Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko huonosta itsetunnosta parantua?
25.04.2018 |
Olen 25 -vuotias ja olen koko elämäni ajan kärsinyt huonosta itsetunnosta sekä alemmuuden tunteesta. Jo lapsena muistan katsoneeni itseäni peilistä ja koin näyttäväni "väärältä" ja joko näen piirteeni hyvin vääristyneinä tai sitten muut ihmiset valehtelevat hyvin. Olen muiden mielestä sievä eivätkä he ymmärrä ongelmaani. Edes ammattiauttajat eivät ota ongelmaani tosissaan ja depressiohoitaja pyöritteli minulle silmiään. En tiedä pitävätkö muut ihmiset sitä huomionkipeytenä kun olen etsinyt apua ongelmaani. Muut tytöt kiusasivat minua koulussa sekä oma äitini oli aina kärkäs huomauttelemaan milloin painostani jos se oli liikaa ja sitten liian vähän. Olen myös tullut petetyksi edellisessä suhteessani joka söi lisää itsetuntoni. En riittänyt edes suhteessa vaikka olin hyvin miellyttämisenhaluinen ja tein kaiken mitä mies toivoi, vaikka en itse olisi niitä asioita halunnut tehdä. Nykyään en edes pysty samaan orgasmia sillä koen olevani niin kuvottava. Teen vaan kaikkeni että mies saa ja on tyytyväinen. Toivon aina että saan äkkiä pukea päälleni ja mennä nukkumaan. Olen onnellinen vain nukkuessani sillä unissani voin olla joku ihan muu.
Teini-ikäisenä söin päivin ja öin unilääkkeitä ettei minun tarvitse olla hereillä ja läsnä todellisuudessa. Harkitsen usein itsemurhaa sillä koen olevani niin arvoton ja huono ettei minulla ole oikeutta tai syytä elää.
Nykyinen mieheni on ihana ja kannustava. Hänen kehunsa tuntuvat pahalta. Mitä enemmän hän kehuu minua sitä huonommaksi itseni tunnen sillä en koe olevani kehujen arvoinen. Mies luulee etten halua naimisiin vaikka oikeasti koen olevani liian ruma ja huono pitämään häitä ja olemaan "keskipisteenä" joten en viitsi edes haaveilla vaikka oikeasti sitä haluaisinkin. Saa nähdä milloin suhteeni päättyy sillä kukaan ei jaksa ihmistä joka ei pidä itsestään. En kerro tätä ääneen mutta uskon muiden huomaavan miten huono olo minulla itseni kanssa on. En ole kohta kolmeen vuoteen käynyt missään ulkona ruokakauppaa ja paria kavereiden kanssa kahvin juomista lukuunottamatta. En voi mennä yökerhoon tai festareille sillä koen etten kelpaa sinne.
En uskalla haaveilla itselleni parempaa tulevaisuutta. Kivaa työtä tai kaunista kotia sillä koen etten ansaitse niitä.
Tulin raskaaksi pari vuotta sitten ehkäisystä huolimatta ja raskaus huomattiin todella myöhään. En siis enää voi edes ajatella että jättäisin lapseni mutta en jaksa ajatella loppuelämäni niin että jokaisena päivänä inhoan itseäni entistä enemmän. Voiko tästä parantua? Olen hakenut keskusteluapua toiselta kunnalta kuukausi sitten. Mitään ei ole kuulunut.
Kommentit (13)
Huonosta itsetunnosta voi parantua, jos on valmis tekemään töitä sen eteen.
Tällä hetkellä sä kuitenkin teet töitä juuri päinvastaiseen suuntaan: sä vakuuttelet itsellesi, kuinka surkea olet, jotta varmasti uskoisit siihen. Kieltäytymällä kaikesta normaalista ja kivasta teet itsestäsi oikeastikin niin ankeaa ihmistä kuin mahdollista.
Työskentely itsetunnon parantamiseksi tarkoittaa sitä, että pitää suhtautua itseensä rehellisesti - yrittää nähdä itsensä oikein sekä ulkopupolisten että oman itsensä silmin. Sitten pitää hyväksyä, että se ei ole eikä sen pidä olla täydellistä. Sitten pitää miettiä, missä kohtaa kuitenkin haluaisi sen olevan nykyistä parempaa, mitä sen eteen voi tehdä, ja alkaa vähitellen tehdä sitä. Ja koko ajan pitää hyväksyä, että koko prosessi vie aikaa, eikä tule koskaan valmiiksi.
Jostain syystä sä kuvittelet, että a) ihmisen arvo on kiinni hänen ulkonäöstään ja b) että sulla ei ole sitä tarpeeksi. Olet väärässä molemmissa. Ihmisen arvo ei ole kiinni ulkonäöstä, ei vaikka olisi minkä näköinen: Katso Stephen Hawkingia, Theresa Maytä, Bill Gatesiä, Maggie Smithiä tai Patricia Routledgeä tai Eila Roinetta, jne. Etkä sinä edes ole sen kummemman näköinen kuin muutkaan. Et sievempi, etkä rumempi. Ala ottaa itsestäsi paljon valokuvia ja katsele niitä. Katsele myös ja etenkin sellaisia kuvia, joissa olet mukana muiden ihmisten kanssa. Katso yleiskuvaa, kun riittävän usein katsot, et sinä siitä poikkea muutenkuin itse itse tulet katsoneeksi itseäsi. Varsinkin jos katsot vanhoja kuvia joissa sinnulla on sellaiset vaatteet, jota et nykyään käytä, ja jotka ei siis enää luo odotusta "omasta kuvasta" huomaat, että sulaudut joukkoon ihan hyvin.
