Miksi ujo ja hiljainen mies ei syrjäytyisi?
Mitä järkeä kouluttautua, tehdä töitä jne. kun nämä luonteenpiirteet ovat niin isoja turn offeja naisille, että ei kuitenkaan kelpaa ja jää kuitenkin perheettömäksi?
M23
Kommentit (81)
Se, ettei saa naista, ei ole sama kuin syrjäytyminen. Sitä paitsi tuhannet muut ujot ja hiljaiset miehet ovat löytäneet naisen. Jos käykin niin, että jäät pitkäksi aikaa sinkuksi, koita keskittyä muihin elämänalueisiin. Sinkkuus tällä hetkellä ei tarkoita, ettetkö kellekään kelpaisi. Et vain ole tavannut oikeanlaista ihmistä. Parisuhteeseen pääseminen vaatii vain sinut ja sen yhden ihmisen, meillä muilla 7 miljardilla ihmisellä ei mitään tekemistä sen kanssa. Muutama neuvo vielä: älä syytä itseäsi sinkkuudestasi, älä syytä siitä muita, äläkä katkeroidu. Koita löytää onnellisuutta elämästäsi vaikka jäisitkin ilman kumppania.
Totuus on, että voisit löytää sen naisien tänään tai kymmenien vuosien päästä, joten koita olla kärsivällinen.
Tsemppiä! :*
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä jyrätään nuoret ihmiset jotka kysyvät apua ongelmiinsa. EI jaksa ymmärtää tuollaisia naisia. Nainen olen itsekin.
Koska täällä on kokeiltu pään silitystä eikä se johda mihinkään. Sata sivua selittelyä miksi ei käy tehdä mitään on seurauksena siitä. Ongelma on siinä että pojilta ei vaadita mitään, sen jatkaminen ei auta. Jos ihmiset olisivat välinpitämättömiä, kukaan ei vastaisi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä jyrätään nuoret ihmiset jotka kysyvät apua ongelmiinsa. EI jaksa ymmärtää tuollaisia naisia. Nainen olen itsekin.
Jo se pääasiallinen ongelma on sisäisen motivaation puute mikä sitten konkretisoituu ammatin, palkkatyön ja parisuhteen puuttumisena niin vaikea sitä motivaatiota on ulkoa kaataa.Ihmisen kun pitää itse miettiä mitä pitää tavoittelemisen arvoisena ja paljonko on valmis uhraamaan sen eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse taas haluaisin kysyä, miksi naisen "saaminen" (oli kyse sitten niin seksistä kuin parisuhteestakin) tuntuu olevan niin monelle miehelle se ainoa merkityksellinen asia elämässä, tai vähintäänkin siellä listan kärjessä lähestulkoon kaiken muun edellä?
Yst.terv. 25-vuotias "ikisinkku" neitsytnainen
Siksi, koska yksinäisyys sekä läheisyyden ja seksin täydellinen puute ovat yhdistelmä joka imee ihmisestä pois halun pyrkiä eteenpäin.
On täysin eri asia maata yksinään kotona kaiket päivät miettien asioita ja nähden vain seiniä (sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti) ympärillään kuin että on joku toinen ihminen jonka kanssa jakaa elämänsä.
Yksinäisenä tuntee ettei pysty mihinkään ja että kaikki on toivotonta.
Olet masentunut, hanki siihen nyt ensiksi apua. Ja seuraavaksi yksinäisyyteen. Ei naisystävä ole ainoa asia jolla lievitetään yksinäisyyttä. Oikeasti nyt, ihan ensiksi töihin. Sillä lailla pääset jo eroon pahimmasta yksinäisyydestä. Sitten jälkeen jotain mielekästä harrastusta. Liikuntaa, kunnon ruokaa. Sitten alat olla siinä kuosissa että naisen löytymisestä tulee mahdollista. Mutta mitään noista et pysty tekemään ilman että masennustasi aletaan hoitamaan jollain tavalla, joten tilaa tänään aika. Vaadi apua.
Ei kyse ole masennuksesta. Jos olen toisten ihmisten seurassa (esim. sukulaisten luona tai aiemmin työkokeilupaikassa) niin olen todella aktiivinen ja aikaansaava. Yksin ollessa taas passivoidun enkä tee välttämättä viikkokausiin mitään konkreettista.
