Syntyvyys laskee taas. Milloin uskalletaan alkaa puhua lapsettomuuden oikeista syistä?
Lapsettomien motiiveja halutaan lapsellistaa. Puhutaan vastuuttomuudesta, nuoruuden pitkittymisestä ja bilettämisestä. Perheellinen ehkä luulee, että kaikki lapsettomat ovat samanlaisia kuin he itse olivat joskus ennen lapsia. Ihminen kasvaa, kehittyy ja kypsyy ilman niitä lapsiakin. Perheellinen ei vain enää pysty erottamaan omaa kasvua perheellistymisestä
Ajattelen että jos elämä olisi hyvää ja ennustettavaa niin sitten voisi tehdä lapsen. Koska silloin elämästä tulisi varmaan myös aika arkista ja tylsää. Lapsiperhe-elämä olisi uusi hieno elämänvaihe. Mutta nyt kun pitää samaan aikaan opiskella, tehdä pätkää, kevytyrittäjyyttä ja sitten vielä muuttaa työn perässä niin mä vaan yritän pysyä mukana. Ei puhettakaan että pystyis ees huonekasvia hankkimaan saati lasta. En tunne itseäni vastuuttomaksi tai nuoruuteni pitkittäjäksi. Tunnen itseni stressaantuneeksi ja velvollisuudentunteiseksi.
Että en halua lapsia, koska ei kai kukaan halua itselleen mitään mikä on käytännössä mahdotonta? Jos ois vakityö niin sitten ne lapsihalut vois herätä. En halua lapsia mutta tuntuu että se ei tavallaan ole oma päätös.. Jos joku ymmärtää mitä tarkoitan?
Kommentit (426)
Itse hankkisin todella mielelläni lapsia mutta mies ei ole vielä valmis. Olen 27 ja mies 28. Mies pelaa playstationia ja on väsynyt töistä. Minusta myös siitä pitäisi alkaa Suomessa puhua enemmän että monet naiset haluavat lapsia mutta mies ei, ja kun lasten saantia lykätään miehen toiveen takia, voi lopulta käydä jopa niin että lapsia ei tule ollenkaan jos naisen hedelmällisyys on heikentynyt niin paljon. Minusta nyt alkaisi olla hyvä aika yrittää lasta.
N27
Ja lisään vielä että rakastan miestäni, joten en haluaisi jättää häntä ja etsiä uutta lapsia jo nyt haluavaa miestä ainakaan vielä. Mies sanoo että haluaa lapsia parin-muutaman vuoden päästä.
N27
Jos elämä joka tapauksessa on epävarmaa, voit yhtä hyvin hankkia lapsen jos haluat. Lapsi ei estä mitään, vuoden verran se on "hidaste". Itse olen sen verran taivaanrannan maalari, että koen lasten jopa auttaneen työuraani. Olen tehnyt ratkaisuja, joiden vuoksi minulla on nyt vakityö (tuli motivaatio etsiä ja löytää oikeasti hyödyllinen lisäkoulutus). Ja töissä ei stressaannu, kun on jo oppinut kohtaamaan rauhallisesti uhmaikäisen lapsen 😃 Tärkeää on kyllä se, että molemmat vanhemmat osallistuvat yhtä lailla.
Vierailija kirjoitti:
Itse hankkisin todella mielelläni lapsia mutta mies ei ole vielä valmis. Olen 27 ja mies 28. Mies pelaa playstationia ja on väsynyt töistä. Minusta myös siitä pitäisi alkaa Suomessa puhua enemmän että monet naiset haluavat lapsia mutta mies ei, ja kun lasten saantia lykätään miehen toiveen takia, voi lopulta käydä jopa niin että lapsia ei tule ollenkaan jos naisen hedelmällisyys on heikentynyt niin paljon. Minusta nyt alkaisi olla hyvä aika yrittää lasta.
