Joka neljäs lapsi kokee kotonaan henkistä väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkistä väkivaltaa on jo se, että sanoo lapselle, ettei osta uutta puhelinta tai käskee laittamaan tabletin pois klo 22. Kotiintuloajan määrääminen on henkistä väkivaltaa samoin kuin se, että vaatii läksyt tehtäväksi jo illalla.

No ei ole, älä jaksa liioitella. Saat vain itsesi vaikuttamaan idiootilta.

No kyllä on, jos kysyt kyselyyn vastanneilta teineiltä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kokema "henkinen väkivalta" ei ole verrattavissa esim. siihen mitä monet naiset joutuvat kokemaan sekä kodeissaan että työpaikalla ja kadulla. Lähentely, vähttely, ahdistelu, raiskaukset ovat yleisiä ongelmia, jotka heijastuvat kaikille yhteiskunnan osa-alueille. Naisilla ei ole mitään viranomaista, joka ajaisi heidän etuaan, lapsilla on lastensuojelu ja ilmoitusvelvollisuus lakiin kirjattu. Onko lakiin kirjattu ilmoitusvelvollisuutta naisen kokemasta parisuhdeväkivallasta? Ei ole.

Mitäh?? Lapsi ei välttämättä osaa edes tiedostaa henkistä väkivaltaa, se on vaan sitä mihin hän on aina kotona tottunut. Jos hän tunnistaa väkivallan, ei hän uskalla siitä puhua kodin ulkopuolelle. Lapsen on siis pakko kestää jopa 16 vuotta henkistä väkivaltaa. Ja vasta aikuisensa kaikki iskee tajuntaan niin että poksahtaa. Toisin kun aikuinen nainen pystyy vaikuttamaan tilanteeseensa jaloillaan joka ikinen päivä. Samoin aikuinen voi tehdä rikosilmoituksen, mennä terapiaan, saa ystäviltään tai netistä vertaistukea jne.  Joten mitä höpiset??

Mielestäsi siis mykkäkoulu on verrattavissa siihen, että joku raiskaa, ahdistelee tai lyö?

Tuossa puhuttiin henkisestä väkivallasta, joka on laaja käsite. Mykkäkoulu on osa sitä.

Puoliksi off-topic, koska kyseessä ei ole vanhempani, mutta isoäitini yritti manipuloida minua niin, että ensin lyttäsi kevyesti omaa valintaani, sitten ehdotti jotakin muuta ja alkoi valittaa itkuisella äänellä ja päästellä tekonyyhkäyksiä, kun en koskaan tottele. Vertailee serkkuihin, jotka ovat aina niin kilttejä kuin enkelit. Aito itku ei ole kyseessä, koska en ole koskaan nähnyt isoäidin oikeasti itkevän, edes puolison hautajaisissa. Tekee tätä yhä, kun olen jo aikuinen, mutta huonolla menestyksellä. Itse asiassa keino ei ole koskaan oikein toiminut minuun, koska olen kai pienestä asti ollut sosiaalisesti sen verran valveutunut, että erotan draamailun ja aidot tunteet. Tekoitku ei "vaivaannuta" minua tavalla, jolla sen kai kuuluisi. Kun en suostu toimimaan hänen makunsa mukaan tai ottamaan vastaan jotain sisustusroinaa, jota hän pyytämättä roudaa pieneen kämppääni, alkaa nyyhkyttely ja "en varmaan sitten anna sulle kyllä sitä ruokarahaakaan, jonka ajattelin tässä tullessa antaa". Kertaakaan en tosin ole taipunut.

Isoäiti on kyllä erikoinen persoona. Asenne on tyyliä "mitään ei jälkikasvu osaa tehdä paremmin ja fiksummin kuin minä osaisin ja omistani poikkeavat valinnat ovat kummeksuttavia". Se, että hän ei nyyhkinnällään saa manipuloitua minua, on vielä omiaan lisäämään karsastusta minua kohtaan. 

Ja jälleen tätä mielisairasta kultturimarxilaista paskaa !