Töitä on vaikea saada, kun CV on käytännössä pelkkä tyhjä paperi, ammattia ei ole eikä ole hyvä markkinoimaan itseään tai omaa "supliikkia". Kavereitakaan ei tuosta vaan löydetä kun ei ole tottunut sellaiseen ja ylipäätään on huono olemaan ihmisten kanssa.
Sitten sun on kultapieni mentävä oman mukavuusalueesi yli ja tehtävä asioita jotta saat CN:n täyttymään, uuden ammatin ja opit markkinoimaan itseäsi.Tajuatko?Sä et kehity jos et mene epämukavuusalueelle ja haasta itseäsi.Niin ne menestyjät ovat tehneet. Älä selitä että et ole tottunut, sun on opeteltava jos haluat saada jotain aikaan. Yksin ollessasi opiskele,vaikka verkosta uutta kieltä.Pääasia että teet jotain hyödyllistä ja luot sitä perustusta tulevien vuosien menestykselle. Hae kouluun ja jos pääset, lähde vaihtoon.Avartaa kummasti maailmaa ja lisää itseluottamusta.
Sitä on helppo sanoa, että ryhdy tekemään asioita vaikka tuntuu pahalta tai että haasta itsesi. Mutta oikeassa elämässä sitä on tosi vaikea kohdata esim. voimakasta pelon, alakuloisuuden tai ahdistuksen tunnetta yksinään. Ehkä jos olisi joku henkilökohtainen orjapiiskuri olemassa joka pakottaisi, niin sitten voisi onnistua.
Oletko terapiassa? Terapeutti on se ihminen joka auttaa sua pärjäämään noiden tunteiden kanssa.

En ymmärrä miksi pitää olla noin alentuva. Jos sinä olet tehokas maailmannainen niin se ei tarkoita että kaikki sitä ovat tai tulevat koskaan olemaan. On ihan ok olla ujo ja hiljainen. Ihminen muuttuu joka tapauksessa iän myötä.
Jos se kerran on ok niin sitten sellaisen ihmisen pitää tyytyä siihen eikä tulla tänne valittamaan kun maailmaa tai parisuhdetta ei ojenneta kultalautasella.Eikö vain?
Aina on olemassa se vaihtoehto että tekee itse pieniä asioita jotka vievät elämässä eteenpäin, sen sijaan että vain olisi virran vietävänä ilman omaa tahtoa ja aloitteellisuutta.
En sanoisi että tyytyä siihen, vaan ymmärtää, että on ihan ok just sellaisena kuin on. Kysyjä ei varmaan ole vielä sinut oman persoonallisuutensa kanssa. Mutta totta on, että jokaisen on itse tehtävä asioita päästäkseen sinne mihin haluaa. Kunhan nyt ensin asettaa ne päämääräät.
Jos asiat eivät onnistu, on muutakin yleensä taustalla kuin pelkkä laiskuus ja päähänsilittely.
Kaksi ekaa vastausta kertoikin jo, miksi "yhteiskuntaan mukaan menemisessä" ei oikeastaan ole mitään järkeä. Kuka tuollaisten yhteiskunnassa haluaisi olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse taas haluaisin kysyä, miksi naisen "saaminen" (oli kyse sitten niin seksistä kuin parisuhteestakin) tuntuu olevan niin monelle miehelle se ainoa merkityksellinen asia elämässä, tai vähintäänkin siellä listan kärjessä lähestulkoon kaiken muun edellä?
Yst.terv. 25-vuotias "ikisinkku" neitsytnainen
Siksi, koska yksinäisyys sekä läheisyyden ja seksin täydellinen puute ovat yhdistelmä joka imee ihmisestä pois halun pyrkiä eteenpäin.
On täysin eri asia maata yksinään kotona kaiket päivät miettien asioita ja nähden vain seiniä (sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti) ympärillään kuin että on joku toinen ihminen jonka kanssa jakaa elämänsä.
Yksinäisenä tuntee ettei pysty mihinkään ja että kaikki on toivotonta.
Olet masentunut, hanki siihen nyt ensiksi apua. Ja seuraavaksi yksinäisyyteen. Ei naisystävä ole ainoa asia jolla lievitetään yksinäisyyttä. Oikeasti nyt, ihan ensiksi töihin. Sillä lailla pääset jo eroon pahimmasta yksinäisyydestä. Sitten jälkeen jotain mielekästä harrastusta. Liikuntaa, kunnon ruokaa. Sitten alat olla siinä kuosissa että naisen löytymisestä tulee mahdollista. Mutta mitään noista et pysty tekemään ilman että masennustasi aletaan hoitamaan jollain tavalla, joten tilaa tänään aika. Vaadi apua.
