Lasten äänet, tarvitsevuus ja käyttäytyminen ärsyttää, kannattaako edes harkita omia?

Olen kuullut, että kun on oman lapsen saanut niin joillakin on mielipide muuttunut. Voi myös olla että sen kokemuksen kautta sinusta tulee vieläkin kovempi lastenvihaaja... Who knows!

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut, että kun on oman lapsen saanut niin joillakin on mielipide muuttunut. Voi myös olla että sen kokemuksen kautta sinusta tulee vieläkin kovempi lastenvihaaja... Who knows!

Kyllähän se oma on varmasti eri asia, ja hormonitoimintakin sitä säätelee.

Minä kaipaan vanhoja aikoja, kun lapsensaannista ei tehty älytöntä numeroa ja vanhemmat näyttivät suunnan ja määräsivät tahdin. Raskaana olevat eivät kalastelleet tykkäyksiä somessa vatsakuvillaan, jokaisesta lapsen tekemisestä ei raportoitu koko maailmalle. Lasten ei annettu terrorisoida joka paikassa suvaitsevaisuuden verukkeella.

Ap

Tekstisi perusteella en suosittelisi sinulle lapsen "hankintaa". Kuulostat liian itsekeskeiseltä. Ei tarvitse "harrastaa" äitiyttä, ei perhepetejä tai muskareita, mutta ihan oikeasti kyllä vanhemmuus muuttaa jotain tosi perustavanlaatuista ihmisen elämässä. Et todellakaan voi enää elää itsellesi, vaan 24/7 sun on laitettava sen pienen ihmisen tarpeet omiesi edelle. Itse rakastin lapsia ja todella hartaasti toivoin lasta, mutta kyllä prosessi äidiksi kasvamiseen on ottanut tosi koville. Jos en tätä olis oikeasti halunnut, en tiedä miten olisin jaksanut.

Niin ja lapsi tulee perheenjäseneksi ja edelleen eletään normaalia elämää, mutta nyt elämä on lapsiperhe-elämää. Emme enää reppureissaa kuukausia, emme tee kovin paljon spontaaneja juttuja, asiat ja menot pitää aikatauluttaa ja sopia eri tavalla. Mutta ei se haittaa, olin 30 äidiksi tullessani ja tehnyt ja nähnyt ihan tarpeeksi ja elänyt ihan tarpeeksi vain itselleni.

Sitten vielä lapsen persoona ja esim. nukkuminen määrittää aika paljon elämää, ja näitä asioita ei voi etukäteen tietää. Jos lapsi on koliikkivauva joka nukkuu ekat vuodet tosi huonosti on elämä kovin erinäköistä, kuin jos saa todella tyytyväisen ja hyvin nukkuvan lapsen.

Ei kannata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut, että kun on oman lapsen saanut niin joillakin on mielipide muuttunut. Voi myös

olla että sen kokemuksen kautta sinusta tulee vieläkin kovempi lastenvihaaja... Who knows!

Kyllähän se oma on varmasti eri asia, ja hormonitoimintakin sitä säätelee.

Minä kaipaan vanhoja aikoja, kun lapsensaannista ei tehty älytöntä numeroa ja vanhemmat näyttivät suunnan ja määräsivät tahdin. Raskaana olevat eivät kalastelleet tykkäyksiä somessa vatsakuvillaan, jokaisesta lapsen tekemisestä ei raportoitu koko maailmalle. Lasten ei annettu terrorisoida joka paikassa suvaitsevaisuuden verukkeella.

