Onko muita, jotka koukussa chatteihin?
Olen ihan tavallinen nelikymppinen perheenäiti, jonka mies on paljon poissa kotoa töiden vuoksi. Kävin muutama viikko sitten ekaa kertaa chatissa (joskus parikymppisenä chattaillut, mutta se oli silloin vielä ihan erilaista) ja siitä lähtien olen ollut koukussa. Olen pitkään ollut turhautunut seksielämään mieheni kanssa, se on nopeaa ja mielikuvituksetonta eikä edes aikaa seksille tunnu löytyvän. Kuitenkin rakastan häntä ja haluan pysyä yhdessä, uskon että asiat voivat muuttua kunhan nämä ruuhkavuodet helpottavat.
Käyn ulkomaisilla adult chat -sivuilla, osaan englantia sen verran että keskustelu amerikkalaisten, australialaisten yms. miesten kanssa sujuu ongelmitta. En halua suomalaisten kanssa, koska en halua yhteisen fantasioinnin johtavan mihinkään salasuhteeseen ja itseni tuntien näin voisi hyvinkin käydä jos kovasti ihastuisin. Kaukana olevat miehet siis ovat tässä suhteessa turvallisempi vaihtoehto :) Erityisesti tykkään role play -saiteista, joissa voidaan keksiä ihan minkälainen tarina tahansa ja asettua rooleihin. Monet miehet ovat tosi taitavia kirjoittajia ja itse kiihotun eniten juuri tarinoista ja sanoista, visuaalinen puoli ei ole niin tärkeä. Kameraseksiä en ole harrastanut eikä se kiinnosta. Joskus olen vastavuoroisesti lähettänyt kuvan pillustani tms., miehille ne kuvat tuntuvat olevan tärkeämpiä.
Onko täällä muita, jotka käyvät chateissa? Mieheni tietää "harrastuksestani" mutta ei varmaan aavistakaan sitä, kuinka tärkeää se on minulle. Jonkunlainen henkireikä tämän arjen keskellä. Ja tietysti olen ihastunutkin joihinkin chattituttavuuksiin, mutta onneksi he asuvat maapallon toisella puolella, joten ihastus on melko vaaratonta...
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Mystinen mies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mystinen mies kirjoitti:
Oijoi, ompa sekavan näköinen paikka tuo 24 chatti mitenkähän tuolta mahtaa ketään löytää.. Oisko sinun AP mahdollista laittaa minulle viesti siellä? Annan sinulle sitten sieltä osoitteen, jossa voitais chattailla rauhassa ilman ruuhkia, jos kiinnostaa? 😊 siis Mystisinmies siellä..
On kyllä sekavan näköinen paikka. Tuo näissä suomalaissa chateissa on niin surkeaa, että käyttömukavuus ja ulkoasu ovat suoraan jostain 20 vuoden takaa :D
Rekisteröidyin ja olen siellä Prey. Ja paikka siis se Sex Bar (äh, mikä nimi :D).
AP
Aivan toivotonta! Näin kyllä, että olit "prey" käynyt siellä.. sitten taas yritin SexBar 1 uudestaan..täynnä...täynnä..täynnä. Menin Bar 2 ja pölhötin siellä yksinään kauan, ei ristin sielua.. :D :D
koetin laittaa viestin suomi24 kautta.. sp ei toimi.. voi vi..eteri. Ehkä vielä chattailemme.. joskus..ehkä... miten muuten savumerkein viestitään.. Hei baby..
Rauhoitu nyt, aikuinen mies. Get a life....
Kevät... se kevät. ;)
No kevään riivaama Mystinen Mies, sovitaan joku aika jolloin ollaan huomenna siellä samaan aikaan. Mulle käy melkeinpä koska vaan, jos nopeasti chattaillaan ja vaihdetaan tiedot. Ja mennään suoraan bar2, kai sinne pääsee vaikkei ykkönen olisi täynnä?
