En tee lapsia koska en löydä hyvää miestä
Lapsettomuus on taas kovasti kartalla. Itselleni on aina ollut päivänselvää se, etten tee lasta yksinäni vaan haluan lapsella olevan myös isä, joka omalla tavallaan osallistuu lapsen elämään sekä kasvattamiseen.
Olen koulutettu, terveet elämäntavat omaava ja erittäin hyvin toimeentuleva nainen. Olen aina ollut erittäin kuumaa valuuttaa parisuhdemarkkinoilla mutta en ole löytänyt silti miestä, jonka kanssa oikeasti synkkaisi monellakin elämän osa-alueella. Pidemmät parisuhteeni ovat kariutuneet siihen, että toinen miehistä ei halunnut makuuni tarpeeksi seksiä (lapsen kyllä) ja toisella miehistä oli piiloteltu alkoholiongelma.
35+ iässä vapaat miehet markkinoilla ovat mitä ovat eli jollakin tavalla elämän syrjästä pahasti sivuun ajautuneita. Työttömiä, ikuisia opiskelijoita, taivaanrannanmaalareita yms. Normaalit, kivannäköiset, fiksut ja urheilulliset miehet loistavat poissaolollaan. Varattuina näitä toki löytyy. Olen aika kranttu mutta miehen fyysiset mitat painavat myös vaakakupissa ja pituutta olisi hyvä olla 180 cm ja vartalossa miehekkäitä muotoja ilman proteiinitankkausta ja salilla käyntiä.
Voisin heti luetella ystäväpiiristäni 10 vastaavaa eli hyvin toimeentulevaa ja hyvännäköistä naista, jotka ovat sinkkuja ja lapsettomia lähinnä siitä syystä, ettei ns. "hyviä" miehiä riitä kaikille "hyville" naisille. Miehistä kun jostakin syystä syrjäytyy isompi osa kuin naisista.
Kommentit (102)
Siis häh: vartalossa miehekkäitä muotoja ilman salilla käyntiä? Puhuit myös koulutuksesta, joten tuskin haet ruummillisen työn tekijää ensisijaisesti, joten haluat siis urheilijan vartalon ilman, että saa urheilla? Tuolla logiikalla ei ole ihme jos jäät sinuksi :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Syrjäytyneet miehet ja rimaa liian korkealla pitävät naiset jäävät yksin. Tämä on itsestään selvä asia joka ei tule ratkeamaan. Syntyvyyden nostamisessa avainasemassa ovatkin ne ihmiset, jotka muutenkin löytävät parin, ja heistäkin ensisijaisesti he jotka hankkivat muutenkin lapsia. Heitä pitäisi vaan kannustaa hankkimaan niitä lapsia aiemmin ja enemmän.
Minä kannattaisin lapsilukuun pohjautuvia verohelpotuksia ja perhekohtaista verotusta. Kukaan täysjärkinen ei hanki lasta rahan takia, mutta lapsiluku saattaa kyllä jäädä yhtä tai kahta pienemmäksi taloudellisten realiteettien paineessa. Tai ihan iän takia, jos on odotettu ensin sitä valmistumista ja vakipaikkaa.
Naiset eivät sisäistä, että miehiä ei kiinnosta naisten tulotaso juurikaan. Naiset olettaa, että kiinnostaa, koska heille miehen tulotasolla on niin paljon merkitystä.
Okei? Minulla on naisena hiukan eri kokemus. Pääkaupunkiseudulla edes hyvään elämään tarvitaan kaksi isoa tilipussia.

Puhu vain omasta puolestasi. Syrjäytyneille ja työttömille miehille naisen koulutuksella ei olekaan väliä, mutta muille miehille sillä on. Akateemiset miehet pariutuvat lähes ainoastaan akateemisten naisten kanssa, akateemiset naiset huolivat tilastojen mukaan duunarin paljon miehiä useammin.
mitä väliä on lihaksilla tai koulutustasolla, sillä onko töissä vai työtön?
Oma kultani oli 21v ah niin komea ja syötävän söpö poika.. Mutta silloin mt ongelmainen ja päihdeongelmainen(joka selvisi vasta kun olin niin rakastunut etten voinut luopua).