Ei kyse ole masennuksesta. Jos olen toisten ihmisten seurassa (esim. sukulaisten luona tai aiemmin työkokeilupaikassa) niin olen todella aktiivinen ja aikaansaava. Yksin ollessa taas passivoidun enkä tee välttämättä viikkokausiin mitään konkreettista.
Töitä on vaikea saada, kun CV on käytännössä pelkkä tyhjä paperi, ammattia ei ole eikä ole hyvä markkinoimaan itseään tai omaa "supliikkia". Kavereitakaan ei tuosta vaan löydetä kun ei ole tottunut sellaiseen ja ylipäätään on huono olemaan ihmisten kanssa.
Sitten sun on kultapieni mentävä oman mukavuusalueesi yli ja tehtävä asioita jotta saat CN:n täyttymään, uuden ammatin ja opit markkinoimaan itseäsi.Tajuatko?Sä et kehity jos et mene epämukavuusalueelle ja haasta itseäsi.Niin ne menestyjät ovat tehneet. Älä selitä että et ole tottunut, sun on opeteltava jos haluat saada jotain aikaan. Yksin ollessasi opiskele,vaikka verkosta uutta kieltä.Pääasia että teet jotain hyödyllistä ja luot sitä perustusta tulevien vuosien menestykselle. Hae kouluun ja jos pääset, lähde vaihtoon.Avartaa kummasti maailmaa ja lisää itseluottamusta.
Sitä on helppo sanoa, että ryhdy tekemään asioita vaikka tuntuu pahalta tai että haasta itsesi. Mutta oikeassa elämässä sitä on tosi vaikea kohdata esim. voimakasta pelon, alakuloisuuden tai ahdistuksen tunnetta yksinään. Ehkä jos olisi joku henkilökohtainen orjapiiskuri olemassa joka pakottaisi, niin sitten voisi onnistua.
Oletko terapiassa? Terapeutti on se ihminen joka auttaa sua pärjäämään noiden tunteiden kanssa.
Yhdestä terapeutista on kokemusta useamman vuoden takaa ja se oli aivan yhtä tyhjän kanssa. Se terapeutti tyytyi lähinnä voivottelemaan eikä edes keksinyt mikä minua voisi vaivata, kun masentunut en kerran ole.
Ehkä jossain olisi joku parempi terapeutti, mutta pitäisi toisaalta saada aikaan ja toisaalta uskaltaa etsiä sellainen, mikä on hyvin vaikeaa.

Ni sitten ei auta kuin syrjäytyä sinne sängyn pohjalle. Toivottavasti se on sen arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä kouluttautua, tehdä töitä jne. kun nämä luonteenpiirteet ovat niin isoja turn offeja naisille, että ei kuitenkaan kelpaa ja jää kuitenkin perheettömäksi?
M23
Ihan vapaasti voit olla tekemättä mitään, jos elät omavaraistaloudessa tai sinulla on perinnöksi tai muuten saatua omaisuutta. Muussa tapauksessa yhteiskunta odottaa sinulta panosta. Kaltaistesi takia riemuitsen aktiivimallista ja siitä, että kyyti tulee vielä kovenemaan entisestään. Ennemmin tai myöhemmin pääset väistämättä osalliseksi kuntouttavan työtoiminnan iloista eli pääset tekemään ilmaiseksi töitä, joista muille maksetaan. Ei varaa harrastuksiin, matkailuun, mukavuuksiin... Enjoy!
Mitäs jos se kyyti meneekin niin päin, että sinä alat tehdä ilmaiseksi niitä vanhoja töitä ja ap pääsee niihin samoihin töihin ilman koulutusta, mutta kohtalaisella palkalla? Ihan yhtä oikeudenmukaista se olisi ja täysin mahdollista.
Jos yhteiskunnalla on varaa simputtaa ihmisiä pakottamalla heitä tuottamattomiin töihin ilman palkkaa, josta koituu paljon isommat kustannukset yhteiskunnalle, niin on varaa muuhunkin.

Miksi kiltti ja ujo mies syrjäytyisi kun ei ole pakko syrjäytyä?
Haastan sinut miettimään asiaa uudelleen eri kantilta.

Just joo, oletpa tosi paljon hyödyksi...

