Lue keskustelun säännöt.
Lapsen kaveri teki oharit
21.03.2018 |
Tokaluokkalainen ujo poikani oli vihdoin rohkaissut mielensä ja uskaltautunut kutsumaan rinnasluokkalaisen kaverinsa meille koulun jälkeen kylään. Olivat puhuneet tästä kyläilystä koko alkuviikon ja eilen vielä poikani tuuletteli että myös kaverin äiti oli antanut luvan vierailulle ja sovittiin, että teen pojille jotain ruokaa. Heidän piti tavata koulun jälkeen aulassa ja lähteä siitä yhtä matkaa meille, mutta kaveri ei ilmestynytkään paikalle. Aikansa odoteltuaan poika tuli kotiin ja soitti kaverilleen, joka olikin ilmoittamatta mennyt kotiinsa ja sanoi, että ei jaksakaan tulla. Ei tullut ilmoittamaan sovittuun paikkaan että mieli on muuttunut, eikä myöskään laittanut vaikkapa viestiä.
Nyt poika itkee huoneessaan pettyneenä ja petettynä. Tilanne ei olisi tämän näköinen jos poika ei olisi muutenkin niin ujo ja herkkä, ja jos hänellä olisi edes muutama kaveri enemmän. Mutta ei. Tuon ikäisen maailmassa tämä tuntuu iskulta vyön alle ja omakin sydän särkyy tätä pienen mielipahaa seuratessa.
Ja kun ei tunnu olevan mitään, millä minä voisin tämän korjata. Tekisi mieli naulata se ohari-olli äitineen seinään.
Kommentit (32)
Välillä noita tulee. Ei siinä oikein mikään auta kuin lohduttaa. Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on. Lähdet nyt ihan liikaa mukaan poikasi elämään.
Tuota kutsutaan elämäksi.
Paista lettuja? Sillä itsehän parhaiten lapsesi tunnet mistä hän ilahtuu.
Harrastaako lapsi jotakin?
JOs tää nyt ei oo provo niin oikeesti niin käske lapsesi kasvattaa pallit. Jos lasta itkettää, että joku ei päässyt tulemaan teille niin voi voi katsotaan jonain muuna päivävänä. Jos lapsesi itkee tollasesta asiasta niin hanki sille hoitoa ja mieti mikä meni vikaan...
Kuten aimmat kommentitkin antavat ymmärtää, näin se monesti menee ja se on elämää. Ei toki hyvien tapojen mukaista.
Nyt vaan uutta yritystä kehiin saman tien, jotta pettymys unohtuu. Kaverille voi varmastikin sanoa, että tulisitko vaikkapa huomenna ja kertoa, että harmitti, kun oli odottanut tätä päivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna sen poikasi opetella nyt niitä sosiaalisia taitoja. Älä suurentele asioita, paisuttele jotain kaverin käyntiä tms.
Mun kuopuksella on yksi kaveri jonka äiti elää ärhäkkänä koko ajan sitä lapsensa elämää. Ja se on oikeesti tosi rasittavaa. Koko ajan pitäisi olla srtvimässä jotain ihan vieraiden lasten kärhämiä ja säätämässä. Ja säätämässä.
Ei ne lapset aina osaa. Älä nyt herrna tähden opeta lapsellesi tuollaista maailmanloppu-asennetta!
Aikansa odoteltuaan poika tuli kotiin ja soitti kaverilleen...?
Tokaluokkailaisella ei ole puhelinta, jolla voi pitää yhteyttä kavereihin?! Tämä asia pitäisi heti korjata sillä puhelin on osa sosiaalistensuhteiden solmimista, joka yhdistää lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi ikävästi tehty. En ihan nyt samaistu edellisten ”noh, voivoi.”
Kannattaa lohduttaa, tehdä jotain mukavaa yhdessä ja puhua lapsen kanssa.
Olen tosi pahoillani poikasi puolesta ja toivon, että saisit vain asiallisia vastauksia.
