Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
onko poikani muistissa joku vika? Luimme kokeisiin ja kysyin esim. jotakin tiettyä sanaa, että mitä se tarkoittaa
25.04.2018 |
ja luettelin ne viisi vastausta. Sitten kysyin pojalta, että mitä ne oli. Poika ei muistanut, noh luettelin ne uudelleen. ja sen jälkeen kysyin pojalta, että mitä ne oli>>> ei muistanut! Noh eiku uudelleen ja uudelleen kunnes alkoi muistaa. Eli ainoastaan 5 sanaa olisi pitänyt muistaa.
Sitten käytiin läpi toista sanaa, että mitä se tarkoittaa. Siihen riitti vain yhden asian muistaminen. Noh kysyin sitä hetken päästä uudelleen, niin ei taaskaan muistanut. Myöhemmin illalla vielä muisteltiin sanaa uudellee, niin ei enää seuraavana päivänä kokeessa ollut muistanut.
Poika on 10v. ja alan olla tosissani huolissaan mikä tolla on vikana
Kommentit (32)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lapsi laiskasti lukee kielten sanoja itsenäisesti ja yksin kielten kokeeseen. Alakoululainen, nelosluokkalainen.
Niinpä keksin, että pistän lapsen kyselemään minulta niitä koealueen sanoja.
Niksi on siinä, että näin hän tulee ne lukeneeksi, näkee koko ajan sanan suomeksi ja englanniksi / saksaksi = oppii yhdistämään ne. Sanoo niitä ääneen.
Ja lapsesta on ratkiriemukasta kysellä sanoja minulta. Meillä on oikein hauskaa silloin ja silloin asiat jää päähän. Oppimisen pitää olla mieluisa kokemus. Nauraa räkätämme paljon, kun lapsi kyselee minulta.
Lapsesta on hauskaa, jos en tiedä jotain hänen mielestään simppeliä sanaa tai jos en muista jotain sanaa, jonka hän juuri kysyi ja kertoi. Samoin hämmästelee, miten voin tietää jotain sanoja tuosta vain, mitä hän ei olisi muistanut. Lausumisestakin nauramme, mikäli menee ihan pieleen tai sana muistuttaa jotain muuta. Ja sitten tankataan, miten sana oikeasti lausutaan. Teemme muistisääntöjä hankalille sanoille.
Samalla hän oppii ne huomaamattaan, kun kuulustelee minua.
Kyselen ne nimittäin häneltä tuon jälkeen. Onhan tässä sellainenkin hyvä puoli, että osaan itsekin nyt erittäin hyvin englannin ja saksan alkeet sekä ääntämisen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsi laiskasti lukee kielten sanoja itsenäisesti ja yksin kielten kokeeseen. Alakoululainen, nelosluokkalainen.
Niinpä keksin, että pistän lapsen kyselemään minulta niitä koealueen sanoja.
Niksi on siinä, että näin hän tulee ne lukeneeksi, näkee koko ajan sanan suomeksi ja englanniksi / saksaksi = oppii yhdistämään ne. Sanoo niitä ääneen.Ja lapsesta on ratkiriemukasta kysellä sanoja minulta. Meillä on oikein hauskaa silloin ja silloin asiat jää päähän. Oppimisen pitää olla mieluisa kokemus. Nauraa räkätämme paljon, kun lapsi kyselee minulta.
Lapsesta on hauskaa, jos en tiedä jotain hänen mielestään simppeliä sanaa tai jos en muista jotain sanaa, jonka hän juuri kysyi ja kertoi. Samoin hämmästelee, miten voin tietää jotain sanoja tuosta vain, mitä hän ei olisi muistanut. Lausumisestakin nauramme, mikäli menee ihan pieleen tai sana muistuttaa jotain muuta. Ja sitten tankataan, miten sana oikeasti lausutaan. Teemme muistisääntöjä hankalille sanoille.
Samalla hän oppii ne huomaamattaan, kun kuulustelee minua.
Kyselen ne nimittäin häneltä tuon jälkeen. Onhan tässä sellainenkin hyvä puoli, että osaan itsekin nyt erittäin hyvin englannin ja saksan alkeet sekä ääntämisen.
Hienosti oivallettu!