Ap

En ymmärrä viimeistä lausetta. Minä en ole missään törmännyt siihen, että lasten annettaisiin terrorisoida. Toki uskon, että näitäkin tapauksia on, mutta luulisin niiden olevan aika harvassa. Vai kutsutko sinä terrorisoimiseksi sitä, että lapset ovat normaaleja lapsia, heistä lähtee ääntä ja he puuhaavat omia juttujaan, toiset raisummin toiset"nätimmin" (mikä nyt on ihan pöljästi sanottu kyllä). Lapset sotkevat syödessään, koska motoriikka ei ole vielä kovin kehittynyttä. Lapset keskeyttävät vanhempien jutustelut, hui kauheaa. (Silloin voi isommalle lapselle ystävällisesti sanoa, että jos ei asia ole kiireellinen, niin jutellaan ihan hetken päästä). Vanhoista ajoista, silloin elettiin kyllä aika paljon perhekeskeisemmin. Luuletko että joskus meidän isoäitien aikaan otettiin omaa tai parisuhdeaikaa kuten nykyään, harrastettiin perheellisinä kuten nykyään jne. Kyllä mä olen käsittänyt, että silloin elämä nimenomaan oli paljon perhekeskeisempää, kuin nykyisessä individuaalisuutta korostavassa maailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut, että kun on oman lapsen saanut niin joillakin on mielipide muuttunut. Voi myös olla että sen kokemuksen kautta sinusta tulee vieläkin kovempi lastenvihaaja... Who knows!

Kuka tahansa, jolla on omia lapsia, ymmärtää, että ilman lapsia olisi helpompaa. Lapsettomat korkeakoulutetut ovat onnellisimpia. En ymmärrä, miksi joku heittäisi onnensa hukkaan hankkimalla lapsia. Kun on niin suurella vaivalla hankkinut koulutuksen. Se on haaskuuta. Koko elämä hukkaan. Ei mitään järkeä.

Ei missään nimessä kannata. Jos on ollut elämässä niin paljon vapaa-aikaa, että on ehtinyt ymmärtää mistä elämässä on kyse, eli siitä, että saa elää rauhassa, niin ei kannata heittää tätä oivallusta hukkaan. Muuten kärsii koko loppuelämänsä lasten ehdoilla. Yleensähän ihmiset vain kiireellä elävät ja sitten hankkivat lapsia, koska se kuuluu kuvioon ja niin kuuluu tehdä. Sitten sitä ei enää saa tekemättömäksi. Lapsettomien elämäntyyliä ihannoidaan ja kadehditaan. Käy sääliksi kaikkia perheellisiä. Näkeehän sen, että lapsettomat ovat onnellisempia ja heidän elämänsä on mielekkäämpää. Montako hymyilevää vanhempaa olet nähnyt? Niinpä.

Vierailija kirjoitti:

Olisi tietty helppo sanoa, että en oikeasti halua lasta, mutta ei se ole ihan niinkään. Saattaisin 40 jälkeen kaivatakin perhettä. Nyt olen vielä nuorehko ja paljon tekemistä, mutta elämä tuppaa hidastumaan ja muuttumaan, katuisinko silloin?

Kommentoin vain yhtä kohtaa: Ei elämä tuppaa hidastumaan. Minulla on nyt lapsettomana 55-vuotiaana ihan yhtä kiire kuin 34-vuotiaana oli. Älyttömästi kaikkea tekemistä. Äitini on 80-vuotias ja valittaa kun ei aikaa riitä paljon mihinkään.

Sopisiko sinulle omaa lasta paremmin kummivanhemmuus tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut, että kun on oman lapsen saanut niin joillakin on mielipide muuttunut. Voi myös

olla että sen kokemuksen kautta sinusta tulee vieläkin kovempi lastenvihaaja... Who knows!

Kyllähän se oma on varmasti eri asia, ja hormonitoimintakin sitä säätelee.

Minä kaipaan vanhoja aikoja, kun lapsensaannista ei tehty älytöntä numeroa ja vanhemmat näyttivät suunnan ja määräsivät tahdin. Raskaana olevat eivät kalastelleet tykkäyksiä somessa vatsakuvillaan, jokaisesta lapsen tekemisestä ei raportoitu koko maailmalle. Lasten ei annettu terrorisoida joka paikassa suvaitsevaisuuden verukkeella.

