Työttömyydestä...
Minä kyselen sellasta siaa kun minä ja mieheni olemme asuneet täällä vuoden ja kuusi kuukautta ja sen ajan mies on käyttänyt kielen opiskeluun. Asuttiin hänen kotimaassaan ennen sitä. Hän jo taitaa kieltä jokinverran ja hän on miellyttävän näkönen, pitkä, komea, hyväkäytöksinen, jonkinverran koulutettukin, kunnollinen mies. Mutta hän ei saa, ei sitten millään töitä! Me ollaan lähetetty hakemuksia pakkaus ja siivoushommiin etupäässä ja olen itsekkin soittanut paikkoihin mutta aina aikovat ottaa uudestaan yhteyttä mutta mitään ei kuulu. Haastattelutkin ovat hyvin nihkeitä ja minulla on jo paha olla asian takia. Minusta tuntuu että tämä vaikuttaa meidän keskeisiin väleihinkin jo, tämä ainainen rahapula. Olen yrittänyt kaikkeni, minusta välillä tuntuu että hän ei tarpeeksi tsemppaa. Hän ei osaa puhua tarpeeksi omasta puolestaan. Minä taas olen aina saanut työpaikkani puhumalla, olen ns. myynyt itseni työhaastattelussa. Ei täällä mitään anneta ilmaiseksi, sitten hänelle ei iltatyö kuulema kelpaa eikä ravintola työ tule kuuloonkaan (hän inhoo alkoholia, meluavia ihmisiä ja tupakanasavua) vaan hän haluaa olla kotona iltasin ja sekin minua risoo. Tietty minäkin niin haluan mutta onko meillä vaihtoehtoja?
Miten te pärjäsitte nämä ajat? Miten miehenne sai töitä? Hänellä ei ole ketään sellasta joka voi auttaa, siis suhteillakaan hän ei pääse mihinkään.
Kommentit (17)
ajasta mies on ollut vakituisessa työssä n.3 vuotta. Hän ei saa muuta kun pätkä töitä. Aina myös yritetään että jos yötyöt kelpaisivat. Niitä hän on nyt joskus sitten tehnytkin. Hyvä kielitaito tietenkin on aina eduksi. Kyllä se miehesi vielä itsenäistyy, kun oppii miten täällä hommat hoidetaan. Meillä siihen opetteluun meni tollaset 10 vuotta, tosi positiivista, vai mitä? Kyllä kaikki ajan kanssa helpottuu. Aluksi tietenkin tuntuu ettei mitään muuta tee kun auttaa sitä miestä vaan hänen asioiden hoitamisessa, mutta älä suostu ihan kaikkea valmiiksi tekemään. Tekemällä oppii niin kuin sanotaan. Kaikkea hyvää teille kummallekkin ja onnea työnhakuun. Meillä taas myös työnhaku päällä.
Lähipiirini kokemuksiin nojaten sanoisin, että toiset niin avoimesti opettelevat kieltä ja sinnikkäästi etsivät kunnes löytävät. Kurssien kautta saattaa onnistua, kun saa jalan oven väliin. Toisilla on tuo että antavat helposti vaimon hoitaa kaikki ja tukeutuvat koko ajan vaimoon ja ikävä kyllä 3 vuotta vierestä katottuani voin vain todeta että ei vaikuta asenteelta jolla kotiudutaan. Itse olin aina joka paikkaan viemässä ja tulkkina toimimassa kun ukko pyysi. Vaikka vaadin ryhdistäytymään, niin ei auttanut, oli kuin olisin ollut miehen yksinhuoltaja.
.. eli koko sen ajan, mitä on Suomessa asunut, on ollut töitä. Itse hän on hankkinut työnsä tutustumalla omanmaalaisiin ihmisiin ja heidän kautta saanut työtä. Suomeakaan ei alussa osannut juuri lainkaan... Hän ei ole kyllä turhan nirso eli juuri sieltä ravintola-alalta on työt löytynyt. En tiedä, miten suomalaiselta työnantajalta ulkomaalainen voisi työtä saada, ehkä auttaisi, jos olisi jotain työkokemusta Suomesta ja sitä saadakseen ei voi olla liian nirso. Toimii kyllä mielestäni myös suomalaisille, itsekin olen tehnyt kaikenmaailman hanttihommia ja harjoitteluja nälkäpalkalla ennen kuin pääsin oman alan työhön kiinni ja edes niihin haastatteluihin.
Ei minun mieskään kyllä suhteilla töitä saanut, eikä hänellekkään ravintolahommat kelvaneet, mutta käytimme siinä sitten mielikuvitusta ja alettiin kyseleen jokapaikasta mistä vaan voi.