Ei käy mennä kouluun, ei käy mennä terapiaan. Mitä sä odotat että ihmiset sulle vastaa? Että juu, kyllä joku tulee sut sieltä kotoa hakemaan kun vain sitkeästi valitat vauva av:llä?
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä kouluttautua, tehdä töitä jne. kun nämä luonteenpiirteet ovat niin isoja turn offeja naisille, että ei kuitenkaan kelpaa ja jää kuitenkin perheettömäksi?
M23
Ihan vapaasti voit olla tekemättä mitään, jos elät omavaraistaloudessa tai sinulla on perinnöksi tai muuten saatua omaisuutta. Muussa tapauksessa yhteiskunta odottaa sinulta panosta. Kaltaistesi takia riemuitsen aktiivimallista ja siitä, että kyyti tulee vielä kovenemaan entisestään. Ennemmin tai myöhemmin pääset väistämättä osalliseksi kuntouttavan työtoiminnan iloista eli pääset tekemään ilmaiseksi töitä, joista muille maksetaan. Ei varaa harrastuksiin, matkailuun, mukavuuksiin... Enjoy!
Mitäs jos se kyyti meneekin niin päin, että sinä alat tehdä ilmaiseksi niitä vanhoja töitä ja ap pääsee niihin samoihin töihin ilman koulutusta, mutta kohtalaisella palkalla? Ihan yhtä oikeudenmukaista se olisi ja täysin mahdollista.
Jos yhteiskunnalla on varaa simputtaa ihmisiä pakottamalla heitä tuottamattomiin töihin ilman palkkaa, josta koituu paljon isommat kustannukset yhteiskunnalle, niin on varaa muuhunkin.
Mutta kun se ei mene. Kiitos edellisten eduskuntavaalien äänestäjille, yhteiskunta on entistä pahempi kilpailuyhteiskunta. Yhdelläkään työnantajalla ei ole varaa korvata osaavia työntekijöitä osaamattomilla tai ottaa riskejä palkkaamalla ilman koulutusta ja kokemusta olevia työntekijöitä, koska lähes kaikki työt kilpailutetaan muodossa tai toisessa. Kilpailutuksessa pärjää vain se, joka pystyy tarjoamaan parhaan tuloksen edullisimmalla hinnalla.
Äänestäkää vaan jatkossakin persuja, keskustaa ja kokoomusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse taas haluaisin kysyä, miksi naisen "saaminen" (oli kyse sitten niin seksistä kuin parisuhteestakin) tuntuu olevan niin monelle miehelle se ainoa merkityksellinen asia elämässä, tai vähintäänkin siellä listan kärjessä lähestulkoon kaiken muun edellä?
Yst.terv. 25-vuotias "ikisinkku" neitsytnainen
Siksi, koska yksinäisyys sekä läheisyyden ja seksin täydellinen puute ovat yhdistelmä joka imee ihmisestä pois halun pyrkiä eteenpäin.
On täysin eri asia maata yksinään kotona kaiket päivät miettien asioita ja nähden vain seiniä (sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti) ympärillään kuin että on joku toinen ihminen jonka kanssa jakaa elämänsä.
Yksinäisenä tuntee ettei pysty mihinkään ja että kaikki on toivotonta.
Olet masentunut, hanki siihen nyt ensiksi apua. Ja seuraavaksi yksinäisyyteen. Ei naisystävä ole ainoa asia jolla lievitetään yksinäisyyttä. Oikeasti nyt, ihan ensiksi töihin. Sillä lailla pääset jo eroon pahimmasta yksinäisyydestä. Sitten jälkeen jotain mielekästä harrastusta. Liikuntaa, kunnon ruokaa. Sitten alat olla siinä kuosissa että naisen löytymisestä tulee mahdollista. Mutta mitään noista et pysty tekemään ilman että masennustasi aletaan hoitamaan jollain tavalla, joten tilaa tänään aika. Vaadi apua.
Ei kyse ole masennuksesta. Jos olen toisten ihmisten seurassa (esim. sukulaisten luona tai aiemmin työkokeilupaikassa) niin olen todella aktiivinen ja aikaansaava. Yksin ollessa taas passivoidun enkä tee välttämättä viikkokausiin mitään konkreettista.
