Miten kestää lasten takia ”parisuhteessa” josta kaikki romanttiset tunteet kadonneet?

Miksi järkevä ihminen ylipäätään alkaa parisuhteeseen? Kun onhan se ihan yleistä tietoa, että halu, intohimo jnejne lopahtaa muutaman vuoden jälkeen. Ja taatusti lasten ilmestyttyä kuvioon. Että miksi ryhtyä moiseen, jos se seksi on niin tärkeää? Ja sitten ihan ohiksena, että miksi se seksi on niin tärkeää? Ja vielä tyypin kanssa, joka ei teitä enää niin oikeasti halua? Hetken hinkkauksen takia olette valmiita rikkomaan perheen... Ja siis juu, en ole aseksuaali, seksi on ihan kivaa, mutta loppujen lopuksi sen pienen hetken hyvän olon tunteen voi kyllä korvata jollain muullakin, tai tehdä sen itse. Säästyypähän aikaa. Vai onko tässäkin  se, että kun joka tuutista toitotetaan, että seksiä pitää olla x määrä, niin silloin sitä pitää olla, koska sitä pitää olla, koska joku muu niin määrittelee...

Vierailija kirjoitti:

Vuosien mittaan sellainen seksuaalinen rakkaus vaimenee mutta se ei todista, että todellinen rakkaus olisi häviämässä. Perheen hoito ja rakkauden kohdistaminen lapsiin vie paljon energiaa. Sen on jokaisen ymmärrettävä tässä elämän kiertokoulussa.

Minä olen valinnut säilyttää ihanan, seksintäyteisen parisuhteeni ja olla hankkimatta lapsia, juuri siitä syystä että ymmärrän tämän asian. Niiden puolesta harmittaa, jotka mahdollisesti haluaisivat tehdä saman valinnan, mutta jotka puoliso joko painostaa tai johdattelee lapsiperhearkea elämään. Ymmärrän, jos siitä jossain vaiheessa seuraa ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuosien mittaan sellainen seksuaalinen rakkaus vaimenee mutta se ei todista, että todellinen rakkaus olisi häviämässä. Perheen hoito ja rakkauden kohdistaminen lapsiin vie paljon energiaa. Sen on jokaisen ymmärrettävä tässä elämän kiertokoulussa.

Minä olen valinnut säilyttää ihanan, seksintäyteisen parisuhteeni ja olla hankkimatta lapsia, juuri siitä syystä että ymmärrän tämän asian. Niiden puolesta harmittaa, jotka mahdollisesti haluaisivat tehdä saman valinnan, mutta jotka puoliso joko painostaa tai johdattelee lapsiperhearkea elämään. Ymmärrän, jos siitä jossain vaiheessa seuraa ero.

Eihän sitä lapsitonkaan suhde seksintäyteisenä säily välttämättä, mutta ero on todella helppo jos lapsia ei ole. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lasten takia" jatkaminen kuolleessa suhteessa on ehkä huonoin tekosyy jäädä. Siinä kärsivät lapsetkin, ja he ehkä eniten, koska he todella vaistoavat vanhempien pahan olon. Itse teimme sen virheen ja vetkuttelimme eroa "lasten takia" aivan liian kauan. Myöhemmin lapset ovat puhuneet asiasta, että he kärsivät kovasti siitä tilanteesta ja puhuivat keskenään, että kunpa nuo eroaisivat. Hekään eivät kuitenkaan uskaltaneet ottaa asiaa puheeksi siinä ahdistavassa ilmapiirissä.

Miestä ei romantiikan ja seksin puute ahdista lankaan ja hän on onnellinen perheestä (parisuhde ei kiinnosta). Ap

Meilläkin minä miehenä olisin halunnut vielä yrittää lasten takia. Vaimo ei ja erottiin. Oli oikea ratkaisu, suhde lapsiin on parempi kuin ikinä ja oma elämä todella hyvää nyt. Toivon, että ex-vaimokin on tyytyväinen. Lopullisen vaikutuksen lapsiin näkee sitten 20 vuoden päästä.

