä äiti, joka olit ollut 5v lapsen kanssa kotona sekä työttömänä, opiskellut uuden ammatin (?) jne. Kerrankin oli joku johon edes vähän samaistua, kun olen tosiaan vähän outolintu tässä nykymaailmassa. 

Joissakin kommenteissa on jotain virheellistä "tietoa"/tulkintaa mun teksteistä (tai sitten en osaa asiaani selittää ymmärrettävästi), mutta olkoot, ei voi kaikkea alkaa korjailee. Kuten jossain aiemmassa kommentissa jo sanoin, niin myönnän, että syytä on minussa itsessä. En ole aina ollut (läheskään) tarpeeksi aktiivinen ja olen elänyt elämääni melko huolettomastikin päivä kerrallaan. Kunnianhimoa ei pahemmin ole, en ole koskaan haaveillut urasta ja et etenisin uralla tms. En tiedä miksi menin yliopistoon. Vanhempani on käyneet vain kansakoulun, sisarukset amis- ja amk-pohjalla. Varmaan sen aikaiset kaverit vaikutti..he meni yliopistoon ja itseänikin lukeminen ja asiat kiinnosti, tykkäsin opiskella ja sain hyviä arvosanoja. Kielissä olen aina ollut huono, joten siksikin ei olisi pitänyt mennä kouluttautumaan nuinkaan pitkälle. Se että cv:ssä nyt ei ole juurikaan työkokemusta (paitsi lastenhoitoa, siis muutakin kuin omien lasten ja liukuhihnatyötä tehtaassa), niin kielitaito mulla oikeasti on olematon. En osaa edes neuvoa,jos joku kysyy kadulla neuvoa.. siis enkuksi. Saatikka muilla kielillä. Tää on yksi asia mikä hävettää ja nolottaa ja ties mitä. Enkä oikein edes osaa tehdä sille mitään, ei ole motivaatiota opiskella itsenäisesti saatikka mennä jonnekki kielikursseille. Mies taas... sehän työskentelee ulkomaisissa projekteissa  ja joutuu jatkuvasti töissään käyttää englantia. Tää nyt alkaa menee taa sivuraiteille. Mut jos saisin valita, valitsisin toisin jo ajoista,kun mies ei ollut kuvioissa. 

Joku kirjoitti, että vaikuttan apaattiselta ja et olen elänyt jossain pussissa tms. Et tarvisi puhua jollekin. On mulla sisaruksia ja vanhemmat, mut olen huono avautumaan. Jotain he tietää meidän parisuhteesta ja mun ongelmista (juurikin huono itsetunto ja saamattomuus jne), mut ei paljoa. Pitäisi mennä jonnekin terapiaan. Huono itsetunto ei ole tullut nyt mun ja miehen suhteen aikana, vaan jo aiemmin. Miettinyt, et enkö ole lapsena saanut tarpeeksi tukea eri asioissa ja sitten aikuisena tarvisin tukea vähän kaikkeen. Just et olis joku joka sanois, et nyt teet näin ja nyt noin. Meet sinne tänne ja tuonne. Esim. saatan lukea jotain työnhakuilmoitusta ja miettiä monta päivää olisko musta siihen työhön ja kuvittelen kaikkia tilanteita ja mitä se sit olis. Sit kun oon sinut ajatuksen kanssa, et ehkä se vois olla kivaakin ja ehkä musta olis siihen, niin sit huomaan, et työpaikkailmoitus on kadonnut, ehkä siis joku on jo tehtävään otettu. Tiedän,e t pitäis vaan hakea ja sitten vasta miettiä, kun kutsutaan haastatteluun tai kun saa sen paikan. -ap

jatkuu..

Mut siis tarkoitus oli sanoa, et mies kyllä oikeassakin, kun se ajattelee, et mun asenteessa vikaa. Etten yritä tarpeeksi ja ole tosissaan. Sekin gradu.. joku sanoi, et gradu jäi kesken, kun muutin miehen perässä ja tuli lapsi. No, tosiasiassa olin jahkaillut sen gradun kanssa jo jonkin aikaa ennen miestä, eli olisin tosi tehokas ollessani saanut sen tehtyä ennen naimisiinmenoa tai muuttoa toiselle puolelle Suomea. Mutta siinä oli omat vaikeutensa, esim juuri kielitaito. Englanninkieliset teokset tuotti vaikeuksia. Muutenhan mä sen olisin osannut, sain kanditutkielmastakin hyvät arvosanat. Aiheen rajauksessa olis myös ongelmia ja aineistossa. Yritin päästä sieltä missä aita on matalin, en jaksanut alkaa haastattelee tms. Joku siinä tökki ja tosiaan sit kun alettiin olee miehen kanssa en edes mennyt kesätöihin, kun oli tarkoitus keskittyä graduun. Mies teki myös lopputyötä sillon ja oli tosi rento kesä yhdessä. Mut se tosiaan teki, mulla meni päivät haahuiluksi. Tein kyllä aina jotain, mut en edistynyt. Haalin kirjoja kirjastoista eri puolilta pk-seutua..huh. Sekin tuntui jo ylivoimaisen rankalta. Helppoa oli siellä pienellä opiskelupaikkakunnalla... :) Mies ei siis koskaan ole nähnyt mun olevan töissä (lukuunottamatta paria Seuren lastenhoitokeikkaa odottaessani esikoista).

