Masentava ylipaino

Vierailija kirjoitti:

WTF? Voisitte sopia miehen kanssa, että jätät yhden herkun pois??? Eikö olisi järkevämpää sopia ITSENSÄ kanssa, että valitsee oman elämän ja potkasee sen äijän niiden muiden naisten sekaan ja keskittyy omaan liikuntaan.

En ole ap, mutta eikö nyt olisi järkevintä (vaikka ei todellakaan "seksikkäintä") ottaa mies avuksi ja kannustamaan, kun kerran itse vaan lihoo, mussuttaa, marisee, haaveilee ja unelmoi jo uudesta veronmaksajien kukkarosta menevästä leikkauksesta, koska ei omasta mielestä tarvitse tehdä muuta kuin vetää siideriä ja makeita ja on kerta kaikkiaan täysin tarmoton luuseri?

Mä olisin miehenä jo häipynyt. Kauan on katsellut, mutta nyt hänkin alkaa jo heräillä ja miettiä, että tuonko kanssa mä loppuelämäni olen? Töissäkin käy kerran kuussa ja vetelehtii verskoissaan läskiä ympärilleen keräten!

Masennukseen on hoito, ei se av-palstalta löydy! Eikä ole miehen tehtävä unohtaa normaali suhde ja alkaa toisen ihmisen kyynärsauvaksi ja ymmärtäjäksi, vaikka kuinka myötä- ja vastamäistä jankutetaankin! Ei se tätä aina tarkoita, itse on tehtävä se varsinainen työ! Ensin polla kuntoon kuitenkin!

Olen laihduttanut ilman leikkauksia tai muuta apua ihan omalla raivollani liki 50 kiloa, joten on kanttia ihmetellä. Niin oli masennusta minullakin vuosia ja helvetillinen olo ja elo, mutta prkle, eiku tekemään jotain! Vaikka 100 grammaa viikossa, siitä se lähtee! Tupakat ja kaljat heitin pois ja makeatkin on jääneet, vaikka silloin tällöin jonkun vanukkaan ostankin.

Olen ollut saman kumppanin kanssa nuoresta saakka, ja mies on elänyt mukanani kauniista naisesta lihavaan sikaan ja siltä väliltä, mukisematta. Seksiäkin on aina ollut!!!! Mutta kyllä huomasin ilmeen, kun aloin taas hoikahko olemaan! Olisipa edes joskus huomauttanut, mutta ei ikinä!

Taistelu on kova, mutta kohta ei enää ole mitään, minkä puolesta sotia! Ap lyllertää, jos ei pyörätuolissa jo ole, yksinäisenä ja ilottomana, diabeteksen runtelemana ja  verenpaine- ja sepelvaltimotautisena, rahattomana mössykkänä ties missä ja miehellä on uusi perhe ja normaali elämä kenties.

Minua auttoi tv-psykologin kommentti eräälle sairaan lihavalle (kuten itsekin olin) : "Et voi siirtää aloitusta koko ajan myöhemmäksi, aikasi loppuu kesken"!!!!

Ymmärrän masennukset jne, mutta tuo ap:n hätähuuto kertoo halusta muuttua, joten kritiikkiäkin saa silloin antaa!

Älä syö herkkuja, niin laihdut. Syö tavallista ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

163 pituus ja painoa 105 suunnilleen.

-tuosta en tiedä miten tuo työssäkäyntikysymys tähän asiaan liittyy. Käyn satunnaisesti töissä jos jotain on, vaikka ei se taloudellisesti oikein kannatakaan. Ehkä pari työkeikkaa kuukaudessa olen saanut.

Eihän tuo edes ole mikään valtava paino.

Mutta tätä ihmettelen: eikö sinulle lihavuus- ja muiden leikkausten jälkihoidoksi tarjottu mitään seurantaa, kontrrollikäyntejä, ravitsemusneuvontaa, terapiaa? Oletko ollut ihan omillasi tähän asti, kun nyt sanot että lääkäriin meno jännittää? Olisihan se lääkärienkin intresseissä, että lihavuusleikkauksen läpikäyneistä pidetään huolta vielä operaation jälkeenkin, varsinkin jos on suht yleistä että lihotaan uudelleen!

Kyllä sain apua ja neuvoja, ja siis minähän laihduin hoikaksi välillä niin että kaikki nahka roikkui (ei nyt niin kuin hengenvaarallisesti lihava ohjelmassa, mutta kuitenkin). Mutta tulos ei osaltani ollut pysyvä, vaan paino alkoikin taas nousta, kun ankara dieetti loppui. Sitten tuli masennus kun huomasin, että olin taas hetikohta reippaasti ylipainoinen. Ja sitten ei tehnyt mieli mennä minnekään lääkärille tms ruoskittavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hae sitä uutta laihdutuslääkettä, m y s i m b a.

