Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaa liikaa lapsia
25.04.2018 |
Kokemuksia siitä, kun mies ennen yhtäkään lasta kertoo haluavansa esimerkiksi 4 lasta ja synnyttävä osapuoli vain yhden tai kaksi? Onko miehen mieli muuttunut ensimmäisen lapsen jälkeen? Osallistuiko teillä mies lasten hoitoon suhteellisen tasavertaisesti ja silti halusi lisää lapsia?
Meillä on tilanne, että minä "tyytyisin" yhteen tai maksimissaan kahteen lapseen jos niitä meille siunaantuu. Mies haluaisi neljä lasta, minusta kolmekin on jo liikaa. Mies on itse isosta perheestä ja yrittää nakittaa minulle nuorimpien sisarustensa (alle kouluikäisiä) hoitoja, esim. omenan kuorimista, vessassa avustamista, vaatteiden etsintää/pukemista silloin kun olemme kylässä (emme vahtimassa, myös vanhemmat paikalla) ja sisarus pyytää MIEHELTÄNI apua. Tästä olen saanut käsityksen, että mies tiedä millaista on hoitaa pientä lasta joka vaatii paljon hoivaa/lastenhoito kuuluu naiselle tai minulle kun teen töitä lasten kanssa ja olen siinä hyvä. Varsinkaan jos kyseessä olisi 4 lasta suhteellisen pienillä ikäeroilla.
Miehelläni on 6 sisarusta, itselläni vain kaksi ja koin perhe-elämän raskaaksi kun he ovat minua paljon nuorempia ja vaativat paljon aikaa vanhemmiltani. En halua suuperhettä (joka on kuulemma jo 3-lapsinen perhe) ja mies tiesi tämän kosiessaan. Voihan olla, että oma mieleni muuttuu, mutta en tosin siihen jaksa uskoa.
Miten teillä on mennyt? En haluaisi murskata miehen haavetta, mutta toivon mielen muuttuvan kun joutuu itse vastuuseen lapsista :-)
Kommentit (36)
Ensinnäkin, on vain hyvä merkki, että pystytte puhumaan perhesuunnitelmista ja omista haaveistanne. Sitä keskustelua on syytä pitää yllä parisuhteessa koko ajan. Siitä huolimatta, että olisitte erimielisiä jostain.
Sekin on mielestäni hyvä asia, että ymmärrätte, että teidän oma lapsuuden kasvuympäristö vaikuttaa teidän toiveisiinne. (Tämä on asia, joka yleensä muuttuu, kun tulee ikää. Sitä alkaa ottaa etäisyyttä omaan lapsuudenperheeseensä ja tajuaa, että todellakin voi tehdä asioita eri tavalla kuin omat vanhemmat.)
Ja toiseksi - niin kuin täällä on todettu, lapsilukua ei voi itse päättää ja teillä ei ole ensimmäistäkään vielä. Voi olla, että miehen mieli muuttuu ensimmäisen lapsen myötä tai voi olla, että sinun muuttuu!
Mitä jos tulet raskaaksi huomenna ja te saattekin kaksoset?
Tai et tulekaan raskaaksi ja joudutte yrittämään monta vuotta sitä yhtäkin?
En menisi vielä päättämään, miten elämä menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asiasta on hyvä puhua, mutta turha siihen on vielä hirttäytyä. "Teette" (jos onnistuu!) nyt eka sen yhden ja katsotte mikä mieli sitten. Pistät miehen osallistuun täysillä + et voi tietää miten ite voit, onko lapsi terve jne. Itse muistelen halunneeni vain yhden lapsen, mutta sitten kun niitä ruvettiin "tekemään" niin mieli muuttui. Muistan kun ennen toisen syntymää melkein riideltiin miehen kanssa että tuleeko kolmatta. Minä olisin siis silloin halunnut, mutta kas, arki kahden pienen kanssa kummasti muutti mielen. Kaikenlaisia haaveita voi olla nyt, mutta ei se tarkoita etteikö mieli voisi muuttua. Aika turhaan jahtaat mieheltäsi ikuisesti pätevää vastausta nyt; hänellä voi olla haave omasta lapsuusperheestään vaan arki teidän perheessänne onkin jotain muuta.