Töitä on vaikea saada, kun CV on käytännössä pelkkä tyhjä paperi, ammattia ei ole eikä ole hyvä markkinoimaan itseään tai omaa "supliikkia". Kavereitakaan ei tuosta vaan löydetä kun ei ole tottunut sellaiseen ja ylipäätään on huono olemaan ihmisten kanssa.
Sitten sun on kultapieni mentävä oman mukavuusalueesi yli ja tehtävä asioita jotta saat CN:n täyttymään, uuden ammatin ja opit markkinoimaan itseäsi.Tajuatko?Sä et kehity jos et mene epämukavuusalueelle ja haasta itseäsi.Niin ne menestyjät ovat tehneet. Älä selitä että et ole tottunut, sun on opeteltava jos haluat saada jotain aikaan. Yksin ollessasi opiskele,vaikka verkosta uutta kieltä.Pääasia että teet jotain hyödyllistä ja luot sitä perustusta tulevien vuosien menestykselle. Hae kouluun ja jos pääset, lähde vaihtoon.Avartaa kummasti maailmaa ja lisää itseluottamusta.
Sitä on helppo sanoa, että ryhdy tekemään asioita vaikka tuntuu pahalta tai että haasta itsesi. Mutta oikeassa elämässä sitä on tosi vaikea kohdata esim. voimakasta pelon, alakuloisuuden tai ahdistuksen tunnetta yksinään. Ehkä jos olisi joku henkilökohtainen orjapiiskuri olemassa joka pakottaisi, niin sitten voisi onnistua.
Oletko terapiassa? Terapeutti on se ihminen joka auttaa sua pärjäämään noiden tunteiden kanssa.
Yhdestä terapeutista on kokemusta useamman vuoden takaa ja se oli aivan yhtä tyhjän kanssa. Se terapeutti tyytyi lähinnä voivottelemaan eikä edes keksinyt mikä minua voisi vaivata, kun masentunut en kerran ole.
Ehkä jossain olisi joku parempi terapeutti, mutta pitäisi toisaalta saada aikaan ja toisaalta uskaltaa etsiä sellainen, mikä on hyvin vaikeaa.
Sun toiminnanohjausjärjestelmäsi ei toimi. ADD meipi? Terapiassa asiakas haastetaan muuttamaan omaa ajatteluaan. Ei sen terapeutin tarkoitus ole olla hyvä haltia jolla on taikasauva. Asiakkaan itsensä pitää se polku kävellä ja opetella uusia tapoja ajatel a ja toimia.Eli se motivaatio. Paljonko olet valmis tekemään töitä jotta saat sen minkä todella haluat.Jos et ole valmis tekemään töitä (ajatusmallien muuttaminen), et saa koskaan sitä mitä haluat.Ja arvaa mitä? Ainoa jota voit silloin syyttää olet sinä itse.
itseäänkin voi terapoida mielikuvaharjoittelun avulla.Tie on pitkä mutta jos todella haluaa onnistua, onnistuu kyllä Se motivaatio- joka sulta puuttuu täysin. Sulla ei ole oikeita konkreettisia tavoitteita ja välietappeja joiden kautta voisit tuntea onnistumisen iloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse taas haluaisin kysyä, miksi naisen "saaminen" (oli kyse sitten niin seksistä kuin parisuhteestakin) tuntuu olevan niin monelle miehelle se ainoa merkityksellinen asia elämässä, tai vähintäänkin siellä listan kärjessä lähestulkoon kaiken muun edellä?
Yst.terv. 25-vuotias "ikisinkku" neitsytnainen
Siksi, koska yksinäisyys sekä läheisyyden ja seksin täydellinen puute ovat yhdistelmä joka imee ihmisestä pois halun pyrkiä eteenpäin.
On täysin eri asia maata yksinään kotona kaiket päivät miettien asioita ja nähden vain seiniä (sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti) ympärillään kuin että on joku toinen ihminen jonka kanssa jakaa elämänsä.
Yksinäisenä tuntee ettei pysty mihinkään ja että kaikki on toivotonta.
Olet masentunut, hanki siihen nyt ensiksi apua. Ja seuraavaksi yksinäisyyteen. Ei naisystävä ole ainoa asia jolla lievitetään yksinäisyyttä. Oikeasti nyt, ihan ensiksi töihin. Sillä lailla pääset jo eroon pahimmasta yksinäisyydestä. Sitten jälkeen jotain mielekästä harrastusta. Liikuntaa, kunnon ruokaa. Sitten alat olla siinä kuosissa että naisen löytymisestä tulee mahdollista. Mutta mitään noista et pysty tekemään ilman että masennustasi aletaan hoitamaan jollain tavalla, joten tilaa tänään aika. Vaadi apua.
