Syntyvyys laskee taas. Milloin uskalletaan alkaa puhua lapsettomuuden oikeista syistä?
Lapsettomien motiiveja halutaan lapsellistaa. Puhutaan vastuuttomuudesta, nuoruuden pitkittymisestä ja bilettämisestä. Perheellinen ehkä luulee, että kaikki lapsettomat ovat samanlaisia kuin he itse olivat joskus ennen lapsia. Ihminen kasvaa, kehittyy ja kypsyy ilman niitä lapsiakin. Perheellinen ei vain enää pysty erottamaan omaa kasvua perheellistymisestä
Ajattelen että jos elämä olisi hyvää ja ennustettavaa niin sitten voisi tehdä lapsen. Koska silloin elämästä tulisi varmaan myös aika arkista ja tylsää. Lapsiperhe-elämä olisi uusi hieno elämänvaihe. Mutta nyt kun pitää samaan aikaan opiskella, tehdä pätkää, kevytyrittäjyyttä ja sitten vielä muuttaa työn perässä niin mä vaan yritän pysyä mukana. Ei puhettakaan että pystyis ees huonekasvia hankkimaan saati lasta. En tunne itseäni vastuuttomaksi tai nuoruuteni pitkittäjäksi. Tunnen itseni stressaantuneeksi ja velvollisuudentunteiseksi.
Että en halua lapsia, koska ei kai kukaan halua itselleen mitään mikä on käytännössä mahdotonta? Jos ois vakityö niin sitten ne lapsihalut vois herätä. En halua lapsia mutta tuntuu että se ei tavallaan ole oma päätös.. Jos joku ymmärtää mitä tarkoitan?
Kommentit (426)
Vierailija kirjoitti:
Siis missä "paskaduunissa" olet? Nykyään tuntuu olevan myös niin että vaikka olisi korkea koulutus, ei pääse niin hyviin töihin kuin suuret ikäluokat aikoinaan. Ja suuret ikäluokat eteni työpaikan sisällä. Esim. Mieheni äiti aloitti ruohonleikkaajana ja nykyään tekee siistiä toimistotyötä.
N27
Tämä on muuten totta. Puhuin ministeriössä töissä ollessani kollegani kanssa. Sellainen n. 60v nainen. Hän kertoi menneensä valtiolle töihin suoraan lukiosta kirjoitusten jälkeen, koska hän oli nopea kirjoittamaan, ja edenneen siitä urallaan tähän pisteeseen. Jos minä pyrkisin samassa tilanteessa vakituiseksi ministeriötason töihin, minulta vaadittaisiin VÄHÄN enemmän kuin sujuva suomi, nopea näpyttelytaito ja ylioppilastodistus...
Vierailija kirjoitti:
No tuo 20-29vuotiaat ei ole kovin hyvä otanta, sillä käytännössä 20vuotiailla lapsia on ehkä 10 %:lla, mutta 29vuotiasta keskimäärin 35%:lla.
Ja tämä siis miehillä. Vuonna -87 syntyneistä naisista lähes 50% asuu alaikäisen lapsen(sa) kanssa samassa taloudessa, kertoo viime viikolla julkaistu Ylen artikkeli ikäluokista.
Eli kyllä Suomessa lapsia edelleen saadaan. Miehistä tilastojen mukaan lähes kolmasosa jää lapsettomiksi ja naisista neljäsosa.
Totta kai saadaan ja tullaan saamaan myös tulevaisuudessa. Kyse onkin nyt siitä, että tilastojen mukaan lasten saanti on romahtanut ja juuri siihen täällä yritetään keksiä syytä.
Enenevässä määrin nuoret naiset muuttavat myös ulkomaille ja avioituvat siellä. Itse tunnen muutaman. Lapset syntyvät kaukana Suomesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli shokkina että 2018 ihmiset ei saa sanoa ettei he halua lapsia
Miten niin eivät saa? Monihan tuo esiin tällaisia ajatuksia, on tuonut jo pitkän aikaa. Ja mitä siihen muilla olisikaan sanomista.