Ei tietenkään hirttäydytä, mutta asiasta on pakko keskustella jos asiasta tulisikin niin ylitsepääsemätön. En tiedä onko mies aiemmin edes kunnolla pohtinut lapsilukua, sitä miten paljon jo yksi lapsikin teettää työtä ja syö hänen vapaa-aikaansa töiden jälkeen jne. Teen itse töitä sairaalassa vastasyntyneiden kanssa, joten minulla on jonkinlainen käsitys siitä mitä vauva tarvitsee ja kuinka usein. Itse en myöskään aio jäädä kotiin kolmeksi vuodeksi, vaan palata työelämään reilun vuoden kuluttua jos tilanne sen sallii. Toki en voi tietää olenko minä, mieheni tai lapsi terve sitten kun sen aika on. Mutta jos oletetaan, että kaikki olemme hyvissä voimissa ja lapsi on terve.
Haluan siis herätellä miestä tällaiseen ajatteluun ja minua kiinnostaa tietää miten se on muiden kohdalla mennyt.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Voihan sitä toivoa kaikenlaista. Katsokaa nyt ensin, pystyttekö saamaan alulle sitä ensimmäistäkään, ja kuinka helposti se käy. Jos olet jo 30v, niin mahdollisuudet neljään lapseen ovat jo heikommat.
Olen 25-vuotias, joten toivottavasti vielä on aikaa edes siihen yhteen tai kahteen :-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan joo. Mun ex, isosta perheestä oleva perämetsien mies (lähes Napapiirin sankari) halusi myös neljä lasta. Sovittiin alkuun yhdestä. Sen yhden hoito ei kuitenkaan kiinnostanut, päinvastoin, omat kiireet ja tissuttelu lisääntyvät, kun minun oletettiin pysyvän kotona pallo jalassa. Lähdin lapsen ollessa 4, nyt hän on jo täysi-ikäinen.
Tuo varmaan olisi hyvä tapa, eli sopia yhdestä kerrallaan niin kauan kun molemmat ovat mukana pelissä. Tosi kurja juttu, onneksi tajusit lähteä ja viedä lapsen pois siitä tilanteesta! Mieheni on myös sellainen metsien mies, miehekäs miesten töitä tekevä mies. Osaa kyllä siivota oma-aloitteisesti ja tehdä ruokaa, mutta kun hänen perheessään lastenhoito on ollut naisten työ, vähän huolettaa miten meidän arkemme sujuu kun minä peräänkuulutan tasa-arvoisuutta. Tietenkin kotona oleva osapuoli hoitaa päivällä ja illalla kotona oleva osallistuu silloin enemmän.
-ap
Tuo rooliasia oli meilläkin ongelma, jota purettiin parisuhdeterapiassakin, tosin liian myöhään. Teillä asia tiedostetaan, joten sitä voi työstää, meillä vaan hakattiin kovia päitä yhteen. Ex-miehen äiti ja sisaret olivat kotiäitejä, joten nainen kotona -malli oli hänellä (ja heilläpäin) vahva. Minä taas olin saanut urbaanin ja itsenäisen naisen mallin työssäkäyvältä leskiäidiltä.
Eiväthän ne laatikot yhteen sopineet, johon kumpikin omisi halunnut toisen pusertaa. Toinen liitto onnistui sitten kummallakin... Minun puolisollani ei ole omia lapsia, ex taas sai suurperheensä uuden vaimonsa kanssa. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis, mutta ihan eri tavalla kuin alun perin suunnitteltiin. -ed.
Itse toivoisin, että tämä liitto kestäisi kunnes kuolema erottaa. Elo sujuu nyt täydellisesti, mutta mitäs sitten kun olemme molemmat tilanteessa jossa emme vielä ole olleet, eli vanhempia. Hyvä tiedostaa jo nyt, niin ehkä ongelmat saadaan pysymään pieninä. Kiitos sinulle!
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan sitä toivoa kaikenlaista. Katsokaa nyt ensin, pystyttekö saamaan alulle sitä ensimmäistäkään, ja kuinka helposti se käy. Jos olet jo 30v, niin mahdollisuudet neljään lapseen ovat jo heikommat.
