Mies muutti salarakkaansa kanssa 800 km päähän
Miehelläni oli naispuolinen ystävä jonka kanssa vietti enenevissä määrin aikaa. Hän vannoi että kyse on vain pelkästään kaveruudesta ja minä halusin uskoa vaikka epäilin. Lopulta Mies halusi erota ja minäkin ajattelin ettei suhteessa Ole enää mitään järkeä jatkaa. Eron aikaan yhteiset lapsemme olivat 16 ja 17 v. Vuosi eromme jälkeen lasten isä kertoi lapsillemme, että hän muuttaa yksin lappiin. Lapset olisivat halunneet mennä joskus isäänsä katsomaan lomalla, mutta isä suhtautui erittäin nihkeästi lasten tuloon katsomaan häntä. Sanoi ettei nyt kannata tulla. Tulkaa vasta 'kesällä' kun kesä tuli niin tulkaa vasta 'hiihtolomalla' jne...lapset alkoi ihmettelemään tätä että miksi sinne ei voisi tulla. Nyt lapset olivat saaneet kuulla isänsä äidiltä Eli mummilta isänsä kuulumiset. Isä oli kaikessa hiljaisuudessa muuttanut hienoon hirsilinnaan tämän samaisen 'naispuolisen ystävänsä' kanssa jonka kanssa vietti aikaa jo avioliittomme aikana. Lasten isä ei siis ollutkaan muuttanut lappiin yksin vaikka niin väitti lapsilleen. Hän oli olettaen muuttanut naisensa kanssa kerrostaloon siellä ja sitten ostanut omakotitalon. En tiedä kauanko ex mieheni olisi aikonut viettää salattua elämää lapissa mutta nyt valhe paljastui. Ihmeellistä touhua. Mitä luulette, onko lapset sinne lappiin nyt tervetulleita kun heidän ei tarvi enää valehdella? Mitä ajatuksia herättää?
Kommentit (10)
Kuulostaa aika munattomalta äijältä. Luulee ehkä että selviää lapsille valehtelemalla, mutta tuo käytös kyllä kostautuu.Onneksi pääsit eroon.
Olette eronneet. Ex-miehesi asiat eivät sinulle kuulu ja olisi itsesi kannaltakin parempi ettet niitä vatvoisi.
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni oli naispuolinen ystävä jonka kanssa vietti enenevissä määrin aikaa. Hän vannoi että kyse on vain pelkästään kaveruudesta ja minä halusin uskoa vaikka epäilin. Lopulta Mies halusi erota ja minäkin ajattelin ettei suhteessa Ole enää mitään järkeä jatkaa. Eron aikaan yhteiset lapsemme olivat 16 ja 17 v. Vuosi eromme jälkeen lasten isä kertoi lapsillemme, että hän muuttaa yksin lappiin. Lapset olisivat halunneet mennä joskus isäänsä katsomaan lomalla, mutta isä suhtautui erittäin nihkeästi lasten tuloon katsomaan häntä. Sanoi ettei nyt kannata tulla. Tulkaa vasta 'kesällä' kun kesä tuli niin tulkaa vasta 'hiihtolomalla' jne...lapset alkoi ihmettelemään tätä että miksi sinne ei voisi tulla. Nyt lapset olivat saaneet kuulla isänsä äidiltä Eli mummilta isänsä kuulumiset. Isä oli kaikessa hiljaisuudessa muuttanut hienoon hirsilinnaan tämän samaisen 'naispuolisen ystävänsä' kanssa jonka kanssa vietti aikaa jo avioliittomme aikana. Lasten isä ei siis ollutkaan muuttanut lappiin yksin vaikka niin väitti lapsilleen. Hän oli olettaen muuttanut naisensa kanssa kerrostaloon siellä ja sitten ostanut omakotitalon. En tiedä kauanko ex mieheni olisi aikonut viettää salattua elämää lapissa mutta nyt valhe paljastui. Ihmeellistä touhua. Mitä luulette, onko lapset sinne lappiin nyt tervetulleita kun heidän ei tarvi enää valehdella? Mitä ajatuksia herättää?
Mitä tuo tarkoittaa?
Minun mieheni opiskeli iltaisin venäjää huonolla menestyksellä.
Nyt peuhaa venäjänopettaja Natalian kanssa ja on katkaissut välit lapsiinsa, jotka ovat onneksi jo parikymppisiä.
Voi tulla ukolle yksinäinen vanhuus kun Natalia nostaa kytkintä. Ei kukaan muu sitä kääkkää 25 vuotta siedä kuten minä tein.
Vierailija kirjoitti:
Olette eronneet. Ex-miehesi asiat eivät sinulle kuulu ja olisi itsesi kannaltakin parempi ettet niitä vatvoisi.
Huomasithan, että lapset ovat olemassa?
Vierailija kirjoitti:
Olette eronneet. Ex-miehesi asiat eivät sinulle kuulu ja olisi itsesi kannaltakin parempi ettet niitä vatvoisi.
Kyse oli lasten ja isänsä suhteesta. Nämä ja muut tapaamisasiat kuuluvat molemmille vanhemmille, vaikka he olisivatkin eronneet.
Käsittämätöntä touhua mieheltä. Kyllä mun mielestä petti täysin lasten luottamuksen tolla touhullansa. Voi olla, ettei lapsia jossain vaiheessa enää kiinnosta sinne edes mennä.
Vierailija kirjoitti:
Olette eronneet. Ex-miehesi asiat eivät sinulle kuulu ja olisi itsesi kannaltakin parempi ettet niitä vatvoisi.
Lasten asema tässä olikin pääpointti. Lisäksi mies teki törkeän tempun koko perheelleen.
Ei herätä