Ap

En ymmärrä viimeistä lausetta. Minä en ole missään törmännyt siihen, että lasten annettaisiin terrorisoida. Toki uskon, että näitäkin tapauksia on, mutta luulisin niiden olevan aika harvassa. Vai kutsutko sinä terrorisoimiseksi sitä, että lapset ovat normaaleja lapsia, heistä lähtee ääntä ja he puuhaavat omia juttujaan, toiset raisummin toiset"nätimmin" (mikä nyt on ihan pöljästi sanottu kyllä). Lapset sotkevat syödessään, koska motoriikka ei ole vielä kovin kehittynyttä. Lapset keskeyttävät vanhempien jutustelut, hui kauheaa. (Silloin voi isommalle lapselle ystävällisesti sanoa, että jos ei asia ole kiireellinen, niin jutellaan ihan hetken päästä). Vanhoista ajoista, silloin elettiin kyllä aika paljon perhekeskeisemmin. Luuletko että joskus meidän isoäitien aikaan otettiin omaa tai parisuhdeaikaa kuten nykyään, harrastettiin perheellisinä kuten nykyään jne. Kyllä mä olen käsittänyt, että silloin elämä nimenomaan oli paljon perhekeskeisempää, kuin nykyisessä individuaalisuutta korostavassa maailmassa.

Ei ollut perhekeskeisempää vaan lapsista ei niin välitetty, kärjistettynä laitettiin aamulla pihalle ja illalla palasi ne jotka ei hukkuneet jonnekin lampeen. Lasten piti olla näkymättömiä ja kuulumattomia. Siksi ei tarvittu erikseen omaa aikaa tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut, että kun on oman lapsen saanut niin joillakin on mielipide muuttunut. Voi myös

olla että sen kokemuksen kautta sinusta tulee vieläkin kovempi lastenvihaaja... Who knows!

Kyllähän se oma on varmasti eri asia, ja hormonitoimintakin sitä säätelee.

Minä kaipaan vanhoja aikoja, kun lapsensaannista ei tehty älytöntä numeroa ja vanhemmat näyttivät suunnan ja määräsivät tahdin. Raskaana olevat eivät kalastelleet tykkäyksiä somessa vatsakuvillaan, jokaisesta lapsen tekemisestä ei raportoitu koko maailmalle. Lasten ei annettu terrorisoida joka paikassa suvaitsevaisuuden verukkeella.

Ap

En ymmärrä viimeistä lausetta. Minä en ole missään törmännyt siihen, että lasten annettaisiin terrorisoida. Toki uskon, että näitäkin tapauksia on, mutta luulisin niiden olevan aika harvassa. Vai kutsutko sinä terrorisoimiseksi sitä, että lapset ovat normaaleja lapsia, heistä lähtee ääntä ja he puuhaavat omia juttujaan, toiset raisummin toiset"nätimmin" (mikä nyt on ihan pöljästi sanottu kyllä). Lapset sotkevat syödessään, koska motoriikka ei ole vielä kovin kehittynyttä. Lapset keskeyttävät vanhempien jutustelut, hui kauheaa. (Silloin voi isommalle lapselle ystävällisesti sanoa, että jos ei asia ole kiireellinen, niin jutellaan ihan hetken päästä). Vanhoista ajoista, silloin elettiin kyllä aika paljon perhekeskeisemmin. Luuletko että joskus meidän isoäitien aikaan otettiin omaa tai parisuhdeaikaa kuten nykyään, harrastettiin perheellisinä kuten nykyään jne. Kyllä mä olen käsittänyt, että silloin elämä nimenomaan oli paljon perhekeskeisempää, kuin nykyisessä individuaalisuutta korostavassa maailmassa.

En viitannutkaan ajankäytöllisiin asioihin puhuessani vanhoista ajoista, vaan suhtautumistapaan. Ennen lapset eivät olleet niin paljon kaiken keskipisteenä. Ja oli ihan ok esim. vaatia pitämään pienempää ääntä. Kaikki paikat eivät olleet lasten valtakuntaa, jossa sai äännellä ja temmeltää miten sattuu.

Toki lapset ovat lapsia, mutta kaikki paikat ja ajat eivät ole temmellykselle ja kiljumiselle sopivia. Kyllä pitää voida sanoa lapselle, jos koko ajan kailottaa, kiljahtelee jne, että nyt hiljempaa. Leikkipuistossa toki voi antaa mennä.