Olen 25-vuotias, joten toivottavasti vielä on aikaa edes siihen yhteen tai kahteen :-)
Toivottavasti, kyllähän aika nuoretkin parit kärsivät lapsettomuudesta. Kannattaa varmaan alkaa kokeilla nyt sitten, että selviää oletteko sellainen pari. Jos lapsiluku on avainkysymys suhteessanne, niin ehkä ainakin mies voi sitten jatkaa eteenpäin toteuttamaan lapsilukuhaavettaan mitä aikaisemmin näette miten lastenteko onnistuu tai onnistuuko ylipäätään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nosta kissa pöydälle ja sano suoraan, ettei ole sinun tehtävä huolehtia hänen pikkusisaruksistaan. Miksi annat hänen kohdella itseäsi lapsenpiikana?
Sano suoraan, että sinun mielestä lapset hoidetaan tasa-arvoisesti ja muu ei tule kyseeseen.
Kommentoin jo johonkin, että en suostu jos sisarus pyytää mieheltäni apua. Jos minulta pyydetään tai olen heistä vastuussa, silloin totta kai osallistun.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heti kun ensimmäinen syntyy, jaat vastuut mahdollisimman pitkälle, esim. vuorottelu yösyötöissä.
Synnytykseen ilman muuta mukaan, etkä sitten pidättele tuskan ilmeitä.
Et suostu siihen miehen pikkusisarusten vessa-auttamiseen vaan korkeintaan kuorit kermat päältä eli ne omenat. Miehellä on ehkä ollut kotäiti, joten ei ymmärrä lastenhoidon todellisuutta.
Oletko itse toteuttanut tuota vuorottelua yösyötöissä? Mietin onko kuinka reilua, jos mies menee aamulla töihin ja joutuu heräilemään pitkin yötä, mahdollisesti useaan otteeseen? Synnytykseen haluan hänet ehdottomasti mukaan, hän saa minut rauhoittumaan ja omat nykyiset kipuni lievenemään silloin kun olen hänen lähellään. Jos synnytys on helppo, voin vaikka feikata lisäkipuja kunhan siitä ei jää hänelle "helppo homma"-tyylistä kuvaa.. : -D
Olen kerran suostunut vessassa auttamiseen kun mies suorastaan pakeni lapsen luota ja auttanut tätä samaa lasta hakemaan oikeanlaisia vaatteita ulkoiluun jne. Muuten olen pysynyt erossa, jos minulta ei pyydetä apua/vain minä olen paikalla niin en osallistu. Miehelläni on ollut äiti lähes aina kotona, kuusi sisarusta on pitänyt kiireisenä. Palannut työelämään vasta nuorimman ollessa 3-vuotias ja mieheni täyttää nyt 26-vuotta. Isänsä on tienannut lähes koko heidän elinaikansa mainiosti, eli kotihoidontuella ei ole kituuteltu.
-ap
Mieheni jakoi yövastuuta ensimmäisen kohdalla, koska oli päässyt intistä eikä ollut töitä. Kun sai työn (opiskeli samalla), ei jaksanut olla yökuvioissa, mutta on aina hoitanut muutoin tasapuolisesti lapsia, vaihtanut vaipat ja päästänyt minut harrastamaan ja opiskelemaan jo vauvan luota.
Lasten kasvaessa työnjako on toiminut esim. siten, että minä luen sadut ja askartelen, mies pelaa pelit ja urheilee eli hänellä on kärsivällisyyttä opettaa erilaisia pelejä jo tosi pienille, mitä taas minä en jaksa :)
Tärkeätä on, että miehelle valkenee ne lapsen hoitoon liittyvät realiteetit alusta pitäen eli vaipanvaihdon ja pyllynpesun ym. oppii hetkessä - on sinulla sen verran synnytysväsymystä, että hänen apunsa on tarpeen. Hän tulee asiaan mukaan, kun otat hänet tekemään ja luotat että hän osaa. Olen nähnyt pariskuntia, joissa mies on luovuttanut, koska ei äidin mielestä muka osaa - siinä mamma sahaa omaa istumaoksaansa.
