Introvertin ihmissuhteet

Huhuu?

Mä olen niin introvertti etten kaipaa tai harrasta ihmissuhteita. Vanhoihin vanhempiin olen yhteydessä koska heille tuottaisi tuskaa ja huolta jos en olisi, mutta muuten valitsen erakkoelämän. Töissä tosin käyn mutta ammattinikin olen valinnut niin että ei siinä tarvi ihmisten kanssa olla tekemisissä juurikaan. Ystäviä, puolisoa, lapsia tms en ole koskaan halunnut.

Ainakin opin ajattelemaan, että en ole huonompi kuin muut. Vaikka en ole yhtä sosiaalinen, hauska ja sanavalmis kaikkien kanssa. Riippuu paljon seurasta, kuinka viihdyn ja kykenen rentoutumaan.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen niin introvertti etten kaipaa tai harrasta ihmissuhteita. Vanhoihin vanhempiin olen yhteydessä koska heille tuottaisi tuskaa ja huolta jos en olisi, mutta muuten valitsen erakkoelämän. Töissä tosin käyn mutta ammattinikin olen valinnut niin että ei siinä tarvi ihmisten kanssa olla tekemisissä juurikaan. Ystäviä, puolisoa, lapsia tms en ole koskaan halunnut.

Sama, paitsi joutui tuossa yhdessä välissä käydä läpi ne jotkut sellaiset hakuammunnat, kunnes viimein tajusi ettei tässä mitään parisuhdetta koskaan tule olemaan. Viimeaikoina olen vaan riitautunut niiden vähäistenkin ystävien kanssa ja olen vaan antanut olla, kun en jaksa enää.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen niin introvertti etten kaipaa tai harrasta ihmissuhteita. Vanhoihin vanhempiin olen yhteydessä koska heille tuottaisi tuskaa ja huolta jos en olisi, mutta muuten valitsen erakkoelämän. Töissä tosin käyn mutta ammattinikin olen valinnut niin että ei siinä tarvi ihmisten kanssa olla tekemisissä juurikaan. Ystäviä, puolisoa, lapsia tms en ole koskaan halunnut.

Onhan joka asiassa aste-eroja. Itse kaipaan toisten seuraa, vaikka introvertti olenkin. Minulle esimerkiksi opiskelijasolussa asuminen toi jonkinlaista turvallisuuden tunnetta, kun ajattelin että vaikkapa sairauskohtauksen yllättäessä kämppis voisi paikalla ollessaan hankkia minulle apua.

Ap

On muuttanut siinä mielessä, että olen tajunnut, ettei kaikilla tarvitse olla laumaa ollakseen yhteiskuntakelpoinen. Pidän ihmisistä ja työpaikalla olen pidetty, mutta tarvitsen omaa rauhaa paljon. Keskityn kerrallaan vain muutamaan ihmiseen, jotka ovat keskenään erilaisia. Aikaisemmin luulin helposti, että minussa on jotain vikaa. Jään ryhmissä nopeasti jalkoihin ja olen melko ujo. Minulle sopivia paikkoja ovat massatapahtumat, 50k ihmistä kuuntelemassa bändiä eikä kukaan huomaa minua siellä seassa. Sen sijaan 10 puolituttua yhdessä huoneessa seurustelemassa alkaa olla rajoilla. Kauan sitten, kun olin vaikeassa elämäntilanteessa, minulle alkoi kehittyä torikauhu ja kova eristymisen tarve. Pääsin eroon näistä pakottamalla itseni ulos kotoa. Käyn mielelläni ulkona, tapahtumissa jne, mutta tarvitsen sellaisen toipumisajan. 

Itselläni on parisuhde, mutta mies onneksi samanlainen kuin minä. Ekstrovertin kanssa tuskin pystyisi olemaan. Minulla on ihmissuhdetyö ja välillä sitä miettii, erät olisiko pitänyt valita joku muu ala jossa ei ole niin paljoa ihmiskontakteja. Työpäivän jälkeen haluan olla rauhassa ilman ihmiskontakteja, kovia ääniä tms.. vapailla voi sitten nähdä kavereita jos jaksaa. Nuorena ihmettelin miksi olen niin erilainen ja onneksi löysin selityksen introverttiydestä.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin opin ajattelemaan, että en ole huonompi kuin muut. Vaikka en ole yhtä sosiaalinen, hauska ja sanavalmis kaikkien kanssa. Riippuu paljon seurasta, kuinka viihdyn ja kykenen rentoutumaan.

Aivan sama juttu! Ja hyväksyin paremmin myös sen,että on ihan ok introverttina kaivata erilaisia ihmissuhteita, kuin mitä ekstrovertit etsivät.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen niin introvertti etten kaipaa tai harrasta ihmissuhteita. Vanhoihin vanhempiin olen yhteydessä koska heille tuottaisi tuskaa ja huolta jos en olisi, mutta muuten valitsen erakkoelämän. Töissä tosin käyn mutta ammattinikin olen valinnut niin että ei siinä tarvi ihmisten kanssa olla tekemisissä juurikaan. Ystäviä, puolisoa, lapsia tms en ole koskaan halunnut.

