Masentunut tai kireä kotiäiti tekee lapsilleen karhunpalveluksen!
Huolestuttaa tämä nykyinen lasten kotihoitohysteria. Hoetaan vain laumana kiintymyssuhdeteoreetikkojen perässä, kuinka alle 3-vuotiaiden paikka on koti ja samalla unohdetaan samojen tutkijoiden teoriat siitä, että masentunut tai arvaamaton lapsen pääasiallisen kiintymyssuhteen kohde (lue äiti) on pahinta, mitä lapsen kiintymyssuhteiden kehitykselle voi tapahtua.
Kotona ollaan hampaat irvessä, vaikka lapsen isä sen takia jää lapselle täysin viraaksi, kun joutuu tekemään pitkiä työpäiviä korvatakseen äidin matalan ansiotason, taloudelliset huolet masentavat vanhempia ja kiristävät kodin ilmapiirin, äiti on huolten uuvuttamana ja vailla riittäviä aikuiskontakteja ja mielekästä tekemistä kireä ja altis masentumaan. Ja tämä nyt sitten muka olisi lapsille hyväksi!
Tietysti on taloudellisesti huoletonta kotiäitiaikaa viettäviä, sellaisia, jotka ovat omimmillaan kotiäiteinä, miehiä, joista on kiva, kun vaimo on kotona ja joiden ei silti tarvitse stressata perheen elättämisestä yksin,mutta tälläkin palstalla näkee, kuinka väsyneitä, uupuneita, masentuneita ja kireitä monet kotiäidit ovat. Mutta sisu ei anna antaa periksi siitä ylimitoitetusta superäidin ja -perheen kuvasta, johon ilmeisesti kuvitellaan kaikkien muiden pystyvän.
Kun ensimmäinen kaiken tämän kokenut lapsisukupolvi alkaa nyt hiljalleen lähestyä teini-ikää, niin mahtaa kohta taas otsikoty nuorten pahoinvoinnista lisääntyä huimasti.
Kommentit (37)
myös työäitiyttä. Paljon enemmän kuin kotiäitiyttä.
olen varmaankin pilannut lasteni elämän täysin, koska olen ollut kotona 11v. Masentunut tietääkseni en ole. Päivissäni on mielenkiintoista tekemistä riittävästi. aikuiskontakteja on useita myös päivisin. Eiköhän se oo jokaisesta itsestä kiinni kuinka haluaa päivänsä käyttää lastensa kanssa. pakolliset hommat kun saa tehtyä niin aikaa kyllä jää muuhunkin. Asun kylläkin maalla joten ehkä täällä on kuitenkin enemmän kodin ulkopuolista elämää kotiäideillekin(ainakin asenne on eri) Pikkulapsi perheiden isien ura yleesä vasta alussa mistä johtuen joutuu/saa tehdä ylityötä.
Ainakin minun mieheni tekisi töitä saman verran kuin nyt tai vielä enemmän jos olisin työelämässä.
maalla asuvalle, pienipalkkaiselle jolla ei ole varaa lähteä töihin? Hoitomaksut ja matkakulut vie niin ison osan palkasta ettei pärjätä jos lähden töihin.
Ja viedä lapsi hoitoon. Mutta täytyypä sanoa, että tämä palsta ei nyt varmaankaan anna kovin todellista kuvaa perheen elämästä. Monet kun käyttävät tätä purkautumispaikkana ja provoilevat huvikseen. Kovin mustavalkoiselta tuntui tämä sinunkin aloituksesi kaikkine kliseineen rahahuolista ja etäiseksi jäävästä isästä lähtien.
Lapsiperheet ovat heti opiskelijoiden jälkeen köyhin ryhmä ja pienten lasten isät ovat eniten työtunteja tekevä ryhmä.
Kovin mustavalkoiselta tuntui tämä sinunkin aloituksesi kaikkine kliseineen rahahuolista ja etäiseksi jäävästä isästä lähtien.
Olen itse masentuneen ja kireän kotiäidin kanssa kasv anut lapsi, tiedän kokemuksesta ettei ollut kivaa elää niin. Mutta uskon, että on äitejä jotka myös kotona viihtyvät.
ja terveisiä vaan äidilleni ja hänen masennukselleen...
tekee ihan samanlaisen karhunpalveluksen.
että laitos on kotia parempi vaihtoehto. Ehkä ongelma ovatkin ulkopuolisten paineet kotiäitejä kohtaan. Jos et ole koko ajan hurjan tehokas, makaat vaan kotona laiskottelemassa. Vaikka oikeasti parasta arkea olisi, että lapsi ja äiti yhdessä "laiskottelisivat".
Työ on stressaavaa ja erittäin vaativaa. Olen ajoittain niin poikki henkisesti kun fyysisestikin. Päivät venyvät matkoineen 9-10 tuntia pitkiksi.
Töiden jälkeen olen aivan sippi ja hyvä kun jaksan pintapuoliset kotityöt tehdä.
En oikeastaan tiedä mitään lasten päivästä, hyvä kun jaksan kuulumiset kysyn ja jos ei tule vastausta en jaksa lypsää.
Mitään ei tehdä enää arki-iltaisin, viikonloppunakaan ei käydä missään muualla kun kaupassa kun pitää tehdä rästihommat.