Jollain tavalla mieheni oli "pelastus" elämääni silloin. En ajatellut hänestä elättäjää itselleni, mutta turvaa kuitenkin. Samoin tosin mieheni ajatteli minusta, oltiin molemmat aika yksinäisiä. Gdaru oli helppo unohtaa, kun aloin heti odottaa esikoista. Elämä oli huoletonta omalla tavallaan. Sai olla lapsen kanssa kotona ilman paineita. Tosin nyt jälkeenpäin ajateltuna kaikki huolet ja paineet vain meni taka-alalle ja siirtyi vuosilla eteenpäin. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää, vai miten se meni. Nyt jälkeenpäin ajateltuna olin vähän naiivi sillon elämän todellisuuden suhteen. Nyt ahdistaa kun tosiaan on omanikäisistä ihan jäljessä. Olen edelleen se sama,joka sillon gradua teki... samassa tilanteessa. Tunnen itseni edelleen nuoreksi tytöksi, vaikka ikää jo on...mietin, et jos koulutautuu uudelleen, niin tuskin sitä pääsee töihin, kun nuoremmat vien paikat. Ja ns. hanttihommiin hain jo sillon eka lapsen jälkeen, haastattelussakin kävin. Totesi haastattelija, et sulla näyttäis olevan tuota koulutusta... mä vaan et niin. En päässyt. Mieskin sanoo, et mitä hakee niihin, kun ottavat nuorempia ja ripeämpiä. No minne sitten haen... ahdistavaa. Ehkä pääsen lastenhoitokeikoille päiväkotiin. itseasiassa mulle tarjottiin sillon aiemmin lastentarhanopettajan sijaisuutta (!!), en ottanut vastaan. En kokenut (enkä koe vieläkään), et olisin pätevä niihin hommiin. Liian vastuullistakin. 

Ja tuosta vielä, etten yritä tosissaan, niin tavallaan mielessä ne asiat pyörii, mut en saa tehtyä mitään konkreettista kun muutenkin tässä arjessa on paljon kaikkea tekemistä. Varmaan jos lapsi olis hoidossa päivittäin useamman tunnin, niin ehtisi enemmän paneutua työnhakuun ja miettiä kaikkea terapiaan menemistä jne. Me hoidetaan lapset kaksin, ei koskaan kukaan hoida niitä. Kerran vuodessa ehkä vien pariksi tunniksi mun siskolle nyt kun lapset on jo vähän isompia. Tämäkin omaa saamattomuutta. Esim. meidän parisuhdeaika.. yhteistä aikaa on iltaisin, kun lapset nukkuu. Oma syy, kun ei hommata hoitajaa eikä edistetä asiaa yhtään. Aina kun mies työreissuilla ollut, olen yksin lasten kanssa 24h ne päivät/viikot. 

Arvostan suuresti vanhempia, jotka hoitaa lapset kotona enkä kadu sitä yhtään, et lapset on saaneet olla meillä kotihoidossa. Mut ei tää menny niinku srömsössä nyt sitten kuitenkaan :) 

Sekavaa tekstiä ja hyppii asiasta toiseen miten sattuu, pahoittelut. -ap

Vierailija kirjoitti:

Mut siis tarkoitus oli sanoa, et mies kyllä oikeassakin, kun se ajattelee, et mun asenteessa vikaa. Etten yritä tarpeeksi ja ole tosissaan. Sekin gradu.. joku sanoi, et gradu jäi kesken, kun muutin miehen perässä ja tuli lapsi. No, tosiasiassa olin jahkaillut sen gradun kanssa jo jonkin aikaa ennen miestä, eli olisin tosi tehokas ollessani saanut sen tehtyä ennen naimisiinmenoa tai muuttoa toiselle puolelle Suomea. Mutta siinä oli omat vaikeutensa, esim juuri kielitaito. Englanninkieliset teokset tuotti vaikeuksia. Muutenhan mä sen olisin osannut, sain kanditutkielmastakin hyvät arvosanat. Aiheen rajauksessa olis myös ongelmia ja aineistossa. Yritin päästä sieltä missä aita on matalin, en jaksanut alkaa haastattelee tms. Joku siinä tökki ja tosiaan sit kun alettiin olee miehen kanssa en edes mennyt kesätöihin, kun oli tarkoitus keskittyä graduun. Mies teki myös lopputyötä sillon ja oli tosi rento kesä yhdessä. Mut se tosiaan teki, mulla meni päivät haahuiluksi. Tein kyllä aina jotain, mut en edistynyt. Haalin kirjoja kirjastoista eri puolilta pk-seutua..huh. Sekin tuntui jo ylivoimaisen rankalta. Helppoa oli siellä pienellä opiskelupaikkakunnalla... :) Mies ei siis koskaan ole nähnyt mun olevan töissä (lukuunottamatta paria Seuren lastenhoitokeikkaa odottaessani esikoista).

Jollain tavalla mieheni oli "pelastus" elämääni silloin. En ajatellut hänestä elättäjää itselleni, mutta turvaa kuitenkin. Samoin tosin mieheni ajatteli minusta, oltiin molemmat aika yksinäisiä. Gdaru oli helppo unohtaa, kun aloin heti odottaa esikoista. Elämä oli huoletonta omalla tavallaan. Sai olla lapsen kanssa kotona ilman paineita. Tosin nyt jälkeenpäin ajateltuna kaikki huolet ja paineet vain meni taka-alalle ja siirtyi vuosilla eteenpäin. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää, vai miten se meni. Nyt jälkeenpäin ajateltuna olin vähän naiivi sillon elämän todellisuuden suhteen. Nyt ahdistaa kun tosiaan on omanikäisistä ihan jäljessä. Olen edelleen se sama,joka sillon gradua teki... samassa tilanteessa. Tunnen itseni edelleen nuoreksi tytöksi, vaikka ikää jo on...mietin, et jos koulutautuu uudelleen, niin tuskin sitä pääsee töihin, kun nuoremmat vien paikat. Ja ns. hanttihommiin hain jo sillon eka lapsen jälkeen, haastattelussakin kävin. Totesi haastattelija, et sulla näyttäis olevan tuota koulutusta... mä vaan et niin. En päässyt. Mieskin sanoo, et mitä hakee niihin, kun ottavat nuorempia ja ripeämpiä. No minne sitten haen... ahdistavaa. Ehkä pääsen lastenhoitokeikoille päiväkotiin. itseasiassa mulle tarjottiin sillon aiemmin lastentarhanopettajan sijaisuutta (!!), en ottanut vastaan. En kokenut (enkä koe vieläkään), et olisin pätevä niihin hommiin. Liian vastuullistakin. 