Itse olen kolmatta vuotta vääntänyt samaa asiaa 9v tytön kaveriasioissa. Ohareita tehdään ja vaikeaa on ja ajoittain kovin yksinäistä. Omakin on ajoittain vaikea ja tehnyt muiden silmissä tylsiä asioita. (Ettei kukaan luule, että katson omaa hellantelttua vaaleanpunaisten lasien läpi).
Ujoille ja herkille noita sattuu varmaan enemmän, mutta niitä osuu kyllä suositummillekin lapsille toisinaan.
Aluksi me luokan äidit yritimme opettaa kimpassa lapsillemme "ketään ei jätetä yksin" -sääntöä koulupäivien jälkeen, mutta kolmatta vuotta mennään samalla porukalla ja joku on aina yksin tahtomattaan. Muita ei kiinnosta kuin se, että itselle riittää kaveri. Opettaja on yrittänyt puuttua myös, mutta joskus homma ei vaan toimi.
Nyt olen oppinut, että jos otan yhteyttä (kohteliaasti ja syyttelemättä) oharin tms tehneen lapsen vanhempaan, omaa lasta pidetäänkin vain kantelupukkina ja minua hankalana vanhempana.
Enimmäkseen siis näin. Kaverisuhteisiin ei voi pakottaa ja se on harmi niille, joille suhteiden solmiminen on vaikeampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leikkimälläkö olette opetelleet pettymysten tunteiden käsittelyä? Tämä on sitä elävää oppimateriaalia, jota ei kannata hittaa menemällä mukaan lapsen pettymykseen. Puhutte asian läpi, että tällä kertaa meni näin ja uusia kertoja tulee kyllä. Menette vaikka pulkkamäkeen jos et muuta keksi.
No meillä ramppaa poika ja pojan kavereita ristiin rastiin. Ekaluokkalaiset eivät enää välttämättä edes sovi keskenään tai me vanhemmat näitä kyläilyjä etukäteen. Saattaa vain ovikello soida ja kaveri olla oven takana. Itse koitan aina laittaa viestiä ja tarkastaa sopiiko, että oma lapsi menee kylään. Monesti nimittäin on käynyt niin, että ollaan pian oltu lähdössä koko perheen voimin uimaan tai omalla lapsella alkamassa treenit, kun kaveri ovella. Ja toinen meistä vanhemmista tekee vuorotöitä; saattaa olla lähdössä yövuoroon tmv.
Sosiaalisia suhteita on pojalla niin paljon meillä, että saattaa aamulla miettiä menevänsä illalla kylään kaverille, mutta sitten tosiaan muuttaakin mieltään. Ei vain jaksakaan. Ja kun näitä kavereita pörrää puolin ja toisin melkein päivittäin, niin ei tuo iso numero ole ollut kenellekään.
Ymmärrän, että on iso surku pojalle tämä, että kaveri teki oharit. Mutta nyt vaan pitää selvittää miksi näin kävi. Kokiko kaveri pojan liian innokkaana? Onko tällainen tyyppi, että hänellä kaverihulina on sellaista, että välillä tarvitsee taukoa? Ilmoittaahan toki olisi voinut etukäteen. Voihan se olla, että tätä toistakin jotenkin jännitti mennä eka kertaa uuden kaverin tykö.
Oletko toiselle äidille laittanut viestiä tai soittanut, että kyseessä tosiaan ujo poika, jolle jo kaverin pyytäminen oli iso kynnys ja siksi tämä nyt tuntuu niin kurjalta.
Lapset vasta opettelee näitä juttuja. On se aikuisillakin vielä monesti vaikeaa ilmoittaa, että ei halua/pääsekään sovittuun juttuun, mutta silti on tapana ilmoittaa.
Pojalla on paha mieli ja saa ollakin. Mutta mennyt on mennyttä. Koittakaa sopia uusi kyläreissu. Kyläileekö tämä oma poikasi koskaan muiden luona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen tosi pahoillani poikasi puolesta ja toivon, että saisit vain asiallisia vastauksia.
