Lue keskustelun säännöt.
Vaikea suhde lapsuudenperheeseen. Pitäisikö vain luovuttaa?
26.03.2018 |
Minulla on vaikea suhde lapsuudenperheeseeni. Olen puhunut asiasta terapiassakin. Vaikeista perhesuhteista huolimatta olen silti yrittänyt pitää jonkinlaisia välejä yllä. Se on kuitenkin todella kuormittavaa. Ja ehkä myös tietyllä tavalla juuttumista vanhaan lapsuuden aikaiseen rooliin, jolloin perheessä oli vain pakko elää päivästä toiseen.
Olen miettinyt yhteydenpidon lopettamista sen jälkeen, kun huomasin että oloni on toisen vanhempani kuoleman jälkeen ollut pääosin helpottunut. Surullinenkin toki, mutta myös selvästi helpottunut siitä, että tähän ihmissuhteeseen liittyvät, hyvin kuormittavat ristiriidat ovat vihdoin ohi. Nykyisellään tapaan perheenjäseniäni harvakseltaan, mutta olen miettinyt paljon sitä, että olisiko parempi ellei heitä tapaisi lainkaan? Ikää tulee kaikille lisää, mutta nämä ihmissuhteet eivät silti kehity mihinkään parempaan suuntaan.
Oletko sinä ollut tyytyväinen katkaistuasi välit lapsuudenperheeseesi? Vai oletko keksinyt jonkin muun toimintatavan jos perhesuhteet ovat olleet hankalia?
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle sukuni aiheutti niin paljon ahdistusta ja masennusta, että välit oli pakko katkaista.
Tuhosivat elämäni ja käräilen sirpaleita psyykkeestäni lopun elämääni.
Olen ollut ihan liikaa sylkykuppina, vuosia rääkätty ja hyväksikäytetty.
Esim äitini kutsui minua huvikseen rumaksi huoraksi, kun olin pieni lapsi.
Vihasi ja vihaa yli kaiken tyttölapsia, miksi lastensuojelu ei pelastanut minua?Kukaan heistä ei tule saamaan minulta edes vesilasillista kuolinvuoteella, mukillisen kusta ajattelin käydä nakkaamassa, jos tilaisuus tulee.
Minkä ikäinen olet.
Jotain keskusteluapua tarvitsee saada.
Katkaise välit heti ja yritä unohtaa..katse eteenpäin
Kiitos sympatiasta! Ikäni on 30 ja 40 vuoden välissä, näistä lähempänä 30 vuotta kuin 40 vuotta. Käyn säännöllisesti keskustelemassa jaksamisestani psykoterapeutin kanssa, joten mitään välitöntä hätää minulla ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aika pitkään painanut omia vaikeita tunteita ja muistoja alas jaksaakseni vain mennä eteenpäin. Nyt olen tullut siihen pisteeseen, että menneet asiat pitäisi oman hyvinvoinnin takia saada jollain tavalla käsiteltyä. Sekä opetella ihmissuhteissa ottamaan oma jaksaminen paremmin huomioon rajaamalla sitä seuraa, jossa aikaani vietän.
Itse katkoin välit juuri tuosta syystä, että halusin olla parempi äiti omalle lapselleni ja yhteydenpito vei liikaa voimavaroja. Suosittelen! Eläimetkin huolehtii ensisijaisesti pennuistaan, ei vanhemmistaan. Lapsuus on lyhyt aika eikä sitä saa takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle sukuni aiheutti niin paljon ahdistusta ja masennusta, että välit oli pakko katkaista.
Tuhosivat elämäni ja käräilen sirpaleita psyykkeestäni lopun elämääni.
Olen ollut ihan liikaa sylkykuppina, vuosia rääkätty ja hyväksikäytetty.
Esim äitini kutsui minua huvikseen rumaksi huoraksi, kun olin pieni lapsi.
Vihasi ja vihaa yli kaiken tyttölapsia, miksi lastensuojelu ei pelastanut minua?Kukaan heistä ei tule saamaan minulta edes vesilasillista kuolinvuoteella, mukillisen kusta ajattelin käydä nakkaamassa, jos tilaisuus tulee.
Minkä ikäinen olet.
Jotain keskusteluapua tarvitsee saada.
Katkaise välit heti ja yritä unohtaa..katse eteenpäin
Olen 33.
Keskusteluapua olen hakenut ja saanut monta kertaa, mutta ei siitä ole ollut apua.
Lääkityksiäkin ollut kiusaamisen takia monia, kaikki turhia.