Onhan joka asiassa aste-eroja. Itse kaipaan toisten seuraa, vaikka introvertti olenkin. Minulle esimerkiksi opiskelijasolussa asuminen toi jonkinlaista turvallisuuden tunnetta, kun ajattelin että vaikkapa sairauskohtauksen yllättäessä kämppis voisi paikalla ollessaan hankkia minulle apua.

Ap

Jep, tiedän itsekin että olen aika ääripään introvertti itse, ja kaltaisiani on vähemmistö introverteista. 

Tuosta tulikin mieleen että mulle jotenkin kuolemisen ajatus on aina ollut jotenkin hyvin luonteva ja ei-pelottava. Asiaa helpottaa se, etten tosiaan vastaa kenestäkään, eikä kukaan jää kärsimään jos kuolen. Ajatus siitä että vaikka tänään kuolisin yksin tänne asuntooni ei ole mitenkään ahdistava minulle. Lääketieteen palveluita en edes käytä, en ole 20 vuoteen käyttänyt. Aion lähteä sitten kun luonto niin sanoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen niin introvertti etten kaipaa tai harrasta ihmissuhteita. Vanhoihin vanhempiin olen yhteydessä koska heille tuottaisi tuskaa ja huolta jos en olisi, mutta muuten valitsen erakkoelämän. Töissä tosin käyn mutta ammattinikin olen valinnut niin että ei siinä tarvi ihmisten kanssa olla tekemisissä juurikaan. Ystäviä, puolisoa, lapsia tms en ole koskaan halunnut.

Sama, paitsi joutui tuossa yhdessä välissä käydä läpi ne jotkut sellaiset hakuammunnat, kunnes viimein tajusi ettei tässä mitään parisuhdetta koskaan tule olemaan. Viimeaikoina olen vaan riitautunut niiden vähäistenkin ystävien kanssa ja olen vaan antanut olla, kun en jaksa enää.

Kuulostaa ikävältä. Toivottavasti voimasi vähitellen palautuisivat ja olisi helpottaisi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen niin introvertti etten kaipaa tai harrasta ihmissuhteita. Vanhoihin vanhempiin olen yhteydessä koska heille tuottaisi tuskaa ja huolta jos en olisi, mutta muuten valitsen erakkoelämän. Töissä tosin käyn mutta ammattinikin olen valinnut niin että ei siinä tarvi ihmisten kanssa olla tekemisissä juurikaan. Ystäviä, puolisoa, lapsia tms en ole koskaan halunnut.

Onhan joka asiassa aste-eroja. Itse kaipaan toisten seuraa, vaikka introvertti olenkin. Minulle esimerkiksi opiskelijasolussa asuminen toi jonkinlaista turvallisuuden tunnetta, kun ajattelin että vaikkapa sairauskohtauksen yllättäessä kämppis voisi paikalla ollessaan hankkia minulle apua.

Ap

Jep, tiedän itsekin että olen aika ääripään introvertti itse, ja kaltaisiani on vähemmistö introverteista. 

Tuosta tulikin mieleen että mulle jotenkin kuolemisen ajatus on aina ollut jotenkin hyvin luonteva ja ei-pelottava. Asiaa helpottaa se, etten tosiaan vastaa kenestäkään, eikä kukaan jää kärsimään jos kuolen. Ajatus siitä että vaikka tänään kuolisin yksin tänne asuntooni ei ole mitenkään ahdistava minulle. Lääketieteen palveluita en edes käytä, en ole 20 vuoteen käyttänyt. Aion lähteä sitten kun luonto niin sanoo.

Itse minä olen vielä sinua parempi introvertti enkä jaksa/halua selittää miksi niin mutta sori hopeastasi.

No ei se ole muuttanut asioita, vaan ehkä vaan selittänyt jotain piirteitä ja tarpeitani.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin opin ajattelemaan, että en ole huonompi kuin muut. Vaikka en ole yhtä sosiaalinen, hauska ja sanavalmis kaikkien kanssa. Riippuu paljon seurasta, kuinka viihdyn ja kykenen rentoutumaan.

Introvertti voi olla erittäin sosiaalinen, hauska ja sanavalmis. Hän vain tarvitsee sen toipumisajan ja omaa aikaa ja rauhaa. Ja pärjää ilman ihmisten jatkuvaa seuraa.

Se, että on epäsosiaalinen, ujo tai arka tai huono kommunikoimaan on aivan eri asia kuin olla introvertti.

Vierailija kirjoitti:

Oletko kokenut ihmissuhteiden hoitamisen helpommaksi sen jälkeen, kun ymmärsit olevasi introvertti? Onko tämä havainto muuttanut jollain tavalla suhdettasi toisiin ihmisiin?