Lujille otti ennenkuin eka työpaikka löytyi ja oltiin aika epätoivoisia myös. Hän pääsi sitten viimein ekaan työpaikaan ja kun työkokemusta tuli, sitten sai muualtakin töitä.
Minäkin soittelin töitten perään hänen puolestaan mutta eipä siitäkään juuri apua ollut. Mutta jossain vaiheessa hän aikoo jatkaa kyllä opiskelua.
Mutta kyllä se siitä, älkää antako periksi! Pääkaupunki seudulla töitä on paremmin kuin muualla.
silla hanelle on aina toita loytynyt. Tyottomana ei ole tarvinnut olla koskaan. Paakaupunkiseudulla taitaa siis olla hiukan helpompaa tyollistya kuin muualla. Kannattaa rohkeasti lahetella hakemuksia ja vieda cv vaikka ns. tyovoimanvuokraus firmoihin. Helsingissa hyva tyollistaja ulkomaalaisille on helsingin kaupungin tyoivoimapalvelu (meniko oikein? ). Nama on tosin eripituisia sijaisuuksia helsingin kaupungin kohteissa: kouluissa, paivakodeissa jne. Mieheni sai sita kautta jalkansa oven rakoon ja aika nopeasti hanelle tarjottiin vakituista tyopaikka. Siivoustyota myos loytyy aina, siksi ihmettelenkin ettei joku ole onnistunut saamaan edes siivoustyota...
Ap:lle ehdottaisin etta jata tyonhaku miehesi tehtavaksi, kylla sen verran pitaa itsekin pystya..voi olla etta moni tyonantaja ajattelee etta mikas mies se tuo on kun ei itse osaa edes tyota hakea.. Ei minunkaan mieheni suomea kovin hyvin osannut kun ekaa tyopaikkaa haki, mutta sitkeasti vaan selitti kapulakielellaan ja paikka irtosi.
Talla hetkella emme tosin asu suomessa joten ihan viime aikojen tilannetta en toki osaa sanoa, mutta tsemppia vaan, eika kannata heti lannistua. Jos 20 tyonantajaa lyo oven nenan edesta kiinni niin 2I:nen voikin jo miehesi palkata.
Miehelleni kyllä ovat ravintola-alan työt ihan oman alan töitä eli samoissa hommissa oli kotimaassaankin ;) eli siksikin on hyvin ' kelvannut' , siivoamaan ei varmaankaa saisi.
myös maahanmuuttajamiehen! Sairaanhoitajaksi, terkkariksi, fysioterapeutiksi, lastenhoitajaksi, perushoitajaksi (siis lähihoitajaksi) jne.
On sen verran kova työvoimapula, jo nyt ja lähitulevaisuudessa, että rasismia ei ole varaa kohta ilmetä ainakaan työhönottajissa.
Bussikuskeistakin on pula, samoin putki- ja rakennusmiehistä... eli koulun penkille! Ilman ammattikoulutusta ei suomalainenkaan tahdo työllistyä.
Kiitos vastauksista kaikille! Toi koulutus asia on tärkeä ja miestäni kiinnostaakin terveydenhoito ala, kiitos vaan hyvästä vinkistä!
Mutta pitää vielä sanoo että minua ottaa tämä köyhyys varsinkin päähän, ennen minä pärjäsin pienellä palkalla yksinkin ihan hyvin mutta nyt on asiat muuttuneet kun meitä on kaksi. Minä tiedän että hän rakastaa minua ja on hyvä mies periaatteessa, ei juokse kaupungilla kavereiden kanssa ja osallistuu kotitöihin. Mutta en jaksa tätä ainasta köyhyyttä ja jos hän menee opiskelemaankin niin eihän sillä päivärahallakaan elä?! Mutta täytyy myöntää että minussa itsessänikin on varmaan vikaa, olen ollut naimisissa jo kaksi vuotta mutta kukaan työkavereistanikaan ei sitä tiedä. Minä haluun esittää sinkkua ja en oikeesti kyllä ole edes läheinen kenekään työkaverin kanssa jotka on minusta jotenkin ulkomaalais vastaisia. Minä en varmaan edes ansaitsis niin hyvää miestä kuin mikä minulla on, hän on hyvänäköinen (minä tavallisen näkönen) ja koulutetumpi ja muutenkin sivistyneempi kuin minä. Mitä mieltä te olette?
Ei nuo asiat tee sinusta huonoa vaimoa. Jos et yleensäkään puhu töissä henk. koht. asioita , ei naimiiin menoakaan tarvitse kertoa. Mutta suosittelen silti kertomaan, on helpompi elää... :)
Niin, ja toki olisi hyvä, että molemmat (mies ja vaimo) hankkisivat rahaa perheeseen ja toki on raskasta elättää perhettään ihan yksin.