Ja tuosta vielä, etten yritä tosissaan, niin tavallaan mielessä ne asiat pyörii, mut en saa tehtyä mitään konkreettista kun muutenkin tässä arjessa on paljon kaikkea tekemistä. Varmaan jos lapsi olis hoidossa päivittäin useamman tunnin, niin ehtisi enemmän paneutua työnhakuun ja miettiä kaikkea terapiaan menemistä jne. Me hoidetaan lapset kaksin, ei koskaan kukaan hoida niitä. Kerran vuodessa ehkä vien pariksi tunniksi mun siskolle nyt kun lapset on jo vähän isompia. Tämäkin omaa saamattomuutta. Esim. meidän parisuhdeaika.. yhteistä aikaa on iltaisin, kun lapset nukkuu. Oma syy, kun ei hommata hoitajaa eikä edistetä asiaa yhtään. Aina kun mies työreissuilla ollut, olen yksin lasten kanssa 24h ne päivät/viikot. 

Arvostan suuresti vanhempia, jotka hoitaa lapset kotona enkä kadu sitä yhtään, et lapset on saaneet olla meillä kotihoidossa. Mut ei tää menny niinku srömsössä nyt sitten kuitenkaan :) 

Sekavaa tekstiä ja hyppii asiasta toiseen miten sattuu, pahoittelut. -ap

Ensin pitäisi selvittää haluatko jatkaa suhdetta vaikka taloudellinen etuus olisi lakisääteistä pienempi. Selvästikin on nyt niin, että miehesi haluaa lyödä pelin poikki koska teillä ei ole avioehtoa. Eikä häntä siitä yksin voin syyttää. En huomaa että sinäkään syytät. Sun pitää nyt punnita rakkautta ja euroja. Euroja jotka eivät alunperinkään kuuluisi sinulle jos avioehto olisi tehty kuten nykypäivänä kuuluu.

Joo ap, ihan sama mitä on ollut ja mennyt, tulevaisuus on ainoa mikä merkitsee nyt, lopeta toi vanhan märehtiminen, gradu sitä ja gradu tätä. Jos oot ajelehtinut elämäsi tähän päivään asti ja löytänyt ukon joka siinä sivussa vedellyt naruistasi kohta vuosikymmenen niin arvaa mitä? Ainoa mitä voit nyt tehdä on huolehtia tulevaisuudesta. Mitään ei oo vielä hävitty mutta kohta aika hiton paljon jos et lopeta tuota itsesäälissä möyrimistä.

Ja tavallaan olen aina ihannoinut sellaista "ei työkeskeistä -elämäntapaa".  Miehellekin tein selväksi jo alkuun, etten sitten hyväksy ylipitkiä työpäiviä, reissujakaan en kovin usein. Olinhan opinnoissa lukenut työnuuvuttamista, työn imusta jne., joten ne oli pinnalla ja on kyllä vaikuttanut omaan ajattelutapaan. Eikä raha ja omaisuus ole mulle ollut koskaan tärkeää, mielummin pieni palkka ja vähän töissä, kuitenkin et tulee toimeen, mitä töissä aamusta iltaan ja kauheana omaisuutta. Tai ilman omaisuuttakin, miksi painaa töitä aamusta iltaan, onhan muutakin elämää kuin työ? Tosin en ihannoi työttömänä olemistakaan tai elämäntapatyöttömyyttä. 

Miehestä vielä sen verran, et on kyllä vienyt lapsia lääkäriin kesken työpäivän, ollaan menty usein yhdessä. On poissa töistä, jos se sen vaatii. Siinä mielessä hyvä työ, kun tosiaan joustaa. Esim kun toinen lapsi valvotti eka viikkoina niin, et pääsin nukkumaan vasta, kun esikoinen jo heräsi, niin mies meni myöhemmin päivällä vasta töihin ja oli esikoisen kanssa aamupäivän, kun mä nukuin vauvan kanssa sen muutaman tunnin. Oli myös kotona lasten kanssa, kun olin leikkauksessa sairaalassa 3 päivää. Mies siis oli töistä pois nuo 3 päivää. Ja tää tuli yhtäkkiä, ei voinut ilmoittaa ajoissa töihin et on sillon ja sillon pois. Kun odotin esikoista ja mies oli just lähtenyt työreissulle, kaaduin vauvamasun kanssa (seisoin tuolilla laittamassa lamppua, kun tuoli keikkasi ja tipahdin lattialle), niin soitin toki miehellekin asiasta ja mies tuli lentokentältä suoraan sairaalaan, jonne minä siis menin taksilla kotoa. Työkaverinsa lähti yksin reissuun. Mies on tosi huolehtiva lastensa suhteen ainakin, et en usko, etteikö huolehtisi heistä eron jälkeenkin, kun jotkut sitä kovasti epäilevät. Ja tosiaan töistä pystyy olee pois, jos tarve vaatii. Esim. mun hammaslääkärikäynnit on töistä pois kotona lapsen kanssa. Tosin koitan ottaa ajat aamusta, jolloin ei joudu olee niin paljoa pois ja kun terveysasema on lähellä, niin ei mene kauaa. 

Mieshän on siis ihanteellinen perheenisä, aviomies ja menestyy töissä, mutta sit on se toinenkin puoli... -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jatkoa

Minä maksanut aina sähkön, lasten lääkärikulut (joita on säännöllisesti, nykyään jo vähemmän), kerho- ja muskarimaksut, omat menot, vaatteet yms. lasten vaatteet..harrastevälineitä maksaa kumpi sattuu maksaa...meillä on aika paljon käteistä kotona ja niistä maksetaan, kun mennään ostaa joltai pyörää tai suksia. Ja se "käteiskassa" on kertynyt kaikesta siitä, mitä meiltä on ihmiset ostaneet. Pitäis siirtyä mobilepay-maksuun.. välillä viedään käteiset tilille, yleensä olen laittanut omalle tilille. Vois laittaa miehenkin, riippuu kumpi vie rahat kauppareissulla. Mies maksanut pojan jalkapallokoulun ja kiekkokoulun (käynyt molemmissa puolisen vuotta). Mies myös yleensä ruuan maksaa, kun käydään kaupassa, jos käyn itekseni niin minä tietenkin ja joskus maksan myös kun käydään yhdessä. Reissut maksaa mies. Ollaan kahdeksan vuoden aikana käyty pari kaupunkilomaa (usemman päivän mittaista) ja useampia Tukholman/Tallinnan päiväristeilyjä. Ei risteilyjä kesäisin, kun on kalliimpaa kuin muulloin. Alennuslipuilla ollaan yleensä aina päästy. Minä maksanut junamatkat, kun ollaan junalla menty mummulaan parisen kertaa vuodessa. Ollaan reissattu kesäisin myös asuntoautolla, mies maksanut. Tosin auto saatu ilmaiseksi suhteilla. Kerran oltu viikon mökkilomalla. Koskaan ei olla oltu kahdestaan missään reissussa, aina lapset mukana. Ei myöskään koskaan käyty syömässä yhdessä, aina lapset mukana, jos jossai ravintolassa käydään tms. Liikutaan paljon kesäisin ihan täällä pk-seudulla, retkeillään, hengaillaan, käydään museoissa  jne perheenä.  