Vierailija kirjoitti:

Niinpä.

Seksiä viimeksi heinäkuussa-17 ja sitä edelsi 1v4kk täystauko. Lapset teinejä.

T. Vaimo

Mulla 10/14

Minä olen käytännön syistä mieheni kanssa. Meillä on puolivuotias vauva, joten helpompi vaan olla kun on kaksi aikuista ja taloudellinen puoli kunnossa. Mieheni kyllä on sitä mieltä, että minä ja vauva olemme hänelle kaikki, mutta hän silti käyttäytyy kuin persereikä minua kohtaan, eikä minua jaksa enää yhtään kiinnostaa. En pidä hänestä ihmisenä.

Minä miehemme elämme niin väljähtäneessä liitossa että välillä ihan ihmetyttää. Olen liitossa lähinnä taloudellisista syistä, tulotasoni ja elämäntyylini romahtaisivat jos eroaisimme. Lapset ovat nyt teinejä, ehkä sitten kun he ovat täysi-ikäisiä saatamme erota. Jos paljastuisi että miehelläni on rakastaja, niin en ehkä edes ihmettelisi. Olemme puhuneet eroamisesta jo kymmenen varmaan kymmenen vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korostan nyt alkuun, että en halua väittää, että pitäisi kestää, tai että tuomitsisin ne, jotka eivät kestä, mutta tässä motivaatiota sellaisille jotka ovat päättäneet kestää:

Teet lastesi lapsuudesta onnellisemman. Pieni - tai isompikaan - lapsi EI kykene arvioimaan vanhempiensa parisuhteen romantiikan ja seksuaalisuuden tilannetta, eikä lapsi kärsi niiden puutteesta vanhempiensa suhteessa. Alle murrosikäinen ei edes kunnolla ymmärrä romanttisen rakkauden käsitettä. Jos kohtelette toisianne pääsääntöisesti ystävällisesti ja kunnioittavasti, ei lapselle ole väliä, mitä makuuhuoneessanne tapahtuu. Ero järisyttää aina lapsen turvallisuudentunnetta. Lapsi ei kunnolla ymmärrä, mistä romanttisessa rakkaudessa on kysymys, ja se, että vanhemmat eroavat, on lapsesta yhtä järkyttävä ajatus, kuin että hän itse "eroaisi" esim. sisaruksestaan tai vanhemmastaan. Ero lisää arvaamattomuutta ja turvaamattomuutta lapsen maailmaan. Lapsi käsittää omat perhesiteensä pysyvinä, niin kuin muutoin ei voisi ollakaan. Vaikka vanhemmat vannovat rakastavansa lastaan enemmän kuin mitään, niin lapsi saattaa jopa alitajuisesti pelätä, että mitä jos minut erotetaan perheestä. Tai joku muu seuraavaksi. On shokki tajuta, että se, minkä luuli olevan pysyvää kuin kallio, ei sitä ollutkaan. Tilastollisesti erolapset pärjäävät monilla elämän osa-alueilla huonommin, toki tilastot ovat vaan tilastoja.

Tämä ei tietenkään päde tilanteissa joissa vanhempien välit pahasti riitaiset ja tulehtuneet, mutta nyt ei ollutkaan siitä kyse.

Kyllä ne lapset saavat kylmässä liitossa eläviltä vanhemmiltaan vääränlaisen kuvan parisuhteista, rakkaudesta ja läheisyydestä, vaikka vanhemmat tulisivat keskenään toimeenkin. Läheisyys ja rakkaus näkyy monissa arjen tilanteissa lukemattomilla erilaisilla tavoilla - ei ainoastaan makuuhuoneen puolella. Miten katsot puolisoasi, minkälaisilla sanoilla kutsut häntä, miten suukottelette ja minkälaisissa tilanteissa, millainen keskinäinen kemianne on, miten hän kehuu sinua ja sinä häntä, miten osoitatte kiitosta, arvostusta, ihailua, välillänne olevaa vetovoimaa, jne.

