Mistä tietää onko rasitusmurtuma vai jännetulehdus?
Tämä ei ehkä oikea paikka kysellä ja todettakoon, että olen ensi viikolla menossa uudestaan lääkäriin, mikäli oireet jatkuvat.
Mulla alko tiistaina kipu jalkaterässä, jotka omalla googlettelulla ja oireiden perusteella vaikutti melko selkeältä rasitusmurtumalta. Eilen kävin lääkärissä, joka kyselyn ja tutkimuksen jälkeen totesi, ettei usko kyseessä olevan rasitusmurtuma vaan jännetulehdus. Ensin ohjeisti, että viikonloppu lepoa ja kipuun särkylääkkeitä. Lopuksi kuitenkin ristiriitaisesti aiempaan totesi, että kyllä sillä jalalla kävellä voi. Lisäksi oma usko tän lääkärin ammattitaitoon on vähän hukassa, koska on aiemmin hän on minulle sanonut, kun itselläni oli kuumetta 38,5astetta (lääkäri mittasi vastaanotolla) ja ääni "känisi", ettei hän näistä huolimatta näe syytä sairauslomalle.
Oireena siis on kipu jalkaterässä ja erityisesti iskut sattuu todella paljon. Jos varpaista painaa ja yrittää samanaikaisesti niitä liikuttaa niin ei tunnu kipua, sen sijaan tärähdykset/iskut tai miten sen nyt sanois sattuu. Alkuviikosta kipu väheni levossa ja tuntui vaan rasituksessa, mutta eilisestä asti kipua on ollut myös levossakin ja särkylääkkeet ei kipuun pahemmin ole vaikuttaneet. Turvotusta jalassa ei kuitenkaan juurikaan ole. Rasitusmurtumaa tukisi myös se, että olosuhteiden pakosta olen joutunut mm. kävelemään huomattavasti normaalia enemmän viime aikoina.
Netistä löysin tietoa, että rasitusmurtuman ja jännetulehduksen oireet on samankaltaisia, mutta sen suhteen eroaa tuosta lääkärin sanomisista, että ymmärsin, että jännetulehduksessakin pitäis kyllä ainakin alkuun antaa jalan levätä.
Kommentit (8)
Minulla on ollut rasitusmurtuma ja jalalla pystyi kävelemään suht kivuttomasti kun tunki kengän sisään kolmisen villasukkaa. Ei kokemusta jännetulehduksesta.
Jänneongelmat ja pienet tulehdukset helpottavat mulla ainakin hetkellisesti saunassa.
Jos murtumaa, niin vois ajatella että saunassa pahensi kipu?
Mulla oli aikanaan vastaava tilanne. Eräs tuttuni, joka on lääkäri sanoi, että jos hyppiminen sattuu niin on todennäköisesti rasitusmurtuma.
Minulla tuli tuollaiset oireet molempiin jalkoihin kun treenasin liikaa hyppytreenejä paljasjaloin. Yhden hypyn yhteydessä vain sattui tosi paljon jalkateriin ja sen jälkeen ei kestänyt yhtään hyppyä kivutta. Kahteen kuukauteen pienikin hyppy tai vastaava kohtisuora tärähdys oli sietämätön. Kaikki muu onnistui juoksua myöten. Annoin jalkojen levätä hyppelystä ja ne toipuivat tosiaan 8-10 viikossa. Eli ei kaiketi murtumaa. Sesamluun murtuma kun oli niin kävelykipu kesti useita kuukausia.
Vierailija kirjoitti:

Eikö aloittaja nimenomaan sanonut, että kaikki tärähdykset/iskut sattuu niin tämän perusteella vaikuttaisi rasitusmurtumalta. Rasitusmurtumahan ei ymmärtääkseni näy kun vasta useamman viikon päästä röntgenissä ja hoito on kuitenkin pääosin rasituksen välttämistä.

Rasitusmurtuma aiheuttaa kylläkin poikkeuksetta lepokipua, mitä minulla ei ollut jalkaterissä silloin, kun ne eivät kestäneet hyppyjä eivätkä tärähdyksiä ollenkaan. Murtuneessa sesamluussa puolestaan oli lepokipuakin kuukausitolkulla. Ero oli kuin yöllä ja päivällä. Sinun kannattaa lukea hiukan lisää rasitusmurtumasta.
Mulla on ollut jännetulehdus. Se sattuu aivan sairaasti, niin että kävelemään ei pysty, kin piikin terän päällä kävelisi nimenomaan tärähdyksissä ja painon mennessä jalalle, mutta se helpottaa (ei mene kookonaan pois, mutta helpottaa) levossa. Ja jalka tuntuu kuumalta käteen.
Rasitusmurtuma taas sattuu myös, mutta tasaisemmin. Turvotus on niin paha, että kenkää ei pysty pukemaan.
Minulla raistusmurtumassa oli lepokipua, siis ihan yölläkin nilkkaa jomotti ja jotenkin kuumotti ja oli levoton olo. Särkylääke ei auttanut oikein kunnolla. Ei ollut niinkään kävelyssä kovaa kipua. Nilkka myös turposi aika paljon. Jännetulehduksesta minulla ei ole kokemusta.