Ihminen oppii parhaiten leikin varjolla, positiivisen kautta. :)
Oma lapseni yritti opettaa minulle lukion pitkää matematiikkaa. Jouduin pyytämään armoa, sillä omista lukiovuosistani on jo melkoisen pitkä aika, ja nykyinen lukiomatematiikka on ihan eri tasolla kuin omassa nuoruudessani. Sitäpaitsi matematiikka ei ole ollut koskaan vahvin aineeni. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsi laiskasti lukee kielten sanoja itsenäisesti ja yksin kielten kokeeseen. Alakoululainen, nelosluokkalainen.
Niinpä keksin, että pistän lapsen kyselemään minulta niitä koealueen sanoja.
Niksi on siinä, että näin hän tulee ne lukeneeksi, näkee koko ajan sanan suomeksi ja englanniksi / saksaksi = oppii yhdistämään ne. Sanoo niitä ääneen.Ja lapsesta on ratkiriemukasta kysellä sanoja minulta. Meillä on oikein hauskaa silloin ja silloin asiat jää päähän. Oppimisen pitää olla mieluisa kokemus. Nauraa räkätämme paljon, kun lapsi kyselee minulta.
Lapsesta on hauskaa, jos en tiedä jotain hänen mielestään simppeliä sanaa tai jos en muista jotain sanaa, jonka hän juuri kysyi ja kertoi. Samoin hämmästelee, miten voin tietää jotain sanoja tuosta vain, mitä hän ei olisi muistanut. Lausumisestakin nauramme, mikäli menee ihan pieleen tai sana muistuttaa jotain muuta. Ja sitten tankataan, miten sana oikeasti lausutaan. Teemme muistisääntöjä hankalille sanoille.
Samalla hän oppii ne huomaamattaan, kun kuulustelee minua.
Kyselen ne nimittäin häneltä tuon jälkeen. Onhan tässä sellainenkin hyvä puoli, että osaan itsekin nyt erittäin hyvin englannin ja saksan alkeet sekä ääntämisen.
Hienosti oivallettu!
Ihminen oppii parhaiten leikin varjolla, positiivisen kautta. :)
Oma lapseni yritti opettaa minulle lukion pitkää matematiikkaa. Jouduin pyytämään armoa, sillä omista lukiovuosistani on jo melkoisen pitkä aika, ja nykyinen lukiomatematiikka on ihan eri tasolla kuin omassa nuoruudessani. Sitäpaitsi matematiikka ei ole ollut koskaan vahvin aineeni. :D
tuokin on hyvä kikka, ihminen oppii myös samalla, kun opettaa toista. eli kun vääntää rautalangasta toiselle jotain juuri oppimaansa asiaa, se jää paremmin mieleen.
Jos teet noista tilanteista ahdistavia, voi se itsessään olla syynä. Jos kyselet kiihtyneesti/muuten elekielellä näytät pokalle olevasi hermostunut, hermostuu hön itsekin ja alkaa jännittää. Pahinta vielä jos sanot "kyllähän sun nyt tämä pitäis tietää!".
Minua pidettiin koulussa oppimishäiriöisenä, koska jopa lukemissa ja perusmatikassa oli paljon ongelmaa.
Ainoa ongelmahan oli äitini, joka suuttui ja alkoi räyhätä ekaluokkalaiselle tyttärelleen (jota ei ollut viitsinyt esikouluunkaan laittaa) ettei tiennyt HETI oikeaa vastausta, ja että oli suurta tasoeroa eskarin käyneisiin luokkakavereihin. Minun olisi jotenkin maagisesti pitänyt taikaiskusta oppia opettamatta, jotta hän saisi kiitokset.
Katkeruutta on edelleen, paljastuin nimittäin lopulta ihan fiksuksi kun sain omaan kotiin muutettua rauhassa opiskella. Pelko on iso este monessa asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos teet noista tilanteista ahdistavia, voi se itsessään olla syynä. Jos kyselet kiihtyneesti/muuten elekielellä näytät * pokalle olevasi hermostunut, hermostuu hön itsekin ja alkaa jännittää. Pahinta vielä jos sanot "kyllähän sun nyt tämä pitäis tietää!".