Siis ihanko oikeasti olette sitä mieltä, että lapsen kokema mykkäkoulu on verrattavissa siihen, että joku raiskaa naisen? Kumpi on yhteiskunnassamme vakavampaa? Eli kummalle kannattaa tehdä jotain ENSIN?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vertaat lasta ja aikuista, ja sinusta sorrettu aikuinen on se, joka on heikommilla! Perin outo logiikka. Aikuisella on aikuisen keinot puuttua asiaan ja aikuisen käsityskyky ja elämänkokemus. Lapsi on aikuisista riippuvainen. Ja jos ne, joista hän on riippuvainen, kohtelevat häntä kaltoin, niin lapsen keinot pelastautua ovat aika heikot.

Niin just. Laitetaan vaan silmät kiinni ja keskitytään asioihin, jotka on verrattain aika pieniä ongelmia. 1/4 osalle lapsista pidetään hetki mykkäkoulua. Siis toistan: pidetään mykkäkoulua. Se ei haavoista lasta niin, että siitä pitää nostaa joku yhteiskunnallinen ongelmia, etenkin, kun isompiakin huolia on olemassa. Naiset ei välttämättä uskalla sanoa ei tai mennä poliisille, eikä kellään ulkopuolisella ole velvollisuutta puuttua asiaan. Lapset ovat siis lainkin silmissä paremmassa asemassa. Lapset herättävät luonnollista suojelun halua, naiset eivät. Viisas yhteiskunta hoitaa ensin isot ongelmat ja sitten ne pienemmät.

Oletko koskaan kokenut mykkäkoulua? Meillä isäpuoli harrasti sitä ja oli kamalaa viikon ajan kävellä varpaisillaan kotona kun tyyppi ei puhunut mitään kenellekään. Yhden joulunkin se meni kokonaan puhumatta, kiva sen 9-vuotiaalle lapselle.

Niin ja pahinta oli se ahdistava ja painostava tunnelma noiden mykkäkoulujen aikaan, kaverikin huomasi sen heti kun tuli käymään.

Muistan. Tunnelma oli kuin painekattilassa ja kyllä sai olla ylpeä vanhemmista, jotka eivät tervehtineet tulijaa, koska mykkäkoulu. Lopulta ei meille kukaan enää halunnut tulla.

Vierailija kirjoitti:

Siis ihanko oikeasti olette sitä mieltä, että lapsen kokema mykkäkoulu on verrattavissa siihen, että joku raiskaa naisen? Kumpi on yhteiskunnassamme vakavampaa? Eli kummalle kannattaa tehdä jotain ENSIN?

Mikä sinua vaivaa? Etkä osaa lukea?

Uskomattoman junttia sakkia, perus persulogiikkaa lakaista maton alle isot ongelmat ja puhua epäkohdista, joiden hoitamiseen on jo laillinen velvollisuus ja laillistettu viranomaistaho. Hohhoijaa.

Vierailija kirjoitti:

Siis ihanko oikeasti olette sitä mieltä, että lapsen kokema mykkäkoulu on verrattavissa siihen, että joku raiskaa naisen? Kumpi on yhteiskunnassamme vakavampaa? Eli kummalle kannattaa tehdä jotain ENSIN?

Painu helvettiin. Oletko miettinyt, että lapsuudessa koettu väkivalta saattaa altistaa sekä seksuaalisen väkivallan tekijäksi että uhriksi? Ja nyt en todellakaan tarkoita että uhriksi joutuminen olisi ikinä uhrin vika, vaan että kaltoinkohtelu lapsuudessa saattaa murskata itsetunnon, ja juuri tälläisia uhreja raiskaajat ym. suosivat, pelkureita kun ovat niin mahdollisimman heikossa asemassa oleva uhri on houkutteleva.

Vierailija kirjoitti:

Uskomattoman junttia sakkia, perus persulogiikkaa lakaista maton alle isot ongelmat ja puhua epäkohdista, joiden hoitamiseen on jo laillinen velvollisuus ja laillistettu viranomaistaho. Hohhoijaa.

