Osuukohan tunne siitä, että seurataan oikeaan?
80-luvulla minulle tuli tunne, että minua seurattaisiin. Minut valtasi kamala pakokauhun tunne ja lähdin juoksemaan. Myöhemmin uutisoitiin, että samalla alueella tapettiin suurin piirtein samanikäinen tyttö. Olisinko minä voinut olla uhri sen tytön sijasta, jos en olisi juossut? En siis nähnyt ketään epäilyttävää miestä vaan tuli vain tunne, että pakko paeta.
Kommentit (4)
Miksi mietit noin vanhaa pikkuasiaa? Onko psyk vaivoja?
Uskon intuitioon.
Mulle on käynyt itselleni asioita, että olen vaistonnut asioita, ja asiat ovat menneet juuri niin kuin vaistoni sanoi. Se on välillä ollut ihan pelottavaakin. Herkkä ihminen olen.
On se vaisto vaan joskus jännä. Kai jokaisella on tullut se fiilis että aivan kuin tuijotettaisiin ja sitten ympärilleen vilkaisemalla siellä onkin joku kytännyt.
Porvoon kaduilla ei kannata liikkua yksin!