Täh? Mitä ihmissuhteita? Ei introvertillä ole muita kuin lemmikki. Ei naiset kiinnostu sellasesta miehestä kuka viihtyy mielummin kotona koti-iltoja viettäen rakkaansa kanssa. Naisille pitää olla pöytienritari joka kertoo ''hauskaa'' läppää ja klunkuttaa kaljaa kurkusta alas.

Hävisit koska olet ulkopuolella kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen niin introvertti etten kaipaa tai harrasta ihmissuhteita. Vanhoihin vanhempiin olen yhteydessä koska heille tuottaisi tuskaa ja huolta jos en olisi, mutta muuten valitsen erakkoelämän. Töissä tosin käyn mutta ammattinikin olen valinnut niin että ei siinä tarvi ihmisten kanssa olla tekemisissä juurikaan. Ystäviä, puolisoa, lapsia tms en ole koskaan halunnut.

Onhan joka asiassa aste-eroja. Itse kaipaan toisten seuraa, vaikka introvertti olenkin. Minulle esimerkiksi opiskelijasolussa asuminen toi jonkinlaista turvallisuuden tunnetta, kun ajattelin että vaikkapa sairauskohtauksen yllättäessä kämppis voisi paikalla ollessaan hankkia minulle apua.

Ap

Jep, tiedän itsekin että olen aika ääripään introvertti itse, ja kaltaisiani on vähemmistö introverteista. 

Tuosta tulikin mieleen että mulle jotenkin kuolemisen ajatus on aina ollut jotenkin hyvin luonteva ja ei-pelottava. Asiaa helpottaa se, etten tosiaan vastaa kenestäkään, eikä kukaan jää kärsimään jos kuolen. Ajatus siitä että vaikka tänään kuolisin yksin tänne asuntooni ei ole mitenkään ahdistava minulle. Lääketieteen palveluita en edes käytä, en ole 20 vuoteen käyttänyt. Aion lähteä sitten kun luonto niin sanoo.

Itse minä olen vielä sinua parempi introvertti enkä jaksa/halua selittää miksi niin mutta sori hopeastasi.

En minä edes hopealle tosiasiassa pääse, koska tosiaan asun kaupungissa ja käyn palkkatöissäkin. Onhan tässä maassa paljon introvertteja metsien miehiä jotka elää tuolla jossain korvessa kalastellen ja metsästellen, varmasti heitä voi sanoa paljon erakommiksi ainakin kuin minua.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen niin introvertti etten kaipaa tai harrasta ihmissuhteita. Vanhoihin vanhempiin olen yhteydessä koska heille tuottaisi tuskaa ja huolta jos en olisi, mutta muuten valitsen erakkoelämän. Töissä tosin käyn mutta ammattinikin olen valinnut niin että ei siinä tarvi ihmisten kanssa olla tekemisissä juurikaan. Ystäviä, puolisoa, lapsia tms en ole koskaan halunnut.

Mikä sun ammatti on? Haluan myös ammatin missä saa työskennellä itsenäisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kokenut ihmissuhteiden hoitamisen helpommaksi sen jälkeen, kun ymmärsit olevasi introvertti? Onko tämä havainto muuttanut jollain tavalla suhdettasi toisiin ihmisiin?

Täh? Mitä ihmissuhteita? Ei introvertillä ole muita kuin lemmikki. Ei naiset kiinnostu sellasesta miehestä kuka viihtyy mielummin kotona koti-iltoja viettäen rakkaansa kanssa. Naisille pitää olla pöytienritari joka kertoo ''hauskaa'' läppää ja klunkuttaa kaljaa kurkusta alas.

Blaa blaa. Hyvin on kelvannut tuo aina kotona viihtyvä introverttimies. Ei sitä itse introverttinä kovin ekstroverttiä jaksaisikaan.

Mulla on miesystävä, jota nään viikonloppuisin. Viikot käyn yötöissä missä nään työkaverit. Riittää mulle, ihanaa!

En ole. Ei ole. En ikinä kokenut olevani mitenkään vääränlainen enkä ajatellut että mussa olisi vikaa.

Sillä lailla introverttiyden käsitteen yleiseen tietoisuuteen nouseminen on kyllä auttanut, että siihen voi aina vedota painostajien ja toisten asioihin puuttujien kanssa. Ei tarvitse kuin sanoa olevani introvertti niin he "ymmärtävät" ja jättävät minut rauhaan. 

Vierailija kirjoitti:

En ole. Ei ole. En ikinä kokenut olevani mitenkään vääränlainen enkä ajatellut että mussa olisi vikaa.

Sillä lailla introverttiyden käsitteen yleiseen tietoisuuteen nouseminen on kyllä auttanut, että siihen voi aina vedota painostajien ja toisten asioihin puuttujien kanssa. Ei tarvitse kuin sanoa olevani introvertti niin he "ymmärtävät" ja jättävät minut rauhaan. 

Ihan totta? Perheessäni suurin osa on ekstrovertteja ja introverttina olen kokenut, että minua on pidetty vähän outona.

Ap