Sai apua, toipui täysin, nykyään on ollut täysin päihteetön jo vuosia, jätti baarit yms. pari vuotta sitten jätti myös tupakan. Lukion oli käynyt ja yhdessä ollessamme kävi amiksen. On lihonnut 80kg-> 105kg, täytyy sanoa että mitä väliä, haluan ja rakastan häntä silti yhtä paljon! Hän ei ole enää sisältä eikä ulkoolta sama tyyppi.. Mutta kiltti ja söpö edelleen, työtönkin on , mitäpä väliä, jaksaapa panostaa lapsiinsa enemmän <3
Karu totuus on se että parhaimmat yksilöt miehistä ja naisista varataan alle 30 vuotiaina.
Sen jälkeen joutuu todennäköisemmin tyytymään niihin kakkossijan tuotteisiin.
Ylipäätään liian tiukat kriteerit ovat huono asia. Kuten jokin tietty pituus, paino, hiusten väri, tietty palkka, tietty koulutus, yms. Nuo kaikki ovat asioita jotka parisuhteen aikana joko muuttuvat tai osoittautuvat merkityksettömiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Syrjäytyneet miehet ja rimaa liian korkealla pitävät naiset jäävät yksin. Tämä on itsestään selvä asia joka ei tule ratkeamaan. Syntyvyyden nostamisessa avainasemassa ovatkin ne ihmiset, jotka muutenkin löytävät parin, ja heistäkin ensisijaisesti he jotka hankkivat muutenkin lapsia. Heitä pitäisi vaan kannustaa hankkimaan niitä lapsia aiemmin ja enemmän.
Minä kannattaisin lapsilukuun pohjautuvia verohelpotuksia ja perhekohtaista verotusta. Kukaan täysjärkinen ei hanki lasta rahan takia, mutta lapsiluku saattaa kyllä jäädä yhtä tai kahta pienemmäksi taloudellisten realiteettien paineessa. Tai ihan iän takia, jos on odotettu ensin sitä valmistumista ja vakipaikkaa.
Naiset eivät sisäistä, että miehiä ei kiinnosta naisten tulotaso juurikaan. Naiset olettaa, että kiinnostaa, koska heille miehen tulotasolla on niin paljon merkitystä.
Okei? Minulla on naisena hiukan eri kokemus. Pääkaupunkiseudulla edes hyvään elämään tarvitaan kaksi isoa tilipussia.
Materialistin ajattelua.. hyvään elämään tarvitaan vain rakkautta ja sitä ap:lla ei ole osoittaa, vaan kuin omaa erinomaisuuttaan ja itsensä korostamista rahoilla, jotka miehiä ei kiinnosta

Tämä ei kyllä vastaa omaa kokemustani lainkaan. Tunnen useita naisia, jotka ovat puolisoaan korkeammin koulutettuja, paremmin tienaavia tai molempia. Itse taas olen hyväpalkkaisessa statusammatissa, ja sinkkuvuosina nähnyt useamman kerran kun kiinnostus syttyy miehen silmissä kun tulee puhetta työstäni. Kyllä miehistäkin löytyy niitä joille raha ja status on tärkeitä ja naisista niitä jotka katsoo ennemmin muita juttuja. Eikä ne muut jutut ole välttämättä sen vähemmän pinnallisia - esimerkiksi ulkonäkö on monella tärkeä kriteeri.
Vierailija kirjoitti:
Voisin heti luetella ystäväpiiristäni 10 vastaavaa eli hyvin toimeentulevaa ja hyvännäköistä naista, jotka ovat sinkkuja ja lapsettomia lähinnä siitä syystä, ettei ns. "hyviä" miehiä riitä kaikille "hyville" naisille. Miehistä kun jostakin syystä syrjäytyy isompi osa kuin naisista.
Juuri näin. Jos asut pääkaupunkiseudulla, ei niitä hyviä miehiä riitä kaikille. Käsittääkseni asia oli näin +35-vuotiaidenkin kohdalla. Nuorempien ainakin. Nuoria naisia on enemmän pääkaupunkiseudulla kuin vastaavan ikäisiä miehiä. Naiset ryhmänä myös pärjäävät miehiä paremmin ja tasaisemmin työ- ja muussa elämässään kuin miehet, joiden keskuudessa korostuu ääripäät useammin. On joitakin miehiä, joilla menee lujaa ja joilla on kova markkina-arvo. Sitten taas on paljon miehiä, joilla menee tosi heikosti. Elämässään menestyvistä miehistä täytyy kilpailla, koska niitä ei ole kaikille.