Koitettu on, mutta ainakaan mulla se ei estänyt syömistä. Se on myös aika kallis. Mulla on auttanut vain leikkaus, mutta tosiaan senkin vaikutus on aika lyhyt, ottaen huomioon miten hankala operaatio se on.

Missä välissä oot jo tätäkin ehtinyt kokeilla?

Noh. Olen kokeillut varmaan kaiken mahdollisen ja mahdottoman painonhallintaan. Apteekista ilman reseptiä saatavista ei ole mistään mitään hyötyä, luontaistuotteista ei myöskään, pussiaterioista ei ole hyötyä, lääkäristä saa reseptin mysimbaan, ettei paino olisi noussut uudelleen, mutta ei se minulla ainakaan estänyt syömistä, joten sitä ei kannattanut jatkaa. Sain siitä vain kuumotuksen.

Mutta ootko aikuisten oikeasti kokeillut syödä vähemmän kuin mitä kulutat?

Vierailija kirjoitti:

On se fakta, että joillekin on helpompaa pysyä hoikkana, kun taas joillekin painoa kertyy helpommin.

No, ei selviä tää asia täältä palstalta, ei taida olla muita, joilla olisi kokemusta. Pakko koota itsensä ja käydä lääkärissä ja toivoa että on eri lääkäri kuin viimeksi koska myönnän, itsellekin on noloa.

Minkä ihmeen takia sun pitäisi mennä lääkäriin? Mikä on se apu, mitä häneltä odotat. Ei laihtumista voi ulkoistaa, ei se lekuri tai kukaan muukaan suuhusi ruokaa työnnä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös yksi masennuskausina lihova. Ylipainoa ei pääse kertymään 10 kiloa enempää, koska välillä on pakko skarpata. Alkoholia en käytä, koska se sekä pahentaa masennusta että lihottaa. Minulla auttaa ruokapäiväkirja, kun siitä näkee että koko päivä on mennyt hyvin, niin ei viitsi illalla sabotoida dieettiä.

Parin vuoden välein on pakko tehdä raaka vieroitus sokeriherkuista (syön suruun suklaata...) ja tänä vuonna oli taas pakko, koska painoa tuli viime vuonna 6 kg. Viikon oli hermot kireällä, mutta sitten alkoi helpottaa eikä ole enää tarttunut kauppareissulla herkkuja mukaan. Lisäksi olen ryhdistäytynyt sen verran että vaikka masentaa, ahdistaa, väsyttää ja v-tuttaa, teen oikeaa ruokaa muutaman päivän välein enkä syö eineksiä. 3 kg saanut pois parissa kuukaudessa. Makeanhimoon syön salmiakkipurkkaa, appelsiinia ja ananasta.

Komppaan edellisiä että kannattaa kokeilla terapiaa syömishäiriöön. Entä lääkitykset? Jotkut mielialalääkkeet voivat jopa vähentää ruokahalua, ainakin Seronilia käytetään bulimian/ahmimishäiriön hoitona.

Alapeukuista johtuen kysyn, mikä näissä neuvoista oli vikana ja miten muuttaisitte näitä asioita?

Vierailija kirjoitti:

Itsekuria ei saa lääkärin veitsestä tai pilleripurkista. Se pitää kehittää kovalla työllä ja omalla tahdolla.

Ei pysyvään painonpudotukseen mitään itsekuria tarvita, vaan onnellisuutta. Onnellinen ihminen ei ylensyö eikä käytä ruokaa lohdukkeena ja kehitä itselleen erilaisia syömishäiriöitä. Totta on, että onnellisuuskaan ei löydy pillereistä.

Älä ala mitään ankaraa dieettiä vaan sokeri,vehnä ja teolliset herkut veks. Lisävitamiinit ja maitohappobakteerit etkä koskaan syö mitään epäterveellistä yksin tai salaa vaan kaikki (toivottavasti et söisi lainkaan) miehen seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekuria ei saa lääkärin veitsestä tai pilleripurkista. Se pitää kehittää kovalla työllä ja omalla tahdolla.

Ei pysyvään painonpudotukseen mitään itsekuria tarvita, vaan onnellisuutta. Onnellinen ihminen ei ylensyö eikä käytä ruokaa lohdukkeena ja kehitä itselleen erilaisia syömishäiriöitä. Totta on, että onnellisuuskaan ei löydy pillereistä.

