Kuinka moni on tyytymättömässä parisuhteessa
Minusta aika hirveää että moni pystyy olemaan montakymmentä vuotta suhteessa josta ei nauti millään tavalla.
Kommentit (23)
Peukutuskysymys 2/2:
Jos vastasit edelliseen kyllä, oletko tyytyväisessä parisuhteessa?
kyllä -> ylänuoli
en -> alanuoli
(Jos et ole parisuhteessa, älä vastaa tähän.)
Maailmanparantaja kirjoitti:
Minusta aika hirveää että moni pystyy olemaan montakymmentä vuotta suhteessa josta ei nauti millään tavalla.
Niin. Mikähän siinä yksin olemisessa pelottaa joitakin? Tai ehkä se on se eroprosessi, joka on liian monimutkainen. Erilleen muutto, mahdollisten lasten asioiden järjestelyt ym. En tiedä.
Olin 20 vuotta parisuhteessa jossa mies kyykytti, määräsi ja manipuloi. Oli elämäni paras päätös lähteä, kun siihen lopulta pystyin. Hain turvallisuutta rankan lapsuuden jälkeen ja kuvittelin (väärin) että miehen kanssa olisi niin.
Kadun jokaista vuotta jonka sille annoin, mutta en voi enää asiaa muuttaakaan. Yksin on todella hyvä olla, en tajua mitä siinä ennen niin pelkäsin että mieluummin otin kengänkuvat selkääni päivittäin. Lähtekää te muut aiemmin kuin minä, jos yhtään arvostatte omaa elämäänne.
Olen. Läheisyyttää ja seksiä ei ole liitossamme ollut enää noin 15 vuoteen ja kärsin siitä suunnattomasti. Vastuuntunnosta sinnittelemme kuitenkin kulissiavioliitossa. Kaikkein ikävintä on se että en löydä edes sivusuhdetta koska naiset tulkitsevat varatun seuranhakijan naistennaurattajaksi ja pelimieheksi, mistä minä introverttinä kilttinä miehenä olena hyvin kaukana.
Kaverini oli 20 vuotta tuollaisessa suhteessa, kun ei parempaakaan löytynyt ja hän ei tykkää olla yksin. Nyt mies otti ja lähti, kaverini on täysin shokissa. Ei niinkään miehen lähdön takia vaan miten pärjää nyt yksin. Hän ei siis ole koskaan asunut yksin.
Mä taas ajattelin aiemmin niin, että ihmisen pitää kyetä yhteiselämään. On aina jotenkin hälyyttävää, jos ei kykene. Ja että ei aina voi olla mukavaa, ja että ei aina voi mennä niin kuin itse haluaa. Koin, että yhdessäasuminen oli haaveeni ja tavoitteeni, ja että siitä saa enemmän elämänmakuisen elämän, kuin kyhjöttämällä yksin jossain kopperossa. En tajua ihmisiä, joille se on tavoite.
Mutta nyt en enää tiedä, ajattelenko näin. Minä en enää halua, että joku toinen ihminen tekee asioita, jotka pahoittavat mieleni. En siis asunut kenenkään rentun kanssa, vaan toisen ihmisen. Koin, että hän toimi tavoilla, joista seurasi minulle paha mieli. Halusin kestää sitä, koska eihän mikään elämä koskaan ole ongelmatonta.
Mutta kestäessäni sitä, minusta tuli itsestäni tosi häijy. Huomauttelin toiselle kaikesta, mistä en pitänyt, vihaisesti, koska olin niin loukkaantunut, että hän toimi tavoilla, jotka eivät olleet mieleeni. Ketutti ja vitu*ti se, että toinen ei tajua olla olematta käymättä hermoilleni, koska itse koitan aina elää niin, etten käy kenenkään hermoille.
Lopulta luovutin. En asu enää yhdessä. Koin, että tuotin vain pahaa mieltä toiselle sillä, että halusin hänen ottavan minut huomioon.
Mitä ihmeen hyvää oikeasti näette yksinolossa? Minä kyllä koen epäonnistuneeni, jos en löydä ketään, joka rakastaa minua niin paljon, että haluaa elää kanssani tavalla, josta pidän ja haluaa ottaa minut huomioon. Kaipaan itsekin ihmistä, jonka minä voin ottaa huomioon.