Omalle miehelleni näytin, miten pestään ja napakin hoidetaan ja sitten tekemään vain. Eihän nuori äitikään ole mikään synnynnäinen mestari näissä asioissa. Oman lapsen hoito motivoi ja isä-lapsi-suhde kasvaa sen myötä. On ymmärrettävää, ettei miehesi ole hoitanut pikkusisaruksiaan, se onkin eri asia kuin oma lapsi, johon suhde on aivan toisenlainen.
Vaipanvaihtoon pitää totutella heti, koska luulen, että on vastenmielisempää jos vasta siinä vaiheessa perehtyy asiaan kun lapsi syö jo muuta ruokaa ja hajumaailma on sen mukainen - kun on mukana alussa, toleranssi kasvaa vähitellen :)
Onnea vain vauvan hankintaan. Mies tietää mielipiteesi lapsiluvusta ja varmasti kunnioittaa sitä, ensimmäinen synnytys on vaikein, joten rohkaisen sen sisaruksen hankintaan - on hyvä kun on läheistä sukua - mutta itse näette tilanteenne parhaiten sitten kun olette keskellä sitä :)
Vierailija kirjoitti:
Oletteko keskustelleet siitä, kuinka monen lapsen elatukseen teillä on todellisuudessa varaa, jos ajatellaan että lapsilla olisi harrastuksiakin ja kävisitte vaikka lomamatkoilla? Entäpä asunto ja auto, onko varaa sellaisiin mihin lapsetkin mahtuvat? Onko mies varmasti miettinyt näitäkin haaveillassaan lapsilaumasta?
Miehen mielestä vähälläkin selviää, itse haluaisin lastemme saavan harrastaa sitä mitä haluavat, esim. jääkiekon ja taistoluistelun vuosikustannuksissa puhutaan tonneista. Kaikille se seurakunnan jumppa ei ole se juttu. En halua kituuttaa, haluan asua omakotitalossa ja maksaa lainan pois, haluan pitää kaksi autoa jotka eivät ole minibusseja, ja käydä lomilla muuallakin kuin mummolassa. Mies ei taas ole lomailijatyyppiä, vuorovuosin valitaan kohteet joissa lomaillaan. Mies valitsee Vaasan, minä Kroatian-tyylillä :-D
Pitääpä tehdä jokin excel-taulukko johon listaan kuluja ja kuinka paljon lisälapsi kustantaa siihen päälle, siitä mies voisi ymmärtää paremmin..
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heti kun ensimmäinen syntyy, jaat vastuut mahdollisimman pitkälle, esim. vuorottelu yösyötöissä.
Synnytykseen ilman muuta mukaan, etkä sitten pidättele tuskan ilmeitä.
Et suostu siihen miehen pikkusisarusten vessa-auttamiseen vaan korkeintaan kuorit kermat päältä eli ne omenat. Miehellä on ehkä ollut kotäiti, joten ei ymmärrä lastenhoidon todellisuutta.
Oletko itse toteuttanut tuota vuorottelua yösyötöissä? Mietin onko kuinka reilua, jos mies menee aamulla töihin ja joutuu heräilemään pitkin yötä, mahdollisesti useaan otteeseen? Synnytykseen haluan hänet ehdottomasti mukaan, hän saa minut rauhoittumaan ja omat nykyiset kipuni lievenemään silloin kun olen hänen lähellään. Jos synnytys on helppo, voin vaikka feikata lisäkipuja kunhan siitä ei jää hänelle "helppo homma"-tyylistä kuvaa.. : -D
Olen kerran suostunut vessassa auttamiseen kun mies suorastaan pakeni lapsen luota ja auttanut tätä samaa lasta hakemaan oikeanlaisia vaatteita ulkoiluun jne. Muuten olen pysynyt erossa, jos minulta ei pyydetä apua/vain minä olen paikalla niin en osallistu. Miehelläni on ollut äiti lähes aina kotona, kuusi sisarusta on pitänyt kiireisenä. Palannut työelämään vasta nuorimman ollessa 3-vuotias ja mieheni täyttää nyt 26-vuotta. Isänsä on tienannut lähes koko heidän elinaikansa mainiosti, eli kotihoidontuella ei ole kituuteltu.