AP eli Prey

Vähän arka olen ja kokematon, ehkä myös ennakkoluuloinen tuon kakkosen suhteen.. ainakaan suoraan.. mutta jos, niin sopisiko varma 22:00? tai myös, jos nähdään aikaisemminkin siellä, niin sitten pikaisesti.
Ei kai se ykkönenkään koko ajan ole täynnä, edes näin keväällä..
Tökkään sinua, jos nään.
Tartu sinäkin härkää sarve..vista, jos bongaat minut.
Oooh! Kutkuttavan jännittävää!!!!! veri kohisee suonissani ja pikkupoika minussa herää..
Saaliini, oletko jo avuton ja melkein valmis antautumaan..?
;)
"Tuhmaa vipinää" voi taivas! Kuulostaa todella vanhanaikaiselta. Minkä ikäinen mystinen mies olikaan?
Mystinen mies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kevään riivaama Mystinen Mies, sovitaan joku aika jolloin ollaan huomenna siellä samaan aikaan. Mulle käy melkeinpä koska vaan, jos nopeasti chattaillaan ja vaihdetaan tiedot. Ja mennään suoraan bar2, kai sinne pääsee vaikkei ykkönen olisi täynnä?
AP eli Prey
Vähän arka olen ja kokematon, ehkä myös ennakkoluuloinen tuon kakkosen suhteen.. ainakaan suoraan.. mutta jos, niin sopisiko varma 22:00? tai myös, jos nähdään aikaisemminkin siellä, niin sitten pikaisesti.
Ei kai se ykkönenkään koko ajan ole täynnä, edes näin keväällä..
Tökkään sinua, jos nään.
Tartu sinäkin härkää sarve..vista, jos bongaat minut.
Oooh! Kutkuttavan jännittävää!!!!! veri kohisee suonissani ja pikkupoika minussa herää..
Saaliini, oletko jo avuton ja melkein valmis antautumaan..?
;)
Ehdin luultavasti pikaisesti paikalle klo 22:00, voit antaa sen toisen (chatti)paikan osoitteen, josta mainitsit. (Tällä hetkellä juoksen karkuun sydän hakaten, oksat kasvoja piiskaten. En aio antautua ilman taistelua.) ;)
Ja muillekin naisille tiedoksi: täällä oli ketju jokin aika sitten, jossa naiset haikailivat seksiseuran löytämistä. Ainakin tuolla Suomi24:n chatissa näytti olevan useita miehiä etsimässä samaa, joten sieltäkin voisitte yrittää.
Itse haen vain chattiseuraa, mutta jos joku yksityiskohtaisista chattaily-roolileikeistä pitävä kirjoitustaitoinen mies näkee tämän, niin ota minuun yhteyttä chatissa. :)
AP/Prey

Joo, minulla on varattu tuhmaan(tai en tiedä mitä se on nykyisin, jos ei tuhmaa:D) "chattailu" käyttöön oma sähköpostinsa. En halua, että mitkään räkänokat on riekkumassa hartella samaan aikaan, kun kirjoitan, enhän tarvitse yleisöä makariinikaan. Ei "sido" toista osapuolta tai minua sen enempää, kuin jonkun muun ylläpitämä kirjoitustila ja kuvien/videoiden vaihtokin on mahdollista. Tietysti toisellakin pitää olla tehtynä anonyymi sp.(Gmail kokemuksen mukaan paras) Onnistuuko moinen AP/prey? :)

Kyllä se onnistuu. Illalla tavataan :)
AP
Taitaa olla mystinen mies parikymppinen ipana :D
Minä taas luulen, että tosi vanha. Puhutaan tuhmia, heh heh.
Chatissa ei oikeastaan haittaa yhtään mikä/kuka se toinen on, jos vain osaa kirjoittaa hyvin. Varsinkin naisille monesti ne miehen aivot ovat tärkein seksuaalinen elin.
AP:lle kolme kysymystä
1. Miten suhtautuisit jos selviäisi, että miehelläsi on pitkään ollut virtuaalisuhteita. Runkkailee naisten kanssa chattaillessä?