Paras lääke olisi kun vain antaisivat minun olla.
Äitini kävi joulun alla riehumassa ovellani ja löi ovikelloni rikki. En tod avannut.
Vierailija kirjoitti:
Minä katkaisin isäni kuoleman jälkeen välit 3-vuodeksi hänen puolen sukuunu ja sisaruspuoliini. Nyt ollaan väleissä taas ja kaikki ok.
Oletteko jälkikäteen puhuneet tästä ajanjaksosta? Muuttuuko sukulaisten käytös jotenkin tämän tauon jälkeen? Miten yhteydenpito alkoi uudelleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle sukuni aiheutti niin paljon ahdistusta ja masennusta, että välit oli pakko katkaista.
Tuhosivat elämäni ja käräilen sirpaleita psyykkeestäni lopun elämääni.
Olen ollut ihan liikaa sylkykuppina, vuosia rääkätty ja hyväksikäytetty.
Esim äitini kutsui minua huvikseen rumaksi huoraksi, kun olin pieni lapsi.
Vihasi ja vihaa yli kaiken tyttölapsia, miksi lastensuojelu ei pelastanut minua?Kukaan heistä ei tule saamaan minulta edes vesilasillista kuolinvuoteella, mukillisen kusta ajattelin käydä nakkaamassa, jos tilaisuus tulee.
Minkä ikäinen olet.
Jotain keskusteluapua tarvitsee saada.
Katkaise välit heti ja yritä unohtaa..katse eteenpäinOlen 33.
Keskusteluapua olen hakenut ja saanut monta kertaa, mutta ei siitä ole ollut apua.
Lääkityksiäkin ollut kiusaamisen takia monia, kaikki turhia.
Paras lääke olisi kun vain antaisivat minun olla.
Äitini kävi joulun alla riehumassa ovellani ja löi ovikelloni rikki. En tod avannut.
Tämä ei ole ap. Ikävä kuulla perheestäsi. 😫
Vierailija kirjoitti:
Itse katkoin välit juuri tuosta syystä, että halusin olla parempi äiti omalle lapselleni ja yhteydenpito vei liikaa voimavaroja. Suosittelen! Eläimetkin huolehtii ensisijaisesti pennuistaan, ei vanhemmistaan. Lapsuus on lyhyt aika eikä sitä saa takaisin.
Totta! Hyvä kuulla, että muutkin ovat toimineet näin. On kuitenkin kova paikka myöntää itselleen sitä, että suhde omaan perheeseen tuntuu näin vaikealta. Aina sitä toivoisi asioiden muuttuvan helpommiksi, mutta niin ei omista toiveista huolimatta taida käydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samanlaisia kokemuksia. Tajusin katkaista välit vasta muutama vuosi sitten enkä ole katunut päivääkään. Kuin olisi taakka pudonnut harteilta. Suosittelen!
Riilo kirjoitti:
Samanlaisia kokemuksia. Tajusin katkaista välit vasta muutama vuosi sitten enkä ole katunut päivääkään. Kuin olisi taakka pudonnut harteilta. Suosittelen!
Mites sitten toimitaan, kun hullut sukulaiset eivät jätä rauhaan? Käyvät möykkäämässä pihassa ja ovella. Kuinka todennäköisesti saisin lähestymiskiellon? Minkälaiset todisteet minulla pitää olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riilo kirjoitti:
Samanlaisia kokemuksia. Tajusin katkaista välit vasta muutama vuosi sitten enkä ole katunut päivääkään. Kuin olisi taakka pudonnut harteilta. Suosittelen!
Mites sitten toimitaan, kun hullut sukulaiset eivät jätä rauhaan? Käyvät möykkäämässä pihassa ja ovella. Kuinka todennäköisesti saisin lähestymiskiellon? Minkälaiset todisteet minulla pitää olla?
Taivaan kiitos, omat sukulaiset tuskin tähän ryhtyvät. Osanottoni sinulle!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläkin tulee ikää ja ketutuksen aiheita olisi ihan riittämiin, jos niikseen ottaisi. Ei tulisi mieleenkään purkaa näitä muihin. Äitini kiukkusi ihan kaupan kassoillekin.
Vierailija kirjoitti:
Itselläkin tulee ikää ja ketutuksen aiheita olisi ihan riittämiin, jos niikseen ottaisi. Ei tulisi mieleenkään purkaa näitä muihin. Äitini kiukkusi ihan kaupan kassoillekin.