N27
Tämä vastaus nyt ei ole pelkästään sinulle, mutta siis jos naiset eivät uskalla tehdä lapsia epävarman työtilanteen takia, niin miehillä tämä kynnys on varmasti vielä suurempi. Sitä paitsi mies ei useinkaan tarvitse lasta itsensä toteuttamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Itse hankkisin todella mielelläni lapsia mutta mies ei ole vielä valmis. Olen 27 ja mies 28. Mies pelaa playstationia ja on väsynyt töistä. Minusta myös siitä pitäisi alkaa Suomessa puhua enemmän että monet naiset haluavat lapsia mutta mies ei, ja kun lasten saantia lykätään miehen toiveen takia, voi lopulta käydä jopa niin että lapsia ei tule ollenkaan jos naisen hedelmällisyys on heikentynyt niin paljon. Minusta nyt alkaisi olla hyvä aika yrittää lasta.
N27
Juu. Ja onpa sitten kiva, kun lapsi tulee tilanteeseen jossa miehelle "sopii", mutta se ei varsinaisesti halunnut lasta. On sitten helppo vedota, kuinka ei edes halunnut lasta tai ainakin alitajuisesti asiat vääntyy niin molempien päässä, että äiti halusi, äiti hoitaa.
Tähänkin varmaan auttaisi isien pakollisten lomien pidentäminen. Silloin yhteiskunnassa alkaisi olemaan ja näkymään nuoria isiä. Kotona, kaupoissa ja varmaan myös mediassa, blogeissa, harrastuspaikoissa ja saunoissa puhumassa isyydestä ja arjesta. Mistä nuori mies muka saa mallin toiseen nuoreen mieheen, joka on isä? Miehestä, joka sanoo että syntyi lapsi? Ei se riitä.
Vierailija kirjoitti:
Jos elämä joka tapauksessa on epävarmaa, voit yhtä hyvin hankkia lapsen jos haluat. Lapsi ei estä mitään, vuoden verran se on "hidaste". Itse olen sen verran taivaanrannan maalari, että koen lasten jopa auttaneen työuraani. Olen tehnyt ratkaisuja, joiden vuoksi minulla on nyt vakityö (tuli motivaatio etsiä ja löytää oikeasti hyödyllinen lisäkoulutus). Ja töissä ei stressaannu, kun on jo oppinut kohtaamaan rauhallisesti uhmaikäisen lapsen 😃 Tärkeää on kyllä se, että molemmat vanhemmat osallistuvat yhtä lailla.
Voihan sitä tietysti myös ajatella niin, että muut katsovat, että on se kova eukko, lapsia tekee vaikka mistään ei ole varmuutta. "Tuommoinen ihminen me halutaan töihin." Mutta ajattelevatko työnantajat näin?

Kuulostaa ihanalta! Mutta kyllä se minun pointtini oli syvimmillään se, että en halua lasta. Siis ollenkaan. Mutta luulen, että se halu syttyisi, jos elämäni helpottuisi. Kyse ei ole siis valinnasta. Varma en tietenkään voi olla, mutta kerran sain vuoden työpätkän, ja se aika sytytti aivoissani vaikka mitä kun kapasiteettia vapautui huolehtimiselta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Koko lapsuus oli aika stressaavaa aikaa laman takia. Perheen tunnelma oli kireä. Hyviä muistoja perhe-elämästä ei oikein ole, lapsena joutui kantamaan iso vastuuta mm. vanhempien yrityksen asioista.
Päätin investoida resursseja koulutukseen että omat mahdollisuudet olisi paremmat. Se investointi ei ole realisoitunut. Samaa puhuu monet:
-Lapsiperhekokemuksia on kaikilla (oma perhe on voinut olla huono, elämästä on alettu nauttia vasta aikuisena. Eikö kaikki ansaitse huolettomuutta, jonka normaali ihminen on saanut lapsena?=
-Lama on ollut läsnä koko elämän
Allekirjoitan tämän! Taloudelliset taantuman vaikutukset ovat kuormittaneet monen perhe-elämää sekä lapsuudessa että aikuisuudessa. Usein jopa niin pahasti, että lusikat ovat menneet vanhemmilla ja / tai itsellä jakoon puolison kanssa. Eivät ihmisten parisuhteetkaan jaksa jatkuvaa kovaa kuormitusta toimeentulohuolten takia määräänsä enempää.