Mediassa/ somessa on nyt 2016 lähtien ollut valtava rummutus pienestä syntyvyydestä. Kaikkien pitää olla " huolissaan " siitä . Niitä ruikutusketjuja on tälläkin palstalla koka ajan.
Tän keskutselun pohjavire on koko ajan se että pitää keksiä syitä tähän. Kaikenlaiset syyt hyväksytään MUTTA ei missään tapauksessa saa sanoa totuutta että osa ei edes halua lapsia. Tuntuu että näitä jotka sanoo ettei he halua lapsia koitetaan koko ajan syylllistää siitä . Osa lapsettomista on sitä paitsi homoja / lesboja mutta sekään ei kelpaa lapsettomuuden syyksi näköjään.
Kun kuuntelee mediaa, niin ihmisten pitäisi tehdä enemmän lapsia, enemmän töitä, pidempiä työpäiviä, muuttaa työn perässä, syödä terveellisemmin ja harrastaa enemmän liikuntaa sekä huolehtia enemmän vanhoista apua tarvitsevista sukulaisistaan.
Poliitikot syyllistävät nuoria samalla kun leikkaavat koulutuksesta ja sosiaaliturvasta sekä päivähoidosta.
Jokainen normaali ihminen tietää, missä epävarmuudessa etenkin lisääntymisikäiset naiset elävät.
Vähintään perhevapaiden kustannukset pitäisi panna uusjakoon ja periä jokaiselta työnantajalta sairausvakuutus- ja eläkevakuutusmaksujen tapaan, ei pelkästään naisten työnantajilta. Miesaloillahan tästä ei tykättäisi, mutta mitä sitten? Lapset ovat myös miesten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli shokkina että 2018 ihmiset ei saa sanoa ettei he halua lapsia
Miten niin eivät saa? Monihan tuo esiin tällaisia ajatuksia, on tuonut jo pitkän aikaa. Ja mitä siihen muilla olisikaan sanomista.
Mediassa/ somessa on nyt 2016 lähtien ollut valtava rummutus pienestä syntyvyydestä. Kaikkien pitää olla " huolissaan " siitä . Niitä ruikutusketjuja on tälläkin palstalla koka ajan.
Tän keskutselun pohjavire on koko ajan se että pitää keksiä syitä tähän. Kaikenlaiset syyt hyväksytään MUTTA ei missään tapauksessa saa sanoa totuutta että osa ei edes halua lapsia. Tuntuu että näitä jotka sanoo ettei he halua lapsia koitetaan koko ajan syylllistää siitä . Osa lapsettomista on sitä paitsi homoja / lesboja mutta sekään ei kelpaa lapsettomuuden syyksi näköjään.
Jotenkin itse lapsia hankkineena ihmisenä tuollainen syy olisi helpompi ymmärtää kuin epämääräiset selitykset siitä, että lasten kanssa on hankalampi matkustaa yms. Hankalampi joo, mutta ei muttei mitenkään mahdotonta.
Sen sijaan jos itsellä on pitkään ollut sellainen olo, että lapset olisivat ihana asia elämässä, niin on helpompi ymmärtää että jollain muulla taas tällaista tunnetta ei välttämättä ole.
