Mikä teillä auttoi synnytyspelkoon?

Ei mikään. :( Joudun käynnistykseen reilun viikon kuluttua. Olen vaatinut jo emlauksen ennen neuloja, ilman emlausta minua ei pistellä. Ainoa mikä edes vähän motivoi on nämä *tnalliset liitoskivut kun puoli vuotta jokainen askel ja moni muu asia on sattunut. Synnytyksen jälkeen vihdoin alkaa toipuminen. Mutta pelkään ja ahdistaa koko ajan enemmän ja olen taas alkanut itkeä öisinkin, joudun olemaan sairaalassa ehkä viikonkin. Olin toivonut ripeää kotiutumista. Lisäksi vauva on iso. En ymmärrä miksi rupesin tähän. Itse pelkään tylyä ja epäpätevää henkilökuntaa, heidän tahallista vähättelyä ja kiusaamista, vammautumista, sekä omaa että lapsen, sektiota pelkään vielä enemmän kuin synnytystä. Neulakammo on paha. Itken kauhusta joka kerta kun ajattelen lähestyvää synnytystä kun avuttomana on henkilökunnan rääkättävänä.

Valitettavasti ei mikään, vaan aika paniikissa olin kun synnärille lähdettiin. Lähipiirin äidit oli pitäneet huolta, että varmasti kuulen raskausaikana kaikki mahdollisimman karmeat tarinat sekö alatiestä, että sektiosta. Pelotti ja ahdisti, halusin vain pois koko tilanteesta.

Avautumista odoteltiin ja odoteltiin, homma alkoi siis lapsivesien menolla. Kävikin niin, että vauvan alentuneiden sykkeiden takia mentiin kiireelliseen sektioon, jossa vielä mietin, että no niin. Nyt sitten vähintään kuollaan.

Vauva syntyi sektiolla yhdeksän pisteen vauvana. Leikkaus ei ollut kamala, pahinta oli vain se kun ei annettu nukahtaa vaikka väsytti jo vuorokauden valvominen 👍

Kipeäähän se vähän teki ekoina päivinä, muttei mitään horroria. Paraneminen alkoi nopeasti ja eteni hyvin.

Eli lopulta meni hyvin, vaikkei suunnitelmien mukaan edennyt. Ei jäänyt traumoja.

Mikään ei auta synnytyspelkoon. Ei ainakaan kauhujuttujen lukeminen. Eikä niiden kuuleminen kavereilta. Täytyy varmistua ettei tule äidiksi?

Olin täysin välipitämätön. Hoidin lähinnä lihaskuntoani. Sitten olikin yllättäen lyhyt ja kivuton synnytys. Aika erikoista. Ajattelin vain, kaikkihan ovat tänne joskus syntyneet. Rentoutusta kai voi opetella mnella tavalla.

Mäkin pelkäsin, mutta en halunnut sektioonkaan. "Onneksi" ihan loppuraskaudesta olo kävi niin helvetilliseksi (en saanut edes kunnolla henkeä, kun vauva painoi keuhkoja, nukuin 15 minuutin pätkissä jne), että olin valmis kärsimään ihan mitä tahansa, jotta vauva vaan tulee ulos. Ja tulihan se. Synnytys oli eri tavalla karmea kuin olin pelännyt. Mulla olikin ensisynnyttäjäksi nopea synnytys, joten en saanut oikeastaan mitään kivunlievitystä enkä henkistäkään tukea, koska ei uskottu synnytyksen olevan vielä käynnissä. Toisaalta hyvä, että oli nopeasti ohi, mutta kyllä siitä aikamoiset traumat jäi. Fyysisesti paranin hyvin, vaikka repesinkin. Paikat parani ennalleen noin 6 viikossa. Jos joskus vielä synnytän, varmaan taas pelkopolille käy tie (mutta taaskin toivoen alatiesynnytystä).