2. Miten miehesi suhtautuisi, jos saisi tietää puuhistasi?
3. Uskotko, että chattaily vie sinua lähemmäs miestäsi ja lähemmäs parempaa suhdetta hänen kanssaan?
—-
1:een en osaa vastata, mutta oma näkemykseni 2:een ja 3:een on seuraava:
2. Selän takana tarpeiden tyydyttäminen suhteen ulkopuolisten ihmisten kanssa on äärimmäisen loukkaavaa ja suuri luottamuksen pettäminen.
3. Suhteen ulkopuolinen häsääminen, on se sitten työkaverin kanssa flirttailu tai chattaily, vain pahentaa omaa suhdetta. Turhaudut kuinka oma mies ei ole yhtä jännä kuin uudet tuttavuudet. Tosi asiassa uudet tuttavuudet arjessa saattaisivat olla ukkoasikin tylsempiä, heillä ei vain ole arjen taakkaa ja uutuuden antama kotikenttäetu.
Turhautuminen, epäreilu pettyminen mieheesi ja kerros toiminnastasi seuraavaa salailua ja piilottelua ja etäisyys vain kasvaa ja suhde kuihtuu edelleen.
Kumpi on tärkeämpää tämän hetken herkku vai pidemmän aikavälin tilanne?
On helppoa rationalisoida tyyliin: ”ei tämä ole oikeasti pettämistä”, mutta seuraukset voivat olla ihan samat.
Omat on elämänne. Itse pyrin elämääni niin, että voin selkäsuorana kohdata tekemiseni, eikä minun tarvitse uskotella itselleni asioita, jotka eivät ole totta.
Vierailija kirjoitti:
AP:lle kolme kysymystä
1. Miten suhtautuisit jos selviäisi, että miehelläsi on pitkään ollut virtuaalisuhteita. Runkkailee naisten kanssa chattaillessä?
2. Miten miehesi suhtautuisi, jos saisi tietää puuhistasi?
3. Uskotko, että chattaily vie sinua lähemmäs miestäsi ja lähemmäs parempaa suhdetta hänen kanssaan?
—-
1:een en osaa vastata, mutta oma näkemykseni 2:een ja 3:een on seuraava:
2. Selän takana tarpeiden tyydyttäminen suhteen ulkopuolisten ihmisten kanssa on äärimmäisen loukkaavaa ja suuri luottamuksen pettäminen.
3. Suhteen ulkopuolinen häsääminen, on se sitten työkaverin kanssa flirttailu tai chattaily, vain pahentaa omaa suhdetta. Turhaudut kuinka oma mies ei ole yhtä jännä kuin uudet tuttavuudet. Tosi asiassa uudet tuttavuudet arjessa saattaisivat olla ukkoasikin tylsempiä, heillä ei vain ole arjen taakkaa ja uutuuden antama kotikenttäetu.
Turhautuminen, epäreilu pettyminen mieheesi ja kerros toiminnastasi seuraavaa salailua ja piilottelua ja etäisyys vain kasvaa ja suhde kuihtuu edelleen.Kumpi on tärkeämpää tämän hetken herkku vai pidemmän aikavälin tilanne?
On helppoa rationalisoida tyyliin: ”ei tämä ole oikeasti pettämistä”, mutta seuraukset voivat olla ihan samat.
Omat on elämänne. Itse pyrin elämääni niin, että voin selkäsuorana kohdata tekemiseni, eikä minun tarvitse uskotella itselleni asioita, jotka eivät ole totta.
1. Olisin aika järkyttynyt, koska hän ei ole suuremmin kiinnostunut seksistä tai yhteisestä fantasioinnista, joten tuntisin, että hän on huijannut minua, esittänyt minulle jotain muuta kuin mitä on. Minä olen meillä se, joka aktiivisemmin ehdottelee seksiä ja torjutuksi tuleminen on jo sinällään raskasta ja itsetuntoa syövää.
