Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

abortista

Vierailija
21.04.2006 |

Hei!

Minulle tehtiin abortti n 5 vuotta sitten, ei mistään lääketieteellisistä, vaan ihan " järki" syistä. Abortti tehtiin lääkkeillä, joten näin siis sen sikiön siinä " potassa" , ja yhä vieläkin muistan ennenkaikkea sen pikkuisen käden. Se pieni, valkoinen olio oli minun vauvani, jolla sydän löi, jolla oli pienen pienet kädet ja jonka minä sitten tapoin. Uh, vieläkin itkettää kun sitä muistelee.

En minä enää tuota aborttia ajattele päivittäin tai edes viikoittain, en kai edes kuukausittain, mutta silloin kun se mieleen tulee, on päällimmäisenä ajatus, että olisin silti voinut tehdä toisin. Kyllä elämä olisi varmaan jatkunut, vaikka esim silloista työpaikkaa ei olisikaan raskauden takia vakinaistettu.

Itse olen ns vahinkolapsi, ja monesti mietin, että jos äitini olisi ollut yhtä raukkamainen kuin minä, ei minuakaan tässä maailmassa olisi olemassa. Ja siitä taas ajatukset takaisin pikku sikiöön, ja kaikkeen siihen mitä hänestä olisi voinut (ja pitänyt) tulla.

Harkitkaa hyvät ihmiset ennen kuin teette abortin. Jälkeepäin mieltä kun ei enää voi muuttaa. Minä en enää tuota murhaamani vauvaa takaisin saa, vaikka kuinka katuisin.

Kommentit (27)

Vierailija
1/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eipä minulle tullut mieleenikään abortoida neljättä lastani.

Olin raskausviikolla 7 kun mies lähti. Jätti yksin kolmen, alle 7v. lapsen ja eläinlauman kanssa.



Tässä sitä ollaan. Vielä yksin, mutta paremmin ei voisi mennä.

Nautin koko raskausajasta täysillä. Synnytin yksin ja oli paras synnytyskokemus mitä minulla ennen on ollut.

Kuopus on nyt 2v. Aivan ihana, enkelikiharainen naurava pellavapää.

Jota kaikki palvovat ja rakastavat. Isompien sisarusten silmäterä :)



Päivääkään en vaihtaisi pois!

Vierailija
2/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja rv 7 mennessä sikiön kädet eivät ole kehittyneet vielä siten, että ne olisi havaittavissa. Etenkään potasta muun verimassan seasta.

Raajojen ns. silmut ovat kyllä kehittyneet, mutta vasta rv 8-12 raajat alkavat kasvaa kunnolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Morre:


Ja rv 7 mennessä sikiön kädet eivät ole kehittyneet vielä siten, että ne olisi havaittavissa. Etenkään potasta muun verimassan seasta.

Raajojen ns. silmut ovat kyllä kehittyneet, mutta vasta rv 8-12 raajat alkavat kasvaa kunnolla.

Minä vuodatin stoorini " turhaan" :)

2

Vierailija
4/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Morre:


Ja rv 7 mennessä sikiön kädet eivät ole kehittyneet vielä siten, että ne olisi havaittavissa. Etenkään potasta muun verimassan seasta.

Raajojen ns. silmut ovat kyllä kehittyneet, mutta vasta rv 8-12 raajat alkavat kasvaa kunnolla.

JA KYLLÄ , HÄNKIN TUNSI MÖYKYN SEASSA JOTAKIN KOVAA KUN KÄDELLÄ KOKEILI (YÖKS)

Vierailija
5/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta siitäkään huolimatta kättä ei tosiaan näe. Raaja ei ole ehtinyt kehittyä niin suureksi.

Vierailija
6/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:

JA KYLLÄ , HÄNKIN TUNSI MÖYKYN SEASSA JOTAKIN KOVAA KUN KÄDELLÄ KOKEILI (YÖKS)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

saakka, mutta ei enää sen jälkeen.



t. aborttia harkinnut, mutta mulla konkretisoitui asia, kun näin sydämen sykkeen ultrassa - enpä sitten enää millään olisi voinut abortoida, onneksi!



t. ihanan 2v. ' vahingon' äiti (lapsi ei tietysti koskaan saa tietää olleensa ns. vahinko!)