Aloittajaa neuvoisin kysymään itseltäsi, että hyväksynkö itseni oikeasti? Vihaatko itseäsi? Jos kyllä, niin miksi? Lakkaa lukemasta näitä palstoja missä läskit haukutaan ja muut purkavat pahaa oloaan. Mene sisimpääsi asti ja pura pahimmat traumasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se fakta, että joillekin on helpompaa pysyä hoikkana, kun taas joillekin painoa kertyy helpommin.

No, ei selviä tää asia täältä palstalta, ei taida olla muita, joilla olisi kokemusta. Pakko koota itsensä ja käydä lääkärissä ja toivoa että on eri lääkäri kuin viimeksi koska myönnän, itsellekin on noloa.

Minkä ihmeen takia sun pitäisi mennä lääkäriin? Mikä on se apu, mitä häneltä odotat. Ei laihtumista voi ulkoistaa, ei se lekuri tai kukaan muukaan suuhusi ruokaa työnnä.

No just lääkärin veitsestähän tää ap haluaa sen avun. Se ei itse halua tehdä mitään muutoksia syömiseensä, vaikka on jo saanut kaiken lääketieteellisen avun mitä voi saada. Jos ihminen ei itse ole valmis tekemään hyvinvoinnin eteen mitään, se lihoo aina takaisin, se on väistämätöntä. Sä olet ap kahden vuoden päästä takaisin sadassa kilossa vaikka sut taas leikattaiskin, entistä sairaampana vaan, jos nyt et ala itse ottamaan vastuuta syömisestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä syöt? Syötkö lisäksi vitamiineja, entsyymejä ja maitohappobakteereja? Onko huono bakteerikanta (candida albicans) päässyt valloilleen?

En syö roskaruokaa, vaan kotiruokaa, mutta kieltämättä napostelen paljon. Eli sipsejä, jäätelöä, sitä siideriä mistä joku sanoi... Ja ihan leivonnaisia.

Niille, jotka ihmettelee, miten voi lihoa uudelleen, niin noin puolelle leikkauksessa käyneille käy näin.

En syö roskaruokaa, paitsi sipsejä, jäätelöä, leivonnaisia ja juon siideriä. Jep jep.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hae sitä uutta laihdutuslääkettä, m y s i m b a.

Koitettu on, mutta ainakaan mulla se ei estänyt syömistä. Se on myös aika kallis. Mulla on auttanut vain leikkaus, mutta tosiaan senkin vaikutus on aika lyhyt, ottaen huomioon miten hankala operaatio se on.

Missä välissä oot jo tätäkin ehtinyt kokeilla?

Noh. Olen kokeillut varmaan kaiken mahdollisen ja mahdottoman painonhallintaan. Apteekista ilman reseptiä saatavista ei ole mistään mitään hyötyä, luontaistuotteista ei myöskään, pussiaterioista ei ole hyötyä, lääkäristä saa reseptin mysimbaan, ettei paino olisi noussut uudelleen, mutta ei se minulla ainakaan estänyt syömistä, joten sitä ei kannattanut jatkaa. Sain siitä vain kuumotuksen.

Mutta ootko aikuisten oikeasti kokeillut syödä vähemmän kuin mitä kulutat?

Koko ajan, mutta kuten sen nyt tietää ja huomaa, niin en onnistu siinä, koska olen tunnesyöjä. Jos on kivaa, sitä juhlitaan herkuilla, jos on surua, siihen haetaan lohtua syömällä, jos on tylsää, niin katson leffaa ja napostelen jne. En vaan voi tälle mitään ja siksi yritän kaikki keinot, että syödyt jutut ei imeytyisi tai tuo mysimba jonka piti viedä halu syömiseen, joo kuulostaa ettei olisi itsekuria yhtään. Sellaista lääkettä ei varmaan ole, joka siihen auttaisi. Mun pitäisi mennä jonnekin laitokseen, missä en voi itse päättää mitä napostelen. Päätän usein, että nyt ryhdistäydyn, mutta sitten tulee jokin vastoinkäyminen/ahdistava tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hae sitä uutta laihdutuslääkettä, m y s i m b a.

Koitettu on, mutta ainakaan mulla se ei estänyt syömistä. Se on myös aika kallis. Mulla on auttanut vain leikkaus, mutta tosiaan senkin vaikutus on aika lyhyt, ottaen huomioon miten hankala operaatio se on.

Missä välissä oot jo tätäkin ehtinyt kokeilla?