Tämän jälkeen voit sitten alkaa luoda itsetuntoasi jollekin vähän ulkonäköä kestävämmälle ja merkityksellisemmälle perustalle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fake it 'til you make it.
Eli sinun pitää vaan tietoisesti alkaa esittämään olevasi kaunis ja hyvä.
Kun jatkat sitä tarpeeksi pitkään, alat myös itse uskomaan olevasi ihan aidosti kaunis ja hyvä.
Tähän asti olet uskotellut itsellesi olevasi ruma ja huono, ja olet onnistunut siinä mainiosti.
Todellisuus on juuri sellainen kuin millaisena sen haluaa itse hahmottaa. Sinun pitää vaan nyt hieman muuttaa omaasi.
Kiitos hyvistä vastauksista. Tarvitsisin oikeasti jonkun tarpeeksi "kovan" kovistelemaan minua parantuakseni enkä mitätöintiä tai "ethän ole" - toteamuksia joita kavereilta tulee jotka eivät varmasti oloani ymmärrä. Ymmärrän järjellä kyllä itsekin etten ole poikkeuksellinen millään tapaa. Mutta jotenkin käyttäytyminen ja kroppa ei tuu tässä mukana (paniikin tunteminen julkisilla paikoilla tai jos joku muka katsoo pahasti jne) ja kuitenkin sitä valuu alitajuisesti uskomaan siihen alemmuuteen ja huonommuuteen.
On kausia kun olen päivittäin tunteja hokenut peilille hyviä puoliani mutta se lähinnä turhauttaa enemmän. Tuntuu kuin ateistina yrittäisin uskotella itseni uskomaan johonkin mihin en aidosti usko.
Pyysin lähetettä hakiessani jonkun joka osaisi laittaa minut miettimään ja olisi tarpeeksi kova sanomaan asiat suoraan. En jaksaisi enää odottaa että löytyisi joku joka osaisi minua aidosti auttaa vaikka tiedän että minun täytyy tästä itse parantua, on käynyt selväksi vuosien aikana etten pysty siihen yksin.
Ap
Viittaa enemmän mielenterveyshäiriöihin kuin huonoon itsetuntoon. Kirjoituksessasi oli semmoisia elementtejä jotka sai miettimään että olisiko 0/5 paikka?
Et halua kohdata todellisuutta. Jos katsot peiliin ja näet pitkän selän ja rystysten raapivan maata ja perunanenän niin ymmärrä että näkemäsi on totta. Miksi hakisit muiden mielipidettä?
Vierailija kirjoitti:
Viittaa enemmän mielenterveyshäiriöihin kuin huonoon itsetuntoon. Kirjoituksessasi oli semmoisia elementtejä jotka sai miettimään että olisiko 0/5 paikka?
Et halua kohdata todellisuutta. Jos katsot peiliin ja näet pitkän selän ja rystysten raapivan maata ja perunanenän niin ymmärrä että näkemäsi on totta. Miksi hakisit muiden mielipidettä?
Mielipidettä mihin? Anteeksi en ymmärrä mitä haet takaa.
Tiedostan olevani masentunut mutta uskon itsetunto-ongelmieni aiheuttavan masennuksen eikä päinvastoin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi parantua!
Ja uskon, että oot oikeassa siinä, että itsetunto-ongelmat aiheuttavat masennuksen eikä toisinpäin. Itselläni oli sama juttu. Itse uskaltauduin kokeilemaan psykedeelisiä sieniä ja hahmotin kerrasta, ettei itsessäni ole kerta kaikkiaan mitään vikaa ja pystyin jäljittämään, mistä ongelmat ovat lähtöisin. Uskoisin, että psykoterapian avulla pääsee samoihin tuloksiin, tietysti hitaammin mutta kuitenkin. Itse olin siinä pisteessä, etten uskonut, että mikään voisi auttaa, joten en tajunnut mennä terapiaan.
Voi parantua, mutta sä näytät tekeväsi kaikkesi, jotta niin ei kävisi. Sun pitää lähteä itse ulos ja ottaa pieniä askelia siihen suuntaan, mihin haluat päästä. Ei kukaan tule sinua hakemaan kotoa.
Eli nyt kun olet tunnistanut ongelmasi, niin ota ensimmäinen askel ja ajattele, että olet hyvä ihan tavallinen ihminen. Mene kauppaan, tervehdi myyjää, osta tuotteita mitä haluat, sano muutama sana kassalla, kiitä ja hymyile.
Tee sama huomenna.
