Hyvät ihmiset, tukkikaa suunne kun olette työkkärin/sossun/kelan luona (syyskuusta lähtien tietonne menee jakoon)
Näin sitä perustuslakia kierretään: https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2018/04/01/luvattiin-…
"Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia muutettaisiin siten, että työ- ja elinkeinoviranomaisten lisäksi myös palveluntuottajat voisivat hoitaa työnhakijan palveluprosessiin liittyviä tehtäviä.
Näin lyhyesti hallitus kertoo työvoimapalvelujen yksityistämisestä, joka etenee kovaa vauhtia."
Eli työttömien haastattelut siirretään sittenkin yksityiselle taholle vaikka laki kieltää sen.
"Perustuslakivaliokunta kuitenkin totesi, että haastattelut ovat viranomaistoimintaa, jota ei voi yksityistää.
Nyt ilmeisesti voi, ainakin hallituksen mielestä."
Sipilän hallitusta ei kiinnosta perustuslaki.
"kaikki haastattelussa esille tulevat henkilökohtaisetkin asiat kirjataan yksityisen palveluntuottajan tietokantaan, ja sen lisäksi näillä palveluntuottajilla on pääsy myös viranomaisten tietokantoihin. Se sanotaan hallituksen esityksessä näin:
Palveluntuottajalla on oikeus saada salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä maksutta työ- ja elinkeinotoimistolta, työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskukselta ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta henkilöasiakasta koskevat tiedot, jotka ovat välttämättömiä palvelun järjestämiseksi.
Haastattelu ja paljon muuta viranomaistoistoimintaa siis yksityistetään, koska tämä hallitus on luvannut jakaa kavereille julkista rahaa. Siinä ei paljon yksittäisen työttömän tietosuojakaan paina. Asialla on niin kiire, että muutokset on tarkoitus saattaa voimaan mahdollisesti jo ensi syyskuun alusta."
Eli kaikki tieto mitä olette jo kertoneet, päätyy eteenpäin. Voitte enää vaikuttaa mitä sanotte tulevaisuudessa.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Tietääköhän ap, että jo nyt kaikki mahdollinen rekisteritieto on koottu Kansallisarkistoon? Sieltä tutkija voi yhdistää työllisyys-, vero- ja terveystiedot hyvin kätevästi, tarvitaan vain tutkimuslupa.
En tiennyt. :(
Ap
En ymmärrä itkua tästä asiasta. Työttömät on halunneet tehokkuutta työnhakuun ja sitä tulee yksityisistä firmoista, jotka saavat tietojen lisäksi esim. oikeuden järjestää työkokeiluja. Entistä useampi siis päätyy kammoksuttuun ilmaistyöhön ja näin siksi, että työkkäriä on pidetty tehottomana. Yksityinen ei ole tehoton, koska sillä on tulostavoite ja työtön saa kieltäytymisestä karenssia. Olisi ehkä kannattanut olla marisematta siitä, että työkkäristä ei saa palvelua. Syksyllä sitä tarjoaa firmat myös niille, jotka on tyytyväisiä kotona.

Haluaisinkin muistuttaa kaikille työtömille että älkää olko rikkureita ja alistuko mokomaan orjailuun. Ette hyödy siitä mitään, toisin kuin niiden firmojen laiskanpulskeat osakkeenomistajat. Valinta on teidän.
Vierailija kirjoitti:
Mutta eihän rehellisellä ole mitään salattavaa.
Sittenhän voitkin ilmoittaa tässä meille kaikille nimesi (kokonaan), osoitteesi, ikäsi jne.?
Ai etkö? Etkö ole rehellinen?
Vierailija kirjoitti:
Tuntemani yrittäjät odottavat kyllä tosiaan sitä hetkeä että voivat työttömiä työllistäviä yrityksiä. Heti kun palkkatuen siitä työttömästä saa myös välitysfirmalle, niin putiikki pystyyn. Se on kuulemma semmoinen bisnes että rahaa sataa syliin suoraan valtion tuutista.
Vaikka olisin maailman tappiin asti työttömänä, en mene tuollaisen huijarifirman kautta töihin.
Jos firmat tarvitsevat työvoimaa, voivat kyllä palkata ja sillä siisti.
Ei tarvita turhia välikäsiä välistä vetämään.
Menköön myymään esim lomaosakkeita.
Vierailija kirjoitti:
Esim terveysaseman tukityöllistetty vahtimestari saattoi lukea silputtavaksi tarkoitettuja potilastietoja. Siis kuka tahansa voi päästä toisen tietoihin.
Ne ei meillä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä itkua tästä asiasta. Työttömät on halunneet tehokkuutta työnhakuun ja sitä tulee yksityisistä firmoista, jotka saavat tietojen lisäksi esim. oikeuden järjestää työkokeiluja. Entistä useampi siis päätyy kammoksuttuun ilmaistyöhön ja näin siksi, että työkkäriä on pidetty tehottomana. Yksityinen ei ole tehoton, koska sillä on tulostavoite ja työtön saa kieltäytymisestä karenssia. Olisi ehkä kannattanut olla marisematta siitä, että työkkäristä ei saa palvelua. Syksyllä sitä tarjoaa firmat myös niille, jotka on tyytyväisiä kotona.
Älä selitä.
Ei kukaan ole vaatinut yksityistä väliporrasta laiskan työkkärin ja työttömän työnhakijan väliin.
Sitä paitsi mihin te-toimiston virkailijoita tarvitaan tulevassa mallissa?
Ei mihinkään, koska eivät saa tulosta aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä itkua tästä asiasta. Työttömät on halunneet tehokkuutta työnhakuun ja sitä tulee yksityisistä firmoista, jotka saavat tietojen lisäksi esim. oikeuden järjestää työkokeiluja. Entistä useampi siis päätyy kammoksuttuun ilmaistyöhön ja näin siksi, että työkkäriä on pidetty tehottomana. Yksityinen ei ole tehoton, koska sillä on tulostavoite ja työtön saa kieltäytymisestä karenssia. Olisi ehkä kannattanut olla marisematta siitä, että työkkäristä ei saa palvelua. Syksyllä sitä tarjoaa firmat myös niille, jotka on tyytyväisiä kotona.
Haluaisinkin muistuttaa kaikille työtömille että älkää olko rikkureita ja alistuko mokomaan orjailuun. Ette hyödy siitä mitään, toisin kuin niiden firmojen laiskanpulskeat osakkeenomistajat. Valinta on teidän.
Emme alistu, "välitysfirmojen" k*settajat eivät ole edes kauheen teräviä kyniä pinnan alle raaputettaessa.
Jos hallitus rikkoo lakia, miksi kenenkään muunkaan pitäisi lakia noudattaa? Suomessa ei ole enää laillista hallitusta, joka toteuttaisi sille määrättyä tehtävää vaan se on varastanut vallan kansan valitsemalta eduskunnalta.
Olisko aika ottaa ranskasta mallia ja kapinoida niin että noi tontut ymmärtää. Ranska olis nyt ilmiliekeissä taas jos siellä olis tollane uutinen
Onkohan kukaan vaivautunut kysymään tietosuojavaltuutetun kantaa asiassa