Noh. Olen kokeillut varmaan kaiken mahdollisen ja mahdottoman painonhallintaan. Apteekista ilman reseptiä saatavista ei ole mistään mitään hyötyä, luontaistuotteista ei myöskään, pussiaterioista ei ole hyötyä, lääkäristä saa reseptin mysimbaan, ettei paino olisi noussut uudelleen, mutta ei se minulla ainakaan estänyt syömistä, joten sitä ei kannattanut jatkaa. Sain siitä vain kuumotuksen.

Mutta ootko aikuisten oikeasti kokeillut syödä vähemmän kuin mitä kulutat?

Koko ajan, mutta kuten sen nyt tietää ja huomaa, niin en onnistu siinä, koska olen tunnesyöjä. Jos on kivaa, sitä juhlitaan herkuilla, jos on surua, siihen haetaan lohtua syömällä, jos on tylsää, niin katson leffaa ja napostelen jne. En vaan voi tälle mitään ja siksi yritän kaikki keinot, että syödyt jutut ei imeytyisi tai tuo mysimba jonka piti viedä halu syömiseen, joo kuulostaa ettei olisi itsekuria yhtään. Sellaista lääkettä ei varmaan ole, joka siihen auttaisi. Mun pitäisi mennä jonnekin laitokseen, missä en voi itse päättää mitä napostelen. Päätän usein, että nyt ryhdistäydyn, mutta sitten tulee jokin vastoinkäyminen/ahdistava tilanne.

Olet antanut itsellesi luvan mässätä, koska olet "tunnesyöjä". Niin on monet muutkin, mutta eivät silti ole ylipainoisia. Sun on vaan pakko opetella pois siitä mässäilystä. Kukaan ei väitä että se helppoa olisi, mutta ihmiset on selviytyneet huomattavasti vaikeimmistakin sairauksista ja riippuvuuksista, ja sinä nariset jostain pullanhimosta. En kehtaisi edes myöntää että sipsipussi on tärkeämpi kuin oma terveys, niin kauan kun ihmiset ympärillä taistelee oikeasti vakavia sairauksia vastaan. Herätys ihminen, tuo sun tunnesyöminen on ihan sun pään sisällä, ja sen pystyy muuttamaan jos haluaa.

Ihmettelen oikeasti tällaisia ihmisiä. Siis jos on jo käyty leikkauksessa ja nahkaa poistamassa, niin miten ei senkään jälkeen oikeasti itsekuri riitä pitämään painoa aisoissa?

Yksi ystävä on sairaalloisen ylipainoinen, ja maksa-arvot koholla viitaten rasvamaksaan joka liittyy ylipainoon, ja muitakin terveysongelmia ollut ainakin todennäköisesti suureen ylipainoon liittyen, niin siitä huolimatta ahtaa kaikkea moskaa suuhunsa isot määrät. Ei tajua että ihan normaalia kevyttä kotiruokaa voisi syödä reilumminkin. Oikein suututtaa, kun hän vähättelee ongelmaansa, viisveisaa terveydestään ja kertoo kun on taas käynyt ahtamassa pikaruokaa tai ahmii muita epäterveellisiä ruokia. Tuossa vaiheessa se ahminta on jo sairaalloista, käytännössä addiktio ja sairaus eikä oikein ole syitä miksi ei ottaisi terveydestä suurempaa vastuuta. Itse todellakin ottaisin, enkä vähättelisi terveysongelmia.

Haluaisi kumppaninkin, mutta ei tee mitään isolle ylipainolleen. Valittaa vaan. On jämähtänyt niin siihen epäterveelliseen elämäntapaan, että se menee kaiken muun edelle. Kuulemma kestään ravintoterapeutistakaan ei ole apua. Kun ne on turhia. Kai se sitten on vaan niin voimakas addiktio ja vika on korvien välissä, piittaamattomuudessa ja asioiden kieltämyksessä eloa. Hän sanoo ettei muka jaksa laittaa terveellistä ruokaa, mutta kummasti kyllä muita asioita jaksaa tehdä. Kukaan muu ei voi ottaa omasta terveydestä vastuuta kuin ihminen itse.

Ja mun mies on tukenut ihanasti ja sietänyt kaikki lihomiskaudet, leikkauksista toipumiset, rumat arvet ja masennukset. Ja sanoo edelleen pitävänsä minusta ihmisenä, mikä onkin kivasti sanottu, mutta pelkään että se on vain kohteliaisuus.

Toi on varmaan hyvä idea, että syödään vain yhdessä. Tietty sit olen aika paljon yksin kotona ja yleensä syön silloin eniten kaikkea napostelujuttua, ajattelen, että ei mies tiedä, mutta kai se nyt arvaa kun paino nousee, ja tietää kyllä, että käytän paljon erilaisia painonhallintakeinoja, ulostuslääkkeitä, sun muuta. Hän on niitä ihmisiä, joilla paino ei nouse, vaikka syö samaa ruokaa kuin minä.

