Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten autan yksinäistä äitiäni?
13.04.2018 |
Epäilen äidilläni epävakaata persoonallisuushäiriötä, sillä hän on hankala luonne ja olikin minulle pienenä hyvin kyseenalainen äitohahmo. Hänen mielialansa vaihtelevat hyvin helposti ja hän myös raivostuu todella nopeasti. On vainoharhaisuutta, kateellisuutta, mustasukkaisuutta. Luulee, että kaikki haluavat hänelle pahaa ja on pessimistinen elämästään. Sosiaalinen kanssakäyminen on vaikeaa - osaa puhua ihmisille helposti, mutta pidemmällä aikavälillä ei vain taida ihmissuhteita, sillä puhuu vain itsestään eikä ole avulias tai antelias. Tunteiden käsittely on erittäin hankalaa. Harrastuksia ei ole, kun ei saa mitään aikaan eikä ole kiinnostusta.
Ehkä on sanomattakin selvää, että ystäviä ei ole. Minä ja isomummini olimme ainoat, jotka sietivät äitiä suhteellisen hyvin. Mutta nyt isomummi kuoli. Itse asun eri paikkakunnalla, olen 19-vuotias opiskelija. Nyt huolettaa, sillä äiti on todella yksinäinen ja pommittaa minua jatkuvasti puheluillaan.
Äiti säälittää minua. Mitä teen? Psykologia olen yrittänyt ehdottaa monia kertoja.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti olet läheisriippuvainen ja tarvitsisit itse terapiaa, jos olet elänyt pitkään epävakaan ja takertuvan äidin kanssa. Anteeksi suorat sanat, mutta sulla olisi kuitenkin vielä elämä edessä.
Minulla onkin masennusta, osittain äitini takia.
- ap
Onko sulla keskusteluapua tai mahdollisuutta siihen? Kelan tukemaa psykoterapiaa voi olla vaikeaa saada, mutta psykiatrisia sairaanhoitajia on terveysasemilla ensihätään. Mulla myös on ripustautuvat vanhemmat ja aloin kunnolla itsenäistyä vasta lähempänä kolmeakymppiä ja se harmittaa. Terapian avulla siihen voi pystyä paremmin. En tarkoita, että sun täytyisi lakata pitämästä äidistäsi, mutta että sijoittaisit itsesi etusijalle. Tsemppiä jatkoon!
Nettiterapian mahdollisuudesta on tosiaan puhuttu ja ajattelinkin hakeutua. Kävin terapeutillakin mutten kokenut saavani apua.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on hienoa että välität. Mutta sinun on ajateltava myös omaa jaksamista. Voisit vaikka sopia jotkut soittoajat äitisi kanssa, (voit vaikka sanoa että tarvitset rauhaa opiskelulle). Omalla äidilläni on kaksisuuntainen ja hänelle joutuu pitämään rajoja. Joskus hän ehdottaa kolmatta kertaa yhdellä viikolla tulevansa kylään, jolloin on pakko sanoa, että ei käy, meillä on myös oma perhe joka tarvitsee yhteistä aikaa. Hän ei aina ymmärrä miten on soveliasta käyttääntyä, vaan saattaa soittaa vaikka keskellä yötä, jonka takia en edes pidä puhelimessa ääniä öisin, saati vastaa siihen.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hienoa että välität. Mutta sinun on ajateltava myös omaa jaksamista. Voisit vaikka sopia jotkut soittoajat äitisi kanssa, (voit vaikka sanoa että tarvitset rauhaa opiskelulle). Omalla äidilläni on kaksisuuntainen ja hänelle joutuu pitämään rajoja. Joskus hän ehdottaa kolmatta kertaa yhdellä viikolla tulevansa kylään, jolloin on pakko sanoa, että ei käy, meillä on myös oma perhe joka tarvitsee yhteistä aikaa. Hän ei aina ymmärrä miten on soveliasta käyttääntyä, vaan saattaa soittaa vaikka keskellä yötä, jonka takia en edes pidä puhelimessa ääniä öisin, saati vastaa siihen.
Ihan hyvä idea. :) Monesti hän loukkaantuu, jos en ehdi hänen kanssaan puhua.
- ap
Yksinäisyys ei ole äitisi syy, mutta sen hoito ei ole sinun vastuullasi. Minäkin olen kärsinyt koko elämäni kun tunsin vastuuta pahoinvoivasta äidistäni. Kiitollisuutta on turha odottaa, mieti, kenen takia autat tai auttaisit häntä? Kuvittele tilanne, jossa olisit tehnyt kaiken voitavasi, eikä toinen edelleenkään olisi toimiva, onnellinen ihminen, EIKÄ kiitollinen avustasi, vaan aivan yhtä *tähän adjektiivit, jotka kuvaavat häntä nyt* kuin aina ennenkin? Olisitko silloinkin hyvilläsi, että yritit, vai katuisitko aikaa ja voimia, jotka asialle uhrasit?
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys ei ole äitisi syy, mutta sen hoito ei ole sinun vastuullasi. Minäkin olen kärsinyt koko elämäni kun tunsin vastuuta pahoinvoivasta äidistäni. Kiitollisuutta on turha odottaa, mieti, kenen takia autat tai auttaisit häntä? Kuvittele tilanne, jossa olisit tehnyt kaiken voitavasi, eikä toinen edelleenkään olisi toimiva, onnellinen ihminen, EIKÄ kiitollinen avustasi, vaan aivan yhtä *tähän adjektiivit, jotka kuvaavat häntä nyt* kuin aina ennenkin? Olisitko silloinkin hyvilläsi, että yritit, vai katuisitko aikaa ja voimia, jotka asialle uhrasit?
t.kristallikissa
Niin kai. Pitää kai olla miettimättä asiaa liikaa.
- ap
Alue: Aihe vapaa
Luetunymmärtäminen hukassa? Mielenterveysongelmia eli ei kyllä sopivaa äitimateriaalia. Napanuora on katkaistu, olen vuosia asunut eri paikkakunnalla.
- ap