Kaikista junteinta mitä tiedän, on se, että pitää itseään ja omaa ideologiaansa niin täydellisenä, ettei näe mitään pahaa kaikkein avuttomimpien, eli lasten, kurjuuden vähättelyssä. Melko toksista meininkiä, sanoisin.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kokema "henkinen väkivalta" ei ole verrattavissa esim. siihen mitä monet naiset joutuvat kokemaan sekä kodeissaan että työpaikalla ja kadulla. Lähentely, vähttely, ahdistelu, raiskaukset ovat yleisiä ongelmia, jotka heijastuvat kaikille yhteiskunnan osa-alueille. Naisilla ei ole mitään viranomaista, joka ajaisi heidän etuaan, lapsilla on lastensuojelu ja ilmoitusvelvollisuus lakiin kirjattu. Onko lakiin kirjattu ilmoitusvelvollisuutta naisen kokemasta parisuhdeväkivallasta? Ei ole.

Ole jo hiljaa! Eksyit ihan aiheesta, ja päätit kaapata ketjun tuota omaa uhri-mentaliteetilla varustettua paasaamistasi varten. Halpamaista ja lapsellista touhua. PS. läheskään kaikkia naisia ei todellakaan ahdistella jatkuvalla syötöllä, osaa ei koskaan. #notmetoo

Kotona olen oppinut pelkäämään äitiä ja sen, että isoveljeni on ja tulee aina olemaan minua parempi, edistyneempi, fiksumpi ja menestyksekkäämpi. Isä on niin tossu, että käveli pois paikalta riitojen puhjetessa. Ei puhuttu, ei ollut minkäänlaista kontaktia vanhempiin, ei huomioitu kun olisi pitänyt, ei halattu, eikä kehuttu. Vain kaikki negatiivinen noteerattiin. Noh, kylmät välit on perheeseen. Puhutaan vain "työasioista". Veljeni kanssa ei ole juuri minkäänlaista yhteyttä. Olen masentunut ja ahdistunut. Kotini ei tarjonnut valmiuksia elämään yksin ja tämä on suuri ongelma minulle nyt yksinäni opetella. Olen emotionaalisesti estynyt ja uskon, että se rampauttaa minut iäksi. Luottamusta ihmisiin ei oikein ole, kun on tottunut olemaan yksin omien ongelmien ja asioiden kanssa. Yritän miellyttää narsistista työnarkomaani-äitiä vieläkin, vaikka hän ei enää ole päivittäisessä elämässäni mukana. Oikeastaan ainoa, jota kutsun perheekseni on isäni, jonka kanssa tulee enää juteltua.

Haluaisin perheen, jossa ollaan läheisiä mutta näköjään sitä ei kaikille luoja suo.  Mutta niin paljon elämässä tulee vaikeuksia vastaan, kun kys. ihminen jaksaa kantaa. Toisia meistä kiusataan ihan todenteolla, jotkut selviävät helpommalla. Pakko se on pysyä vahvana, kun ei tukeakaan saa!

N20

Vierailija kirjoitti:

Kotona olen oppinut pelkäämään äitiä ja sen, että isoveljeni on ja tulee aina olemaan minua parempi, edistyneempi, fiksumpi ja menestyksekkäämpi. Isä on niin tossu, että käveli pois paikalta riitojen puhjetessa. Ei puhuttu, ei ollut minkäänlaista kontaktia vanhempiin, ei huomioitu kun olisi pitänyt, ei halattu, eikä kehuttu. Vain kaikki negatiivinen noteerattiin. Noh, kylmät välit on perheeseen. Puhutaan vain "työasioista". Veljeni kanssa ei ole juuri minkäänlaista yhteyttä. Olen masentunut ja ahdistunut. Kotini ei tarjonnut valmiuksia elämään yksin ja tämä on suuri ongelma minulle nyt yksinäni opetella. Olen emotionaalisesti estynyt ja uskon, että se rampauttaa minut iäksi. Luottamusta ihmisiin ei oikein ole, kun on tottunut olemaan yksin omien ongelmien ja asioiden kanssa. Yritän miellyttää narsistista työnarkomaani-äitiä vieläkin, vaikka hän ei enää ole päivittäisessä elämässäni mukana. Oikeastaan ainoa, jota kutsun perheekseni on isäni, jonka kanssa tulee enää juteltua.