Vierailija
8/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O P O R V O O vvv

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja ihan takuulla kaikki mitä minä kirjoitin, on totta! Ei paljon huvittaisi vastaavalla asialla pelleillä!!!

Tuo sikiö oli todellakin minulle järkytys, ja kyllä se sieltä verimössön seasta hyvin näkyi! Mössöä tuli useampaan kertaan, ja hoitsut hakivat aina potan tarkastettavaksi, ettei sikiö huomaamatta menisi esim vessasta alas. Luulin siis, että kyseessä olisi todellakin jokin ihan olematon mytty, josta ei oikeastaan edes huomaa, että se sikiö on, ja kauhistuin todella kun näin miten " vauva" se sikiö jo olikin. Ja jotenkin en olisi odottanut että se oli ihan valkoinen. Ja ihan takuuvarmasti oli sillä kädet - niiden pikku käsien takia on erinäiset kerrat tässä perheessä itketty.

Ja nyt taas on ihan todella paha mieli, kun pitää todistella. Ei olisi pitänyt mitään koko asiasta kirjoittaa.

Liekö sitten täällä maassa erilainen käytäntö tuosta lääketieteellisestä keskeytyksestä, tai sitten sikiön ikä väärin - minulle ihan yksi ja sama, kun ei sekään minulle vauvaa takaisin tuo.

Mutta olkaa nyt kilttejä älkääkä ruetko jankkaamaan, että provo, ja pitäis ottaa asioista selvää ennekuin kirjoittaa ym ilkeää, sillä ihan totta kirjoitan, enkä voisi edes kuvitella tuollaisesta valehdella.

Lääkkeellisen keskeytyksen sain ihan niillä rajoilla, ja sen halusin ehdottomasti, koska mielessä oli joskus yläasteella nähty filmi imuroinnista. Mutta siis lopputulos ei sen hellempi tunteille ollut myöskään.

Vierailija
10/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanonpa vielä kerran, että ihan totta kirjoitin, ja nyt ihan totta itken.

Kiitos siis kovasti.

Ja miksikö piti tänne tulla kirjoittamaan jos niin herkkä olen? Siksi vaan että kaikki muut harkitsisi useampaan kertaan, ennen kuin saman virheen tekevät.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Kuopus on nyt 2v. Aivan ihana, enkelikiharainen naurava pellavapää.

Tämä kosketti kovasti. Itselläkin muita lapsia, ja joskus käy vain mielessä, että yksi puuttuu joukosta. :(

ap

Vierailija
12/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

verimöykkyä, itse en olisi katsonut päinkään vaan antanut sen valua vessanpönttöön (paitsi itse en enää ikinä aborttia pystyisi edes tekemäänkään)



Ja kyllä sen käden pystyy erottamaan, katsokaapa vaikka netistä kuvia abortoiduista sikiöistä vk 8-10 sivua en muista

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja todella hyvä jos se saa jonkun miettimään vähän tarkemmin mitä on tekemässä . Voimia ap : )

Vierailija
14/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olisin ainakin halunnut ennen ratkaisun tekoa saada kuulla toisten kokemuksi asiasta. Jonkun vastaava kokemus olisi hyvinkin luultavasti voinut saada minut muuttamaan muutenkin epäröivän mieleni. Harmi vain, ettei silloin sellaista tullut kohdalle.

Anteeksi jos viestini oli provosoiva tai moralisoiva - omasta kokemuksestani nyt vain on kyse.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedot sikiön kehityksestä otin (yllättäen) Vauva-lehden sivuilta. Raajat siis ovat kehittyneet vasta viikoilla 12 ->

Vierailija
16/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Minä olisin ainakin halunnut ennen ratkaisun tekoa saada kuulla toisten kokemuksi asiasta. Jonkun vastaava kokemus olisi hyvinkin luultavasti voinut saada minut muuttamaan muutenkin epäröivän mieleni. Harmi vain, ettei silloin sellaista tullut kohdalle.

Anteeksi jos viestini oli provosoiva tai moralisoiva - omasta kokemuksestani nyt vain on kyse.

ap

Sori vaan, aika huonoa argumentointia. Olisiko jonkun positiivinen ja iloinen aborttikokemus saanut sinut kallistumaan abortoinnin kannalle ?