Sitten mene vaikka kahville tai pyydä tuttava sinun luokse kahville. Älä märehdi, vaan sano, että on mukava nähdä pitkästä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla vähän samaa... Olin koko peruskoulun ajan koulukiusattu, kotona minua aina vähäteltiin eikä huoliani otettu tosissaan. Ei ollut muka varaa laittaa minua mihinkään harrastuksiin, mutta kahdelle veljelle kyllä oli. Aina olin se huono ja surkimus, joka ei osaa mitään. Edellinen parisuhteeni oli täyttä p*skaa alusta loppuun (petettiin, vähäteltiin, käytettiin rahallisesti hyväksi) jne. Kyllä alan nyt olemaan ihan pelkkä kuori vain... Koen itseni täysin epäonnistuneeksi ja kamalaksi. Ulkonäkö nyt on niin ja näin ja olen siihen kyllä tyytyväinen, mutta muuten olen henkisesti aivan loppu.
Olen luonteeltani todella ujo ja arka ja mietin jatkuvasti mitä muut minusta ajattelevat ja pelkään, että mokaan. Saatan miettiä jotain sanomisiani todella pitkään yötä päivää, että miten menin nyt mokaamaan noin (ei oikeasti ole edes isoista asioista kysymys). Tiedostan, ettei kukaan asiaa edes muista tai tee siitä mitään ongelmaa, mutta itse ajattelen, että kaikki nyt naureskelee selkäni takana kuinka tyhmä olin.
En ole edes kyennyt parisuhteeseen, koska ajattelen, etten kuitenkaan riitä ja kelpaa tällaisena ja tulen petetyksi. En halua sitä tuskaa enää uudestaan tähän sekoittamaan.
Ikävää kuulla. Ja kuulostaa tutulta. Olen yleensä henkisesti valmistautunut siihen kun mieheni käy ulkona ettei hän tule kotiin yöksi ja löytää jonkun paremman. Sitten vain kerään omat ja lapsen tavarat ja lähden. Tiedän että on vain ajan kysymys ellen parane tästä. En myöskään uskalla sanoa mielipiteitäni ääneen sillä ne kaikki tuntuvat "vääriltä". Minua pidetään kilttinä ja hiljaisena vaikka todellisuudessa olisin asioista usein jotain mieltä. Minusta on vain tullut tai tehty kynnysmatto jolla ei ole mitään omia mielipiteitä tai haluja. Alan itsekin kyllästyä tähän.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi parantua, mutta sä näytät tekeväsi kaikkesi, jotta niin ei kävisi. Sun pitää lähteä itse ulos ja ottaa pieniä askelia siihen suuntaan, mihin haluat päästä. Ei kukaan tule sinua hakemaan kotoa.
Eli nyt kun olet tunnistanut ongelmasi, niin ota ensimmäinen askel ja ajattele, että olet hyvä ihan tavallinen ihminen. Mene kauppaan, tervehdi myyjää, osta tuotteita mitä haluat, sano muutama sana kassalla, kiitä ja hymyile.
Tee sama huomenna.
Sitten mene vaikka kahville tai pyydä tuttava sinun luokse kahville. Älä märehdi, vaan sano, että on mukava nähdä pitkästä aikaa.
Eikö se kerro halustani parantua että haen aktiivisesti apua ammattuauttajilta?
Eikö sinun suunnallasi voi vain mennä sisään avohoitopuolelle juttelemaan? Useilla paikkakunnilla, joissa on aikuispsykiatrian poliklinikka, voi mennä ilman ajanvarausta keskustelemaan. Katso vielä netistä, voisitko sinäkin. Todella on kurjaa, että itse joutuu yrittää heittää itseään sisään. Mutta se helpottaa kun pääset kerran käymään ja saat kontaktin käyntiin.
Samoin soittaa kannattaa perään, jos aikaa ei ole kuulunut vaikka olet ottanut yhteyttä.
Kyllä vaan voi parantua huonosta itsetunnosta. Se vaatii sen, että joku toinen auttaa näkemään sen mikä on "huonoa" ja poisheitettävää, ja auttaa näkemään sen "hyvän" mitä voi lisätä omaan minäkuvaan. Sen, mitä itse sivuuttaa arjessa kun se tuntuu niin normaalilta, mutta joka on osa omia hyviä puolia, mitä toiset arvostavat juuri minussa.
Jotta olisit valmis tätä keskustelua ja karsimista toisen kanssa käymään, se edellyttää myös että luotat tähän henkilöön. Se ei ole aina helppoa, jos on monta kertaa elämässä pettynyt. Ponnistelu positiivisuuteen on tärkeää, jotta olo paranee. Ensin voi olla tuskaista ja terapeutti voi vaikuttaa siltä että vaatii liikoja. Kun suunta on oikea, jokainen askel on kuitenkin tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä. Kukaan ei ole kertonut tuollaisesta mahdollisuudesta. Otan heti selvää. Kieltämättä tuntuu raskaalta hakea apua kun sitä joutuu odottelemaan jopa kuukausia. Kiitos viestistäsi!
Ap
Alue: Aihe vapaa
Eikö ketään? 😔