Lue keskustelun säännöt.
Voiko hyvä suhde alkaa ilman ihastumista?
30.03.2018 |
Siinäpä se kysymys. Olen löytänyt täydellisen miehen pitkän sinkkuuden jälkeen, mutta en tunne häneen romanttista vetoa. Haluaisin todella yrittää, mutta tuntuu vain hieman väärältä... Voiko tunteita saada esille mitenkään? Ihan alussa olin hyvinkin ihastunut, mutta ne tunteet hävisivät hyvin nopeasti. Voiko niitä saada enää takaisin?
Kommentit (26)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä kannata aloittaa ilman ihastumista, sillä ihastuminen on elämän parasta aikaa.
Onhan niitä monia, joilla alkanut ystävyydestä, mutta laskeako sen lähentymisen varaan, mikäli intohimoa kaipaa. Mikäli läheisyys ja kumppanuus on sinulle riittävästi ihan hyvin voinee toimia, mutta melko varma pitää olla, ettet vain kokeile särkeäksesi sydämmen.
M29
Vierailija kirjoitti:
Onhan niitä monia, joilla alkanut ystävyydestä, mutta laskeako sen lähentymisen varaan, mikäli intohimoa kaipaa. Mikäli läheisyys ja kumppanuus on sinulle riittävästi ihan hyvin voinee toimia, mutta melko varma pitää olla, ettet vain kokeile särkeäksesi sydämmen.
M29
Kiitos hyvästä vastauksesta. Musta tuntuu, että olen vain itse tämän typerän teiniromantiikkakulttuurin aivopesemä, sillä viihdyn tämän miehen seurassa loistavasti ja välitän hänestä syvästi, jolloin hyvät puolet painavat ihastumista enemmän vaakakupissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä kysymys. Luulen, että voi.. Kerran jos toisenkin on käynyt, niin että alkuu ei niin kovin kummoisen näköinen on alkanut muuttua silmissäni paremman näköisemmäksi ja puoleensa vetävyys on kaikin tavoin lisääntynyt sitä mukaa, mitä enemmän olen voinut ja saanut tutustua.
Voi. Olin naimisissa 15v. sellaisen kanssa. Olisin voinut jatkaa, mutta olimme niin nuoria aloittaessa, että aloimme kaipaamaan muutakin elämää. Olemme edelleen hyviä ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä joku voi, itse en voisi missään tapauksessa.
Siis aivan varmasti voi. Luuletteko, että esim. järjestetyissä avioliitoissa ihmiset yhtäkkiä ihastuu siihen toiseen? Enpä usko, ja silti suuri osa heistä on lopulta onnellisia ja tyytyväisiä valintaan (nyt en puhu mistään lapsiavioliitoista, vaan vähän modernimmasta esim. aasialaisesta tyypistä).
Kyllä sitä voi kasvaa yhteen ja tuntea syvääkin rakkautta ilman sitä ihastumista. Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että mitä juuri sinä suhteelta haluat? Kaipaatko sitä ihastumista, kipinää ja sähköä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi. Mä itse yleensä ihastun heti kunhan olen päättänyt, että tosissani haluan olla sen toisen kanssa. Oon sikäli onnekas, että mun ihastuksia on todella helppo lietsoa, voin melkeinpä päättää ihastua tahtoni mukaan.
En ihastunut enkä rakastunut mieheeni kun aloimne olemaan yhdessä. Kaikki tuntui muuten täysin oikealta ja mahtavalta, vain tuo kipinä puuttui.
Omalla kohdallani meni pari vuotta ennenkuin tajusin oikeasti rakastavani miestäni. Vaikka tavallaan kaipaa sitä roihahdusta on kuitenkin ollut henkisesti helpompaa näin. Elän kovasti tunteella ja myös rakkaudessa mennyt sitten 0-100-0 hetkessä. Mun pää ei vain kestäisi rnää sellaista.