Olen sanonut meidän omaisuustilanteen. Omaisuutta on vain tilillä olevat rahat ja perustavarat mitä mahtuu meidän 68 neliön kolmioon. Ei mitään muuta eikä ole koskaan ollutkaan.  Velkaa ei ole ollut ikinä, miehellä oli avioliiton alkuaikoina opintovelkaa maksettavana, maksoi sen suht nopeasti pois, kun meni valmistuttuaan töihin. Itsellä ei ole ollut koskaan velkaa, paitsi äitille pikkusummia opiskeluaikoina. 

Jos tää nyt julkaistaan, niin terkkuja tutuille :) -ap

Olet maksanut juoksevia kuluja ja mies kerryttänyt omaisuuttaan.

Miksi jätät avioliiton jatkumisen vastuun miehelle? Miksi et repäise itseäsi irti kerralla tuosta kaikesta ja aloita omaa elämää urasuunnitteluineen päivineen? Onko tuohon suhteeseen pakko jäädä? En missään tapauksessa jäisi miehen kanssa yhteen joka kohtelee minua kuin roskaa tai piikaa.

Viittaan yhtä ylempään ap.n kommenttiin.

Sanot ettei teillä ole muuta kuin rahat tilillä.

Kuitenkin kerrot, että teillä on paljon käteistä kotona tavaroista, joita ihmiset ostaa teiltä (?) ja asuntoauto, joka on saatu ilmaiseksi (?).

Alkaa haiskahtaa oudolta.

No mikä on paljon. Sanoinko paljon? En muista, mut ei siellä esim. nyt kovin paljoa ole, en ole laskenut. Toisinaan voi olla vähän enemmän, mut viedään ne pian tilille parempaan talteen.  Eikä jatkuvasti myydä mitään huonekaluja tms. ehkäpä arvokkaampaa, paitsi lasten harrastevälineitä ja vaatteita, niitä tuntuu olevan varsinkin näin keväisin ja syksyisin menossa kiertoon. Toisaalta sieltä "käteiskassasta" kuluu rahaa taas, kun ostaa jotain. Esim tänään hain pari uutta, paketissa olevaa tauluhyllyä, oli jätetty rappukäytävään oven luo ja pudotin rahan postiluukusta. Vasta ostettiin lapselle potkupyörä ja potkulauta, niihin meni myös käteistä jne. Ja viime viikolla meiltä haettiin lasten kenkiä, takkeja, haalaria jne. Eihän nuista paljoa kerry, mut aina jokunen euro tai kymppejä, riippuu mitä myy. Ei tuo meidän käteiskassa paljon tuo lisäarvoa "omaisuuteemme" :D 

Asuntoauto on miehen vanhempien, ei meidän. Ehkä ilmaisin sen jotenkin huonosti, et sai käsityksen, et olisi oma. Saadaan sitä lainaa, jos just sillon he eivät ole reissussa. Yleensä ollaan kerran kesässä käyty joku reissu eri puolilla Suomea. -ap

Miksi mies haluaisi ostaa "tauluhyllyjä"?

Vierailija kirjoitti:

Joo ap, ihan sama mitä on ollut ja mennyt, tulevaisuus on ainoa mikä merkitsee nyt, lopeta toi vanhan märehtiminen, gradu sitä ja gradu tätä. Jos oot ajelehtinut elämäsi tähän päivään asti ja löytänyt ukon joka siinä sivussa vedellyt naruistasi kohta vuosikymmenen niin arvaa mitä? Ainoa mitä voit nyt tehdä on huolehtia tulevaisuudesta. Mitään ei oo vielä hävitty mutta kohta aika hiton paljon jos et lopeta tuota itsesäälissä möyrimistä.

En mielestäni möyri itsesäälissä. Ja todellakin, katse tulevaan. 

Tuossakun kirjoitin ajatuksiani, niin koitin vaan selittää miksi ymmärrän miestäni ja monia täällä, jotka on ns. mieheni puolella.  Kun olen oikeasti vähän saamaton ja aion kaikkea, mut en saa aikaiseksi (paitsi kotityöt sujuu ihmeen hyvin, jossain es olen hyvä ;) ). Ei ole tarkoitus missään itsesäälissä rypeä ja jahkailla menneillä. -ap

Miksi olette päättäneet erota?

Saan vaikutelman, että miehellä on tämmönen idea, ja sulle on ihan sama.

Miksi olette epäsovussa?

Miksi et tiedä, paljonko miehelläsi on rahaa.

Ei sitä yleensä puolisolta salata.

Kuulostaa siltä, että teillä ei ole juuri mitään kontaktia ja ette edes tee mitään avioliittonne eteen.

