Ilman lapsia voisit olla jossain muualla

Ilman lapsia olisin todennäköisesti köyhä, yksinäinen ja syrjäytynyt. Elämänhaluton. En kinä ilman lapsia olisi päässyt tähän elämään, jota nyt elän!

Elämäni on niin ihanaa etten tahtoisi olla missään muualla. Ihana, suuri maalaiskoti, koiria, kissoja, hevosia ja lampaita. 9 ihanaa lasta, rakastava, kunnioittava aviomies.

Töissä minä olisin ihan niin kuin nytkin. Eikö lapsettomat tee töitä?

Tuskinpa vain olisin.

Niin varmaan olisinkin. Mutta tuskin mikään silloin olisi paremmin vaan ehkä paljon huonommin, jopa luultavammin. Elämä ilman lapsiani ei olisi minun elämääni.

Voisin toki olla, onneks ei tarvitse.

Niin - alkoholisoitunut tai peräti kuollut..?

Todennäköisesti en, mutta huomattavasti yksinäisempi, elämällä olisi paljon vähemmän sisältöä ja merkitystä. Lapset eivät ole koskaan kahlinneet minua mihinkään, päinvastoin. Voi sinua ressukkaa, onko lapsettomuus tehnyt sinut katkeraksi?

Olisin varmaan jäänyt juopon ex-miehen luo läheisriippuvuussuhteeseen ja masentunut lopulta sairaalakuntoon. Oli se hyvä että lapsi oli hyvänä syynä lähteä siitä suhteesta vaikka mies kuinka vakuutti että kyllä hän voi muuttua paremmaksi. 8 vuotta tuhlasin nuoruuttani siihen, ja lapsen piti olla se juttu jonka takia mies lopettaa juomisen, no ei lopettanut.

Lapset eivät koskaan ole estäneet minua tekemästä mitään, päinvastoin koko elämäni kestävässä eri asteisessa masennuksessa, lapset ovat olleet syy miksi en ole antanut itseni jäädä sänkyyn makaamaan vaikka mieli tekisi. Jos ei välitä enää itsestä, niin lapsista välittää aina, ja joutuu tsempaamaan itseään että pääsee vaikeuksista läpi. Minä olen todella laiska toisaalta, mutta myös sitkeä kun kyseessä on rakkaitteni etu, en todellakaan rakasta itseäni kuten rakastan lapsiani tai muita läheisiäni vaikka mukavuudenhaluinen olenkin.

Ei, kyllä mä työpaikalla olisin silti. Lapsettomankaan suuhun ei tipu paistetut pikkulinnut, ihan on rahaa tienattava elämiseen.

Ei ole tapana jossitella. Kuulun niihin ihmisiin jotka tietävät mitä haluavat.

No varmasti olisin muualla kuin tässä juuri nyt. Mutta en eläisi silti elämää, jota haluan elää, sillä elän sitä nyt.

Ilman lapsia elelisin palmurannalla ikuisessa kesässä vailla huolen häivää.

Vierailija kirjoitti:

Ilman lapsia elelisin palmurannalla ikuisessa kesässä vailla huolen häivää.

Tämä. On hirvittävää, että joutuu luopumaan jokapäiväisestä onnesta vain siksi, että on lapsia. Lapsettomille ovat kaikki ovet ja mahdollisuudet avoinna. En ymmärrä, miten perheelliset kestävät. Varsinkaan Suomessa.

Lapset ovat muualla, minä olen kotona. Ihan kivasti menee.

Perheellinen Suomessa ja suomen ilmastossa on kurjaa. Perhellinen aurinkoisessa maassa olisi juhlaa.

Olen perheellinen, ja asun mielenkiintoisessa suurkaupungissa kaukana Suomesta. Voin matkustella niin paljon kuin haluan. Ja olen lasten kanssa asunut monessa maassa. En pysty oikeasti keksimään, mikä voisi olla paremmin ilman lapsia.

Mun mielestä vaihtelevat elämänvaiheet ovat hyvä asia, en jaksaisi koko aikuisuuttani samaa. Lapsuus, teini-ikä, ja nuori aikuisuus olivat omia vaiheitaan, nuori aikuisuus varsinkin upeaa aikaa. Opiskelua, oman taloudellisen itsenäisyyden saavuttaminen, parisuhteen muuttuminen seurustelusta kumppanuudeksi ja tunteeksi yhteisestä elämästä ja perheestä. Kyllä siinä kolmekymppisenä alkoi olla sellainen olo että kahdestaan on tarpeeksi oltu ja juhlat juhlittu. Vakituiset työpaikat molemmilla ja omistusasunto josta kolmasosa maksettu. Olisihan sitä voinut joko a) jatkaa rentoa DINK-elämää b) myydä kaiken, irtisanoutua ja muuttaa Goalle, tai c) omistautua työlle ja uralle, ehkä opiskella lisää tms. Periaatteessa mitä vaan.

Me päädyttiin hankkimaan lapsia, koska kaikista mahdollisista vaihtoehdoista se tuntui oikeimmalta, eikä noi muut innostaneet millään lailla. Nyt eletään lapsiperhe-elämää, ja se on huikein elämänvaihe tähän mennessä. Monipuolista, tyydyttävää, ja innostavaa. Olen löytänyt itsestäni kadotettua luovuutta, osaan heittäytyä ja inspiroitua ihan eri tavalla kuin aikaisemmin.

Eikä tämäkään vaihe pysy samana, vauva-aika on erilaista kuin elämä taaperon kanssa, sitten tulee koululaisen elämä omine haasteineen, sitten teini-ikä, ja lopulta ne omat lapset onkin nuoria aikuisia ja heihin voi alkaa rakentaa erilaista, enemmän kahden aikuisen välisen ystävyyden kaltaista suhdetta. Ja taas on aikaa DINK-elämälle jos sitä uudestaan kaipaa. Myöhemmin ehkä oma elämä rikastuu isovanhemmuuden myötä.

Jokainen vaihe kestää kuitenkin sen 5-10 vuotta, enkä kauemmin yhtä vaihetta haluaisikaan elää. Lapset toimivat hyvin siinä katalyyttina, ja muuttavat kasvaessaan omaakin elämää jatkuvasti erilaiseksi.

Mietin, että jos olisimme valinneet mieheni kanssa lapsettomuuden, niin mitä tekisimme nyt? Tai viisikymppisinä, tai vanhuksina? Vaikea nähdä elämä millään lailla rikkaampana tai parempana. Lapsettomalla ei ole muita ihmisiä vastuullaan, se vapauttaa kyllä, mutta myös edellyttää ihmiseltä itseltään jatkuvaa itseohjautuvuutta uusiin haasteisiin, ihmissuhteisiin, harrastuksiin. Luulen että pidemmän päälle kokisin haastavana sen miten ehkäisen jatkuvaa tylsistymistä elämässä, jonka kaikki käänteet ovat omissa käsissäni.

Kyllä se lapsettomana vain on parempaa se elämä.

up

Mä oon täällä kotona ja teen ruokaa. Kotona on kivaa. Nautin kyllä tästä rauhasta, ihan niinkuin joku lapsellinen varmaan nauttii lasten äänistä.

Ei viitsittäs taas tapella tästä aiheesta.

T.lapseton