Lama on kestänyt nyt 10 vuotta. Siinä on ihan riittävästi syytä. Ihmiset on tottuneet siihen että huomisesta ei tiedä, joten turha ostaa asuntoja, tehdä lapsia tai sitoutua yhtään mihinkään suurempaan koska siitä tulee sitten helposti ankkuri joka hukuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos elämä joka tapauksessa on epävarmaa, voit yhtä hyvin hankkia lapsen jos haluat. Lapsi ei estä mitään, vuoden verran se on "hidaste". Itse olen sen verran taivaanrannan maalari, että koen lasten jopa auttaneen työuraani. Olen tehnyt ratkaisuja, joiden vuoksi minulla on nyt vakityö (tuli motivaatio etsiä ja löytää oikeasti hyödyllinen lisäkoulutus). Ja töissä ei stressaannu, kun on jo oppinut kohtaamaan rauhallisesti uhmaikäisen lapsen 😃 Tärkeää on kyllä se, että molemmat vanhemmat osallistuvat yhtä lailla.
En kyllä itse ole oppinut kohtaamaan uhmaikäistä lasta niin rauhallisesti kuin tahtoisin. Vau! Omat hermot ovat välillä stressin ja kuormituksen takia rehellisesti sanottuna aika riekaleina. 😓
T: taaperon äiti
Olen samaa mieltä nr 24. Mutta mitä tehdä kun mies ei vielä halua lasta ja on väsynyt töistä, sanoo ettei hänen työpanosta arvosteta ja kotona ollessa hänellä on voimia vain levätä sohvalla ja pelata :(
Itse olen huomannut syntyvyyden laskun myös omassa lähipiirissä. Kellään serkullani ei ole lapsia. Vanhin on syntynyt 1970-luvulla ja vanhin naispuolinen serkku täyttää 35 pian. Suurimmalla osalla on töitä hyvin, joillain jopa iso omakotitalo ja kaikki periaatteessa valmiina jotta lapsi voisi tulla. Kun mietin taas omia vanhempiani: äitini sai minut 1990-luvun laman alussa kun hänellä ei ollut töitä mutta myöhemmin opiskeli ammatin ja on siitä asti ollut koko ajan töissä. Silloin hankittiin lapsia vaikka kaikki ei ollut täydellisesti, nykyään ei uskalleta.
N27
Ap sanoo, ettei se ole oma päätös, mutta ap:lla on käynyt onni. Ilman lapsia on nimittäin parempi elää.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä nr 24. Mutta mitä tehdä kun mies ei vielä halua lasta ja on väsynyt töistä, sanoo ettei hänen työpanosta arvosteta ja kotona ollessa hänellä on voimia vain levätä sohvalla ja pelata :(
Itse olen huomannut syntyvyyden laskun myös omassa lähipiirissä. Kellään serkullani ei ole lapsia. Vanhin on syntynyt 1970-luvulla ja vanhin naispuolinen serkku täyttää 35 pian. Suurimmalla osalla on töitä hyvin, joillain jopa iso omakotitalo ja kaikki periaatteessa valmiina jotta lapsi voisi tulla. Kun mietin taas omia vanhempiani: äitini sai minut 1990-luvun laman alussa kun hänellä ei ollut töitä mutta myöhemmin opiskeli ammatin ja on siitä asti ollut koko ajan töissä. Silloin hankittiin lapsia vaikka kaikki ei ollut täydellisesti, nykyään ei uskalleta.