8
Vastuuntunnosta ketä kohtaan, hei oikeasti nyt? Itse te elätte suhteessanne, ei ero muihin niin paljon vaikuttaisi kuin itseenne.
Siis kyllä osaan olla yksin, mutta nauttisin siitä paljon enemmän, että saisin olla jonkun kanssa joka rakastaa minua ja jota kohtaan tunnen samoin, joka haluaa ottaa minua huomioon joka päivä :) Yksinoleminen on todella tylsää ja ilotonta siihen verrattuna. Ja se on vähän sellaista feikki-huomioonottamista, tietenkään sitä ei pety toiseen, kun sitä toista ei ole, mutta ei se tarkoita, että olisit kenellekään tärkeä!
8
Vierailija kirjoitti:
Vastuuntunnosta ketä kohtaan, hei oikeasti nyt? Itse te elätte suhteessanne, ei ero muihin niin paljon vaikuttaisi kuin itseenne.
Aika itsekäs ajatus. Niin, ei tietenkään vaikuttaisi sinuun, mutta kyllähän jätetyillä on usein aika helvetilliset tunnelmat. Kaikenlisäksi jos on mennyt naimisiin niin siinä on luvannut olla rinnalla aina, kaikissa tilanteissa.
8
Vierailija kirjoitti:
Maailmanparantaja kirjoitti:
Minusta aika hirveää että moni pystyy olemaan montakymmentä vuotta suhteessa josta ei nauti millään tavalla.
Niin. Mikähän siinä yksin olemisessa pelottaa joitakin? Tai ehkä se on se eroprosessi, joka on liian monimutkainen. Erilleen muutto, mahdollisten lasten asioiden järjestelyt ym. En tiedä.
Kerron oman tilanteeni perusteella:
Ei kyse ole pelosta. Olenhan minä elänyt ennenkin yksin ja hyvin pärjäsin. Eikä eroprosessi kovinkaan monimutkainen ole - tai siis ei ollut vielä ennen nuorena.
On paljon muitakin tärkeitä asioita kuin oma nautinto. Elämässä laitetaan asiat tärkeysjärjestykseen. Voi olla, että ei minulla kovin paljon nautintoja olisi eron jälkeen sinkkunakaan, kun en irtosuhteita tapaa harrastaa.
Kun on yhteiset lapset, yhteinen koti, yhteiset velat, yhteinen yritys, yhteinen sosiaalinen verkosto ja muuten elämä jokseenkin kunnossa, ei oma "nautinto" ole niin tärkeä, että sen vuoksi kannattaisi rikkoa kaikki se mitä on yhdessä tehty.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen hyvää oikeasti näette yksinolossa? Minä kyllä koen epäonnistuneeni, jos en löydä ketään, joka rakastaa minua niin paljon, että haluaa elää kanssani tavalla, josta pidän ja haluaa ottaa minut huomioon. Kaipaan itsekin ihmistä, jonka minä voin ottaa huomioon.
8
Yksinolossa on todella paljon hyvää.
- kukaan ei arvostele tekemisiäsi
- kukaan ei käytä hyväkseen ahkeruuttasi
- kukaan ei siipeile ruokapöydässäsi
- kukaan ei vaadi sinulta väsyneenä huomiota tai seksiä
- kukaan ei määräile millainen sinun pitäisi olla
- kukaan ei vaadi sinua tekemään mitään hyväkseen
Rakastan tätä olotilaa eikä yksikään mies ole enää sen vaivan arvoinen että luopuisin itsenäisyydestäni :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen hyvää oikeasti näette yksinolossa? Minä kyllä koen epäonnistuneeni, jos en löydä ketään, joka rakastaa minua niin paljon, että haluaa elää kanssani tavalla, josta pidän ja haluaa ottaa minut huomioon. Kaipaan itsekin ihmistä, jonka minä voin ottaa huomioon.
8Yksinolossa on todella paljon hyvää.
