Miten puolison kuolemasta voi selvitä?
Onko täällä elämänkumppaninsa menettäneitä? Miten sinä ja mahdolliset lapsenne selvisitte menetyksestä? Miten käytännön asiat ja taloudellinen tilanne hoitui?
Yritän varautua tulevaan ja haluaisin saada jo etukäteen tietoa ja vinkkejä, joilla helpottaa omaa ja lastemme tilannetta, kun puoliso on poissa.
Kommentit (28)
Puolison kuolema on raskasta, ja otan osaa teidän täällä kirjoittaneiden menetyksiin. Voin vain kuvitella kuinka rankkaa on jäädä yksin etenkin lasten kanssa. Minulta on kuollut kaksi aviomiestä. Kumpikin tänne kotiin. Löysin toisen heistä vierestäni sängystä kuolleena eräänä sunnuntai-aamuna ja toisen töistä tultuani eräänä maanantaina. Kuolinsyy oli kummallakin sydäninfarkti. Ei ollut edeltävästi tiedossa sydänsairautta, joten nuo kuolemat tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Meillä ei ollut lapsia onneksi. Mutta olin ihan shokissa löydettyäni vainajan. Ensimmäinen kerta oli tavallaan kovempi, toisella kertaa oli vain säikähdys, hämmästys, suru ja turta tunne että taasko? Ensimmäisellä kerralla olin 5 päivää pois töistä, toisella kertaa en lainkaan. Teen asiakastyötä, ja tunsin että työstä saan voimaa, koska kovaosaiset asiakkaani tarvitsevat minua. Silti on tosi raskasta surunsa keskellä hoitaa työ, järjestellä hautajaiset, perunkirjoitukset jne. Kun kysyttiin miten voi selvitä, mikä auttaa mä vastaisin että parhaiten auttaa aika. Toki myös se, jos on läheisiä ystäviä lohduttamaan. Aika kuitenkin loitontaa sitä surua, jolloin mennyttä läheistä kärsii jo ajatellakin joskus huumorilla, usein hellyydellä ja suuntautua tulevaan. Eikä se tee enää niin kipeää.
Lämpimät terveiset Ap:lle ja muille läheisensä menettäneille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi murheistani on taloudellinen pärjääminen, koska en halua, että lapset joutuvat muuttamaan pois kodistaan isän menetyksen lisäksi. Se ei silti vähennä yhtään sitä surua ja tuskaa, jota tunnen rakkaan mieheni menettämisestä ja lasten jäämisestä isättömäksi. ap
Miehen kuoltua lapsesi saavat isän eläkkeen.
Siitä tuskin on mitään apua, koska huoltaja ei saa käyttää lasten rahoja.
Lasten eläkettä huoltaja voi käyttää lasten elinkustannuksiin.
Jotkut on helpottuneita kun puoliso kuolee, henkivakuutus raukeaa ja kassa kilisee. Uutta putkeen vaan asap. Ne jotka on aidosti rakastaneet toisiaan, viettävät yleensä loppuelämänsä yksin. Molempia on nähty ja toista segmenttiä näistä vältellään.
Siitä selviää. Vertaistukiryhmässäni ei ole ketään, joka ei olisi ns. selvinnyt. Ihminen kestää paljon enemmän kuin voi etukäteen kuvitellakaan. Menetin liikenneonnettomuudessa mieheni ja lapseni. Tunnen naisen, jonka koko perhe tapettiin Ruandan sisällissodassa. Hänkin on selvinnyt.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut on helpottuneita kun puoliso kuolee, henkivakuutus raukeaa ja kassa kilisee. Uutta putkeen vaan asap. Ne jotka on aidosti rakastaneet toisiaan, viettävät yleensä loppuelämänsä yksin. Molempia on nähty ja toista segmenttiä näistä vältellään.
Anteeksi kuinka :D ?

No jos liitto ei ole ollut kovin onnellinen, leskeksi jääminen voi olla helpotus. Puoliso perii eikä tarvitse ryhtyä osituksiin kuten erossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut on helpottuneita kun puoliso kuolee, henkivakuutus raukeaa ja kassa kilisee. Uutta putkeen vaan asap. Ne jotka on aidosti rakastaneet toisiaan, viettävät yleensä loppuelämänsä yksin. Molempia on nähty ja toista segmenttiä näistä vältellään.
Anteeksi kuinka :D ?
Hyvä ystäväni ilmoitti miehelleen haluavansa eron miehen kontrolloinnin ja mustasukkaisuuden takia. Mies teki itsemurhan. Vaimo ja lapsi jäivät kahden hulppean omaisuuden kanssa. Ystäväni myi saman tien yhteisen kodin ja hankki uuden. Nyt hän voi hyvin :)
Taloudellisilta riskeiltä pitää avioliitossa aina suojautua, siksi on olemassa erilaisia vakuutuksia. Puolisoni kuoli yllättäen ja äkillisesti 26 vuotta sitten, mutta hän oli hoitanut nämä asiat niin hyvin kuntoon, että mitään taloudellisia huolia ei syntynyt.
Se henkinen puoli oli vaikeampi. Kaikki ns. juhlapyhät olivat vaikeita. Viiden vuoden jälkeen alkoi helpottaa.
En ole solmimut uutta liittoa, toista hänen veroistaan ei löydy.