vaikea 6-vuotias -voimat than lopussa
Tänä koko ilta meni 6-vuotiaan (tyttö) kiukutellessa- ei usko mitään mitä sanotaan, uhmaa, kiusaa ja härkää jatkuvasti pikku-siskoaan, huutaa ja kiljuu. Tyttö syö todella vähän: lämmintä ruokaa menee vain vähän ja taas on nälkä puolen tunnin kuluttua.
Tytöllä on paljon ärsyttäviä tapoja, kaikki on vaikeaa tämän lapsen kanssa. Samanlainen on ollut syntymästään saakka.
Kun taas nuorempi, 2-vuotias on kuin pieni enkeli. Tytöt ovat aivan eri maata. Eli jos ei olisi nuorempaa lasta, ajattelisin syyn olevan kasvatuksessa, mutta ei.
Voimat on ihan loppu, en jaksa 6-vuotiaan kanssa. Onko ketään muita, joilla on tälläistä? Menikö ohi lapsen kasvaessa?
Kommentit (19)
Kiroilee usein ja välillä lyö minua tai pikku-siskoaan..
Vierailija kirjoitti:
Kiroilee usein ja välillä lyö minua tai pikku-siskoaan..
Entä isä? Lyökö lapsi häntäkin?
No eikös nuorimmaiset ole yleisemmin hiljaisempia, varsinkin jos vanhempi on äänekkäämpi.
Mutta, se että jos lapsi on ollut tuollainen "syntymästä" saakka niin eiköhän ne ole ihan opetettuja tapoja. Lapset oppii aikuisilta, eli teiltä.
Ei se lapsi ilkeyttään tuollainen ole. Aistiyliherkkyys, jotain muuta pulmaa, neurologista, neuropsykologista? Juttele neuvolassa, vaadi lisäselvityksiä ja kerro, ettet oikeasti jatka. Eihän tuo normaalia ole ja se, että aina on ollut vaikeaa lapsen kanssa viittaisi johonkin ongelmaan, joka ei välttämättä näy niin ilmiselvästi. Monissa tapauksissa lapsi voi oireilla vain kotona ja sinnitellä sitten kodin ulkopuolella niin, että esim. päiväkodin kautta ei tule siinä mielessä apua näiden asioiden selvittelyyn, kun ongelmia ei siellä välttämättä huomata. Esim. aistiyliherkkyysasioista tiedetään aika vähän, esim. erityisherkkyydestä puhutaan paljon, mutta monet sotkevat sitten aistiyliherkkyyteen liittyvät jutut siihen ja itsessään nämä sensorisen integraation häiriöt on paljon vähemmän tunnetumpia, vaikka voivat aiheuttaa lapselle ja perheelle tosi suurta haittaa, arkielämä voi olla todella vaikeaa. Meilläkin on.
Onko lapsi aina ollut tuollainen vai nyt eskari-ikäisenä?
väsynyt äiti kirjoitti:
Ei se lapsi ilkeyttään tuollainen ole. Aistiyliherkkyys, jotain muuta pulmaa, neurologista, neuropsykologista? Juttele neuvolassa, vaadi lisäselvityksiä ja kerro, ettet oikeasti jatka. Eihän tuo normaalia ole ja se, että aina on ollut vaikeaa lapsen kanssa viittaisi johonkin ongelmaan, joka ei välttämättä näy niin ilmiselvästi. Monissa tapauksissa lapsi voi oireilla vain kotona ja sinnitellä sitten kodin ulkopuolella niin, että esim. päiväkodin kautta ei tule siinä mielessä apua näiden asioiden selvittelyyn, kun ongelmia ei siellä välttämättä huomata. Esim. aistiyliherkkyysasioista tiedetään aika vähän, esim. erityisherkkyydestä puhutaan paljon, mutta monet sotkevat sitten aistiyliherkkyyteen liittyvät jutut siihen ja itsessään nämä sensorisen integraation häiriöt on paljon vähemmän tunnetumpia, vaikka voivat aiheuttaa lapselle ja perheelle tosi suurta haittaa, arkielämä voi olla todella vaikeaa. Meilläkin on.