Lähihoitajakoulutuksesta:
Tiedän, että lähihoitajakoulutuksia alkaa työvoimapoliittisena (eli saa siis KELAlta isompaa päivärahaa, about 550E/kk). Niitä kannattaa kysellä. Ovat myös jonkin verran lyhempiä, kuin " tavalliset" koulutukset, parisen vuotta kestävät. Tavallinen koulu on kolme vuotta.
Lähihoitaja voi olla töissä sairaaloissa, lääkärin vastaanotolla, ambulanssissa, päiväkodeissa, vanhusten palvelutaloissa, vanhainkodeissa, kotihoidossa, mielenterveystoimistoissa, psykiatrisissa sairaaloissa, kehitysvammapalveluissa jne. Sain tiedot googlettamalla " Lähihoitaja" .
Eli voi olla ihan miehinenkin ammatti, varsinkin tuo ambulanssi- ja psykiatrinen sairaalatyö. Ja miksei muutkin.
Lähihoitaja (tai muu hoitaja) työllistyy helposti, ja palkka alkaa juosta sitten :)
Myöhemmin voi sitten jatkaa vaikka ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaksi, kätilöksi jne.
saada hänelle töitä lehdenjakajana? Yötyötä kyllä,ja palkkakaan
ei päätä huimaa, n. 700-1000e/kk, mutta parempi silti kuin ei
mitään.Ainakin minun ex-mieheni ja monet maahanmuuttaja
tuttavani ovat saaneet työpaikan hesarien jakajana, kunhan
ovat hiukan ymmärtäneet kieltä.
Monet työnantajat eivät pidä siitä että vaimot hoitelevat työnhaun
miehen puolesta, kannattaa todellakin antaa miehen hoitaa se asia
itse ja auttaa vaan jos on ihan pakko.
kiitos teille molemmille vastauksista. Hän on kysellyt lahdenjakajan hommia, mutta niissä pitäs olla kuulema auto. Tällä alueella ei ole avoimia paikkoja. Mutta hän on nimeomaan kylläkin kiinnostunut lastenhoitajan taikka vanhustenhoito alasta. Se 550¿ on aika vähän rahaa,minun pitää muutenkin aina ruinata häneltä ja selittää ettei mun rahat todellakaan riitä. Ei hän kyllä pidä niitä epämiehekkäinä ammatteina, hän on silleen aika empaattinen tyyppi ja sopiikin varmasti sellaselle ihmisläheiselle alalle. Kyllä minä viihdyn työkavereiden kanssa vaikka välit ovat hyvin " ammatilliset" mutta en kyllä voi oikeen mennä heille läväyttään että " muuten menin tässä pari vuottta sitten naimisiin yhden ulkomaalaisen kanssa" nehän lentäs peffalleen ja ihmettelis. Haluisin kyllä kertoo mutta nyt tässä vaiheessa se on vaikeaa vaikka kyllä he tietää että olin puoli vuotta ulkomailla ja epäilivätkin että syy oli mies, jonka jyrkästi sitten kielsin..heh.
Yleensä ihmiset eivät järkyty niin paljoa ko. asioista, mitä luulet. Voihan se olla, että työkaverisi jopa tietävät, mutteivat sano mitään.
Jos tällaista asiaa salaa liian kauan, alkaa itsestään tuntumaan, että ei voi millään kertoa, he varmaan pyörtyisivät jne. Mutta ei ihmisiä oikeasti niin paljoa " kiinnosta" toisten asiat, että niistä jotain " reagtioita" saisivat. Mutta itsehän päätät, mitä teet.
Tulin uteliaaksi: Miksi tunnet itsesi sinkuksi, jos kuitenkin olet naimisissa? Onko avioliittonne " lumeliito" ?
550e/kk on tietysti pieni raha, mutta " suuri" verrattuina normaaliin opintorahaan, joka on kai jotain 200-300 väliltä per kk. Ja työvoimakoulutus on lyhyempikin.
Mutta ainahan on mahdollista opiskella oppisopimuksella, eli etsiä oppisopimustyöpaikka esim. päiväkodista, ja about kerran viikossa käy koulussa. Koulupäiviltä työnantaja ei maksa palkkaa, vaan siihen saa jotain korvausta Kelalata, mutta muilta päiviltä työnantaja maksaa normaalia palkkaa (tai harjoittelijan palkkaa). Lähihoitajan palkka näkyy olevan n. 1600 -1700e/kk.