-ap
Mieheni jakoi yövastuuta ensimmäisen kohdalla, koska oli päässyt intistä eikä ollut töitä. Kun sai työn (opiskeli samalla), ei jaksanut olla yökuvioissa, mutta on aina hoitanut muutoin tasapuolisesti lapsia, vaihtanut vaipat ja päästänyt minut harrastamaan ja opiskelemaan jo vauvan luota.
Lasten kasvaessa työnjako on toiminut esim. siten, että minä luen sadut ja askartelen, mies pelaa pelit ja urheilee eli hänellä on kärsivällisyyttä opettaa erilaisia pelejä jo tosi pienille, mitä taas minä en jaksa :)
Tärkeätä on, että miehelle valkenee ne lapsen hoitoon liittyvät realiteetit alusta pitäen eli vaipanvaihdon ja pyllynpesun ym. oppii hetkessä - on sinulla sen verran synnytysväsymystä, että hänen apunsa on tarpeen. Hän tulee asiaan mukaan, kun otat hänet tekemään ja luotat että hän osaa. Olen nähnyt pariskuntia, joissa mies on luovuttanut, koska ei äidin mielestä muka osaa - siinä mamma sahaa omaa istumaoksaansa.
Omalle miehelleni näytin, miten pestään ja napakin hoidetaan ja sitten tekemään vain. Eihän nuori äitikään ole mikään synnynnäinen mestari näissä asioissa. Oman lapsen hoito motivoi ja isä-lapsi-suhde kasvaa sen myötä. On ymmärrettävää, ettei miehesi ole hoitanut pikkusisaruksiaan, se onkin eri asia kuin oma lapsi, johon suhde on aivan toisenlainen.
Vaipanvaihtoon pitää totutella heti, koska luulen, että on vastenmielisempää jos vasta siinä vaiheessa perehtyy asiaan kun lapsi syö jo muuta ruokaa ja hajumaailma on sen mukainen - kun on mukana alussa, toleranssi kasvaa vähitellen :)
Onnea vain vauvan hankintaan. Mies tietää mielipiteesi lapsiluvusta ja varmasti kunnioittaa sitä, ensimmäinen synnytys on vaikein, joten rohkaisen sen sisaruksen hankintaan - on hyvä kun on läheistä sukua - mutta itse näette tilanteenne parhaiten sitten kun olette keskellä sitä :)
Kiitos!
Työskentelen itse vastasyntyneiden kanssa ja näen viikottain perheitä, joissa äiti valittaa kun isä ei osaa, neuvoo jatkuvasti ja napisee vaikka miehen toiminta näyttää omaan silmääni tarpeeksi hyvältä. Ihmekös isät eivät uskalla osallistua! Luotan mieheeni ja mielelläni jättäisin hänet kahden vauvan kanssa vaikka vain syöttövälin ajaksi jos lapsi on täysimetyksellä. Tärkeintä ei ole tyyli, vaan lopputulos. Tuollainen opettaa kai parhaiten kun on pakko selvitä itse.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin, on vain hyvä merkki, että pystytte puhumaan perhesuunnitelmista ja omista haaveistanne. Sitä keskustelua on syytä pitää yllä parisuhteessa koko ajan. Siitä huolimatta, että olisitte erimielisiä jostain.
Sekin on mielestäni hyvä asia, että ymmärrätte, että teidän oma lapsuuden kasvuympäristö vaikuttaa teidän toiveisiinne. (Tämä on asia, joka yleensä muuttuu, kun tulee ikää. Sitä alkaa ottaa etäisyyttä omaan lapsuudenperheeseensä ja tajuaa, että todellakin voi tehdä asioita eri tavalla kuin omat vanhemmat.)
Ja toiseksi - niin kuin täällä on todettu, lapsilukua ei voi itse päättää ja teillä ei ole ensimmäistäkään vielä. Voi olla, että miehen mieli muuttuu ensimmäisen lapsen myötä tai voi olla, että sinun muuttuu!
Mitä jos tulet raskaaksi huomenna ja te saattekin kaksoset?