Olen pahoillani jos sinulla opn huono omatunto siitä mitä olet joskus tehnyt, mutta eihän tällaiset tarinat kenenkään päätöksiin oikeasti vaikuta. Ihminen tekee mitä tekee ja hakee sille itselleen sopivimman perutelun, vaikka jälkikäteen.

Vierailija
17/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hain siis tuolat " ennen syntymää" kirjan, ja kyllä siellä sikiöillä kädet JA jalat jo 6vk sikiöllä näkyy, jopa 37 päivän ikäisellä. Olisiko nuo 8-12vk jne siis ultrassa nähtäviä?

Ja abortti minulle tehtiin pari päivää ennen lääkkeellisen rajaa - sanokaapa nyt taas, että no on jo kun ei tarkalleen muista, mutta niin vain on. Ja JOS oikein muistan, niin raja oli 8vk.

Ja JOS haluaisin teitä huijata (sairasta kyllä olisi), niin helppopa olisi valehdella että juu, tehtiin esim 8vk6pv. Mutta kun en tarkalleen luista, niin en muista.

Ja hyvä kun saatte minut nyt kimpaantumaan - kivempi olla vihainen kuin surullinen.

Vierailija
18/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Sori vaan, aika huonoa argumentointia. Olisiko jonkun positiivinen ja iloinen aborttikokemus saanut sinut kallistumaan abortoinnin kannalle ?

Olen pahoillani jos sinulla opn huono omatunto siitä mitä olet joskus tehnyt, mutta eihän tällaiset tarinat kenenkään päätöksiin oikeasti vaikuta. Ihminen tekee mitä tekee ja hakee sille itselleen sopivimman perutelun, vaikka jälkikäteen.

Itse hakeuduin sairaalaan melkeinpä siinä toivossa, että joku olisi minut vakuuttanut, että kyllä muitakin mahdollisuuksia on. Pakollinen " info" ennen aborttia olikin lähinnä ehkäisyvalistusta, ja kun kerroin tilanteestani (esim että työpaikka varmaan menisi) niin hoitaja vain levitteli käsiään.

Hyvin luultavasti, jos joku siinä sekavassa tilanteessa olisi tullut sanomaan, että minulle tehtiin abortti, enkä ole mitään niin paljon elämässäni katunut, niin olisi jäänyt minultakin tekemättä. Esim 2:n kirjoitus olisi voinut kannustaa pitää oma pääni, ja tekemään sen mikä tuntui oikealta, ympäristön paineista huolimatta.

ap

Vierailija
19/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kahdeksannen raskausviikon lopussa sikiö on n. 1,5cm pitkä. Se ei kasva kovin radikaalisti vielä yhden viikon aikana. Eli rv 9 sikiö on noin 2-3cm pitkä (rv 12 n. 9cm). Siitä ei voi erottaa kättä, etenkään verimassan seasta.



En usko, ap, sinun olevan provo. Uskon, että olet vain nähnyt sen mitä pelkäsit näkeväsi - " oikean vauvan" . En sanoisi sitä " hulluksi tulemiseksi" , vaan mielen kepposeksi.

Vierailija
20/27 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

vauvalla on jo raajat näkyvissä.



En ymmärrä näitä ihmisiä jotka eivät kykene keskustelemaan asiallisesti abortista. Onko heille itselleen tehty abortti, ja siksi kaikki korvat pitää tukkia vai mitä.



Kyllähän se on niin että on meillä lainsäädäntö minkälainen hyvänsä niin pitää kaikista tosiasioista uskaltaa keskustella, ja yksi tosiasia on esimerkiksi se, että Suomen lain mukaan Suomessa voidaan abortoida vauvoja, jotka ovat samanikäisiä, kuin mitä jo voidaan elvyttää ja hoitaa.



Jos abortti on mielestänne oikein, niin kai silloin on myös oikein kertoa minkälaisia lapsia abortoidaan. Eikä lähteinä tarvita mitään nettikuvia, vaan ihan normaaleja muita lähteitä. Esim. 12-viikoisella on jo kaikki elimet valmiina, siitä eteenpäin ne vain kasvavat ja kehittyvät.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kolme yksi