Miehellä on ehkä suhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jatkoa

Minä maksanut aina sähkön, lasten lääkärikulut (joita on säännöllisesti, nykyään jo vähemmän), kerho- ja muskarimaksut, omat menot, vaatteet yms. lasten vaatteet..harrastevälineitä maksaa kumpi sattuu maksaa...meillä on aika paljon käteistä kotona ja niistä maksetaan, kun mennään ostaa joltai pyörää tai suksia. Ja se "käteiskassa" on kertynyt kaikesta siitä, mitä meiltä on ihmiset ostaneet. Pitäis siirtyä mobilepay-maksuun.. välillä viedään käteiset tilille, yleensä olen laittanut omalle tilille. Vois laittaa miehenkin, riippuu kumpi vie rahat kauppareissulla. Mies maksanut pojan jalkapallokoulun ja kiekkokoulun (käynyt molemmissa puolisen vuotta). Mies myös yleensä ruuan maksaa, kun käydään kaupassa, jos käyn itekseni niin minä tietenkin ja joskus maksan myös kun käydään yhdessä. Reissut maksaa mies. Ollaan kahdeksan vuoden aikana käyty pari kaupunkilomaa (usemman päivän mittaista) ja useampia Tukholman/Tallinnan päiväristeilyjä. Ei risteilyjä kesäisin, kun on kalliimpaa kuin muulloin. Alennuslipuilla ollaan yleensä aina päästy. Minä maksanut junamatkat, kun ollaan junalla menty mummulaan parisen kertaa vuodessa. Ollaan reissattu kesäisin myös asuntoautolla, mies maksanut. Tosin auto saatu ilmaiseksi suhteilla. Kerran oltu viikon mökkilomalla. Koskaan ei olla oltu kahdestaan missään reissussa, aina lapset mukana. Ei myöskään koskaan käyty syömässä yhdessä, aina lapset mukana, jos jossai ravintolassa käydään tms. Liikutaan paljon kesäisin ihan täällä pk-seudulla, retkeillään, hengaillaan, käydään museoissa  jne perheenä.  

Olen sanonut meidän omaisuustilanteen. Omaisuutta on vain tilillä olevat rahat ja perustavarat mitä mahtuu meidän 68 neliön kolmioon. Ei mitään muuta eikä ole koskaan ollutkaan.  Velkaa ei ole ollut ikinä, miehellä oli avioliiton alkuaikoina opintovelkaa maksettavana, maksoi sen suht nopeasti pois, kun meni valmistuttuaan töihin. Itsellä ei ole ollut koskaan velkaa, paitsi äitille pikkusummia opiskeluaikoina. 

Jos tää nyt julkaistaan, niin terkkuja tutuille :) -ap

Olet maksanut juoksevia kuluja ja mies kerryttänyt omaisuuttaan.

Miksi jätät avioliiton jatkumisen vastuun miehelle? Miksi et repäise itseäsi irti kerralla tuosta kaikesta ja aloita omaa elämää urasuunnitteluineen päivineen? Onko tuohon suhteeseen pakko jäädä? En missään tapauksessa jäisi miehen kanssa yhteen joka kohtelee minua kuin roskaa tai piikaa.

Viittaan yhtä ylempään ap.n kommenttiin.

Sanot ettei teillä ole muuta kuin rahat tilillä.

Kuitenkin kerrot, että teillä on paljon käteistä kotona tavaroista, joita ihmiset ostaa teiltä (?) ja asuntoauto, joka on saatu ilmaiseksi (?).

Alkaa haiskahtaa oudolta.

No mikä on paljon. Sanoinko paljon? En muista, mut ei siellä esim. nyt kovin paljoa ole, en ole laskenut. Toisinaan voi olla vähän enemmän, mut viedään ne pian tilille parempaan talteen.  Eikä jatkuvasti myydä mitään huonekaluja tms. ehkäpä arvokkaampaa, paitsi lasten harrastevälineitä ja vaatteita, niitä tuntuu olevan varsinkin näin keväisin ja syksyisin menossa kiertoon. Toisaalta sieltä "käteiskassasta" kuluu rahaa taas, kun ostaa jotain. Esim tänään hain pari uutta, paketissa olevaa tauluhyllyä, oli jätetty rappukäytävään oven luo ja pudotin rahan postiluukusta. Vasta ostettiin lapselle potkupyörä ja potkulauta, niihin meni myös käteistä jne. Ja viime viikolla meiltä haettiin lasten kenkiä, takkeja, haalaria jne. Eihän nuista paljoa kerry, mut aina jokunen euro tai kymppejä, riippuu mitä myy. Ei tuo meidän käteiskassa paljon tuo lisäarvoa "omaisuuteemme" :D 

Asuntoauto on miehen vanhempien, ei meidän. Ehkä ilmaisin sen jotenkin huonosti, et sai käsityksen, et olisi oma. Saadaan sitä lainaa, jos just sillon he eivät ole reissussa. Yleensä ollaan kerran kesässä käyty joku reissu eri puolilla Suomea. -ap

Ap olet aika sekaisin ilmeisesti. :( Sulle on koitettu tässä parin sadan viestin edestä sanoa että miehesi käyttää sinua hyväksi ja hanki asianajaja etkä reagoi siihen juuri mitenkään, selität vain appivanhempien asuntoautosta, räsäästöpossun sisällöstä ja siitä kuinka olette katselleet kontrolloivalle miehelle yksiötä (miten ihmeessä hoitaa vuoroviikkonsa yksiössä ja eikö olisi terveempää muuttaa sen verran erilleen että kun teille tulee uudet puolisot ja omat elämät kyseeseen niin olisi edes tilaa hengittää muualle kuin exään päin?!) samasta talosta missä asut ja että mies saa päättää miten asia etenee. :(

Tekisi mieli jo luovuttaa koska suoraan sanoen näen sinut ja lapsesi jo köyhyyteen ja tukiluukuille valumassa, suremassa sitä ettei sinulla ole varaa tarjota lapsille kunnon joulua ja päivittelemässä täällä viiden vuoden kuluttua että miksi naapurihuoneistossa asuva kontrolloiva eksäsi kiusaa sinua. Nyt kun näyttää siltä että enemmän kiinnostaa miehen toiveet kuin lasten saati oma tulevaisuus.

Herätys pahvi nyt oikeasti. Se asianajaja on sitä varten että kun oma pääsi on sekaisin, oma etu kateissa ja turtumus painaa niin hän hoitaa jotta sinun ei tarvitse. Mutta ei kai kenellekään voi järkeä puhua.

No just tälleen!!

Herätys tosiaan.

Tajuat kai, että eron jälkeen sinä maksat osaltasi kaiken, mikä kuuluu sinun puoliskoon?

Autoreissut on historiaa, kaikki ne kodin työt, mitä et osaa, jää joko tekemättä tai ostat ne ammattilaiselta. Kaikki, mihin mies ennen kuskasi, menette julkisilla tai taksilla. Se maksaa ja on vaivalloista. Sinusta tulee perheen ainoa aikuinen, olet yksin vastuussa ja hoidat ja maksat kaiken.