Kavereita en ole nähnyt sitten kevään, en jaksa. Työkavereista ei ole kavereiksi, niitä on kaksi ja eri ikäisiä kun minä, kemiatkaan ei synkkaa.
Joten täällä sitä vasta onkin stressaantunut äiti joka yrittää hampaat irvessä selvitä arjesta.
"Raili tunsi äkkiä polttavaa halua rientää äidin luo. Laskea hänen rinnoilleen kaikki kaipaus ja ikävä, kyyneleet ja tuska. mutta tajunnasta nousi heti tietoisuus, ettei äiti sellaisesta välitä, kylmä, asiallinen, laskelmoiva äiti. Hän osasi pitää hellästi karitsaa tuolla ulkona, koska siitä sai rahaa, mutta raili, Raili oli yksin."
-Helvi Halme
Pointtini on: kyllä ennenkin on ollut ihan sama juttu, ei kaikki äidit ole olleet onnellisia ja lapsilleen omistautuneita ja vailla taloudellisia huolia. Se on ihan sama viekö sen huomion karitsa, työelämä, masennus vai haute couture.
Kyllä se laitos olisi sittenkin näille lapsille paras paikka. Saisivat edes osan päivästä olla terveiden aikuisten seurassa.
Kieltämättä ihmettelen työkaverin kotiäitiys-pakkomiellettä. Esikoinen piti laittaa virikehoitoon jo ennen kakkosen syntymää ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että molemmille pitää saada virikepaikka. Ja kyllä, äiti rypee kotona masentuneena ja itkeskelee. Ei mitään järkeä koko touhussa. Jos se kotihoito on niin tärkeää, niin eikö isä voisi jäädä kotiin?
ole mikään syy sille että lapset pitäisi automaattisesti viedä hoitoon.. eiköhän ensin pitäisi katsoa peiliin ja miettiä mikä on vikana jos on koko ajan kireä ja masentunut.. kyllä me äidit näitä ongelmia ihan itse luodaan ja tekis ihan hyvää koittaa ratkoa ongelmia eikä heti vastoinkäymisten tullen pötkiä pakoon.
itse olin kolme vuotta kotona ja kyllä se oli rankkaakin, mutta mielestäni ei ole reilua että heti kun kaikki ei mene just niinkun minä haluan niin vaan luovutan. pahinta se olisi ollut mua itseäni kohtaan koska juuri ne vaikeat hetket on kasvunpaikkoja.
tällä hetkellä mies jatkaa kotihoitoa. kyllä hänkin varmaan kaipailee välillä töihin mutta meillä nyt on joka asiassa se tyyli, ettei ihan heti mennä sieltä missä aita näyttää matalimmalta..
kotiäiti tuskin paranee peiliin katsomalla...
miten se mahtoikaan vaikuttaa lapsiisi? Onko sinun sisun näyttämisesi ja henkinen kasvusi tärkeämpää kuin lastesi hyvinvointi?
itse olin kolme vuotta kotona ja kyllä se oli rankkaakin, mutta mielestäni ei ole reilua että heti kun kaikki ei mene just niinkun minä haluan niin vaan luovutan. pahinta se olisi ollut mua itseäni kohtaan koska juuri ne vaikeat hetket on kasvunpaikkoja.
Tosin olin itsekin aika kireä kotiäitinä-lähinnä taukojen ja levon puutteen vuoksi sekä täydellisyyteen pyrkivän äitiyteni vuoksi
- siksi meninkin töihin- ja on uskokaa pois. helpompi ratkaisu ainakin minulle.
Minä olen kuullut ihan toisenlaisia lausuntoja, että ei se äidin onni mitään kanavaa pitkin äitiin välity, kyllä läsnäolot ja teot ovat tärkeämpiä kuin äidin mielentila.
etten käynyt heti vollottamaan, että mä en kestä enkä pärjää ja roijannut niitä kymmenkuisina tarhaan.. veikkaisin että ne ihan suorastaan hyötyy siitä että niillä on äiti joka tajuaa, ettei maailma pyöri mun halujen ja toiveiden ympärillä, että joka hetki ei kuulu olla megaonnellinen ja että joskus pitää ottaa itteään niskasta kiinni ja koittaa pärjätä.. ainakin niillä on voimakkaat ja turvalliset vanhemmat jotka selviytyy erilaisista elämäntilanteista... ja kyllä tiedän masennuksestakin aika paljon, koska olen aiemmin masennuksen sairastanut, mutta paranin siitä kun hain apua ja hoitoa. toki on kroonisesti masentuneita ihmisiä, mutta aika monilla ne ongelmat olis korjattavissa pienellä ryhtiliikkeellä. sori vaan.
jos kerran pelkkä ryhtiliike auttaa. Ei nimittäin auta.
Siis totta kai perheessä kaikki tukevat toinen toistaan, mutta miksi oletus on aina se että se työssäkäyvä mies on joku jaksamisautomaatti, pohjaton säkki joka venyy aina vaan enemmän ja tekee äidin osuudenkin hommista jos äitiä vähän väsyttää. Eiköhän se mies yhtä lailla ole väsynyt, varsinkin jos modernisti hoitaa puolet kotitöistä ja valvomisista ja tämän päälle hoitaa vielä ansiotyöt...