M30
Olen AP itsekin nainen ja kuulun kanssasi samaan ryhmään siinä mielessä että olen korkeakoulutettu ja moderni nainen jolla on enemmän vaatimuksia miesten suhteen kuin vaikka isovanhemmillani aikanaan.
Sinun tulee kuitenkin tiedostaa että vastaavia miehiä joilla on hyvä työ, elämä reilassa ja jotka on muutenkin miellyttäviä niin ulkoisesti kuin luonteenkin puolesta on paljon vähemmän kuin vastaavanlaisia naisia. Ja koska kysyntä ylittää tarjonnan, näillä miehillä on varaa nostaa omia vaatimuslistojaan ja valita kauniista ja nuorista naisista. Yksinkertaisesti jos perhe on sinulle tärkeä niin tietyistä kriteereistä on pakko vähän joustaa ja olla avoin tutustumaan ihmisiin jotka ei ole paperilla unelmakumppaneitasi.
Itse päädyin tekemään järkivalinnan ja nappasin hyvissä ajoin itselleni älykkään ja hyvän miehen. Täydellinen hän ei ole, mutta näin hänessä potentiaalia ja vuosien aikana olemme kasvaneet ja hioutuneet erottamattomaksi tiimiksi ja rakastan miestä kovasti. Mitään jalat alta -rakkautta en itsekään ole kokenut kuin ohimenevien ihastuksien muodossa, mutta oikea arkinen rakkaus ja yhteensopivuus on paljon monimuotoisempi palapeli eikä pelkkä seksuaalinen kemia kanna vielä mihinkään.
Saat itse valita elää elämäsi haluamallasi tavalla, mutta muistuttaisin kuitenkin että punnitse sinulle tärkeitä asioita ja arvoja ja muista että elämä on kompromissien tekoa, joustamista ja oman ylpeyden nielemistä monessa käänteessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Syrjäytyneet miehet ja rimaa liian korkealla pitävät naiset jäävät yksin. Tämä on itsestään selvä asia joka ei tule ratkeamaan. Syntyvyyden nostamisessa avainasemassa ovatkin ne ihmiset, jotka muutenkin löytävät parin, ja heistäkin ensisijaisesti he jotka hankkivat muutenkin lapsia. Heitä pitäisi vaan kannustaa hankkimaan niitä lapsia aiemmin ja enemmän.
Minä kannattaisin lapsilukuun pohjautuvia verohelpotuksia ja perhekohtaista verotusta. Kukaan täysjärkinen ei hanki lasta rahan takia, mutta lapsiluku saattaa kyllä jäädä yhtä tai kahta pienemmäksi taloudellisten realiteettien paineessa. Tai ihan iän takia, jos on odotettu ensin sitä valmistumista ja vakipaikkaa.
Naiset eivät sisäistä, että miehiä ei kiinnosta naisten tulotaso juurikaan. Naiset olettaa, että kiinnostaa, koska heille miehen tulotasolla on niin paljon merkitystä.
Okei? Minulla on naisena hiukan eri kokemus. Pääkaupunkiseudulla edes hyvään elämään tarvitaan kaksi isoa tilipussia.
Materialistin ajattelua.. hyvään elämään tarvitaan vain rakkautta ja sitä ap:lla ei ole osoittaa, vaan kuin omaa erinomaisuuttaan ja itsensä korostamista rahoilla, jotka miehiä ei kiinnosta
Joo kaikki miehethän on anarkistihippejä, heitä ei raha tai itsensä korostaminen kiinnosta yhtään. Eiku...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin heti luetella ystäväpiiristäni 10 vastaavaa eli hyvin toimeentulevaa ja hyvännäköistä naista, jotka ovat sinkkuja ja lapsettomia lähinnä siitä syystä, ettei ns. "hyviä" miehiä riitä kaikille "hyville" naisille. Miehistä kun jostakin syystä syrjäytyy isompi osa kuin naisista.
Juuri näin. Jos asut pääkaupunkiseudulla, ei niitä hyviä miehiä riitä kaikille. Käsittääkseni asia oli näin +35-vuotiaidenkin kohdalla. Nuorempien ainakin. Nuoria naisia on enemmän pääkaupunkiseudulla kuin vastaavan ikäisiä miehiä. Naiset ryhmänä myös pärjäävät miehiä paremmin ja tasaisemmin työ- ja muussa elämässään kuin miehet, joiden keskuudessa korostuu ääripäät useammin. On joitakin miehiä, joilla menee lujaa ja joilla on kova markkina-arvo. Sitten taas on paljon miehiä, joilla menee tosi heikosti. Elämässään menestyvistä miehistä täytyy kilpailla, koska niitä ei ole kaikille.