N27
Vastentahtoinen lapsettomuus, sairaudet, rankka lapsuus. Ei kaikki välttämättä ole täydellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos elämä joka tapauksessa on epävarmaa, voit yhtä hyvin hankkia lapsen jos haluat. Lapsi ei estä mitään, vuoden verran se on "hidaste". Itse olen sen verran taivaanrannan maalari, että koen lasten jopa auttaneen työuraani. Olen tehnyt ratkaisuja, joiden vuoksi minulla on nyt vakityö (tuli motivaatio etsiä ja löytää oikeasti hyödyllinen lisäkoulutus). Ja töissä ei stressaannu, kun on jo oppinut kohtaamaan rauhallisesti uhmaikäisen lapsen 😃 Tärkeää on kyllä se, että molemmat vanhemmat osallistuvat yhtä lailla.
Voihan sitä tietysti myös ajatella niin, että muut katsovat, että on se kova eukko, lapsia tekee vaikka mistään ei ole varmuutta. "Tuommoinen ihminen me halutaan töihin." Mutta ajattelevatko työnantajat näin?
Sitten kun sinulla on se lapsi, ei se ole miinusta, jos vain miehesikin on tarvittaessa pois töistä lapsen sairastuessa etkä vain aina sinä.
Niin, tiedän sen että voi olla kyse esim. Vastentahtoisesta lapsettomuudesta. Jos 35 v serkkuni kärsii siitä, pelkään miten minun käy jos odotan liian pitkään :( mutta rakastan miestä.
N27
olen huomannut, että omassa suvussa vähimminkoulutetuilla on eniten lapsia.
Itse en hankkinut lapsia, kun en ollut terve nuorena ja ei mitään järkeä sairaan hankkiutua raskaaksi. Nyt ei ole suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos elämä joka tapauksessa on epävarmaa, voit yhtä hyvin hankkia lapsen jos haluat. Lapsi ei estä mitään, vuoden verran se on "hidaste". Itse olen sen verran taivaanrannan maalari, että koen lasten jopa auttaneen työuraani. Olen tehnyt ratkaisuja, joiden vuoksi minulla on nyt vakityö (tuli motivaatio etsiä ja löytää oikeasti hyödyllinen lisäkoulutus). Ja töissä ei stressaannu, kun on jo oppinut kohtaamaan rauhallisesti uhmaikäisen lapsen 😃 Tärkeää on kyllä se, että molemmat vanhemmat osallistuvat yhtä lailla.
En kyllä itse ole oppinut kohtaamaan uhmaikäistä lasta niin rauhallisesti kuin tahtoisin. Vau! Omat hermot ovat välillä stressin ja kuormituksen takia rehellisesti sanottuna aika riekaleina. 😓
T: taaperon äiti
No jos se edes joskus onnistuu, paina tunne mieleesi ja palauta se, jos töissä tulee vastaan hankalia ihmisiä!
Mistä tietää että haluaako mies todella lapsia jos hän sanoo että haluaa lapsia sitten muutaman vuoden päästä? Itse olen puhunut vauvakuumeesta monta kertaa miehelle ja mies on sanonut noin. Pelottaa silti jos sanoo vaan minun mieliksi. Tosin kun olimme lomalla etelässä (mies rentoutunut), mies otti ihan itse puheeksi että hankitaanko jossain vaiheessa lapsi. Naisilla on silti melko rajallinen se aika jolloin lapsia voi saada ja hedelmällisyys alkaa heiketä jo 30 v iässä. Miehet ei tunnu ymmärtävän aina sitä.
N27
Jos haluaa samaan aikaan syntyvyyden nousevan, ja leikkaa opiskelijoilta, lapsiperheiltä, työttömiltä, palkansaajilta ja kaikilta muilta kuin rikkaimmilta ja ihmettelee että syntyvyys laskee, on pelkästään mäntyyn päätään hakkaava typerys.
Taisit vastata väärään ketjuun. Tai kerro toki oma näkemyksesi näistä syistä?