Joku kysyi, vihaanko itseäni. Kyllä! Tai lihavuuttani, häpeän.

Kyllä tää keskustelu mua auttaa. On se niinkin että lihavuus ei leikkauksella parane kuin joksikin aikaa eli on itsetutkiskelun paikka.

Mut eihän sun mies syö samaa ruokaa kuin sinä, jos napostelet hänen poissaollessaan. Nyt ei m i t ä ä n herkkuja kotiin. Piste. Leikkaat vaikka pankkikortin puoliksi ja käyt tyyliin kerran vk nostamassa rahaa pankista, jolla maksat normiruokatarpeet yms. kaupassa vaikka sitten miehesi valvonnassa. Jos ei ole rahaa käytössä, niin milläs ostat herkkuja. Etkä tilaa herkkuja minkään nettikaupan kautta. Tätä kun jaksat 1-2 kk, niin luulisi pahimman addiktion jo laantuvan. Ja menet terapiaan purkamaan lukkojasi ja syitä syömishäiriöösi.

Kovat keinot vaan käyttöön, olet kerran jo onnistunut ns.ulkopuolisen avun turvin eli nyt omaa staminaa kehiin! Miehen takia et laihduta, vaan oman itsesi. Ja eihän tuo nyt ole edes järisyttävä ylipaino vielä eli nyt on hyvä vetää stoppi ja suunta alas gramma kerrallaan.

Minä en tiedä, mistä puhun, olen normipainoinen, mutta tsempata voi kai silti.

Oleppa viikko ilman herkkuja, niin pari kiloa on jo pudonnut. Ja jatka sitä, kunnes olet normaalipainossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekuria ei saa lääkärin veitsestä tai pilleripurkista. Se pitää kehittää kovalla työllä ja omalla tahdolla.

Ei pysyvään painonpudotukseen mitään itsekuria tarvita, vaan onnellisuutta. Onnellinen ihminen ei ylensyö eikä käytä ruokaa lohdukkeena ja kehitä itselleen erilaisia syömishäiriöitä. Totta on, että onnellisuuskaan ei löydy pillereistä.

Tuo ei kyllä pidä paikkaansa. En ole ollut mitenkään hirveän onnellinen elämänjakson aikana, kun tiputin 30 kg elopainostani. Kyllä se mikä eteenpäin ajoi, oli itsekuri ja päättäväisyys. Oikeasti en ollut enää tyytyväinen vankilaan, mihin ylipaino oli minut ajanut, ja halusin siitä pois. Olen lukuisia kertoja sen jälkeen potenut masennusjaksoa, minä aikana painoni ei ole noussut. Olen ylensyönyt aikanaan myös silloin, kun olen tuntenut oloni onnelliseksi. Se on totta, että jos ihminen on jossain hirveässä depiksessä, niin  eipä se tietenkään hirveänä saata napata pudottaa painoa tai jaksaa lähteä kävelylle. Toki varmasti ihmisen ongelmat pään sisällä myöskin altistaa syömishäiriöille.

On tämä maailma jotenkin kieroutunut... toisilla ei ole ruokaa juuri yhtään, ja toiset mättää sitä suuhunsa niin paljon, että lihovat palloiksi.

Minusta tämä tilanne kuvastaa nyt ap:n itsekurin puutetta enemmän sitä, kuinka yksin ap on jäänyt kaikissa hoidoissa. Kun pelkkä leikkaus ei ratkaise mitään, vaan leikkauksen lisäksi ap olisi tarvinnut apua mm. tunnesyömiseen ja masennukseen, sekä myös tukea painonhallintaan leikkauksen jälkeen. Todella surullinen tilanne, ja todella surullista, että syömishäiriöt ja mielenterveyshäiriöt leimataan itsekurin puutteeksi. 

Sinuna, ap, lähtisin nyt ratkomaan tätä ongelmaa ihan toista kautta kuin uuden laihdutusleikkauksen. Tarvitset apua masennukseen ja tarvitset tukea hallitaksesi tunnesyömistäsi, ja tarvitset nyt ruokailutapojesi muuttamiseen jotakin muuta tukea kuin lomakkeita lautasmallista. Järjestetäänkö kunnallasi esimerkiksi painonhallintarytmiä? Vai olisiko viisainta nyt keskittyä yksilöterapiaan ja pyrkiä laihdutuksen sijasta nyt vain järkeistämään ruokavaliota sen, mitkä resurssisi tällä hetkellä ovat?