Meillä on hyvä rakastava parisuhde, seksiä enemmän kuin monilla muilla yli 20v yhdessä olleilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voi. Itse seurustelin aikanaan ihmisen kanssa, joka oli ihastunut minuun mutta minä en häneen. Jotenkin vain ajauduin parisuhteeseen hänen kanssaan, joka kestikin vuosia, mutta suhdetta vaivasi aina intohimon puute. Viihdyimme yhdessä ja puhuimme ja jaoimme asioita, mutta ehkä kyseessä oli enemmän ystävyys ja vahva kumppanuus, mutta ilman seksuaalista himoa, minkä liitän täydelliseen parisuhteeseen. Erosimme, kun väsyin ajatukseen loppuelämän jatkuvasta epävakaudesta tunne-elämässä. Voin jollakin tasolla huonosti ne vuodet, vaikka viihdyinkin hänen kanssaan.
Joskus nuorena ihastuin ja tunne oli niin tyrmäävä, että minkäänlaiset järkevät lähestymisyritylset olisivat olleet täysin mahdottomia.
Nykyisen vaimoni kanssa en ole tuollaista huumaa ikinä kokenut, mutta rakastamme toisiamme syvästi ja seksi on hyvää, joten mitäpä siitä.
Ihastumishuuma ei kuitenkaan kestä.
Tosin voi olla, että en ole ihan standardi neuropsykologiani osalta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ajattelen, että pitkässä ihmissuhteessa just luottamus toiseen, syvä ymmärrys ja pitkäkestoinen hyvän olon tunne toisen kanssa on niitä tärkeitä asioita. Alkuihastus on siinä yksi pieru valtameressä. Toki salamaihastuminen on kivaa, mutta ei mitenkään välttämätöntä syvän ja laadukkaan suhteen muodostumisen kannalta. Tämä on myös luonnekysymys: toiset ovat temperamentiltaan kiihkeitä ja ihastuvat helposti, toiset taas löytävät rakastumisen tunteen rauhallisesti, mutta ajan mittaan hyvinkin syvästi.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi. Itse seurustelin aikanaan ihmisen kanssa, joka oli ihastunut minuun mutta minä en häneen. Jotenkin vain ajauduin parisuhteeseen hänen kanssaan, joka kestikin vuosia, mutta suhdetta vaivasi aina intohimon puute. Viihdyimme yhdessä ja puhuimme ja jaoimme asioita, mutta ehkä kyseessä oli enemmän ystävyys ja vahva kumppanuus, mutta ilman seksuaalista himoa, minkä liitän täydelliseen parisuhteeseen. Erosimme, kun väsyin ajatukseen loppuelämän jatkuvasta epävakaudesta tunne-elämässä. Voin jollakin tasolla huonosti ne vuodet, vaikka viihdyinkin hänen kanssaan.
Tämä. Vaikka toinen olisi kuinka mahtava tyyppi, seksuaalisen himon puuttuminen haittaa suhdetta. Yritin seurustella mukavan hyvän miehen kanssa, mutta en vain pystynyt haluamaan häntä seksuaalisesti. Himon puute näkyi kohdallani siten, etten pitänyt suutelemisestä ja suuseksistä hänen kanssaan.
Luulin, että himo kehittyisi, mutta ei. Ja miehen ulkonäössä ei ollut vikaa. Hän oli aikanaan mallintöitäkin tehnyt. Pitkä oli ja jykeväleukainen. Ja tietysti myös tumma.
Voi se alkaa suoraan rakastumalla.
Perehdy alan kirjallisuuteen. Tartuin tohon äkkiä kadonneeseen ihastumisen tunteeseen.
https://www.amazon.com/Hate-You-Dont-Leave-Understanding-Personality/dp…
https://www.amazon.com/Stop-This-Game-Bipolar-Disorder/dp/B0C79JS555/re…
https://www.amazon.com/Avoidant-Attachment-More-Effective-Relationships…
Voi. Sitä päätöntä ja hullua ihastumisen tunnetta olen kokenut vain nuorena 13-20 vuotiaana. Sen jälkeen toki on ollut ihastumista, mutta ei mitään enää lähellekään tuon nuoruuden veroista tunnetta. Ihan hyviä ihmissuhteita on ollut. Nyt 7v saman miehen kanssa ja aika maltillisesta ihastumisesta se lopulta lähti. Oli kiva mies, ok-näköinen ja fiksu. Mutta en miettinyt häntä 247, valvonut öitä kuunnellen rakkauslauluja häntä ajatellen ja kirjoittanut päiväkirjaani siitä miten olen melkein fyysisesti kipeä tästä ihastumisen tunteesta.
Tuskinpa.