Ei vika ole aina neurologinen, se voi olla niinkin helppo, kuin että lapselle ja vanhemmille, varsinkin äidin välille ei ole tullut hyvää kiintymyssuhdetta. Jos äiti on ollut masentunut/väsynyt vauvaiän aikaan ja jokainen itku ja lapsen oikkuilu on nähty ärsyttävänä ja heti lapseen leimattu että on ongelmalapsi, niin kyllähän lapsikin tuollaisen aistii. Puhumatta siitä, että jos lapsi on oppinut, että huomiota saa kiljumalla ja riehumalla niin sillä tavalla hän sitten käyttäytyy. tilannetta ei myöskään yhtään helpoita se, että nyt on vielä pikkusisko mukana jota äiti kutsuu "kuin enkeliksi". Eli äidillä on selkeät suhtautumiset kumpaankin lapseen.
Lapsi tarvitsee rutiinit. Ruoka-ajat ei naposteltavaa välissä. Lapsia ei itsessään nälkää tapa (vaikka se aikuisesta voi siltä tuntua). Nukkumaan aina samaan aikaan, samoin herätys. Anna huomiota myös isommalle lapselle, tehkää joka päivä jotain ihan kahdestaan edes se 15minuuttia!!! Jämäkkä puuttuminen heti kiusaamiseen, vaikka 5minuuttia omassa huoneessa, lapsen voi kantaa sinne, jos ei itse mene.
Oletko varma, ette kohtele lapsiasi eriarvoisesti? Ehkä joo esikoisesi temperamentti on ollut alusta asti kuopusta tulisempi, mutta onkohan kohtelusi jäännyt tietynlaiseksi häntä kohtaan ja jollain tavoin suosit tai ainakin tavallaan "rakastat" enemmän helpompaa kuopusta, joka pahentaa taas entisestään esikoisesi käytöstä? Siis voi olla tosi asua, että esikoisesi on oikeasti haasteellisempi, mutta ehkä hän on provosoitunut käyttäytynään noin huonosti. Ainakin tuo vihamielinen käytös pikkusisarustaan kohtaan viittaa siihen.
Aina ollut tällainen. Tytölke tulee huippuhienoa palautetta tarhasta ja eivät voi uskoa, että kotona on piru irti.
Ollaan haettu apua, mutta kukaan ei ota tosissaan, koska ongelmia kodin ulkopuolella ei ole...
Mä uskon että mun ja tytön suhteessa on jotain häikkää ja tästä syystä tyttö vetää vielä enemmän ranttaliksi. Mä olen vaan niin loppu tähän tilanteeseen ja hermo menee kun jatkuvasti tyttö urputtaa vastaan ja neuvottelee jokaikisestä asiasta.
Isäänsä ei lyö. Ainoastaan minua ja pikku-siskoa.
Olen itsekin miettinyt aistiyliherkkyyttä.
Tuntuu, että tyttö ponnistelee tarhassa viimeiseen asti ja sitten kotona kaikki tulee ulos negatiivisessa mielessä. Ap
Refluksi ja siitä johtuvat käytöshäiriöt! Käy refluksilasten sivuilla katsomassa oireet.
Vierailija kirjoitti:
Aina ollut tällainen. Tytölke tulee huippuhienoa palautetta tarhasta ja eivät voi uskoa, että kotona on piru irti.
Ollaan haettu apua, mutta kukaan ei ota tosissaan, koska ongelmia kodin ulkopuolella ei ole...
Mä uskon että mun ja tytön suhteessa on jotain häikkää ja tästä syystä tyttö vetää vielä enemmän ranttaliksi. Mä olen vaan niin loppu tähän tilanteeseen ja hermo menee kun jatkuvasti tyttö urputtaa vastaan ja neuvottelee jokaikisestä asiasta.
Isäänsä ei lyö. Ainoastaan minua ja pikku-siskoa.
Olen itsekin miettinyt aistiyliherkkyyttä.
Selkeästi ongelma on sinun ja lapsen välillä. Lapset eivät osaa ajatella ja käyttäytyä niinkuin aikuiset tai tuoda tunteitaan esille. Tyttö on oppinut että varmaan saa sinulta huomiota tuolla tavalla, tai että hänen tulee käyttäytyä sinua kohtaan tuolla tavalla.