Ja mitä tuohon aikuisten juttujen keskeyttämiseen tulee, niin kyllä, se on minusta rasittavaa, enkä oikeasti ymmärrä, miksi vanhemmat sallivat sen. Silloin kun ei ole kyse hädästä. Aina ei voi saada aikuisen huomiota, kun sillä aikuisellakin on omat juttunsa, aina ei voi saada ylipäänsä kaikkea.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi tietty helppo sanoa, että en oikeasti halua lasta, mutta ei se ole ihan niinkään. Saattaisin 40 jälkeen kaivatakin perhettä. Nyt olen vielä nuorehko ja paljon tekemistä, mutta elämä tuppaa hidastumaan ja muuttumaan, katuisinko silloin?

Kommentoin vain yhtä kohtaa: Ei elämä tuppaa hidastumaan. Minulla on nyt lapsettomana 55-vuotiaana ihan yhtä kiire kuin 34-vuotiaana oli. Älyttömästi kaikkea tekemistä. Äitini on 80-vuotias ja valittaa kun ei aikaa riitä paljon mihinkään.

Sopisiko sinulle omaa lasta paremmin kummivanhemmuus tms.

En ole kiinnostunut kummivanhemmuudesta, vaan mahdollisesta omasta lapsesta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut, että kun on oman lapsen saanut niin joillakin on mielipide muuttunut. Voi myös

olla että sen kokemuksen kautta sinusta tulee vieläkin kovempi lastenvihaaja... Who knows!

Kyllähän se oma on varmasti eri asia, ja hormonitoimintakin sitä säätelee.

Minä kaipaan vanhoja aikoja, kun lapsensaannista ei tehty älytöntä numeroa ja vanhemmat näyttivät suunnan ja määräsivät tahdin. Raskaana olevat eivät kalastelleet tykkäyksiä somessa vatsakuvillaan, jokaisesta lapsen tekemisestä ei raportoitu koko maailmalle. Lasten ei annettu terrorisoida joka paikassa suvaitsevaisuuden verukkeella.

Ap

En ymmärrä viimeistä lausetta. Minä en ole missään törmännyt siihen, että lasten annettaisiin terrorisoida. Toki uskon, että näitäkin tapauksia on, mutta luulisin niiden olevan aika harvassa. Vai kutsutko sinä terrorisoimiseksi sitä, että lapset ovat normaaleja lapsia, heistä lähtee ääntä ja he puuhaavat omia juttujaan, toiset raisummin toiset"nätimmin" (mikä nyt on ihan pöljästi sanottu kyllä). Lapset sotkevat syödessään, koska motoriikka ei ole vielä kovin kehittynyttä. Lapset keskeyttävät vanhempien jutustelut, hui kauheaa. (Silloin voi isommalle lapselle ystävällisesti sanoa, että jos ei asia ole kiireellinen, niin jutellaan ihan hetken päästä). Vanhoista ajoista, silloin elettiin kyllä aika paljon perhekeskeisemmin. Luuletko että joskus meidän isoäitien aikaan otettiin omaa tai parisuhdeaikaa kuten nykyään, harrastettiin perheellisinä kuten nykyään jne. Kyllä mä olen käsittänyt, että silloin elämä nimenomaan oli paljon perhekeskeisempää, kuin nykyisessä individuaalisuutta korostavassa maailmassa.

Ei ollut perhekeskeisempää vaan lapsista ei niin välitetty, kärjistettynä laitettiin aamulla pihalle ja illalla palasi ne jotka ei hukkuneet jonnekin lampeen. Lasten piti olla näkymättömiä ja kuulumattomia. Siksi ei tarvittu erikseen omaa aikaa tms.

Ja nykyään lasten pitäisi saada näkyä ja kuulua ihan joka paikassa ja milloin vain. Kieltää ei saa, mitään ei saa vaatia.