Ei kyse ole masennuksesta. Jos olen toisten ihmisten seurassa (esim. sukulaisten luona tai aiemmin työkokeilupaikassa) niin olen todella aktiivinen ja aikaansaava. Yksin ollessa taas passivoidun enkä tee välttämättä viikkokausiin mitään konkreettista.
Töitä on vaikea saada, kun CV on käytännössä pelkkä tyhjä paperi, ammattia ei ole eikä ole hyvä markkinoimaan itseään tai omaa "supliikkia". Kavereitakaan ei tuosta vaan löydetä kun ei ole tottunut sellaiseen ja ylipäätään on huono olemaan ihmisten kanssa.
Sitten sun on kultapieni mentävä oman mukavuusalueesi yli ja tehtävä asioita jotta saat CN:n täyttymään, uuden ammatin ja opit markkinoimaan itseäsi.Tajuatko?Sä et kehity jos et mene epämukavuusalueelle ja haasta itseäsi.Niin ne menestyjät ovat tehneet. Älä selitä että et ole tottunut, sun on opeteltava jos haluat saada jotain aikaan. Yksin ollessasi opiskele,vaikka verkosta uutta kieltä.Pääasia että teet jotain hyödyllistä ja luot sitä perustusta tulevien vuosien menestykselle. Hae kouluun ja jos pääset, lähde vaihtoon.Avartaa kummasti maailmaa ja lisää itseluottamusta.
Sitä on helppo sanoa, että ryhdy tekemään asioita vaikka tuntuu pahalta tai että haasta itsesi. Mutta oikeassa elämässä sitä on tosi vaikea kohdata esim. voimakasta pelon, alakuloisuuden tai ahdistuksen tunnetta yksinään. Ehkä jos olisi joku henkilökohtainen orjapiiskuri olemassa joka pakottaisi, niin sitten voisi onnistua.
Oletko terapiassa? Terapeutti on se ihminen joka auttaa sua pärjäämään noiden tunteiden kanssa.
Yhdestä terapeutista on kokemusta useamman vuoden takaa ja se oli aivan yhtä tyhjän kanssa. Se terapeutti tyytyi lähinnä voivottelemaan eikä edes keksinyt mikä minua voisi vaivata, kun masentunut en kerran ole.
Ehkä jossain olisi joku parempi terapeutti, mutta pitäisi toisaalta saada aikaan ja toisaalta uskaltaa etsiä sellainen, mikä on hyvin vaikeaa.
Olitko itsekään ihan avoin sille terapeutille ja ylipäätään kiinnostunut saamaan apua ongelmiisi? Terapia ei toimi niin että käyt kaksi kertaa ja ongelmasi on ratkennut, siihen pitää sitoutua vuosiksi. Alussa on vaikea avautua, varsinkaan ujon ihmisen ja ensimmäiset kerrat vaikuttavat pintapuolisilta. Vähän luottamusta tarvitaan. Oliko ihan psykoterapeutti? Terapiassa on kyse siitä, että ennen kaikkea SINÄ itse teet työtä itsesi eteen.
Vierailija kirjoitti:
Oletko sä siis nyt 23-vuotias ja vailla mitään peruskoulun jälkeistä koulutusta ja työhistoriaa? Jos olet, niin miksi oletat naisen puuttumisen syyksi sen että olet ujo ja hiljainen?
Ei, mulla on insinöörin opinnot loppusuoralla ja vakituinen työpaikka IT-alalla. Turhaanhan nämä olen hankkinut, mitä sitä rahalla ja koulutuksella tekee kun ei naisia silti kiinnosta parisuhde ujon miehen kanssa.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse taas haluaisin kysyä, miksi naisen "saaminen" (oli kyse sitten niin seksistä kuin parisuhteestakin) tuntuu olevan niin monelle miehelle se ainoa merkityksellinen asia elämässä, tai vähintäänkin siellä listan kärjessä lähestulkoon kaiken muun edellä?
Yst.terv. 25-vuotias "ikisinkku" neitsytnainen
Siksi, koska yksinäisyys sekä läheisyyden ja seksin täydellinen puute ovat yhdistelmä joka imee ihmisestä pois halun pyrkiä eteenpäin.