Minua pidettiin koulussa oppimishäiriöisenä, koska jopa lukemissa ja perusmatikassa oli paljon ongelmaa.
Ainoa ongelmahan oli äitini, joka suuttui ja alkoi räyhätä ekaluokkalaiselle tyttärelleen (jota ei ollut viitsinyt esikouluunkaan laittaa) ettei tiennyt HETI oikeaa vastausta, ja että oli suurta tasoeroa eskarin käyneisiin luokkakavereihin. Minun olisi jotenkin maagisesti pitänyt taikaiskusta oppia opettamatta, jotta hän saisi kiitokset.
Katkeruutta on edelleen, paljastuin nimittäin lopulta ihan fiksuksi kun sain omaan kotiin muutettua rauhassa opiskella. Pelko on iso este monessa asiassa.
* POJALLE. Kiitos jälleen yhteistyöstä, autocorrect!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autistit oppii vain sen josta on kiinnostunut
matikan se oppii kyllä hyvin
Ei pidä yleistää. Toistat osittain paikkansa pitämätöntä klisetta matemaattisesti lahjakkaista aspergereista, jotka muuten ovat lahjattomia.
Tiedän sellaisiakin autismin kirjolla olevia, jotka ovat hyviä kielissä ja ovat kielellisesti muutenkin lahjakkaita.
Mun poika on hyvä kielissä ja matikassa ja muistikin on hyvä. Mutta ei kykene tuottamaan mitään, missä pitäisi käyttää mielikuvitusta.
Mulla on varmaan samoja piirteitä itselläkin. Olen matikassa tosi hyvä, mutta mulla on onneton muisti. Työasioita muistan hyvin kyllä, mutta juuri historia oli kamalaa, kun en muistanut mitään. Mun pitää saada tietää asia oman mielenkiinnon kautta, että muistaisin sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä oli vaikea keskittyä kun äiti jahkaili vieressä? Ja kun äiti koko ajan miettii, että mikäköhän lapsessa on vikana, mikä ei varmaan ole pysynyt lapselta salassa.
Nuorimmaisellani on myös tuontyylinen muistiongelma.
Voi olla, että motivaatiolla on asian kanssa jotain tekemistä.
Kiinnostavat asiat muistaa tuosta vain.
Itse en esim. historiassa millään muistanut vuosilukuja, enkä onnistunut kieliopin termejä mieleeni painamaan.
Fysiikan ja kemian numero oli 9 läksyjä tekemättä... kun aloin tehdä läksyt, ko. Numerot pomppasivat kymppiin....
Matematiikka laahasi välillä seiskassa,
siinä kun oli tappavan tylsiäkin osioita...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse opin vain näkemällä (lukemalla) ja tekemällä (laskemalla, kirjoittamalla ). Olen töissäkin se ärsyttävä tyyppi joka ei pysty vastaamaan mon8nutkaiseen ongelmaan jos kollega selittää sen vieressä, mutta jos saan saman sähköpostilla ja voin jäsennellä (työstää) asian itse, ratkaisu löyty järkyttävän nopeasti . Olemme erilaisia oppijoita.
Kaverille oli ekaluokalla matematiikka vaikeaa.
Koko 2. luokan opettaja hoki vihaisena: "Kyllä sinut olisi pitänyt luokalle jättää!"
Arvatkaapa, miten vaikutti itsetuntoon?
Tapahtui 1980-luvun alussa.
Alue: Aihe vapaa
Olen auttanut lasten kokeisiin lukemisessa, jos he pyytävät apua. Ja yleensä he pyytävätkin sitä. He lukevat ensin koealueen itse ja sitten kyselen heiltä. Samalla heillä on mahdollisuus kysyä minulta epäselväksi jääneistä asioista.
Toisella lapsellani on luki-vaikeus, minkä vuoksi hän lukee hitaasti. Hän on kuitenkin hyvin älykäs. Hän myös muistaa hyvin kaiken kuulemansa. Tarkoitus on testata, onko hänellä muitakin neurologisia ongelmia, esimerkiksi adhd.
Nuorempi lapsi puolestaan seuraa vanhemman lapsen esimerkkiä ja sen vuoksi pyytää minua kyselemään koealueen asioita.