Onko 6v lapsi iso vai pieni?
Kommentit (19)
No aika pieni. On monessa asiassa jo taitava mutta tarvitsee vielä jatkuvaa holhousta/vahtimista ja on kiinni vanhemmissaan, vaikka käykin läpi irtaantumisvaihetta. Hieman harjoittelee jo itsenäisyyttä kyllä.
Kaikki on suhteellista..iso poika äitiyslaatikkoon nukkumaan..pieni poika ajamaan prätkällä..
Jos on ekalla niin iso, jos eskarissa niin pieni.
Mun eskarilaiseni on 7 v ja 130 cm. Just tänään pitelin sylissäni ja mietin, että on kyllä epäreilua, kun pieni lapsi ei mahdu kohta enää syliin.
Pieni. Iso ehtii olla myöhemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Perustele vastauksesi.
Riippuu kontekstista. 6-vuotias on päiväkodissa vanhin ja ”kingi”, osaa jo paljon verrattuna pienempiin.
Koulussa 6-vuotias eskarilainen tai ekaluokkalainen on pieni, kaikkein pienin oppilas, jolle kaikki on uutta.
6-vuotias alkaa olla itsenäinen, mutta harvoin pystyy ratkaisemaan ongelmia saati toimimaan tyystin yksin.
Pienihän tuo vielä on. Lapsen vinkkelistä maailma on vielä uskomattomaan hämmetävä pakka. Vaikka lähipiiri on jo tullut tutuksi, hän on kuitenkin vasta alussa ja keräämässä elämään tarvittavia "työkaluja".
Omaa, voimakasta tahtoa 6 vuotiaalla on varmasti, mutta syyn ja seurauksen lait puuttuvat. Oppimiseen menee aikaa. Asioita pitää toistaa. Lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta on kannustava, positiivinen ja ohjaava aikuinen ehdottoman tärkeä asia, suorastaan välttämättömyys.
Eräässä viidakkoheimossa lapsi hengaa äidin matkassa ja sylissä suurin piirtein kävelemään oppimiseen asti, siitä eteenpäin saakin kulkea ja mennä melko vapaasti-jokainen heimon aikuinen ottaa tarvittaessa syliin ja isommat lapset opastavat. Pienetkin (meillä pk/eskari-ikäiset) lapset kulkevat viidakossa itse tekemiensä jousipyssyjen kanssa sammakkojahdissa, tekevät tulet joenpenkalle ja käristävät saaliinsa välipalaksi.
Riippunee siitä kuinka itsenäiseksi lapsen on kasvattanut, sekä tietysti lapsen luonteesta ja persoonasta. Monta hämmentävää asiaa mahtuu vielä tuon ikäisen elämään, suhteuttamiskykyä ja ymmärrystä ei ole vielä ehtinyt kehittymään. Millaisia asioita itse muistat tuosta iästä? Silloin eletään vielä melkoisessa viattomuudessa, monet "aikuisten asiat" saattavat tuntua uhkaavilta ja pelottavilta juuri viitekehysten puutteen vuoksi.
Jos 6v on perheen nuorin, niin tosi helpolla jo vanhemmat pääsevät.
Vierailija kirjoitti:
Jos 6v on perheen nuorin, niin tosi helpolla jo vanhemmat pääsevät.
Helpommalla pääsevät, jos 6 v. on ainokainen. Ja toisaalta tunnen ihmisiä, jotka ovat ihan raunioina yhden ainoan 6 v.-uhmiksen vuoksi.
Itselläni on kolme lasta, joista vanhin täytti juuri seitsemän. Ja kyllä on monissa tilanteissa helpompaa pitää huolta kahdesta pienestä kuin yhdestä eskarilaisesta.

Niin mutta jos tuo 6v on nuorin, niin silloinhan perheen muut lapset ovat yli 6v ja isoja ja helppoja.

Mutta jos 6v on ainokainen, on taatusti vielä helpompaa.
Aika pieneltä näyttää kun touhuaa tuossa pihalla kurahousuissaan.
Joo, kyllä.