Mä en ihmettele yhtään miksi suhtautuminen lapsiin on hieman nihkeää nykyään. Sinänsä ikävä juttu, kun vika on vanhemmissa, mutta lapsiin se kuitenkin kohdistuu.

Ap on vaan vähän perinteisempi nainen ja tulisi olemaan vanhoillisempi äiti kuin monet äidit nykyaikana. En näe siinä mitään pahaa. Perinteisen äidin lapset ovat yleensä hyväkäytöksisiä. Ennenhän tuo oli ihan normaalia elämää kaikille, että lapset lapset vaan kasvoivat siinä perheen mukana. Silloin lapset kunnioittivat vanhempiaan ja aikuisia yleisestikin ihan eri tavalla, kun oppivat pienestä pitäen siihen, että esim. aikuisten keskustelurauhaa pitää kunnioittaa. Nykyäänhän kaikki aikuiset tuntuvat olevan lapsille pelkkää yleisöä, jonka tulisi ihastella heitä aamusta iltaan. Ihan hirvittää ajatella, miten monta narsistia tuolla tavalla onkaan kasvamassa tälläkin hetkellä.

Uskon ap:n kasvatustyylillä tulevan tervepäisiä lapsia, jotka oppivat kunnioittamaan muita. Se, että jokin on yleistä nykyään, ei tee siitä automaattisesti parempaa tapaa toimia. Toimi vaan kuten koet itse parhaaksi, ap!

Todella harva nauttii vieraista kitisevistä lapsista. Omat lapset on sitten ihan eri asia, ei voi verrata millään tavalla.

Ei naisen tarvitse juuri muuttua, vaikka tulisikin äidiksi. Siinä äiti-kuplassa eletään muutama vuosi kun lapsi on ihan pieni. Siitä eteenpäin elämä on aika vapaata vaikka olisi lapsiakin. Lapsilla on jo omat jutut ja kaverit, ja vanhemmilla paljon aikaa omiin juttuihin.

Itseä pikemminkin vähän surettaa kun pikkulapsiaika on ohi. Vaikka olikin välillä raskasta niin parasta aikaa elämässäni. Nyt voidaan taas miehen kanssa harrastaa, käydä omissa menoissa ja matkustella miten huvittaa. Ihanaa sekin, kun toisaalta on rakas perhe kotona odottamassa. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut, että kun on oman lapsen saanut niin joillakin on mielipide muuttunut. Voi myös

olla että sen kokemuksen kautta sinusta tulee vieläkin kovempi lastenvihaaja... Who knows!

Kyllähän se oma on varmasti eri asia, ja hormonitoimintakin sitä säätelee.

Minä kaipaan vanhoja aikoja, kun lapsensaannista ei tehty älytöntä numeroa ja vanhemmat näyttivät suunnan ja määräsivät tahdin. Raskaana olevat eivät kalastelleet tykkäyksiä somessa vatsakuvillaan, jokaisesta lapsen tekemisestä ei raportoitu koko maailmalle. Lasten ei annettu terrorisoida joka paikassa suvaitsevaisuuden verukkeella.

Ap

En ymmärrä viimeistä lausetta. Minä en ole missään törmännyt siihen, että lasten annettaisiin terrorisoida. Toki uskon, että näitäkin tapauksia on, mutta luulisin niiden olevan aika harvassa. Vai kutsutko sinä terrorisoimiseksi sitä, että lapset ovat normaaleja lapsia, heistä lähtee ääntä ja he puuhaavat omia juttujaan, toiset raisummin toiset"nätimmin" (mikä nyt on ihan pöljästi sanottu kyllä). Lapset sotkevat syödessään, koska motoriikka ei ole vielä kovin kehittynyttä. Lapset keskeyttävät vanhempien jutustelut, hui kauheaa. (Silloin voi isommalle lapselle ystävällisesti sanoa, että jos ei asia ole kiireellinen, niin jutellaan ihan hetken päästä). Vanhoista ajoista, silloin elettiin kyllä aika paljon perhekeskeisemmin. Luuletko että joskus meidän isoäitien aikaan otettiin omaa tai parisuhdeaikaa kuten nykyään, harrastettiin perheellisinä kuten nykyään jne. Kyllä mä olen käsittänyt, että silloin elämä nimenomaan oli paljon perhekeskeisempää, kuin nykyisessä individuaalisuutta korostavassa maailmassa.