Jostain kumman syystä eronneille sattuu outoja vastoinkäymisiä. Multa hajosi liesi. Poks, vain lauantai.iltana klo 23. Kaverilta hajosi uuniinluukku (räts vain), toiselta suli pakastin, kolmannen tyttären fillarin ajoi joku tunari solmuun...

Sun olisi parasta mennä eroseminaariin, että saat vertaistukea.

Kyllä ihmisille sattuu kaikenlaista, ja siitä selviää. Mutta sun pitää nyt tosiaan herätä🕰.

Sä kirjotat nyt ihan kuin et tajuaisi, että te olette eroamassa.

Ihan oikeasti. Sä kuulostat ihan selvästi siltä, että olet ulkopuolisen avun tarpeessa.

Sun mies haluaa eron. Sä vaan puhut miten hyvä isä ja mies se on, kuin et tajuaisi, että se on historiaa.

Sä tulet tarvitsemaan apua, joten on korkea aika ruveta puhumaan omaisille tilanteesta, jos sulla kerran on sisaruksia ja vanhemmat elossa.

Kyllä mä ymmärrän että te olette ajautuneet miehen kanssa erillenne. Tehän elätte ihan eri maailmoissa.

Sun ihmisarvoa ei poista, oli kielitaitoa tai ei.

Tollasia epäsuhtaparejakin on. Esim. ex.appivanhemmat. Mies oli johtaja, vaimo ollut koko ikänsä kotona. Siellä se istui kissa sylissä ja katsoi Kauniita ja rohkeita. Sillä ei ollut mitään tolkkua siitä mitä maailmassa oli tapahtunut 70-luvun jälkeen. Ei se mieskään kyllä muilla aloilla loistanut kuin työssään. Ajattelin usein, että jos niille tulisi ero, anoppi varmaan päätyisi holhottavaksi. Se ei yksinään pärjäisi. Se oli oikeasti hölmö ja ilkeä vielä. Ei ammattia.

Älä sinä nyt ole hölmö, vaan herää.

Tai jos et pysty tekemään mitään työtä, niin sit työkyvyttömyyseläke vetämään.

Ap, kuulostaa siltä, että sinulla on pitkäaikaista masennusta. Hae itsellesi keskusteluapua, jotta saat ajatuksiasi selkiytettyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jatkoa

Minä maksanut aina sähkön, lasten lääkärikulut (joita on säännöllisesti, nykyään jo vähemmän), kerho- ja muskarimaksut, omat menot, vaatteet yms. lasten vaatteet..harrastevälineitä maksaa kumpi sattuu maksaa...meillä on aika paljon käteistä kotona ja niistä maksetaan, kun mennään ostaa joltai pyörää tai suksia. Ja se "käteiskassa" on kertynyt kaikesta siitä, mitä meiltä on ihmiset ostaneet. Pitäis siirtyä mobilepay-maksuun.. välillä viedään käteiset tilille, yleensä olen laittanut omalle tilille. Vois laittaa miehenkin, riippuu kumpi vie rahat kauppareissulla. Mies maksanut pojan jalkapallokoulun ja kiekkokoulun (käynyt molemmissa puolisen vuotta). Mies myös yleensä ruuan maksaa, kun käydään kaupassa, jos käyn itekseni niin minä tietenkin ja joskus maksan myös kun käydään yhdessä. Reissut maksaa mies. Ollaan kahdeksan vuoden aikana käyty pari kaupunkilomaa (usemman päivän mittaista) ja useampia Tukholman/Tallinnan päiväristeilyjä. Ei risteilyjä kesäisin, kun on kalliimpaa kuin muulloin. Alennuslipuilla ollaan yleensä aina päästy. Minä maksanut junamatkat, kun ollaan junalla menty mummulaan parisen kertaa vuodessa. Ollaan reissattu kesäisin myös asuntoautolla, mies maksanut. Tosin auto saatu ilmaiseksi suhteilla. Kerran oltu viikon mökkilomalla. Koskaan ei olla oltu kahdestaan missään reissussa, aina lapset mukana. Ei myöskään koskaan käyty syömässä yhdessä, aina lapset mukana, jos jossai ravintolassa käydään tms. Liikutaan paljon kesäisin ihan täällä pk-seudulla, retkeillään, hengaillaan, käydään museoissa  jne perheenä.  

Olen sanonut meidän omaisuustilanteen. Omaisuutta on vain tilillä olevat rahat ja perustavarat mitä mahtuu meidän 68 neliön kolmioon. Ei mitään muuta eikä ole koskaan ollutkaan.  Velkaa ei ole ollut ikinä, miehellä oli avioliiton alkuaikoina opintovelkaa maksettavana, maksoi sen suht nopeasti pois, kun meni valmistuttuaan töihin. Itsellä ei ole ollut koskaan velkaa, paitsi äitille pikkusummia opiskeluaikoina. 

Jos tää nyt julkaistaan, niin terkkuja tutuille :) -ap

Olet maksanut juoksevia kuluja ja mies kerryttänyt omaisuuttaan.

Miksi jätät avioliiton jatkumisen vastuun miehelle? Miksi et repäise itseäsi irti kerralla tuosta kaikesta ja aloita omaa elämää urasuunnitteluineen päivineen? Onko tuohon suhteeseen pakko jäädä? En missään tapauksessa jäisi miehen kanssa yhteen joka kohtelee minua kuin roskaa tai piikaa.

Viittaan yhtä ylempään ap.n kommenttiin.

Sanot ettei teillä ole muuta kuin rahat tilillä.

Kuitenkin kerrot, että teillä on paljon käteistä kotona tavaroista, joita ihmiset ostaa teiltä (?) ja asuntoauto, joka on saatu ilmaiseksi (?).

Alkaa haiskahtaa oudolta.

