Introvertin ihmissuhteet

Olen sosiaalinen introvertti. Kesti tajuta tämä ja oppimisen myötä ymmärrän omaa eristäytymisen haluani paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole. Ei ole. En ikinä kokenut olevani mitenkään vääränlainen enkä ajatellut että mussa olisi vikaa.

Sillä lailla introverttiyden käsitteen yleiseen tietoisuuteen nouseminen on kyllä auttanut, että siihen voi aina vedota painostajien ja toisten asioihin puuttujien kanssa. Ei tarvitse kuin sanoa olevani introvertti niin he "ymmärtävät" ja jättävät minut rauhaan. 

Ihan totta? Perheessäni suurin osa on ekstrovertteja ja introverttina olen kokenut, että minua on pidetty vähän outona.

Ap

Ehkä sun perheessäsi ei lueta naisten- ja roskalehtiä. Pidän sitä median introverttikirjoittelua todella vastenmielisenä pseudotieteellisenä populaaripsykologiana, mutta ainakin uppoaa juuri niihin pahimpiin puuttujiin todella tehokkaasti.

Lapsena ja teininä häpesin kamalasti erilaisuuttani. Tuntui että en ikinä sopinut joukkoon, koska en ollut hirveä energinen papupata 24/7. Ja olin aina kamalan uupunut kavereiden näkemisen jälkeen. Mietin, että miksi en voinut olla samanlainen kuin muut luokkalaiset tytöt, miksi ihmeessä olin sellainen kuin olin. Sitten ymmärsin että olen introvertti. Tämän hyväksyminen auttoi ns. tulemaan ulos "ujouden" kuplasta ja olemaan avoimempi. Nykyään miellän itseni sosiaaliseksi introvertiksi. Tykkään viihdyttää vieraita höpöttelemällä ja pitämällä keskustelua yllä, mutta tarvitsen omaa aikaa palautumiseen. Mieheni on ns. Hiljaisempi yhdistelmä ekstroverttiä ja introa.

Itse teen myös itsenäistä työtä, työpaikallani kuitenkin korostetaan jatkuvasti yhteisöllisyyttä ja katsotaan kieroon hiljaisempia tyyppejä. Aluksi ihmeteltiin ja syyllisteltiin kun lopetin kahvitauolla käymisen, oli yhden tunkeilevan keski-ikäisen vailla omaa elämää olevan mamman mielestä jopa työturvallisuusriski, älkää kysykö, en ymmärrä edelleen itsekään mikä se riski nyt olikaan. Olen kyllästynyt ja uupunut siihen että 5 päivää viikossa joudun raahautumaan työpaikalleni ja käymään lounaalla niiden samojen tyyppien kanssa ja jutella väkisin. Olen kateellinen kavereilleni jotka saa tehdä edes kerran viikossa etätöitä, meillä se ei ole jostain kumman syystä mahdollista. Ja joo helpottihan se introverttiyden tunnistaminen itsessäni elämääni sen verran että karsin turhat ihmissuhteet jotka vaan uuvutti muttei antanut enää mitään, joissa piti jatkuvasti ravata kapakoissa. Nykyään mulla on enää 2 ystävää ja muutama kaveri, joita näen n. 2kk välein. Miehen seura riittää myös aika pitkälle. Nautin siitä kun on täysin vapaa vkl ja inhoan kun painostetaan joihinkin kekkereihin, tarviin aikaa ladataakseni akkujani. Olen myös kertonut ihmisille olevani intro ja etten vaan jaksa jatkuvaa sosialisointia, fiksut tyypit onneks ymmärtää tämän.