Ei ollut perhekeskeisempää vaan lapsista ei niin välitetty, kärjistettynä laitettiin aamulla pihalle ja illalla palasi ne jotka ei hukkuneet jonnekin lampeen. Lasten piti olla näkymättömiä ja kuulumattomia. Siksi ei tarvittu erikseen omaa aikaa tms.

Vähän rajaa tuon kärjistämiseen. Kyllä nyt lapsista on ennenkin välitetty. Ei vain kytätty joka tekemisiä, vaan lasten annettiin leikkiä keskenään turvallisessa kaveriporukassa. Perheet, joissa on esiintynyt todellista heitteillejättöä, ovat eri asia. Ja niitä on nykyäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen 34, joten ei ole ihan älyttömästi aikaa miettiä, mutta niin moni asia lapsissa ärsyttää. En kestä oikein heidän tuottamiaan ääniä, itsekkyyttä, tarvitsevuutta ja huomionhakuisuutta. Koko ajan keskeyttävät vanhempiaan ja vaativat huomiota omille, epäkiinnostaville jutuilleen.

Rakastan omaa rauhaa todella paljon, en ole oikein millään tasolla kiinnostunut lapsijutuista tai perinteisestä perhe-elämästä, mutta kai sitä perhe-elämääkin voi elää omalla tavallaan ilman suurempaa hypeä ja kaiken uhraamista. Ja lapsethan kasvavat, onneksi. Pikkulapsivaihe on varmasti rasittavaa, mutta isomman lapsen kanssa nauttisin varmasti.

Olisi tietty helppo sanoa, että en oikeasti halua lasta, mutta ei se ole ihan niinkään. Saattaisin 40 jälkeen kaivatakin perhettä. Nyt olen vielä nuorehko ja paljon tekemistä, mutta elämä tuppaa hidastumaan ja muuttumaan, katuisinko silloin?

Joka paikkaa tursuaa synnyttämistä, vauvoja ja täydellistä, yhdenmukaista äitiyttä. Ihan kuin se lapsi olisi aina pieni ja naisen oma projekti, jolle uhrataan aivan kaikki. Ja joka pitää tehdä juuri tietyllä tavalla, normien mukaan. Naisella ei saisi olla persoonallisuutta, hän on vain geneerinen äiti. Pitäisi olla niin maan kiinnostunut synnytyslaulusta, perhepedistä, lapsentahtisuudesta, rintakumeista, lasten vaatteista, muskareista ja ties mistä.

Eikö sitä lasta voisi vain hankkia siihen perheenjäseneksi ja elää normaalia elämää. Sillain, että olisi edelleen ne omat jutut, tyyli ja persoonallisuus. Eikä tarvitsisi harrastaa äitiyttä.

Tuo hössötys ja suorittaminen on tullut ihan viime vuosien aikana muotiin, ennen sitäkin on lapsia tehty ja kasvatettu ihan mallikkaasti kymmeniä tuhansia vuosia. Minä sain esikoisen 1994 ja silloin sanottiin että jokainen äiti on omana itsenään lapselle tarpeeksi hyvä kun vaan rakastaa lastaan, ruokkii, vaatettaa jne. Ja samalla tyylillä olen tehnyt nuorimmaisetkin 2009. En käsitä tätä nykynuorten suorittamisvimmaa, eikö elämässä muutenkin ole kaikenlaista kun työelämäkin on mitä on? Lapsi on perheenjäsen, aluksi vähän avuttomampi kuin muut, mutta siinä se kasvaa ja oppii koko ajan. Yleensä omaa lasta kestää paljon paremmin kuin muiden ärsyttäviä kakaroita. 