M30
Kuitenkin tunnen pk-seudulta useita 30-35v akateemisesti koulutettuja, hyvissä töissä olevia miehiä, joilla on talous ja muut asiat kunnossa. Kuitenkaan parisuhteen saaminen ei onnistu tai nainen on elättäjää etsivä. Jostain tulee kuvitelma, että pk-seudun akateemisilla, koulutetuilla ja hyvin pärjäävillä miehillä olisi paljonkin kysyntää, mutta omat havaintoni ovat vahvasti ristiriidassa
toinen M30
Vierailija kirjoitti:
Olen AP itsekin nainen ja kuulun kanssasi samaan ryhmään siinä mielessä että olen korkeakoulutettu ja moderni nainen jolla on enemmän vaatimuksia miesten suhteen kuin vaikka isovanhemmillani aikanaan.
Sinun tulee kuitenkin tiedostaa että vastaavia miehiä joilla on hyvä työ, elämä reilassa ja jotka on muutenkin miellyttäviä niin ulkoisesti kuin luonteenkin puolesta on paljon vähemmän kuin vastaavanlaisia naisia. Ja koska kysyntä ylittää tarjonnan, näillä miehillä on varaa nostaa omia vaatimuslistojaan ja valita kauniista ja nuorista naisista. Yksinkertaisesti jos perhe on sinulle tärkeä niin tietyistä kriteereistä on pakko vähän joustaa ja olla avoin tutustumaan ihmisiin jotka ei ole paperilla unelmakumppaneitasi.
Itse päädyin tekemään järkivalinnan ja nappasin hyvissä ajoin itselleni älykkään ja hyvän miehen. Täydellinen hän ei ole, mutta näin hänessä potentiaalia ja vuosien aikana olemme kasvaneet ja hioutuneet erottamattomaksi tiimiksi ja rakastan miestä kovasti. Mitään jalat alta -rakkautta en itsekään ole kokenut kuin ohimenevien ihastuksien muodossa, mutta oikea arkinen rakkaus ja yhteensopivuus on paljon monimuotoisempi palapeli eikä pelkkä seksuaalinen kemia kanna vielä mihinkään.
Saat itse valita elää elämäsi haluamallasi tavalla, mutta muistuttaisin kuitenkin että punnitse sinulle tärkeitä asioita ja arvoja ja muista että elämä on kompromissien tekoa, joustamista ja oman ylpeyden nielemistä monessa käänteessä.
Minäkin totesin, että ei ole saumoja vastaavan sosioekonomisen statuksen mieheen joka on lisäksi hyvännäköinen ja sosiaalisesti lahjakas. Niille miehille kun on tarjolla kaikki naiset maailmassa. Järkiliittoon en kuitenkaan halunnut enkä kyennyt, joten heitin lopulta akateemisuusvaatimukset pois ja pidin ainoana ehdottomana kriteerinä molemminpuolista kemiaa. Löytyi mies joka on komea, sosiaalinen ja matalasta koulutuksestaan huolimatta fiksu. Palkka on puolet pienempi kuin minulla, mutta sekin on yli suomalaisen keskipalkan joten hyvin me pärjätään näinkin. Tuli perhe lapsineen eikä tarvinnut tinkiä edes siitä jalat alta -rakkaudesta, ainoastaan omakotitalon vuosimallista ja neliöistä. En vaihtaisi järkiliittoon mistään hinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin heti luetella ystäväpiiristäni 10 vastaavaa eli hyvin toimeentulevaa ja hyvännäköistä naista, jotka ovat sinkkuja ja lapsettomia lähinnä siitä syystä, ettei ns. "hyviä" miehiä riitä kaikille "hyville" naisille. Miehistä kun jostakin syystä syrjäytyy isompi osa kuin naisista.
