En onnistu ikinä missään asiassa. Kaikki mitä teen menee pieleen.

Kaikki epäonnistuvat, ihan jokainen. Jotkut epäonnistuvat todella paljon ennen onnistumista. Itselläni koko elämä ollut epäonnistumisia, mutta niistä oppii mitä on tehnyt väärin ja mitä tulee tehdä paremmin.

Epäonnistumiset myös muistaa helpommin, kuin onnistumiset. 

Olen tehnyt asioiden eteen kaiken minkä pystyn ja aina epäonnistun. Parempaan en vaan olisi pystynyt vaikka kuinka suunnitellut ja ottanut selvää.

Jos en nyt pääse terapiaan on se sama kuin kuolemantuomio. Kouluun tuskin pääsen kun olen tyhmä.

Ap

Sinulla on tavoite elämässäsi, jota kohti pyrkiä. Minulla ei ole edes sitäkään, ei niin yhtään mitään. Olen mt-kuntoutuja sairaseläkkeellä, takana ei ole koulutusta edes amiksesta. Tunnen että olen elämässäni ihan totaalisen epäonnistunut ihmisressukka, joka ei tule koskaan saavuttamaan mitään mainitsemisen arvoista ja joka ei pääse elämässään eteenpäin. Olen liian väsynyt tähän elämään, ja kaikkeen sen mukanaan tuomaan paskaan. Paljon on tapahtunut asioita, joihin minulla ei ole ollut osaa eikä arpaa kuten se, että synnyin rakkaudettomaan ja tunnekylmään perheeseen mikä johti vakaviin mielenterveysongelmiin ja syrjäytymiseen aikuisena. En tiedä miten näinkään isoa solmua pitäisi lähteä avaamaan, en edes tiedä mistä aloittaisin. En saa tästä elämästä mitään otetta, päivät on samanlaisia monotonisia ja kuolettavan tylsiä toistensa toistoja, joissa ei ole mitään järkevää tai tuottavaa sisältöä. En vain jaksa, ei ole henkisiä resursseja alkaa ottamaan itseään niskasta kiinni ja tekemään asioiden eteen jotain. Kun päähäsi iskostetaan jo lähes syntymästäsi asti että olet huono ihminen, olet arvoton, et ole mitään eikä sinusta koskaan tule mitään, niin en yhtään ihmettele että päätyy tällaiseen jamaan kuin missä itse nyt olen. En ole saanut hyviä eväitä elämään, vuosia jatkunut koulukiusaaminen antoi kaikelle tälle surkuudelle viimeisen sinetin. Itsemurha käy mielessä päivittäin, mutta jollain ihmeen kaupalla saan itseni ylipuhuttua noista ajatuksista koska näen asian niin, että pettäisin itseni ennen kaikkea, jos luovuttaisin ja päättäisin päiväni. Näen sen heikkoutena ja luovuttamisena, tiedän ihmisiä jotka ovat ponnistaneet huonommistakin oloista. Koen että se antaa jonkinlaisen toivon pilkahduksen, että mitä jos minäkin sitten joskus?

Vierailija kirjoitti:

Ei tässä ole mitään järkeä. Huonoa tuuria koko elämän. Missään en onnistu vaikka kuinka yritän.

En varmaan pääse terapiaan enkä varmaan kouluunkaan. Tämä koulu on ollut pitkäaikainen haave.

Tuntuu et koko elämä on vaan jossain peessä rämpimistä ja epätoivoista räpiköintiä.

En jaksa kohta enää edes yrittää mitään.

Hei, palasina se norsukin syödään. Ota yksi pieni askel päivässä eteenpäin. Jossain vaiheessa huomaat kulkeneesi  pitkän matkan.

Kerropa konkreettisesti mitä olet yrittänyt ja miten se on mennyt pieleen. Kyllä ne koulun ovetkin aukeavat kun valmistaudut kunnolla. Terapiaan pääsyyn auttanee kunnon perustelut, tarvitset asiantuntevat terapeutin  jotta saat lausunnon jolla Kela korvaa terapiaa. Voin kertoa ettei se terapia heti oloa paranna, se voi jopa toviksi  pahentua koska terapia on vähän kuin merenpohjan ruoppausta - vesi samenee ja raskasmetallit nousevat pohjasta.

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt asioiden eteen kaiken minkä pystyn ja aina epäonnistun. Parempaan en vaan olisi pystynyt vaikka kuinka suunnitellut ja ottanut selvää.

Jos en nyt pääse terapiaan on se sama kuin kuolemantuomio. Kouluun tuskin pääsen kun olen tyhmä.

Ap

Määrittele tyhmä. Onko se oma arviosi, vaiko ulkopuolisen ja mihin se arvio perustuu?