No mikä on paljon. Sanoinko paljon? En muista, mut ei siellä esim. nyt kovin paljoa ole, en ole laskenut. Toisinaan voi olla vähän enemmän, mut viedään ne pian tilille parempaan talteen.  Eikä jatkuvasti myydä mitään huonekaluja tms. ehkäpä arvokkaampaa, paitsi lasten harrastevälineitä ja vaatteita, niitä tuntuu olevan varsinkin näin keväisin ja syksyisin menossa kiertoon. Toisaalta sieltä "käteiskassasta" kuluu rahaa taas, kun ostaa jotain. Esim tänään hain pari uutta, paketissa olevaa tauluhyllyä, oli jätetty rappukäytävään oven luo ja pudotin rahan postiluukusta. Vasta ostettiin lapselle potkupyörä ja potkulauta, niihin meni myös käteistä jne. Ja viime viikolla meiltä haettiin lasten kenkiä, takkeja, haalaria jne. Eihän nuista paljoa kerry, mut aina jokunen euro tai kymppejä, riippuu mitä myy. Ei tuo meidän käteiskassa paljon tuo lisäarvoa "omaisuuteemme" :D 

Asuntoauto on miehen vanhempien, ei meidän. Ehkä ilmaisin sen jotenkin huonosti, et sai käsityksen, et olisi oma. Saadaan sitä lainaa, jos just sillon he eivät ole reissussa. Yleensä ollaan kerran kesässä käyty joku reissu eri puolilla Suomea. -ap

Ap olet aika sekaisin ilmeisesti. :( Sulle on koitettu tässä parin sadan viestin edestä sanoa että miehesi käyttää sinua hyväksi ja hanki asianajaja etkä reagoi siihen juuri mitenkään, selität vain appivanhempien asuntoautosta, räsäästöpossun sisällöstä ja siitä kuinka olette katselleet kontrolloivalle miehelle yksiötä (miten ihmeessä hoitaa vuoroviikkonsa yksiössä ja eikö olisi terveempää muuttaa sen verran erilleen että kun teille tulee uudet puolisot ja omat elämät kyseeseen niin olisi edes tilaa hengittää muualle kuin exään päin?!) samasta talosta missä asut ja että mies saa päättää miten asia etenee. :(

Tekisi mieli jo luovuttaa koska suoraan sanoen näen sinut ja lapsesi jo köyhyyteen ja tukiluukuille valumassa, suremassa sitä ettei sinulla ole varaa tarjota lapsille kunnon joulua ja päivittelemässä täällä viiden vuoden kuluttua että miksi naapurihuoneistossa asuva kontrolloiva eksäsi kiusaa sinua. Nyt kun näyttää siltä että enemmän kiinnostaa miehen toiveet kuin lasten saati oma tulevaisuus.

Herätys pahvi nyt oikeasti. Se asianajaja on sitä varten että kun oma pääsi on sekaisin, oma etu kateissa ja turtumus painaa niin hän hoitaa jotta sinun ei tarvitse. Mutta ei kai kenellekään voi järkeä puhua.

No just tälleen!!

Herätys tosiaan.

Tajuat kai, että eron jälkeen sinä maksat osaltasi kaiken, mikä kuuluu sinun puoliskoon?

Autoreissut on historiaa, kaikki ne kodin työt, mitä et osaa, jää joko tekemättä tai ostat ne ammattilaiselta. Kaikki, mihin mies ennen kuskasi, menette julkisilla tai taksilla. Se maksaa ja on vaivalloista. Sinusta tulee perheen ainoa aikuinen, olet yksin vastuussa ja hoidat ja maksat kaiken.

Jostain kumman syystä eronneille sattuu outoja vastoinkäymisiä. Multa hajosi liesi. Poks, vain lauantai.iltana klo 23. Kaverilta hajosi uuniinluukku (räts vain), toiselta suli pakastin, kolmannen tyttären fillarin ajoi joku tunari solmuun...

Sun olisi parasta mennä eroseminaariin, että saat vertaistukea.

Kyllä ihmisille sattuu kaikenlaista, ja siitä selviää. Mutta sun pitää nyt tosiaan herätä🕰.

En nyt ihan ymmärtänyt tätä. Olen kyllä asunut yksin ja hoitanut asioita yksin. Avannut viemäriputket, soittanut huoltomiehen, laittanut lamput kattoon (ihan sokeripala sellaiset) jne. En itse näe ongelmana, ettenkö pärjäisi yksin. Toki on lapset, mutta ei olla ajateltu muuttaa kovin kauaksi toisistaan ihan lasten takia. Joten tarvittaessa saisin varmasti apua mieheltänikin. Jos en, niin sitten hoidetaan asia muuten kuten muutkin yksineläjät. Meillä ei aina ole ollut autoa, olen tottunut liikkuu julkisilla ja käymään ruokakaupassa kävellen. Kaupat on lähellä, palvelut on lähellä. Ei juuri mikään muuttuisi käytännön elämässä, jos mies tästä lähtisi. Siis tuollaiset kaupassa käynnit ja autoajelut ainakaan. 

Joku mainitsi, et mä katon vaan miehelle yksiötä tästä läheltä. No en ole katsonut kun tasan kerran, kun mietin tosiaan asumuseroa jo senkin takia,kun en jaksaisi enää siivota miehen jälkiä (meillä on erilaiset siisteyskäsitykset  ja mies ei ole lapsena tottunu laittaa tavaroita paikoilleen, syytän anoppia kun ei ole opettanut:P ).  Laskin huvikseni, ettei rahallisesti hävittäisi juurikaan, jos vuokrattaisiin tuosta yksiö. No sen ajatuksen sitten hautasin täysin, kun siinähän kävisi niin, et mies olisi täällä kotona/meillä. Lasten lelut on täällä jne. Tuo ei siis ollut mikään pitkälle viety ajatus, hetken mielijohde lähinnä. Mutta: jos me erotaan, niin kumpikin haluaa, et asutaan sen verran lähekkäin, et lapsilla pysyy elinpiiri, kaverit ja koulut samoina. Eli jos mies meinaa tästä lähteä, niin etsii sitten asuntonsa samalta alueelta. Jos meinaa et lapset on hällä vuoro viikoin. Ja en näe eroa niin, etteikö nähtäis lapsia myös toisen vuoroviikolla. En usko, et mieskään pystyisi olee viikon olematta lasten kanssa. Nyt siis tottunut, et on lähes kaiken vapaa-ajan lasten kanssa (kun ei ole kotitöitä, remppahommia tms. niin mitäpä sitä muutakaan? sinänsä hyvä, voisihan hän viettää vapaa-aikansa huonomminkin, onneksi ei.) 