JA se mikä on tärkeintä, jos nyt päädyt tekemään lapsen ja se menee ihan ok. ÄLÄ tee toista sille ekalle kaveriksi, siitä alkaa helvetti. Sulla ei toki ole aikaa odottaa vuosia jos haluat toisen, mutta pidä nyt edes se kolme vuotta taukoa joka on tutkimusten mukaan se mikä väli naiselle on parasta, ja varmasti se on myös parisuhteelle ja sille esikoiselle parasta.

Vierailija kirjoitti:

Ei missään nimessä kannata. Jos on ollut elämässä niin paljon vapaa-aikaa, että on ehtinyt ymmärtää mistä elämässä on kyse, eli siitä, että saa elää rauhassa, niin ei kannata heittää tätä oivallusta hukkaan. Muuten kärsii koko loppuelämänsä lasten ehdoilla. Yleensähän ihmiset vain kiireellä elävät ja sitten hankkivat lapsia, koska se kuuluu kuvioon ja niin kuuluu tehdä. Sitten sitä ei enää saa tekemättömäksi. Lapsettomien elämäntyyliä ihannoidaan ja kadehditaan. Käy sääliksi kaikkia perheellisiä. Näkeehän sen, että lapsettomat ovat onnellisempia ja heidän elämänsä on mielekkäämpää. Montako hymyilevää vanhempaa olet nähnyt? Niinpä.

Kaikista onnettomimmat ihmiset joita minä tunnen on niitä joilla ei ole perhettä, on yksinäisyyttä, masennusta, katkeruutta, köyhyyttä jne.

Lapset on siitä hyviä perheenjäseniä, että heistä saa aina olla onnellinen ja ylpeä vaikka muu elämä menisi päin persettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut, että kun on oman lapsen saanut niin joillakin on mielipide muuttunut. Voi myös

olla että sen kokemuksen kautta sinusta tulee vieläkin kovempi lastenvihaaja... Who knows!

Kyllähän se oma on varmasti eri asia, ja hormonitoimintakin sitä säätelee.

Minä kaipaan vanhoja aikoja, kun lapsensaannista ei tehty älytöntä numeroa ja vanhemmat näyttivät suunnan ja määräsivät tahdin. Raskaana olevat eivät kalastelleet tykkäyksiä somessa vatsakuvillaan, jokaisesta lapsen tekemisestä ei raportoitu koko maailmalle. Lasten ei annettu terrorisoida joka paikassa suvaitsevaisuuden verukkeella.

Ap

En ymmärrä viimeistä lausetta. Minä en ole missään törmännyt siihen, että lasten annettaisiin terrorisoida. Toki uskon, että näitäkin tapauksia on, mutta luulisin niiden olevan aika harvassa. Vai kutsutko sinä terrorisoimiseksi sitä, että lapset ovat normaaleja lapsia, heistä lähtee ääntä ja he puuhaavat omia juttujaan, toiset raisummin toiset"nätimmin" (mikä nyt on ihan pöljästi sanottu kyllä). Lapset sotkevat syödessään, koska motoriikka ei ole vielä kovin kehittynyttä. Lapset keskeyttävät vanhempien jutustelut, hui kauheaa. (Silloin voi isommalle lapselle ystävällisesti sanoa, että jos ei asia ole kiireellinen, niin jutellaan ihan hetken päästä). Vanhoista ajoista, silloin elettiin kyllä aika paljon perhekeskeisemmin. Luuletko että joskus meidän isoäitien aikaan otettiin omaa tai parisuhdeaikaa kuten nykyään, harrastettiin perheellisinä kuten nykyään jne. Kyllä mä olen käsittänyt, että silloin elämä nimenomaan oli paljon perhekeskeisempää, kuin nykyisessä individuaalisuutta korostavassa maailmassa.

En viitannutkaan ajankäytöllisiin asioihin puhuessani vanhoista ajoista, vaan suhtautumistapaan. Ennen lapset eivät olleet niin paljon kaiken keskipisteenä. Ja oli ihan ok esim. vaatia pitämään pienempää ääntä. Kaikki paikat eivät olleet lasten valtakuntaa, jossa sai äännellä ja temmeltää miten sattuu.