Juuri näin. Jos asut pääkaupunkiseudulla, ei niitä hyviä miehiä riitä kaikille. Käsittääkseni asia oli näin +35-vuotiaidenkin kohdalla. Nuorempien ainakin. Nuoria naisia on enemmän pääkaupunkiseudulla kuin vastaavan ikäisiä miehiä. Naiset ryhmänä myös pärjäävät miehiä paremmin ja tasaisemmin työ- ja muussa elämässään kuin miehet, joiden keskuudessa korostuu ääripäät useammin. On joitakin miehiä, joilla menee lujaa ja joilla on kova markkina-arvo. Sitten taas on paljon miehiä, joilla menee tosi heikosti. Elämässään menestyvistä miehistä täytyy kilpailla, koska niitä ei ole kaikille.
M30
Kuitenkin tunnen pk-seudulta useita 30-35v akateemisesti koulutettuja, hyvissä töissä olevia miehiä, joilla on talous ja muut asiat kunnossa. Kuitenkaan parisuhteen saaminen ei onnistu tai nainen on elättäjää etsivä. Jostain tulee kuvitelma, että pk-seudun akateemisilla, koulutetuilla ja hyvin pärjäävillä miehillä olisi paljonkin kysyntää, mutta omat havaintoni ovat vahvasti ristiriidassa
toinen M30
Kuten aloituksestakin selviää, ei se pelkkä akateemisuus monelle riitä. Päälle tulee ulkonäkö- ja luonnevaatimukset. Lisäksi pitäisi olla edes osittain yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja arvoja.
"Olen aina ollut erittäin kuumaa valuuttaa parisuhdemarkkinoilla"
Hyvä että käytit perfektiä, tuossa iässä et nimittäin enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin heti luetella ystäväpiiristäni 10 vastaavaa eli hyvin toimeentulevaa ja hyvännäköistä naista, jotka ovat sinkkuja ja lapsettomia lähinnä siitä syystä, ettei ns. "hyviä" miehiä riitä kaikille "hyville" naisille. Miehistä kun jostakin syystä syrjäytyy isompi osa kuin naisista.
Juuri näin. Jos asut pääkaupunkiseudulla, ei niitä hyviä miehiä riitä kaikille. Käsittääkseni asia oli näin +35-vuotiaidenkin kohdalla. Nuorempien ainakin. Nuoria naisia on enemmän pääkaupunkiseudulla kuin vastaavan ikäisiä miehiä. Naiset ryhmänä myös pärjäävät miehiä paremmin ja tasaisemmin työ- ja muussa elämässään kuin miehet, joiden keskuudessa korostuu ääripäät useammin. On joitakin miehiä, joilla menee lujaa ja joilla on kova markkina-arvo. Sitten taas on paljon miehiä, joilla menee tosi heikosti. Elämässään menestyvistä miehistä täytyy kilpailla, koska niitä ei ole kaikille.
M30
Kuitenkin tunnen pk-seudulta useita 30-35v akateemisesti koulutettuja, hyvissä töissä olevia miehiä, joilla on talous ja muut asiat kunnossa. Kuitenkaan parisuhteen saaminen ei onnistu tai nainen on elättäjää etsivä. Jostain tulee kuvitelma, että pk-seudun akateemisilla, koulutetuilla ja hyvin pärjäävillä miehillä olisi paljonkin kysyntää, mutta omat havaintoni ovat vahvasti ristiriidassa
toinen M30
Kyllä heitä on. Vaikka tarjontaa on vähemmän kuin kysyntää, sitä kuitenkin on. Oman kirjoitukseni ydin on tuossa kilpailussa. Se ei tarkoita sitä, että naisten täytyisi verissä päin taistella tai varastaa toistensa miehiä. Vaan sitä, että aktiivinen täytyy olla. Lähestyä kiinnostavia miehiä ja tehdä aloitteita. Koska pelkästään tuolla saa valtavan edun kanssasisariinsa nähden. Tähänkin ketjuun tuli nainen kertomaan, kuinka miestä ei vain arjessa tupsahtanut hänelle, valitettavasti.
M30
Uli uli uli u u uuuuu, täällä Vanaja !!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Syrjäytyneet miehet ja rimaa liian korkealla pitävät naiset jäävät yksin. Tämä on itsestään selvä asia joka ei tule ratkeamaan. Syntyvyyden nostamisessa avainasemassa ovatkin ne ihmiset, jotka muutenkin löytävät parin, ja heistäkin ensisijaisesti he jotka hankkivat muutenkin lapsia. Heitä pitäisi vaan kannustaa hankkimaan niitä lapsia aiemmin ja enemmän.