Ehkä on hyvä on miettiä missä on menty vikaan, siis käyttäytymisessä. Tosin saattaa olla vaikea muistaa, mitä itse on tehnyt väärin kuin mitä lapsi tekee jatkuvasti väärin.
Vierailija kirjoitti:
väsynyt äiti kirjoitti:
Ei se lapsi ilkeyttään tuollainen ole. Aistiyliherkkyys, jotain muuta pulmaa, neurologista, neuropsykologista? Juttele neuvolassa, vaadi lisäselvityksiä ja kerro, ettet oikeasti jatka. Eihän tuo normaalia ole ja se, että aina on ollut vaikeaa lapsen kanssa viittaisi johonkin ongelmaan, joka ei välttämättä näy niin ilmiselvästi. Monissa tapauksissa lapsi voi oireilla vain kotona ja sinnitellä sitten kodin ulkopuolella niin, että esim. päiväkodin kautta ei tule siinä mielessä apua näiden asioiden selvittelyyn, kun ongelmia ei siellä välttämättä huomata. Esim. aistiyliherkkyysasioista tiedetään aika vähän, esim. erityisherkkyydestä puhutaan paljon, mutta monet sotkevat sitten aistiyliherkkyyteen liittyvät jutut siihen ja itsessään nämä sensorisen integraation häiriöt on paljon vähemmän tunnetumpia, vaikka voivat aiheuttaa lapselle ja perheelle tosi suurta haittaa, arkielämä voi olla todella vaikeaa. Meilläkin on.
Ei vika ole aina neurologinen, se voi olla niinkin helppo, kuin että lapselle ja vanhemmille, varsinkin äidin välille ei ole tullut hyvää kiintymyssuhdetta. Jos äiti on ollut masentunut/väsynyt vauvaiän aikaan ja jokainen itku ja lapsen oikkuilu on nähty ärsyttävänä ja heti lapseen leimattu että on ongelmalapsi, niin kyllähän lapsikin tuollaisen aistii. Puhumatta siitä, että jos lapsi on oppinut, että huomiota saa kiljumalla ja riehumalla niin sillä tavalla hän sitten käyttäytyy. tilannetta ei myöskään yhtään helpoita se, että nyt on vielä pikkusisko mukana jota äiti kutsuu "kuin enkeliksi". Eli äidillä on selkeät suhtautumiset kumpaankin lapseen.
Ei ole näin. "Jaksoin" lasta oikein hyvin ensimmäiset 3-vuotta. Ehkä jopa paaposin liian paljon. Kun nuorimmainen syntyi, energiaa vanhemmalle ei ollut enää samallalailla. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
väsynyt äiti kirjoitti:
Ei se lapsi ilkeyttään tuollainen ole. Aistiyliherkkyys, jotain muuta pulmaa, neurologista, neuropsykologista? Juttele neuvolassa, vaadi lisäselvityksiä ja kerro, ettet oikeasti jatka. Eihän tuo normaalia ole ja se, että aina on ollut vaikeaa lapsen kanssa viittaisi johonkin ongelmaan, joka ei välttämättä näy niin ilmiselvästi. Monissa tapauksissa lapsi voi oireilla vain kotona ja sinnitellä sitten kodin ulkopuolella niin, että esim. päiväkodin kautta ei tule siinä mielessä apua näiden asioiden selvittelyyn, kun ongelmia ei siellä välttämättä huomata. Esim. aistiyliherkkyysasioista tiedetään aika vähän, esim. erityisherkkyydestä puhutaan paljon, mutta monet sotkevat sitten aistiyliherkkyyteen liittyvät jutut siihen ja itsessään nämä sensorisen integraation häiriöt on paljon vähemmän tunnetumpia, vaikka voivat aiheuttaa lapselle ja perheelle tosi suurta haittaa, arkielämä voi olla todella vaikeaa. Meilläkin on.
Ei vika ole aina neurologinen, se voi olla niinkin helppo, kuin että lapselle ja vanhemmille, varsinkin äidin välille ei ole tullut hyvää kiintymyssuhdetta. Jos äiti on ollut masentunut/väsynyt vauvaiän aikaan ja jokainen itku ja lapsen oikkuilu on nähty ärsyttävänä ja heti lapseen leimattu että on ongelmalapsi, niin kyllähän lapsikin tuollaisen aistii. Puhumatta siitä, että jos lapsi on oppinut, että huomiota saa kiljumalla ja riehumalla niin sillä tavalla hän sitten käyttäytyy. tilannetta ei myöskään yhtään helpoita se, että nyt on vielä pikkusisko mukana jota äiti kutsuu "kuin enkeliksi". Eli äidillä on selkeät suhtautumiset kumpaankin lapseen.