Nojoo, mutta usein (tässäkin ketjussa) se haluamattomuuden maininta johtaa siihen, että sanotaan jotain "ei ne kauaa oo pieniä!" "lapsista on myös iloa!" "ihan kaikkea pystyy tekemään!" "kannattaa nyt vaan tehdä ne ei se tilanne siitä paremmaksi muutu"
Jotenkin oletetaan, että halutaan niitä lapsia mutta ei haluta kun on vaikeeta. Vähän kuin joku yrittäisi myydä sinulle ideaa norsusta. "Ei se kauaa oo pieni (heh tässä kohtaa varmaan olis parempi jos ois)!" "siitä on paljon iloa" "kannattaa nyt kokeilla, oon ollut minäkin norsuton ja kyllä vaan norsullinen elämä on paljon parempaaI"
Kun pohjatunne on se, että se lapsi/norsu/mikälie ei kiinnosta yhtään ajatuksena, niin päätyy kaikenlaisiin omituisiin keskusteluihin :)
No joo, tajuan. Olen uskonnoton. En ole koskaan kuulunut kirkkoon. Välillä siitä mainitseminen on johtanut mm. siihen, että joku on minulle alkanut selittää, kuinka "Ei uskovaisena oleminen vaadi kirkkoon kuulumista! Tätinikin uskoo Jumalaan, vaikkei kirkkoon kuulukaan!" Okei... 😯
Ei kyse ole pelkästään taloudellisista seikoista tai elämän epävarmuudesta vaan myös vanhemmuuden muuttumisesta vaativammaksi. Ei nykypäivän vanhemmuutta voi verrata edes omaan vanhemmuuteeni parinkymmenen vuoden takaa, puhumattakaan vanhempieni vanhemmuuteen 1960-luvulla. Nykyisin vanhemmilta vaaditaan osallistumista. Omat vanhempani taisivat käydä kansakoulun ekan ja tokan luokan joulu- ja kevätjuhlissani ja se siitä osallistumisesta. Omien lasteni kohdalla oli kaksi kertaa vuodessa jokin vanhempainvartti, mutta se siitä osallistumisesta. Nykyvanhempien pitää aktiivisesti seurata Wilmaa, osallistua aktiivisesti koulun ja kodin väliseen yhteistyöhön.
Tämä osallistuminen alkaa jo päiväkodissa. Siinä missä itselläni lapsena ainoa harrastus oli leikkiminen ja Aku Ankan lukeminen, nyt lapsella pitää olla kodin ulkopuolisia harrastuksia. Ja lapsi ei tietenkään voi harrastaa itsenäisesti vaan taas tarvitaan vanhempien osallistumista.
Kun omat lapseni olivat pieniä, ei vanhempien tarvinnut perehtyä tieteellisiin tutkimuksiin ja ristiriitaisia lausuntoja antaviin asiantuntijoihin vaan jos jokin rokote oli rokoteohjelmassa, se otettiin. Ja jos jokin ruoka oli terveellistä, sitä syötiin. Vanhempien pitää nykyisin olla paljon valveutuneempia, jotta osaavat tehdä oikeita päätöksiä asioissa, joissa alan asiantuntijatkaan eivät ole yksimielisiä.
Kirsikkana kakussa vielä se, että työelämä vaatii aiempaa enemmän, mutta lapsiperheille ne vaatimukset eivät tuo mitään joustoa. Kun omat lapseni olivat päiväkodissa, 10 tunnin päiväkotipäivää pidettiin ihan normaalina. 8 tuntia töissä ja tunti matkoihin. Jos joutui jäämään ylitöihin, päiväkoti piti ovensa auki pidempään, kunhan soitti ja kertoi, että nyt menee pidempään. Eikä pidä unohtaa sitäkään, että aiemmin ei ollut mahdollista tehdä ihan kiusallaan lastensuojeluilmoituksia, mutta nyt voi. Ja nyt lapsesta, joka leikkii ja on aktiivinen, terveydenhuollon ammattilaisilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä lasu, jos tenava on vaikkapa kaatunut fillarilla. Omista lapsistani olisi tehty varmaan kerran viikossa lasu, jos sama systeemi olisi ollut silloin. Ihan vaan siksi, että vilkkaat tenavat onnistuivat kolhimaan itsensä mustelmille harva se päivä. Tänä päivänä on oltava nk helikopterivanhempi, jotta kukaan ei vaan saa mitään syytä lasun tekemiseen. Ja miksei sitten voisi tehdä lasua, jos se kuitenkin osoittautuu aiheettomaksi? No kas siksi, että nykyisin ihan jokainen asia meistä jää tietokantoihin ikuisiksi ajoiksi.