Haluaisin perheen, jossa ollaan läheisiä mutta näköjään sitä ei kaikille luoja suo.  Mutta niin paljon elämässä tulee vaikeuksia vastaan, kun kys. ihminen jaksaa kantaa. Toisia meistä kiusataan ihan todenteolla, jotkut selviävät helpommalla. Pakko se on pysyä vahvana, kun ei tukeakaan saa!

N20

Uskomatonta lukea, kun oma kaverini on kertonu lähes nuo kaikki yksittäiset asiat minulle omasta elämästään. Kiitos vertaistuesta!

Vierailija kirjoitti:

Kotona olen oppinut pelkäämään äitiä ja sen, että isoveljeni on ja tulee aina olemaan minua parempi, edistyneempi, fiksumpi ja menestyksekkäämpi. Isä on niin tossu, että käveli pois paikalta riitojen puhjetessa. Ei puhuttu, ei ollut minkäänlaista kontaktia vanhempiin, ei huomioitu kun olisi pitänyt, ei halattu, eikä kehuttu. Vain kaikki negatiivinen noteerattiin. Noh, kylmät välit on perheeseen. Puhutaan vain "työasioista". Veljeni kanssa ei ole juuri minkäänlaista yhteyttä. Olen masentunut ja ahdistunut. Kotini ei tarjonnut valmiuksia elämään yksin ja tämä on suuri ongelma minulle nyt yksinäni opetella. Olen emotionaalisesti estynyt ja uskon, että se rampauttaa minut iäksi. Luottamusta ihmisiin ei oikein ole, kun on tottunut olemaan yksin omien ongelmien ja asioiden kanssa. Yritän miellyttää narsistista työnarkomaani-äitiä vieläkin, vaikka hän ei enää ole päivittäisessä elämässäni mukana. Oikeastaan ainoa, jota kutsun perheekseni on isäni, jonka kanssa tulee enää juteltua.

Haluaisin perheen, jossa ollaan läheisiä mutta näköjään sitä ei kaikille luoja suo.  Mutta niin paljon elämässä tulee vaikeuksia vastaan, kun kys. ihminen jaksaa kantaa. Toisia meistä kiusataan ihan todenteolla, jotkut selviävät helpommalla. Pakko se on pysyä vahvana, kun ei tukeakaan saa!

N20

Huomaatko että sinulla on jotain sellaista mitä vanhemmillasi ei ole, empatiaa! Sijoita se itseesi ja tuleviin ihmissuhteisiin, olet selviäjä! Onko suhteesi äitisi kanssa vastavuoroinen, vai syökö hän vain antamasi empatian? Mitä enää pelkäät?

Voe hyvä ihme. Ei tarvitse ihmetellä, että tämä kansa ei kykene yhtään mihinkään. Jos ei lapsi kestä ajoittaista huutoa, mykkäkoulua tai haukkumista, ei siitä ole eläjäksi. Entäs sitten kun pitäisi itse pitää puoliaan eikä ole kotoa oppinut mitään keinoja? Sellaisen kiltin nysväkkeen päältä kävelee kuka hyvänsä.

Lapsethan huutaa jo toisilleen harvase päivä ja jos vanhemmatkin aina vaan hyssyttelee, hommahan karkaa ihan lapasesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vertaat lasta ja aikuista, ja sinusta sorrettu aikuinen on se, joka on heikommilla! Perin outo logiikka. Aikuisella on aikuisen keinot puuttua asiaan ja aikuisen käsityskyky ja elämänkokemus. Lapsi on aikuisista riippuvainen. Ja jos ne, joista hän on riippuvainen, kohtelevat häntä kaltoin, niin lapsen keinot pelastautua ovat aika heikot.