On täysin eri asia maata yksinään kotona kaiket päivät miettien asioita ja nähden vain seiniä (sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti) ympärillään kuin että on joku toinen ihminen jonka kanssa jakaa elämänsä.
Yksinäisenä tuntee ettei pysty mihinkään ja että kaikki on toivotonta.
Olet masentunut, hanki siihen nyt ensiksi apua. Ja seuraavaksi yksinäisyyteen. Ei naisystävä ole ainoa asia jolla lievitetään yksinäisyyttä. Oikeasti nyt, ihan ensiksi töihin. Sillä lailla pääset jo eroon pahimmasta yksinäisyydestä. Sitten jälkeen jotain mielekästä harrastusta. Liikuntaa, kunnon ruokaa. Sitten alat olla siinä kuosissa että naisen löytymisestä tulee mahdollista. Mutta mitään noista et pysty tekemään ilman että masennustasi aletaan hoitamaan jollain tavalla, joten tilaa tänään aika. Vaadi apua.
Ei kyse ole masennuksesta. Jos olen toisten ihmisten seurassa (esim. sukulaisten luona tai aiemmin työkokeilupaikassa) niin olen todella aktiivinen ja aikaansaava. Yksin ollessa taas passivoidun enkä tee välttämättä viikkokausiin mitään konkreettista.
Töitä on vaikea saada, kun CV on käytännössä pelkkä tyhjä paperi, ammattia ei ole eikä ole hyvä markkinoimaan itseään tai omaa "supliikkia". Kavereitakaan ei tuosta vaan löydetä kun ei ole tottunut sellaiseen ja ylipäätään on huono olemaan ihmisten kanssa.
Sitten sun on kultapieni mentävä oman mukavuusalueesi yli ja tehtävä asioita jotta saat CN:n täyttymään, uuden ammatin ja opit markkinoimaan itseäsi.Tajuatko?Sä et kehity jos et mene epämukavuusalueelle ja haasta itseäsi.Niin ne menestyjät ovat tehneet. Älä selitä että et ole tottunut, sun on opeteltava jos haluat saada jotain aikaan. Yksin ollessasi opiskele,vaikka verkosta uutta kieltä.Pääasia että teet jotain hyödyllistä ja luot sitä perustusta tulevien vuosien menestykselle. Hae kouluun ja jos pääset, lähde vaihtoon.Avartaa kummasti maailmaa ja lisää itseluottamusta.
Sitä on helppo sanoa, että ryhdy tekemään asioita vaikka tuntuu pahalta tai että haasta itsesi. Mutta oikeassa elämässä sitä on tosi vaikea kohdata esim. voimakasta pelon, alakuloisuuden tai ahdistuksen tunnetta yksinään. Ehkä jos olisi joku henkilökohtainen orjapiiskuri olemassa joka pakottaisi, niin sitten voisi onnistua.
Oletko terapiassa? Terapeutti on se ihminen joka auttaa sua pärjäämään noiden tunteiden kanssa.
Yhdestä terapeutista on kokemusta useamman vuoden takaa ja se oli aivan yhtä tyhjän kanssa. Se terapeutti tyytyi lähinnä voivottelemaan eikä edes keksinyt mikä minua voisi vaivata, kun masentunut en kerran ole.
Ehkä jossain olisi joku parempi terapeutti, mutta pitäisi toisaalta saada aikaan ja toisaalta uskaltaa etsiä sellainen, mikä on hyvin vaikeaa.
Ni sitten ei auta kuin syrjäytyä sinne sängyn pohjalle. Toivottavasti se on sen arvoista.
Just joo, oletpa tosi paljon hyödyksi...
Ei käy mennä kouluun, ei käy mennä terapiaan. Mitä sä odotat että ihmiset sulle vastaa? Että juu, kyllä joku tulee sut sieltä kotoa hakemaan kun vain sitkeästi valitat vauva av:llä?
Sitähän tuo haluaa, maailman valmiina. Kuten tuolla aiemmin jo ehdin kertoa.
Ap, yksi pieni päätös päivässä vie sut kohti maalia.Ei tartte harppoa.Ihan oikeesti.
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä kouluttautua, tehdä töitä jne. kun nämä luonteenpiirteet ovat niin isoja turn offeja naisille, että ei kuitenkaan kelpaa ja jää kuitenkin perheettömäksi?
M23
Kannattasi ihan ensimmäisenä kasvattaa kiveksi (itsekunnoitusta)