Itse olen kolmatta vuotta vääntänyt samaa asiaa 9v tytön kaveriasioissa. Ohareita tehdään ja vaikeaa on ja ajoittain kovin yksinäistä. Omakin on ajoittain vaikea ja tehnyt muiden silmissä tylsiä asioita. (Ettei kukaan luule, että katson omaa hellantelttua vaaleanpunaisten lasien läpi).
Ujoille ja herkille noita sattuu varmaan enemmän, mutta niitä osuu kyllä suositummillekin lapsille toisinaan.
Aluksi me luokan äidit yritimme opettaa kimpassa lapsillemme "ketään ei jätetä yksin" -sääntöä koulupäivien jälkeen, mutta kolmatta vuotta mennään samalla porukalla ja joku on aina yksin tahtomattaan. Muita ei kiinnosta kuin se, että itselle riittää kaveri. Opettaja on yrittänyt puuttua myös, mutta joskus homma ei vaan toimi.
Nyt olen oppinut, että jos otan yhteyttä (kohteliaasti ja syyttelemättä) oharin tms tehneen lapsen vanhempaan, omaa lasta pidetäänkin vain kantelupukkina ja minua hankalana vanhempana.
Enimmäkseen siis näin. Kaverisuhteisiin ei voi pakottaa ja se on harmi niille, joille suhteiden solmiminen on vaikeampaa.
Hei nyt kys oikeesti!
Ap ei ole saanut epäasiallisia vastauksia vaan vastauksia joissa kerrotaan miten asiat on.
Vierailija kirjoitti:
No meillä ramppaa poika ja pojan kavereita ristiin rastiin. Ekaluokkalaiset eivät enää välttämättä edes sovi keskenään tai me vanhemmat näitä kyläilyjä etukäteen. Saattaa vain ovikello soida ja kaveri olla oven takana. Itse koitan aina laittaa viestiä ja tarkastaa sopiiko, että oma lapsi menee kylään. Monesti nimittäin on käynyt niin, että ollaan pian oltu lähdössä koko perheen voimin uimaan tai omalla lapsella alkamassa treenit, kun kaveri ovella. Ja toinen meistä vanhemmista tekee vuorotöitä; saattaa olla lähdössä yövuoroon tmv.
Sosiaalisia suhteita on pojalla niin paljon meillä, että saattaa aamulla miettiä menevänsä illalla kylään kaverille, mutta sitten tosiaan muuttaakin mieltään. Ei vain jaksakaan. Ja kun näitä kavereita pörrää puolin ja toisin melkein päivittäin, niin ei tuo iso numero ole ollut kenellekään.
Ymmärrän, että on iso surku pojalle tämä, että kaveri teki oharit. Mutta nyt vaan pitää selvittää miksi näin kävi. Kokiko kaveri pojan liian innokkaana? Onko tällainen tyyppi, että hänellä kaverihulina on sellaista, että välillä tarvitsee taukoa? Ilmoittaahan toki olisi voinut etukäteen. Voihan se olla, että tätä toistakin jotenkin jännitti mennä eka kertaa uuden kaverin tykö.
Oletko toiselle äidille laittanut viestiä tai soittanut, että kyseessä tosiaan ujo poika, jolle jo kaverin pyytäminen oli iso kynnys ja siksi tämä nyt tuntuu niin kurjalta.
Lapset vasta opettelee näitä juttuja. On se aikuisillakin vielä monesti vaikeaa ilmoittaa, että ei halua/pääsekään sovittuun juttuun, mutta silti on tapana ilmoittaa.
Pojalla on paha mieli ja saa ollakin. Mutta mennyt on mennyttä. Koittakaa sopia uusi kyläreissu. Kyläileekö tämä oma poikasi koskaan muiden luona?
Ylianalysoimalla helikopteriäiti saa sen ”Ujon ja herkän” poikansa vain umpisolmuun.