Niin just. Laitetaan vaan silmät kiinni ja keskitytään asioihin, jotka on verrattain aika pieniä ongelmia. 1/4 osalle lapsista pidetään hetki mykkäkoulua. Siis toistan: pidetään mykkäkoulua. Se ei haavoista lasta niin, että siitä pitää nostaa joku yhteiskunnallinen ongelmia, etenkin, kun isompiakin huolia on olemassa. Naiset ei välttämättä uskalla sanoa ei tai mennä poliisille, eikä kellään ulkopuolisella ole velvollisuutta puuttua asiaan. Lapset ovat siis lainkin silmissä paremmassa asemassa. Lapset herättävät luonnollista suojelun halua, naiset eivät. Viisas yhteiskunta hoitaa ensin isot ongelmat ja sitten ne pienemmät.

Oletko koskaan kokenut mykkäkoulua? Meillä isäpuoli harrasti sitä ja oli kamalaa viikon ajan kävellä varpaisillaan kotona kun tyyppi ei puhunut mitään kenellekään. Yhden joulunkin se meni kokonaan puhumatta, kiva sen 9-vuotiaalle lapselle.

Niin ja pahinta oli se ahdistava ja painostava tunnelma noiden mykkäkoulujen aikaan, kaverikin huomasi sen heti kun tuli käymään.

Minä en vaan tajua tämmöistä. Meillä huudetaan joka päivä ja haukkuminenkin on jatkuvaa, mutta juuri siksi, että kukaan ei voisi olla hiljaa yli minuuttia. Äkkiä ne haukutkin unohtuu kun homma jatkuu siitä mihin jäi niitä ennen.

Teen itse keskittymistä vaativia töitä kotona ja karjun varmaan joka toinen päivä lapsille, että tajuaisivat olla hiljaa kun teen töitä. En ole tajunnutkaan, että tuo on henkistä väkivaltaa. Lapsille olen sanonut, että nimenomaan he kiusaavat minua huudollaan ja estävän leivän tienaamisen.

Vierailija kirjoitti:

Voe hyvä ihme. Ei tarvitse ihmetellä, että tämä kansa ei kykene yhtään mihinkään. Jos ei lapsi kestä ajoittaista huutoa, mykkäkoulua tai haukkumista, ei siitä ole eläjäksi. Entäs sitten kun pitäisi itse pitää puoliaan eikä ole kotoa oppinut mitään keinoja? Sellaisen kiltin nysväkkeen päältä kävelee kuka hyvänsä.

Lapsethan huutaa jo toisilleen harvase päivä ja jos vanhemmatkin aina vaan hyssyttelee, hommahan karkaa ihan lapasesta.

Taitaa olla nuorten lisääntyvän pahoinvoinnin takana juuri haukkumiset ja henkinen väkivalta kotona. Kyllä sillä itsetunto murenee. On jäänyt kannustavat ja tukevat toiminnot vähemmälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voe hyvä ihme. Ei tarvitse ihmetellä, että tämä kansa ei kykene yhtään mihinkään. Jos ei lapsi kestä ajoittaista huutoa, mykkäkoulua tai haukkumista, ei siitä ole eläjäksi. Entäs sitten kun pitäisi itse pitää puoliaan eikä ole kotoa oppinut mitään keinoja? Sellaisen kiltin nysväkkeen päältä kävelee kuka hyvänsä.

Lapsethan huutaa jo toisilleen harvase päivä ja jos vanhemmatkin aina vaan hyssyttelee, hommahan karkaa ihan lapasesta.

Taitaa olla nuorten lisääntyvän pahoinvoinnin takana juuri haukkumiset ja henkinen väkivalta kotona. Kyllä sillä itsetunto murenee. On jäänyt kannustavat ja tukevat toiminnot vähemmälle.

Kyllä minulle ainakin lapsena huudettiin enkä kotona osannut äitini mielestä tehdä oikein mitään oikein, mutta valehtelisin jos väittäisin sen jotenkin minua haitanneen. Ikää on nyt jo lähemmäs 50 vuotta, eikä vielä ole tullut mt-ongelmia eikä muita henkisiä pahoinvointeja. Välillä vituttaa kanssaihmiset, mutta en usko sen johtuvan lapsuudesta, vaan liian korkeista odotuksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voe hyvä ihme. Ei tarvitse ihmetellä, että tämä kansa ei kykene yhtään mihinkään. Jos ei lapsi kestä ajoittaista huutoa, mykkäkoulua tai haukkumista, ei siitä ole eläjäksi. Entäs sitten kun pitäisi itse pitää puoliaan eikä ole kotoa oppinut mitään keinoja? Sellaisen kiltin nysväkkeen päältä kävelee kuka hyvänsä.

