Leipäjonolaisilla on näköjään tupakkaan rahaa, savupilvestä päätellen.
Askin hinnalla saisi mojovat ateriatarpeet liidistä.
Kommentit (26)
Masentavaa huomata, että joillekin aina löytyy joku vielä itseäänkin surkeampi olento, jota voi sitten vapaasti arvostella ja luokitella. Voi hetken aikaa tuntea olevansa olevansa, siis valehdella itselleen olevansa hippusen parempi ihminen. Muka. Minusta huomattavasti vakavampi ja ikävämpi riippuvaisuus kuin tupakka.
Joo, tuttua. Terveisin köyhän perheen lapsi :D (yh-)äidillä oli aina varaa tupakkaan, alkoholia ei tosin käyttänyt. Pahimmillaan mentiin syömättä päivä tai pari kun rahat oli palaneet kaikkeen turhaan. Oli omanlaisensa jännitys tulla koulusta kotiin ja miettiä, syödäänkö tänään. Kuljin usein rikkinäisissä vaatteissa kunnes ne kirjaimellisesti hajosivat yltäni.
Olen itse ollut työttömänä, sittemmin opiskelijana köyhä. En polta, en juo, en tilaa lehtiä enkä ostele osamaksuilla mitään. En siis ole tehnyt mitään niistä asioista, mitkä olivat arkea lapsuuteni kodissa. Ja hyvin olen pärjännyt rahallisesti. Monille tuntuu olevan vaikeaa luopua niistä kivoista jutuista kun on rahasta pulaa, mutta se on ankara oppitunti: ne tarpeelliset jutut eka, sitten ne kivat jos on varaa. Säästöjäkin olisi hyvä olla. Olen huomannut, että yllättävän moni köyhä kokee oikeudekseen saman elintason kuin varakkaammalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse käyn leipäjonossa että voin pitää autoa työttömyysrahoilla. Kuvitteletko että ruoka on Suomessa ihmisen ainoa kustannus? Näillä leveyspiireillä tarvitaan myös asunto ja jotakin viihdyttävää tekemistä, muuten köyhät alkaa viihdyttämään itseään ryöstelemällä. Kiltisti olemisestahan niille maksetaan. Ja siitä, että kuuntelevat parempiensa jatkuvaa pahan olon ja stressin purkamista.
Juuri sinunkaltaisesi ihmiset saavat minut oikein odottamaan, että seuraava hallitus ottaa löysät pois sosiaali- ym tuista.
Et sinä halua rottia omaa keskiluokkaista unelmaasi saastuttamaan, usko pois.
Tällä palstallakin pienituloiset kertoivat, että tupakkaan menee 200 e kuukaudessa! Keskituloiset tämän kustantavat sitten.
Vierailija kirjoitti:
Ei röökiä polteta siksi että se olisi kivaa vaan siksi että kyseessä on addiktio. Addiktion vahvuudesta kertoo jotain se että siitä pidetään kiinni jopa tuollaisessa tilanteessa.
Itse en ole 20 vuotisen tupakointiurani aikana kertaakaan huomannut minkäänlaista addiktiota tai riippuvuusoireita. Tupakointi ei ole kivaa, ei päihdytä tai vaikuta yhtään mihinkään psyykkisiin toimintoihini. Poltan vain itsetuhoisista syistä ja meillä myös lapsena opettettiin että nikotiiniriippuvuus on huuhaa-propagandaa ja aivopesua, jokainen valitsee itse mitä keholleen tekee. Välillä olen päiviä, viikon, välillä kuukauden tai vuoden polttamatta, välillä poltan 2 askia päivässä. Kertaakaan en ole huomannut vieroitusoireta - tosin pystyn ne psyykkaamaan itselleni halutessani niinkuin about ihan mihin vaan asiaan tai tekemiseen.
Käyn myös leipäjonossa kun jaksan, olen sossun asiakas vailla aikomustakaan tehdä töitä tai kouluttautua tässä elämässä.
Valtio ei eutanasiaa tarjoa niin nössönä täytyy tyytyä hitaisiin itsemurhakeinoihin. Tosin kehon haluan keuhkoja lukuunottamatta pitää terveenä joten sokerimyrkkyihin en koske.
Huumeet, lähinnä opiaatit, myös menee, suonensisäisesti.
Mutta aiheeseen niin mieluummin käytän rahani perus ruokavalioon, jätän herkut ja läskipersepaskat pois koska myrkkyä ja paskaa, lopuilla rahoilla käytän huumeita ja poltan tupakkaa ja juon halutessani olutta.
Valintojen maailma, joku kukkahattutäti sokeriperseineen munkin hillot silmissä vouhottaa milloin tupakoinnista, alkoholista tai sillanpään jartsan päihteidenkäytöstä tajuamattaan itse olevansa suurin (fyysisesti kirjaimellisestikkin) kansanterveysriski.
Köyhänä valitsen mieluummin tupakan kuin sokerin jos jompaankumpaan rahojani tuhlaan
Leipäjonolaisista osa vanhuksista oikeasti tarvitsee tukea. Tulevat rullaattorilla jonoon. Sitten 20% on näitä ihan ok autoilla kulkevia, jotka tulee pareittain ja hakee perheeseen 2 kassit 2 kertaa viikossa. Vanhukset rullaattorilla ei saa hyvin edes yhtä kassia, mutta nämä ahneet ja laiskat roudaa autolla tavaraa. Ärsyttää kun hursti.päivänä parkkipaikat ihan tukossa naapurustossa.