- kukaan ei arvostele tekemisiäsi
- kukaan ei käytä hyväkseen ahkeruuttasi
- kukaan ei siipeile ruokapöydässäsi
- kukaan ei vaadi sinulta väsyneenä huomiota tai seksiä
- kukaan ei määräile millainen sinun pitäisi olla
- kukaan ei vaadi sinua tekemään mitään hyväkseen
Rakastan tätä olotilaa eikä yksikään mies ole enää sen vaivan arvoinen että luopuisin itsenäisyydestäni :)
Lista toteutuu vaikka olen parisuhteessa. En edelleenkään ymmärrä mitä hienoa on yksinolossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen hyvää oikeasti näette yksinolossa? Minä kyllä koen epäonnistuneeni, jos en löydä ketään, joka rakastaa minua niin paljon, että haluaa elää kanssani tavalla, josta pidän ja haluaa ottaa minut huomioon. Kaipaan itsekin ihmistä, jonka minä voin ottaa huomioon.
8Yksinolossa on todella paljon hyvää.
- kukaan ei arvostele tekemisiäsi
- kukaan ei käytä hyväkseen ahkeruuttasi
- kukaan ei siipeile ruokapöydässäsi
- kukaan ei vaadi sinulta väsyneenä huomiota tai seksiä
- kukaan ei määräile millainen sinun pitäisi olla
- kukaan ei vaadi sinua tekemään mitään hyväkseen
Rakastan tätä olotilaa eikä yksikään mies ole enää sen vaivan arvoinen että luopuisin itsenäisyydestäni :)
Mä en tajua, miten nuo ovat ongelma parisuhteessakaan. Siis että kelle noita sattuu. Mulla ei ole ollut yhtäkään tuollaista kumppania. Minusta se ei ole määräilyä, että esittää toiveita siitä, millä lailla haluaisi toisen ottavan minut huomioon, tai jos näen, mitä toinen toivoo. Määräilyksi sitä on itse aikuisena toiselta aikuiselta todella vaikea ottaa. En myöskään tee mitään toisten hyväksi, jos en itse halua.
8
Olen huomannut, että olen kusipäämagneetti, joka vetää puoleensa luonnehäiriöisiä hyväksikäyttäjiä. Yksin on paljon parempi olla.
Ja jos joku vaatisi minulta seksiä kun en halua, niin oisin vaan että hyi evvk ei kiinnosta, en halua, niin entä sitten? Nyyyh nyyyh nyyh, oispa paha mieli. Mitäs on se toinen joku ylihimokas hullu.
8
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että olen kusipäämagneetti, joka vetää puoleensa luonnehäiriöisiä hyväksikäyttäjiä. Yksin on paljon parempi olla.
Et vain tule toimeen ihmisten kanssa, alistutt toisen vaatimuksille heti ja syyllistyt, jos pidät pääsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen hyvää oikeasti näette yksinolossa? Minä kyllä koen epäonnistuneeni, jos en löydä ketään, joka rakastaa minua niin paljon, että haluaa elää kanssani tavalla, josta pidän ja haluaa ottaa minut huomioon. Kaipaan itsekin ihmistä, jonka minä voin ottaa huomioon.
8Yksinolossa on todella paljon hyvää.
- kukaan ei arvostele tekemisiäsi
- kukaan ei käytä hyväkseen ahkeruuttasi
- kukaan ei siipeile ruokapöydässäsi
- kukaan ei vaadi sinulta väsyneenä huomiota tai seksiä
- kukaan ei määräile millainen sinun pitäisi olla
- kukaan ei vaadi sinua tekemään mitään hyväkseen
Rakastan tätä olotilaa eikä yksikään mies ole enää sen vaivan arvoinen että luopuisin itsenäisyydestäni :)
Mä en tajua, miten nuo ovat ongelma parisuhteessakaan. Siis että kelle noita sattuu. Mulla ei ole ollut yhtäkään tuollaista kumppania. Minusta se ei ole määräilyä, että esittää toiveita siitä, millä lailla haluaisi toisen ottavan minut huomioon, tai jos näen, mitä toinen toivoo. Määräilyksi sitä on itse aikuisena toiselta aikuiselta todella vaikea ottaa. En myöskään tee mitään toisten hyväksi, jos en itse halua.
8
Ihan hyvin voit minun puolestani pitää parisuhteessa elämistä normina ja tavoitetilana, jos se sinulle kerran on sellainen. Minulle se ei ole. Kokemus on osoittanut, että on parempi olla riippumaton ja itsenäinenn.
Peukutuskysymys 1/2:
Oletko parisuhteessa?
kyllä -> ylänuoli
en -> alanuoli