Masentuneiden puolisot

vaimo sairastui keskivaikeaan masennukseen toisen lapsen syntymän jälkeen. Tai olisiko parempi sana, että se diagnioistiin silloin. Terapia ja lääkkeet jatkui useita vuosia.

Aika oli rankkaa, kun hoidettavia olikin kolme eli kaksi lasta ja sairas vaimo.

Mutta lopulta sairaus parani ja nykyään eletään ihan normaalia perhe-elämää.

Joten voimia ja toivottavasti puolisosi paranee

Kommunikaation avulla selvitty. Omatkin tunteet saattaa heitellä älyttömästi. Välillä näkee punaista, kun toinen ei saa mitään aikaiseksi ja välillä taas kävelee kananmunan kuorilla, kun ei halua toista loukata pelkällä olemassa olollaan. Tärkeätä on näissä tilanteissa tunnistaa, ettei ne omat tunteet ole normaaleja vaan päästä sieltä ääripäästä takaisin. Käytiin muutaman kerran yhdessä puolison terapeutin luona, jotta ymmärretään molemmat paremmin toisiamme.

Mä olen löytänyt helpostusta siitä, että tehdään yhdessä asioita. Kun toisen alotekyky nollassa, ehdotan kävelylle menoa, kaupassa käyntiä tai siivousta yhdessä eli ihan niitä perusjuttuja. Se on sille masentuneellekin helpompaa, kun joku muu tekee sen aloitteen ja jos hän ei jaksa, niin sitten teen itse.

Se on aina vähän nuoralla kävelyä, että kokeeko toinen kannustuksena vai painostuksena, jos yrittää toisen itsenäiseen tekemiseen vaikuttaa. Ne aloitteet pitää sitten tulla masentuneelta itseltään, jolloin jää se kannustajan rooli itselle. Mutta tärkeintä on se, että tietää miten toinen kokee asiat ja millaista tukea tarvitsee.

On siellä tunnelin päässä valoa, kunhan puoliso saa oikeanlaista apua. Jos minkäänlaista edistystä ei ole viime aikoina tapahtunu, kannattaa miettiä lääkityksen vaihtoa/lisäämistä tai terapian lisäämistä. Jos ei motivaatiota masennuksen selättämiseen, ei myöskään sitä valoa oo

Kiitos asiallisista vastauksista. /AP