Lähihoitajan (lastenhoitajan) ja perhepäivähoitajan ammatteihin voi opiskella oppisopimuksella, ammattikorkeakouluammatteihin (sairaanhoitaja jne.) ei voi.
Työnantaja saa työttömän palkkaamisesta oppisopimukseen vielä jotain " lisärahoja" Kelalta.
Oppisopimuksesta ja työvoimakouluksesta kannattaa kysyä työvoimatoimistosta.
Oppisopimuksesta lisätietoa http://www.oppisopimus.net
Tuosta työvoimapoliittisesta koulutuksesta vain haluan jotain sanoa. Minä itse olen juuri lopettamassa kahdeksan kuukauden pituista työvoimapoliittista koulutusta. Täytyy sanoa, että minä olen tästä tykännyt. Ainakin meidän kurssilla oli erittäin vapaata. Vaikka etukäteen sanottiin, että sitten täytyy istua kurssilla 9-16, niin teoriajaksolla sain erittäin hyvin hoidettua asiani ilman minkäänlaista stressiä. Tarkoittaa siis sitä, että tuo aika ei ollut ihan niin tiukka kuin alussa puhuttiin. Silti 80% luennoista oli asiallisia ja niistä sai juuri sen tiedon, mitä kurssilla pitikin oppia.
Teorian jälkeen on ollut kolmen kuukauden harjoittelujakso ja tämäkin on ollut kyllä sen väärtti. Jos olisin luonteeltani ahkerampi (tosin joskus epäilen itselläni jonkin asteen ADHD:ta eli keskittyminen on minulla heikko), olisin saanut tästä vieläkin paremmin kaiken irti.
Ehkä tuo 550 euroa tuntuu vähältä, mutta on se enemmän kuin ei mitään. Kun on ollut rahasta tiukkaa, niin jopa 2 euroa voi tuntua taivaalliselta. Rahan tuloa ei saa estää, jos sitä jostain suunnasta vain on saatavilla:)
Hyvä puoli myös kurssissa on, että se antaa elämään rytmiä ja säännöllisyyttä. Jos ei ole lapsia, niin silloin ainakin jotain kannattaa tehdä. Sitä paitsi noiden kurssien kautta saattaa jopa työllistyäkin.
Jos Suomessa ei näytä töitä löytyvän, niin kannattaa pohtia ulkomaille muuttoa. Minulle se ainakin on yksi vaihtoehto ja suunnittelen lähtöä koko ajan ja kovasti.
kiitos sinulle linkistä ja ohjeista! tosi hyvä tietää.
Ei meidän liitto ole lume mutta minusta tuntuu että alkujaankin menin rakkauden huumassa liian nopeesti naimisiiin ja olen oikeesti sinkku sielultani, ja minä tykkäsin yksinelämisestä ihan oikeesti enempi! kerran sanoinkin sen miehelleni ja hän sai kauheet hepulit ja järkyttyi. Mutta minua ärsyttää sellanenkin kun pitää aina ottaa toinenkin huomioon esim.lomia suunnitellessa. Minä haluun olla mökillä ja hän haluu taas jotain muuta jne. hän on muuten työttömyydestä huolimatta ja edellä mainitusita seikoista huolimatta tosi hyvä mies ja kaikki mun kaveritkin tykkää hänestä tosi paljon mutta minua pelottaa että ei tästä mitään tule. Haluaisin kuitenkin että me onnistuttais jokatapauksessa.
Kelan nettisivuilta saa hyvin tietoa opintorahasta, asumistuesta jne. Korkeakouluopiskelijan opintoraha on 259 e/kk. Tästä lähtee pois vielä verot. Opintoraha ammattikoulussa tms on jonkin verran vähemmän. Asumislisään tai yleiseen asumistukeen vaikuttavat myös puolison tulot (+monet muut asiat). Opiskelija saa tienata noin 500 euroa/kk ja silti voi nostaa " täyttä" opintorahaa. Opintotuki-käsite sisältää opintorahan, asumislisän ja opnitolainan.
Minä siis haluan kysellä teiltä että miten teidän miehenne sai töitä ja kuinka kauan työttömyys kesti? Minua sekin risoo että hän tukeutuu joka asiassa minuun, jos hän menee haastatteluun niin pian soi puhelin ja hän valittaa että ei osaa sinne taikka hän kysyy että millonka me muutimme Suomeen tms. Hän on aina niin avuton! Sillon kun muutimme tänne, neuvoin hänelle missä työvoimatoimisto on ja sinne hän osas heti mennä ja hoitaa asiansa. Kielikin alkaa jo sujuun, mutta joskus tuntuu että hän ei tule ikinä saamaan mitään töitä. Auttakaa, neuvoja pliis!!!