Tuo on ihan totta että nuoria syyllistetään. Haukutaan kun opiskellaan niin pitkään, ja jos nuori ihminen esim. Joutuu työttömäksi. Suuret ikäluokat pääsi tosiaan helpommin töihin. Ja nuorten aikuisten vanhemmat saattaa jaella nuorille nykyaikana huonoja neuvoja kuten "ensin vakituinen työ ennen kuin voi lisääntyä" ja "kyllä työelämässä opit työn". Jopa oma äitini nyt 53 v sanoi minulle lukion jälkeen että "voisit mennä toimistotöihin kun olet noin nopea kirjoittamaan tietokoneella". No en päässyt vaikka hain ahkerasti alan työpaikkoja ja ensimmäinen kunnon työ löytyi siis Ruotsista.
N27
Hyvä juttu. Maapalloja tarvittaisi kolme, mikäli kaikki kuluttaisivat luonnonvaroja yhtä paljon kuin suomalaiset.
Suomihan on porvarien mukaan globalisaation eli uusliberalistisen politiikan voittajia. Ensin romahti duunarien palkkataso EU:n tuoman itä-eurooppalaisen halpatyövoiman tsunamin myötä ja nyt sitten keskiluokka on voimaakkaan eroosion murennettavana kun älytyöpaikkoja viedäänkin Kauko-Itään ja korvataan algomitreilla.
Hyvinvointivaltio on romahtamassa veropohjanaukon vuoksi jonka aiheutti pääomatulojen verotuksen tasavero eli pääomatuloista tehtii verorälssi jolla on matalampi progressio kuin monella palkansaajalla. Yritykset saavat vapaasti kilpailuttaa valtioita siitä missä verotetaan vähiten ja heikennetään eniten työehtoja. Mitä muuta uusliberalismi eli globalisaation on tuonut suomalaisille kuin kiinalaista krääsää ja elinolojen kurjistumista. Uusliberalismin apostolien mukaan paluu 1800-luvun oloihin kapitalismin alkuaikoihin on edistystä kansan kurjistuessa.
Pitäisi oikeasti puhua mediassa siitä kuinka nykyään nuoria syyllistetään, kiristetään ja lasten hankkimista vaikeutetaan.
Joo, se mitä aloituksessa lukee tai vielä parempi niin, että yhdenkin puolison työ riittää toisen keskittyessä kasvattamiseen.
Olen yksi niistä, jotka eivät vain päässeet kiinni työelämään. Valmistuttua elämä on ollut käytännössä päivien ja kuukausien mittaisia keikkapätkiä (parhaimmillaan), nollasopimusta ja olemattomia työtunteja, eli tulotasoltani olen käytännössä ihan yhtä köyhä kuin täysin työttömänä, välistä köyhempikin. Perhettä syvästi kaipaavana olen itkenyt tätä monet kerrat, että onko minulla oikeutta saada perhettä, kun ei minusta nähtävästi ole edes itseäni säällisesti elättämään.
No, päätimme, että elämme tässä ja nyt, ja vaikka pyrimmekin parempaan, emme anna nykytilanteen määritellä tulevaisuutta. Ja... takana keskenmeno, eikä lasta vain kuulu, ja epäonnistumiset alkavat vaikuttaa jo kaikkeen muuhunkin elämässä. Samalla, kun ympärilläni ikäiseni ihmiset ovat jo saaneet lapsen jos toisenkin, käyvät töissä, hakevat pienokaisensa päivähoidosta ja menevät kaupan kautta kotiin, johon on saatu asuntolaina, katselevat muksun mentyä nukkumaan elokuvia olohuoneessa, jonka seinälle on ripustettu hääkuva.
Tiedän: pitäisi olla tyytyväinen siihen, mitä on, ja jollekulle muulle tämä elämä olisi varmasti mieluinen. Itselläni vain tuntuu pudonneen pohja pois aivan kaikelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli shokkina että 2018 ihmiset ei saa sanoa ettei he halua lapsia
Miten niin eivät saa? Monihan tuo esiin tällaisia ajatuksia, on tuonut jo pitkän aikaa. Ja mitä siihen muilla olisikaan sanomista.
Mediassa/ somessa on nyt 2016 lähtien ollut valtava rummutus pienestä syntyvyydestä. Kaikkien pitää olla " huolissaan " siitä . Niitä ruikutusketjuja on tälläkin palstalla koka ajan.