Minä kannattaisin lapsilukuun pohjautuvia verohelpotuksia ja perhekohtaista verotusta. Kukaan täysjärkinen ei hanki lasta rahan takia, mutta lapsiluku saattaa kyllä jäädä yhtä tai kahta pienemmäksi taloudellisten realiteettien paineessa. Tai ihan iän takia, jos on odotettu ensin sitä valmistumista ja vakipaikkaa.
Naiset eivät sisäistä, että miehiä ei kiinnosta naisten tulotaso juurikaan. Naiset olettaa, että kiinnostaa, koska heille miehen tulotasolla on niin paljon merkitystä.
Kummasti sillä naisen tulotasolla on kuitenkin merkitystä, kun lukee palstamiesten avautumisia, miten vaimolla on niin pieni palkka ettei hän kykene maksamaan puolia perheen menoista. Osa miehistä vielä olettaa naisen hoitavan kaikki kotityöt vain siksi, että miehellä on parempi palkka.
Eivät ihmiset lapsiaan mitään tee , korkeintaan voivat yrittää niitä hankkia ja saavat sitten jos ovat saadakseen.
Lapset ovat joka tapauksessa luonnon lahja.
Jotkut sanovat sitä myös Jumalaksi.
En ota kantaa, sillä osaan itse vain antaa ja antautua rakkaudelle ja rakkauden huomaan.
Ottaen huomioon että on kuitenkin vaikka kuinka paljon niitä ihmisiä, jotka eivät lasta ehkä ikänään voi saada, vaikka sitten mitä tekisivät, tai olisivat mitä muutakin vielä valmiit sen eteen tekemään ja ettei pahimmassa tapauksessa kukaan lääkärikään pystyisi asiantilan korjaamiseksi mitään tekemään, niin puhe lasten 'tekemisestä' yleensäkin on mielestäni ihan 'super-arroganttia' luonnon yläpuolelle asettumista.
Nöyryyttä oikealla tavalla olisi myöntää, nähdä ja tajuta , että ihminen ei ole lastensa syntymän suhteen kuin osatekijä.
Ei yhtään sen suurempi tai pienempi tekijä kuitenkaan , kuin kissa poikastensa suhteen.
'Tekemisillä' ja synnyttämisellä on vielä sekin ero, että kaikista tekemisistään ja niiden tuloksista ihmistä voidaan arvostella.
Siitä taas millaisen ihmisen joku maailmaan synnytti, olisi biologis-eettisesti aivan järjetöntä ja absurdia alkaa syyttää sitä synnyttäjää.
Siinäkään tapauksessa, vaikka hän olisi saanut etukäteen tietää kantavansa esim. jollain tavoin kehitysvammaista lasta, syyttäminen häntä siitä jo syntyneestä lapsesta olisi kuitenkin aivan, melkeinpä suorastaan sairaan kohtuutonta. Ulkopuolisia synnytyksen suhteen tämänkin näkökannan osalta ovat KAIKKI muut.
Vain synnyttäjä itse voi siis tietää miksi hän sen lapsensa synnytti.
Elämän ihmeen edessä on mielestäni lupa heittäytyä jopa filosofiseksikin.
'
Minulle on kolme kertaa elämässäni nainen sanonut, että haluaisi lapsen kanssani. Siis hän halusi olla yksinhuoltaja ja sanoi, että minun ei tarvitse ottaa mitään vastuuta lapsesta. Olen ollut tosiaan ihmeissäni ja miettinyt, että mistä on oikein kysymys. Siis nainen on ollut minulle täysin tuntematon enkä ollut tuntenut häntä enempää kuin 5 min. Ja joka kerta nainen on ollut ulkomaalainen. ??? Kaksi kertaa aioastaan treffipalstan kautta. En ole edes koskaan tavannut näitä naisia luonnossa.
Tämä on ihan totta. Mulle on ihan samantekevää tienaako nainen 20000 vai 100000, voin myös sanoa kokemuksella näin koska tuollaisten naisten kanssa olen tapaillut.
Mutta tasapuolisuuden nimissä on sanottava että miehilläkin on ehkä jonkinlaisia sisäistämättömyyksiä. Mulla lähinnä se, että olen treenannut kroppani atleettiseksi ja vaadin että nainenkin on hyvässä kunnossa. Toisaalta se voi mennä niin että atleettinen nainen haluaa sen juristi tai lääkärimiehen.