Lapsethan huutaa jo toisilleen harvase päivä ja jos vanhemmatkin aina vaan hyssyttelee, hommahan karkaa ihan lapasesta.

Taitaa olla nuorten lisääntyvän pahoinvoinnin takana juuri haukkumiset ja henkinen väkivalta kotona. Kyllä sillä itsetunto murenee. On jäänyt kannustavat ja tukevat toiminnot vähemmälle.

Kyllä minulle ainakin lapsena huudettiin enkä kotona osannut äitini mielestä tehdä oikein mitään oikein, mutta valehtelisin jos väittäisin sen jotenkin minua haitanneen. Ikää on nyt jo lähemmäs 50 vuotta, eikä vielä ole tullut mt-ongelmia eikä muita henkisiä pahoinvointeja. Välillä vituttaa kanssaihmiset, mutta en usko sen johtuvan lapsuudesta, vaan liian korkeista odotuksista.

Sulle varmaan huudettiin "menepäs nyt samantein kitkemään rikkaruohot"tai "heti syömään pikku pupunen". Näissä yhteyksissä huutamisen sisältö vaikuttaa. Sulle tuskin huudettiin "stnan pikkuh**ra, hinaa se läski persees pois silmistäni".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voe hyvä ihme. Ei tarvitse ihmetellä, että tämä kansa ei kykene yhtään mihinkään. Jos ei lapsi kestä ajoittaista huutoa, mykkäkoulua tai haukkumista, ei siitä ole eläjäksi. Entäs sitten kun pitäisi itse pitää puoliaan eikä ole kotoa oppinut mitään keinoja? Sellaisen kiltin nysväkkeen päältä kävelee kuka hyvänsä.

Lapsethan huutaa jo toisilleen harvase päivä ja jos vanhemmatkin aina vaan hyssyttelee, hommahan karkaa ihan lapasesta.

Taitaa olla nuorten lisääntyvän pahoinvoinnin takana juuri haukkumiset ja henkinen väkivalta kotona. Kyllä sillä itsetunto murenee. On jäänyt kannustavat ja tukevat toiminnot vähemmälle.

Kyllä minulle ainakin lapsena huudettiin enkä kotona osannut äitini mielestä tehdä oikein mitään oikein, mutta valehtelisin jos väittäisin sen jotenkin minua haitanneen. Ikää on nyt jo lähemmäs 50 vuotta, eikä vielä ole tullut mt-ongelmia eikä muita henkisiä pahoinvointeja. Välillä vituttaa kanssaihmiset, mutta en usko sen johtuvan lapsuudesta, vaan liian korkeista odotuksista.

Sulle varmaan huudettiin "menepäs nyt samantein kitkemään rikkaruohot"tai "heti syömään pikku pupunen". Näissä yhteyksissä huutamisen sisältö vaikuttaa. Sulle tuskin huudettiin "stnan pikkuh**ra, hinaa se läski persees pois silmistäni".

Jaa-a, en tainnut jäädä kuuntelemaan mitä huutoa olisi ollut vielä tulossa. Häivyin paikalta jos minulle alettiin huutaa, koska sehän siinä oli tavoitteenakin. En ymmärrä mikä tuossa huutamisessa on sellaista, että juuri suomalaiset eivät sitä kestäisi. Olen asunut ulkomailla monta vuotta, ja kuunnellut kun ihan tavallisten perheiden lapsille, ja aikuisille, huudetaan täyttä kurkkua, eikä heistä kukaan tuntunut siitä vaurioituvan. Suomessa jos joku äänensä korottaa, niin se on aina joku maailmanloppu ja hirveä kriisi. Vähemmän sitä masentuu kun ei hilloa ärtymystään sisimpäänsä.