Sama juttu! Kotona olikin sitten leppoisaa menoa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Halpamaiset ihmiset pitää omaa psyykettään kasassa lapsensa kustannuksella. Millään ei ole enää heille mitään väliä kun vaan saa hetkeksi omaa pahaa oloaan lievitettyä. Toi on itsekästä vastuunpakoilua ja heidän pitäisi käsitellä omat ongelmansa.
Totta, mutta toisten tekemisiin ei voi vaikuttaa. Osa vanhemmista ihmisistä on niin lukossa itsensä kanssa, ettei valmiutta ottaa mitään tarjolla olevaa apua vastaan ole. Perheenjäsenille tämä toki on aikamoinen taakka. Onneksi omasta mielenterveydestään voi aikuisena huolehtia vanhempiaan paremmin ja siirtää toisenlaista käytösmallia eteenpäin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle sukuni aiheutti niin paljon ahdistusta ja masennusta, että välit oli pakko katkaista.
Tuhosivat elämäni ja käräilen sirpaleita psyykkeestäni lopun elämääni.
Olen ollut ihan liikaa sylkykuppina, vuosia rääkätty ja hyväksikäytetty.
Esim äitini kutsui minua huvikseen rumaksi huoraksi, kun olin pieni lapsi.
Vihasi ja vihaa yli kaiken tyttölapsia, miksi lastensuojelu ei pelastanut minua?Kukaan heistä ei tule saamaan minulta edes vesilasillista kuolinvuoteella, mukillisen kusta ajattelin käydä nakkaamassa, jos tilaisuus tulee.
Minkä ikäinen olet.
Jotain keskusteluapua tarvitsee saada.
Katkaise välit heti ja yritä unohtaa..katse eteenpäinKiitos sympatiasta! Ikäni on 30 ja 40 vuoden välissä, näistä lähempänä 30 vuotta kuin 40 vuotta. Käyn säännöllisesti keskustelemassa jaksamisestani psykoterapeutin kanssa, joten mitään välitöntä hätää minulla ei ole.
Pahoittelen, että epähuomiossa vastasin tähän aiempaan viestiin näin. Kommentti ei ollutkaan suunnattu minulle, mitä en heti ensimmäisellä lukukerralla huomannut. Erittäin raskaalta kuulostaa.
Ap
Minä ajattelin sen niin, että vanhemmat oli jo pilanneet mun lapsuuden, ja että aikuisuutta en anna heidän enää pilata. Ja ajattelin omia lapsiani myös, ettei kurjuus siirry sukupolvesta toiseen.
Ei tietenkään tule sellaista onnea kun jos suhde hyviin vanhempiin olisi hyvä, mutta ei siitä aikuiselle ihmiselle sen enempää negatiivistakaan aiheudu. Jos on aikuinen, pärjää varsin mainiosti ilmankin vanhempia. Tuossa pitää valita se vähiten huono vaihtoehto, eikä surra turhaan asiaa jolle ei voi mitään, hyvää lapsuutta tai edes suhdetta aikuisena ei vaan kaikkien kanssa ole mahdollista saada. Vaikka toki hyvä vanhempiin on rikkaus, ei lainkaan suhdetta on silti parempi kun huono suhde.
Vierailija kirjoitti:
Minä ajattelin sen niin, että vanhemmat oli jo pilanneet mun lapsuuden, ja että aikuisuutta en anna heidän enää pilata. Ja ajattelin omia lapsiani myös, ettei kurjuus siirry sukupolvesta toiseen.
Ei tietenkään tule sellaista onnea kun jos suhde hyviin vanhempiin olisi hyvä, mutta ei siitä aikuiselle ihmiselle sen enempää negatiivistakaan aiheudu. Jos on aikuinen, pärjää varsin mainiosti ilmankin vanhempia. Tuossa pitää valita se vähiten huono vaihtoehto, eikä surra turhaan asiaa jolle ei voi mitään, hyvää lapsuutta tai edes suhdetta aikuisena ei vaan kaikkien kanssa ole mahdollista saada. Vaikka toki hyvä vanhempiin on rikkaus, ei lainkaan suhdetta on silti parempi kun huono suhde.
Kiitos, tässä kommentissa oli paljon hyviä näkökulmia! ❤️
Ap
Halpamaiset ihmiset pitää omaa psyykettään kasassa lapsensa kustannuksella. Millään ei ole enää heille mitään väliä kun vaan saa hetkeksi omaa pahaa oloaan lievitettyä. Toi on itsekästä vastuunpakoilua ja heidän pitäisi käsitellä omat ongelmansa.