2. Hän tietää, että chattailen, kuten ekassa viestissäni kerroin. Olen jopa joskus pyytänyt häntä mukaan ulkomaisilla kanavilla role play -chatteihin, mutta häntä ei kiinnosta. Joskus olen kertonut hänelle noita fantasioita esileikkinä seksillemme. Hänelle chattailyni on ok, niin kauan kuin se ei uhkaa suhdettamme. En uskoa, että se häntä ilahduttaa, mutta ei hän ainakaan myönnä sen suuremmin häntä häiritsevänkään. Olemme hyvin erilaisia tarpeiltamme.
3. En usko sen lähentävän meitä muuten, kuin ehkä tuomalla lisää virikettä seksielämäämme. En usko sen myöskään etäännyttävän meitä. Olen jo kokenut eroja elämässäni ja sen, ettei ruoho ole sen vihreämpää missään muualla, joten ainakin kuvittelen olevani aika jalat maassa. Ihastuksia voi tulla, mutta olen jo niin vanha, että tiedän niiden hiipuvan :)
Ymmärrän kritisointisi, en itsekään ajattele, että toimintani on ihanteellista, mutta emme elä ihanteellisessa maailmassa tai ihanteellisissa suhteissa. Toisaalta ajattelen, että meistä jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan. Voin esittää toiveita miehelleni ja sitten kiukutella, kun hän ei niitä kykene tai halua täyttää, ja muuttua ajan myötä katkeraksi miehelleni. Tai sitten voin täyttää tarpeeni omin keinoin, kertoa hänelle, että tarvitsen tätä ja teen sen tällä tavalla.
AP
Tuskin suomesta löydät kunnon miestä chattailemaan.
Kuten aloittaja toteaa, chatissa kaikki haluavat heti vaihtaa kuvia yms. Ei kiinnosta minua.
Pelkkä fantasiointi ei kiinnosta ketään, joten hyviä chatteja ei vaan ole.
Eipä ole vielä tullut pyydettyä chatissa kuvia. Korvien välissä on se tärkein sukupuolielin jota ruokin fantasioilla ja mielikuvilla. : )
fwb_suhde
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole vielä tullut pyydettyä chatissa kuvia. Korvien välissä on se tärkein sukupuolielin jota ruokin fantasioilla ja mielikuvilla. : )
fwb_suhde
Sinulle on viesti :)
Kokeillut kirjoitti:
Tuskin suomesta löydät kunnon miestä chattailemaan.
Minä oon saanut vuosien varrella monta pillua kostumaan. Olen nyt 40-kymppinen mies. Mutta sinua en varmaan saisi asenteesi vuoksi.
Toimii vain, jos molemmat haluavat ja kummallakin on mielikuvitusta.
Minulla on hyvä chattikaveri. Vaihdellaan kuviakin. On kyllä Suomesta. On ollut muutamakin. N
Olen käynyt joitakin kertoja jo edellä mainitussa Sex Barissa, ja käynyt yhden yllättävän hyvän privaattikeskustelun samanikäisen miehen kanssa. Hän oli selvästi hyvin kokenut nettiseksin harrastaja, minä taas ensikertalainen, mutta hän osasi olla huomaavainen ja tunsin oloni suorastaan hemmotelluksi. Se oli yllättävän kiihottavaa.
Muuten olen jutellut parin fiksun miehen kanssa ihan muista aiheista ja tietysti saanut satamäärin kutsuja privaattikeskusteluun ja paljon törkyviestejä ja mitäänsanomattomia keskustelunavauksia.
Miehet: kun chattiin ilmestyy nainen, niin antakaa hyvä ensivaikutelma, älkää olko törkymöykkyjä tai tylsiä. Pillukarvojen värin kysyminen ei ole paras mahdollinen avaus, eikä "moi" erotu tusinan muun viestin joukosta. Kun menen chattiin, saan heti niin paljon viestejä ja ehdotuksia, että valitsen niistä kiinnostavimman.
Kuule, hyvä ystävä... minulla ei seiso tuollasessa vilskeessä.. :D :D ;D