Tai et tulekaan raskaaksi ja joudutte yrittämään monta vuotta sitä yhtäkin?
En menisi vielä päättämään, miten elämä menee.
Tarkoitus oli nyt hieman valottaa teillekin sitä millaisista toiveista on kysymys. Ymmärrän sen, ettei lapsia hankita vaan ne saadaan. Itse ainakin haluan tietää toivooko mies 0, 1, 4 vai 8 lasta jolloin osaan sovittaa omat nykyiset toiveeni siihen mukaan jotta voimme keskustella ja päätyä jonkinlaiseen lopputulokseen.
Jos meille ei siunaannu yhtään lasta, kestän sen enkä haluaisi edes välttämättä adoptoida. Tuntuu, että miehelle se olisi kovempi paikka kun haaveilee suurperheestä.
Veikkaan myös, ettei oma mieleni hirveästi muutu. Lähes 20-vuotiaaksi asti en halunnut ensimmäistäkään lasta ja vasta nyt ajatus max. kahdesta on kypsynyt.
Mutta saa nähdä!
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olethan kuitenkin sen jo tehnyt miehelle selväksi, että et ole jäämässä kotiäidiksi lasten myötä? Ja päässyt selville siitä, kuvitteleeko mies automaattisesti että vaimo hoitaa lapset kotona kuten hänen äitinsä? Kyllähän se ensimmäinen lapsi paljon näyttää, miten mies lapsen hoitamiseen osallistuu. Jos jättää käytännössä kaiken sinun harteille, sillon sinulla on kyllä oikein päättää lopullinen lapsiluku.
Vierailija kirjoitti:
Olethan kuitenkin sen jo tehnyt miehelle selväksi, että et ole jäämässä kotiäidiksi lasten myötä? Ja päässyt selville siitä, kuvitteleeko mies automaattisesti että vaimo hoitaa lapset kotona kuten hänen äitinsä? Kyllähän se ensimmäinen lapsi paljon näyttää, miten mies lapsen hoitamiseen osallistuu. Jos jättää käytännössä kaiken sinun harteille, sillon sinulla on kyllä oikein päättää lopullinen lapsiluku.
Kyllä olen toiveistani hänelle kertonut ja hän ne hyväksyy, tai ainakin niin sanoo. Itse haluaisin olla ensimmäisen vuoden kotona haaveilen siitä, että mies olisi myös kotona pidemmän pätkän kun palaan töihin...
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidatte haluta eri asioita, olisi kannattanut ottaa tämä huomioon ennen kuin menitte naimisiin. Valitettavasti veikkaan teille eroa, voisi olla parempi, sorry :/
No se, joka haluaa vähemmän, päättää. Paras kuitenkin tehdä selväksi alusta saakka oma kantansa, että toisen ei tarvitse sitten valittaa tulleensa huijatuksi. Toki ei voi täysin tietää mielipidettään ennen sitä ensimmäistä lasta, ja joskus ei ennen sitä toistakaan.
Mies halusi 3 lasta, mäkin PERIAATTEESSA olen aina halunnut 3, mutta kahden jälkeen epäröin pitkään, jaksanko/haluanko todella/jne. Suostuin sitten, mutta mies onkin ollut molempien aiempien kanssa yhteensä yli 2v kotona, tekee vähintään yhtä paljon kotitöitä kuin minä, myös sitä metatyötä, olen aina halutessani päässyt harrastuksiini ja kaverien kanssa ulos ja omille reissuille jne. (tietysti mies pääsee myös, mutta hänen menonsa eivät ole mitenkään etusijalla, kuten joissain perheissä näyttää olevan). Ilman tätä kaikkea en olisi missään nimessä ryhtynyt enää lapsentekoon, vaikka periaatteessa olen aina halunnut 3.
Oletteko keskustelleet siitä, kuinka monen lapsen elatukseen teillä on todellisuudessa varaa, jos ajatellaan että lapsilla olisi harrastuksiakin ja kävisitte vaikka lomamatkoilla? Entäpä asunto ja auto, onko varaa sellaisiin mihin lapsetkin mahtuvat? Onko mies varmasti miettinyt näitäkin haaveillassaan lapsilaumasta?