Tän keskutselun pohjavire on koko ajan se että pitää keksiä syitä tähän. Kaikenlaiset syyt hyväksytään MUTTA ei missään tapauksessa saa sanoa totuutta että osa ei edes halua lapsia. Tuntuu että näitä jotka sanoo ettei he halua lapsia koitetaan koko ajan syylllistää siitä . Osa lapsettomista on sitä paitsi homoja / lesboja mutta sekään ei kelpaa lapsettomuuden syyksi näköjään.
Kun kuuntelee mediaa, niin ihmisten pitäisi tehdä enemmän lapsia, enemmän töitä, pidempiä työpäiviä, muuttaa työn perässä, syödä terveellisemmin ja harrastaa enemmän liikuntaa sekä huolehtia enemmän vanhoista apua tarvitsevista sukulaisistaan.
Haha, tässähän tämä nykyajan meininki tuli pähkinänkuoressa. Myös nukkua pitäisi enemmän!
Sanon myös että Suomesta oli nuorempana erittäin vaikea saada töitä, kun taas Ruotsista sai.
N27
Mikä velvollisuus minulla naisena on tehdä lapsia yhteiskuntaan ja perheeseen joka alistaa minua? Kenes sukunimi menee lapselle? Miehen. Kenes sukunimi menee naiselle jolla on isän nimi? Miehen? Kenen nimi valitaan uuden nimilain mukaan jopa avoliitoissa? Miehen.
Nainen tekee perheessä kaiken ja siitä saa palkkioksi menetetyt tulot ja alistamisen. Kiitos ei. Sitä palkkaa ja naisen oikeuksia odotellessa! Kovasti kauhistellaan naisen nimen antamista lapsille, eikös se ollutkaan vapaa valinta?
Noh, naisen kanssa voisin kyllä hankkia lapsia. Ei ainakaan alista minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuuteen on varmasti monia oikeita syitä.
Ehkä edellä on jo ollutkin, mutta sanon että iso syy on lisääntynyt jumalattomuus. Ei enää uskota Jumalaan ja siihen että Hän pitää huolen, ja toisaalta monilla ei ole rakkaudelliset vaan kylmät elämänarvot.
En näin uskovaisena oikein ymmärrä , miten se urattomuus liittyy lapsiin. Aivan kaksi eri kategoriaa. Ei minullakaan ole ollut vakiduunia kun sain ekan lapsen, mutta miksi se olisi estänyt lapsen saamista? Luotin että kaikki menee hyvin ilman stressaamista ja oman elämän vimmaista rakenteluakin, ja menikin. Nyt on kolme lasta ja vakiduuni.
Surullista että monet nuoret naiset kokevat, että on omissa käsissä, pärjääkö elämässä. Tämä luottamus taivaalliseen huolenpitoon EI tietty estä oman järjen käyttöä, minäkin olen korkeasti koulutettu, mutta en ole stressanut mistään ura-asioista koskaan, ei ole elämässä oleellisinta. Minun aarteeni on ihan muut asiat kuin mammona ja siihen panostaminen. Isoin aarre on tietty taivaassa, seuraavaksi parhaat aarteeni on lapseni <3
Jos usko auttaa, kannattaisiko uskovaisten viedä uskoaan nyt ensisijaisesti niiden yli 100 000 suomalaislapsen koteihin, jotka elävät tälläkin hetkellä köyhyysrajan alapuolella?
Kannattaisi! Ja ihan kaikille suosittelen <3
Miehet voisivat käydä lahjoittamassa siemeniään klinikoille, jotka uutisten perusteella ovat niitä jatkuvasti vailla tai seurata veljiensä esimerkkiä: 1. työllisty 2. etsi aasialainen vaimojen 3. lisäänny
Eka vaihtoehto on helppo, miehille maksuton ja vaivaton tapa levittää geenejään, vika vaatii jo panostamista :D
Osa naisista käykin jo lahjoittamassa solujaan, mutta kerta miehet kokee (enemmän) epätasa-arvoa niin yllä löytyy ratkaisu omaan ahdinkoon ;)