Ei ole näin. "Jaksoin" lasta oikein hyvin ensimmäiset 3-vuotta. Ehkä jopa paaposin liian paljon. Kun nuorimmainen syntyi, energiaa vanhemmalle ei ollut enää samallalailla. Ap
Sinun näkeminen jaksamisesta voi olla erilainen, kuin miltä se lapsesta voi tuntua, miten kohtelet lasta.
Mä olin 6-vuotiaan pääasiallinen kasvattaja ehkä 4 ensimmäistä vuotta, kun isäänsä ei,noh miten sen nyt sanoisi, oikein kiinnostanut lapsi vaikka saman katon alla asutaan.
Isä ja tyttö ovat kuitenkin lähentyneet huomattavasti kun nuorimmainen syntyi. Ei olla siis eroperhe.
Vierailija kirjoitti:
Refluksi ja siitä johtuvat käytöshäiriöt! Käy refluksilasten sivuilla katsomassa oireet.
Hei tämä! Pitääkin katsoa. Vatsakipuja ollut jo pitkän aikaa silloin tällöin. Lääkärissä on rapattu ja testattu ja mitään ei löydy. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
väsynyt äiti kirjoitti:
Ei se lapsi ilkeyttään tuollainen ole. Aistiyliherkkyys, jotain muuta pulmaa, neurologista, neuropsykologista? Juttele neuvolassa, vaadi lisäselvityksiä ja kerro, ettet oikeasti jatka. Eihän tuo normaalia ole ja se, että aina on ollut vaikeaa lapsen kanssa viittaisi johonkin ongelmaan, joka ei välttämättä näy niin ilmiselvästi. Monissa tapauksissa lapsi voi oireilla vain kotona ja sinnitellä sitten kodin ulkopuolella niin, että esim. päiväkodin kautta ei tule siinä mielessä apua näiden asioiden selvittelyyn, kun ongelmia ei siellä välttämättä huomata. Esim. aistiyliherkkyysasioista tiedetään aika vähän, esim. erityisherkkyydestä puhutaan paljon, mutta monet sotkevat sitten aistiyliherkkyyteen liittyvät jutut siihen ja itsessään nämä sensorisen integraation häiriöt on paljon vähemmän tunnetumpia, vaikka voivat aiheuttaa lapselle ja perheelle tosi suurta haittaa, arkielämä voi olla todella vaikeaa. Meilläkin on.
Ei vika ole aina neurologinen, se voi olla niinkin helppo, kuin että lapselle ja vanhemmille, varsinkin äidin välille ei ole tullut hyvää kiintymyssuhdetta. Jos äiti on ollut masentunut/väsynyt vauvaiän aikaan ja jokainen itku ja lapsen oikkuilu on nähty ärsyttävänä ja heti lapseen leimattu että on ongelmalapsi, niin kyllähän lapsikin tuollaisen aistii. Puhumatta siitä, että jos lapsi on oppinut, että huomiota saa kiljumalla ja riehumalla niin sillä tavalla hän sitten käyttäytyy. tilannetta ei myöskään yhtään helpoita se, että nyt on vielä pikkusisko mukana jota äiti kutsuu "kuin enkeliksi". Eli äidillä on selkeät suhtautumiset kumpaankin lapseen.
Ei ole näin. "Jaksoin" lasta oikein hyvin ensimmäiset 3-vuotta. Ehkä jopa paaposin liian paljon. Kun nuorimmainen syntyi, energiaa vanhemmalle ei ollut enää samallalailla. Ap
Ongelmien syy näkynee tässä. Ensin maailmannapa ja lellipentu kunnes tulee sisarus joka syrjäyttää. Luonnetta pilattu molemmissa vaiheissa.
tulipas kirjoitusvirheitä kännykällä kirjoittaessa. noh, eiköhän viesti tullut selväksi...