Shit happens. ”Ymmärrän joo että tuntuj mäntiltä, mutta katsotaan sitten jokin toinen kerta” ja siinä se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä tilanne, AP, mutta unohtuu pojaltasi pian. Ymmärrän hyvin sydänsurusi pojan puolesta, mutta älä suurentele tapahtunutta liikaa. Rohkaise poikaa uusiin tapaamisiin, ehkäpä onnistuu paremmin. Varoisin liikaa tarjoamasta pojalle noita täälläkin tarjottuja "elämä on"- viisauksia. Pienet tokaluokkalaiset eivät ole niin karaistuneita kuin aikuiset, vaikka pettymyksiltä ei voikaan ketään varjella. Aikuinen voi niitä lapsen surun tuntemuksia kuitenkin loiventaa sopivilla sanoilla ja teoilla.
Vierailija kirjoitti:
Tosi ikävästi tehty. En ihan nyt samaistu edellisten ”noh, voivoi.”
Kannattaa lohduttaa, tehdä jotain mukavaa yhdessä ja puhua lapsen kanssa.
Ei se lapsen itsetunto kehity koko ajan lässyttämällä, paapomalla ja dramatisoimalla lapsen kokemuksia.
Meillä lapsen itsetunto kehittyi joukkuelajin kautta, mutta ei se muutos yhdessä yössä tapahtunut vaan se vaati ohjaajilta ja meiltä vanhemmilta tavallista enemmän ponnistelua. Nyt ujo, arka ja hitaasti lämpeävä lapsi on varsin sanavalmis.
Mun lapselle on tehty ohareita siten, että oltiinkin mieluummin jonkun toisen kanssa. Sanoin, että parempi olla sopimatta kyseisen lapsen kanssa mitään, kun aina päättyy pahaan mieleen.
Yksi tuttu kertoi että hänen esikoisen luokallaan on tyttö, jonka isä vahtii joka päivä koulun jälkeen, mihin ne luokan tytöt menee ja kuka on kenenkin kanssa. Ilmestyi tutun ovelle räyhäämään, että tutun lapsi ja bestiksensä eivät olleet ottaneet lasta mukaan. Mistään sellaisesta ei ollut ikinä sovittu, tytöt pelästyivät kovin.
Älkää herran tähden menkö noin täysillä niihin kuvioihin mukaan!
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne, AP, mutta unohtuu pojaltasi pian. Ymmärrän hyvin sydänsurusi pojan puolesta, mutta älä suurentele tapahtunutta liikaa. Rohkaise poikaa uusiin tapaamisiin, ehkäpä onnistuu paremmin. Varoisin liikaa tarjoamasta pojalle noita täälläkin tarjottuja "elämä on"- viisauksia. Pienet tokaluokkalaiset eivät ole niin karaistuneita kuin aikuiset, vaikka pettymyksiltä ei voikaan ketään varjella. Aikuinen voi niitä lapsen surun tuntemuksia kuitenkin loiventaa sopivilla sanoilla ja teoilla.
Vaikka totesin elämä on en todellakaan tarkoittanut, että ap tätä lähtisi lapseensa soveltamaan :D Vaan käyttää niitä sanoja ja tapoja jotka toimii siihen omaan lapseen.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne, AP, mutta unohtuu pojaltasi pian. Ymmärrän hyvin sydänsurusi pojan puolesta, mutta älä suurentele tapahtunutta liikaa. Rohkaise poikaa uusiin tapaamisiin, ehkäpä onnistuu paremmin. Varoisin liikaa tarjoamasta pojalle noita täälläkin tarjottuja "elämä on"- viisauksia. Pienet tokaluokkalaiset eivät ole niin karaistuneita kuin aikuiset, vaikka pettymyksiltä ei voikaan ketään varjella. Aikuinen voi niitä lapsen surun tuntemuksia kuitenkin loiventaa sopivilla sanoilla ja teoilla.
Elämä on kommentti olikin tarkoitettu aloittajalle joka ottaa asian raskaammin kuin lapsi.
Hieman nyt kohtuutta.