Ja kuulostaa jotenkin kaukaiselta puhua uusista puolisoista, kun tämä yksiön ihmettelijä niistäkin mainitsi. Emmä nyt ajattele mahdollisia uusia puolisoita, kun ja jos ero tulee, vaan lapsia ja itseäni. En halua kauaksi lapsista, eli parempi vaan, et asuttaisiin miehen kanssa lähekkäin.Ei nyt samassa taloyhtiössä, mut lähellä kuitenkin. Uudet puolisot tulee sit joskus jos on tullakseen ja asiaa katsotaan sitten uudestaan. Tyhmää nyt ajatella niin pitkälle. Mähän jo aiemmin tuolla sanoin, ettei miestä mulle enää, kiitos. Toki ei koskaan voi tietää, mut ei ole ajankohtaista vähään aikaan. 

Itseähän houkuttaisi ajatus muuttaa lähemmäs vanhempia ja sisaruksia, jo nyt, mutta etenkin jos ero tulisi. Mut lasten takia en sitä tekisi.. haluan, et lapsilla on isäkin ja olisi liian pitkä matka sitten kulkea. Eikä siellä olis varmaan töitäkään, muuttotappiokunta... Eihän tiiä miten kävisi sitten myöhemmin, mut ei ainakaan vähään aikaan tulisi mieleen, vaan pysyisin täällä missä nyt ollaan. 

Ai että ap:n pitäisi mennä eroseminaariin? Jos tämän palstan kommentoijat ovat seminaarilaisia, pysyisin poissa!

Ja jotka olette toitottaneet, et herää ja hae apua, eroa itse jne. No, saamaton kun olen... eli ei niin helppoa. Enkä voi tänne vastata, et hei kiitos neuvoista, menen heti terapiaan, hommaan asianajajan, haen eroa jne. Mietintää mietintää. Toki asioita pitää miettiä ja pohtia ja ottaa selvää. Kiitos teille siis, kun olette neuvoja antaneet ja saaneet mut miettimään lisää. Olen toki eroa pohtinut aiemminkin. 

 Mies ei muuten sen vatsup viestin jälkeen ole puhunut koko asiasta. Hautoo kai mielessään.. tosin oli tänään aika normaali. Jopa puhui minulle asioita omasta aloitteestaan (siis muutakin kuin arkisia käytännön asioita.) Tosin heti aamulla sanoi mulle, kun ääneen ajattelin, et minkäköhän väriset uudet ikkunat meille nyt sit tulee valkoiset vai mustat, et turhaa puhetta, puhut taas liikaa.. enkä ollut edes montaa sanaa sanonut sitä ennen :/ Kivaa. Lapset kuulee tuota jatkuvasti. (meillä siis tulossa ikkunaremontti, ollaan vuokralla, niin en ole varma kummanväriset omistaja on valinnut). Oishan se kivaa, kun voisi vaan olla oma itsensä ja joku tykkäisi minusta sellaisenaan. Saisi nauraa ja puhua vapaasti ilman, et tarvii miettiä toisen olotilaa tai et nyt se ei tykkää ja suuttuu tms. Olisinkin tajunnut vastata miehen puheeseen (kun siis puhui mulle ihan muusta kun lapsiin/arkeen liittyvistä), et turhaa puhetta, emmä jaksa sua (noin se tekee mulle usein). 

Tosin nyt illalla, kun lapsi pyysi isää lukemaan kirjaa, isä kieltäytyi, kun pää kipeä. No meni sitten läppärille ja mässytti karkkia.. lapsi tuli viereen. Rumasti sanoo, et mene, mene mene pois, heti. Mä avasin taas sanaisen arkkuni ja sanoin, poika haluaa läheisyyttä, elä niin tylysti...ja et jos pää kipeä niin miksi koneella.. tokaisi vaan vihaisella äänellä, et onneks sustakin kohta pääsee eroon kun mä lähen tästä. 

Täytyy huomenna jutella mitä se meinaa, et vois alkaa lapsillekin puhuu. Ja et onko oikeasti nyt tekemässä jotain konkreettista asian eteen eikä vaan puhu ja aio ja uhkaile. 

Joku ihmetteli, kun en tiedä paljonko miehen tilillä rahaa. No en oikeasti tiedä. Joskus tiesin kun kysyin, ku mietittiin asunnon ostoa, mut unohtanu... vois kysyä uudestaan, mut en just nyt. Mut ei kyse siitä, et tarvis salailla jotain. Tai no katotaan mitä mies sanoo, kun kysyn. Ei ainakaans salaillut vuosi sitten. 

Vierailija kirjoitti:

Sä kirjotat nyt ihan kuin et tajuaisi, että te olette eroamassa.

Ihan oikeasti. Sä kuulostat ihan selvästi siltä, että olet ulkopuolisen avun tarpeessa.

Sun mies haluaa eron. Sä vaan puhut miten hyvä isä ja mies se on, kuin et tajuaisi, että se on historiaa.

Sä tulet tarvitsemaan apua, joten on korkea aika ruveta puhumaan omaisille tilanteesta, jos sulla kerran on sisaruksia ja vanhemmat elossa.

Kyllä mä ymmärrän että te olette ajautuneet miehen kanssa erillenne. Tehän elätte ihan eri maailmoissa.

Sun ihmisarvoa ei poista, oli kielitaitoa tai ei.

Tollasia epäsuhtaparejakin on. Esim. ex.appivanhemmat. Mies oli johtaja, vaimo ollut koko ikänsä kotona. Siellä se istui kissa sylissä ja katsoi Kauniita ja rohkeita. Sillä ei ollut mitään tolkkua siitä mitä maailmassa oli tapahtunut 70-luvun jälkeen. Ei se mieskään kyllä muilla aloilla loistanut kuin työssään. Ajattelin usein, että jos niille tulisi ero, anoppi varmaan päätyisi holhottavaksi. Se ei yksinään pärjäisi. Se oli oikeasti hölmö ja ilkeä vielä. Ei ammattia.

Älä sinä nyt ole hölmö, vaan herää.

Tai jos et pysty tekemään mitään työtä, niin sit työkyvyttömyyseläke vetämään.

Työkyvyttömyyseläkettä ei varmasti kovin helpolla saa, luulen -ap