Minkä ikäisenä tajusit ettet ole enää nuori?
Kommentit (49)
28-vuotiaana, kun havaitsin ensimmäiset juonteet silmien ympärillä. Muutenkin aloin väsyä siihen nuoruuteen kuuluvaan menemiseen. Rupesin viihtymään kotona enemmän.
Vierailija kirjoitti:
37v, alkoi tulla kaikkea kremppaa ja bileissä ei viitsinyt enää käydä. Naamassa alkoi nähdä ryppyjä ja hiukset harmaantuu 43v mutta henkisesti totesin etten ole enää millään mittarilla nuori 37 vuotiaana. Kuivuminenkin alkaa olla sitä luokkaa, että on aika sama laittaako ykköseen vai kakkoseen. Lapsia ei ole joten ne eivät ole vaikuttaneet ajantajuun. Ystävät ympärillä on kuitenkin koko ajan itseni ikäisiä joten vanhenemista ei oikein huomaa niistäkään. Vanhempieni vanhenemisen huomasi 70 iässä. Silloin alkoivat vähän kertoa samoja juttuja ja iski myös yleinen hitaus
Lapsettomat vanhenevat hitaammin.
Siinä 30 vuotta täytettyäni tai siinä kynnyksellä. Reilu kuukausi sitten täytin. Esim. viime kesänä baarissa tuli todella yli-ikäinen olo. Kyllähän varmaan 10 vuotta vanhempi olinkin mitä muut. Samoin esim. tosi-tv:tä ja muita uusien tähtien uutisointia katsellessa niin tajuan olevani 10 vuotta tätä ikäluokkaa vanhempi. Pidän kyllä silti vielä itseäni nuorena aikuisena. Ehkä johtuen elämäntilanteestakin.
36-vuotiaana kun äitini kuoli ja minusta tuli sukuni vanhin nainen.
Tänään just mietin, että millenium vauvat tulevat täysi- ikäiseksi. Pääsin sinä vuonna peruskoulusta. Täytän 34. Ok, en ole ikäloppu, mutta en parikymppinenkään.