Itse olen kylmässä liitossa eläneiden vanhempien lapsi, ja vasta nelikymppisenä olen alkanut tajuamaan, mistä rakkaussuhteessa oikeastaan on kysymys. Tähän astiset suhteet ovat aina toimineet hyvin ja ristiriidat on saatu sovittua aikuismaisesti, mutta lämpö, vetovoima ja halu ovat loistaneet poissaolollaan. Tilanteesta on kärsinyt kumpikin osapuoli. Eihän se toki maailmanloppu ole, mutta olisin takuulla elänyt onnellisemman elämän, jos vanhempani olisivat vain reippaasti eronneet heti liiton kylmetessä, ja etsineet itselleen sopivammat puolisot. He olisivat ihan varmasti osanneet sopia asiansa ja riitansa yhtä aikuismaisesti siinäkin tilanteessa, kun ilman eroakin osasivat. 

Älkää heittäkö elämäänne hukkaan ja kituko huonoissa liitoissanne muka lasten takia.

Ei minulla ja miehellänikään ole ollut romantiikkaa kymmeneen vuoteen. Olemme siitä huolimatta toistemme parhaat kaverit ja pystymme kasvattamaan lapsemme aikuisiksi myös sekä lapsiamme että toisiamme kunnioittaen. Minulle ei kuulu se, mitä mieheni touhuaa työhuoneessa tietokoneellaan eikä miehelleni kuulu minun oma aikani. En löydä yhtään järkevää syytä erota kun kummallakaan ei ole vetoa rakastajiin tai rakastajattariin. Onneksi hyvällä mielikuvituksellakin pärjää aika pitkälle yksin ;)

P.S. Kiitos sille palstan mammalle, joka kertoi roll-on dödöpullon uusiokäyttövinkin ja sille mammalle, joka kertoi kuinka sähköhammasharjan sileällä päällä voi hoitaa pikku kolotuksia ;)

Vierailija kirjoitti:

Eikä seksiäkään ole lainkaan?

Miksi haluat antaa lapsille käsityksen että parisuhde on kitkuttelua ja sitkuttelua? lapset ovat syy erota, ei  pysyä toimimattomassa liitossa.

Sä olet vaan pelkuri. Uhrautumisessa ei ole oikeasti mitään jaloa, siinä pilaa vaan oman elämänsä.

Jos suhde muuten on hyvä, niin miksi erota? Sama on edessä uudessakin suhteessa aikanaan: seksi vähenee.

Siispä käytä omaa kättä tai hommaa sivuhoito.

Problem solved.

Tutkittu, että huonokin liitto lasten kannalta parempi kuin avioero, esim. näkyy parempana pärjäämisenä elämässä.

Avioero myös vie usein lastenkin uskon rakkauteen ja sen kestävyyteen.

Pitääkö lasten takia sinnitellä yhdessä hautaan saakka, jottei heiltä mene usko rakkauteen?

Meillä jokaisella on vain yksi elämä ja sekin helvetin lyhyt, hyvää peliaikaa on keski-ikäisellä enää hyvin vähän. Miksi pitäisi kituuttaa "lasten takia" avioliitossa josta on parisuhde loppunut? Kuten edellä on moni sanonut, ei se lapsillekaan ole kivaa katsella kuinka säilöt katkeruutta sisällesi ja mietit kuinka päivät ja vuodet parasta elämää lipuu pois eikä niitä koskaan saa takaisin.

Avioero huono lapsille pääsääntöisesti kirjoitti:

Tutkittu, että huonokin liitto lasten kannalta parempi kuin avioero, esim. näkyy parempana pärjäämisenä elämässä.

Avioero myös vie usein lastenkin uskon rakkauteen ja sen kestävyyteen.

Miten huono liitto on lapsille hyvä? Ja miten määritellään "parempi pärjääminen elämässä"? Löytävät rakkauden helpommin eivätkä eroa kuten ei vanhemmatkaan, mutta ovat onnellisia avioliitossaan vaikka vanhempansa eivät olleet?