Toki lapset ovat lapsia, mutta kaikki paikat ja ajat eivät ole temmellykselle ja kiljumiselle sopivia. Kyllä pitää voida sanoa lapselle, jos koko ajan kailottaa, kiljahtelee jne, että nyt hiljempaa. Leikkipuistossa toki voi antaa mennä.

Ja mitä tuohon aikuisten juttujen keskeyttämiseen tulee, niin kyllä, se on minusta rasittavaa, enkä oikeasti ymmärrä, miksi vanhemmat sallivat sen. Silloin kun ei ole kyse hädästä. Aina ei voi saada aikuisen huomiota, kun sillä aikuisellakin on omat juttunsa, aina ei voi saada ylipäänsä kaikkea.

Ap

Minä en tunne ketään joka ei kieltäisi lapsiaan huutamasta ja kiljumasta, keskeyttämästä vanhempien puheitä jne. Miksi ihmeessä sinun pitäisi olla joku omituinen joka antaa kersojen tehdä mitä vaan? Ei sellainen hippityyli ole mikään laki mitä on pakko noudattaa.

Kyllä minä sanon lapsille kovallakin äänellä että nyt pitää olla hiljaa kun minä nukun, tai puhun jonkun kanssa jne. Ei lapset ole perheessä niitä jotka päättää asioista.

Vierailija kirjoitti:

Ap on vaan vähän perinteisempi nainen ja tulisi olemaan vanhoillisempi äiti kuin monet äidit nykyaikana. En näe siinä mitään pahaa. Perinteisen äidin lapset ovat yleensä hyväkäytöksisiä. Ennenhän tuo oli ihan normaalia elämää kaikille, että lapset lapset vaan kasvoivat siinä perheen mukana. Silloin lapset kunnioittivat vanhempiaan ja aikuisia yleisestikin ihan eri tavalla, kun oppivat pienestä pitäen siihen, että esim. aikuisten keskustelurauhaa pitää kunnioittaa. Nykyäänhän kaikki aikuiset tuntuvat olevan lapsille pelkkää yleisöä, jonka tulisi ihastella heitä aamusta iltaan. Ihan hirvittää ajatella, miten monta narsistia tuolla tavalla onkaan kasvamassa tälläkin hetkellä.

Uskon ap:n kasvatustyylillä tulevan tervepäisiä lapsia, jotka oppivat kunnioittamaan muita. Se, että jokin on yleistä nykyään, ei tee siitä automaattisesti parempaa tapaa toimia. Toimi vaan kuten koet itse parhaaksi, ap!

Eiköhän sentään nykyäänkin suurin osa äideistä ole näitä maalaisjärkeen luottavia perinteisiä äitejä, ne suorittajaäidit vaan on niin paljon mediassa tuomassa itseään esille että siitä tulee tunne että kaikki muka olisivat sellaisia. Minä en ainakaan tunne yhtään sellaista, kaikki äidit jotka tunnen ovat normaaleja kuten ennenkin oltiin.

Mä olen ilmeisesti aika lailla samantyyppinen ja tosi introvertti, rauhaa, hiljaisuutta ja omaa tilaa rakastava, kuten mieskin. Lapsi on 17, ja kyllä tämä aika on ollut ehdottomasti sitä parasta, mitään ei kaivata lapsiperhevuosilta. Pois voisin vaihtaa (näinhän ei koskaan sanota) ikävuodet 0, 6 ja koko murrosiän. Ja tuota lasta on sentään vielä kasvatettu. Äitiys ei ole ollut mikään autuaaksitekevä asia, vaan ihan normaali osa elämää.

Jotenkin me saatiin aikaiseksi toinen ääripää, dramaattinen ja yltiösosiaalinen ekstrovertti - joka kaverittomana päivänä neljän tunnin nyppimisen ja hölötyksen jälkeen poistuu omaan huoneeseensa virkeänä ja hyvin latautuneena "oli kiva jutella!". :D No, mikäs siinä, nykyään ne jutut ovatkin mielenkiintoisia, päiväkotilaisen kanssa joutui tosissaan pinnistelemään.