Miksi jotkut perustelee ilkeyttään elämänkokemuksillaan?

Vierailija kirjoitti:

Paskat, se on vain tekosyy. Jos luonne on ilkeä, niin ei sitä muuta hyvät eikä huonot kokemukset elämässä. Mulla on ollut rankka elämä verrattain ja oon tasapuolisesti kaikille mukava, ei musta mitään ilkeää ihmistä ole tullut vaikka oonkin saanut kärsiä.

Mutta kun rehellisyys ja ilkeys on lähestulkoon toistensa vastakohdat.

Voi olla rehellinen olematta ilkeä. Mutta joskus se rehellisyys satuttaa silti vaikka se olis kuorrutettu vaaleenpunasella pumpulilla. Se on sitä elämää.

Vierailija kirjoitti:

ManInGrave kirjoitti:

Joillekin ihmisille jää elämänkokemuksesta jokin tapa tms. luonteepiirre, jolle he eivät voi mitään.  Se voi olla esim suojautumismeknismi.

Rehellisyyttä on jos huomaa itsessä tällaisen piirteen ja kertoo siitä, jopa pyytää apua tai anteeksi. Ei ilkeä ihminen niistä puhu.

 

Avaisitko lisää, en ymmärtänyt yhtään mihin viittaat tuolla "ei ilkeä ihminen niistä puhu"? Siis puhu mistä "niistä"? Elämänkokemuksista? 

Ilkeä ihminen ei tunnista eikä myönnä itsessään tälläisiä piirteitä joita elämänkokemukset ovat aikaansaaneet.

Ärsyttääkö sua enemmän se että jotkut ihmiset on ilkeitä vai se että toisilla ihmisillä on enemmän elämänkokemusta kun sulla?

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ne joilla on elämänkokemusta ja jotka on selvinny vaikeista asioista niin on avarakatseisia ja muut huomioon ottavia. Mutta sitten kun vanhoja haavoja ruetaan repiin auki niin reaktio saattaa vaikuttaa aika dramaattiselta. Ei se oo ilkeyttä.

Enpä tiedä ovatko yleensä, vai onko se myytti.

Miksi toiset tulevat kurjista kokemuksista hyviksi ja toiset pahoiksi? Geenit? Vai onko hyväksi tullut saanut hyviä esimerkkejä jollain tavalla, vaikka perhe ollut surkea?

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ne joilla on elämänkokemusta ja jotka on selvinny vaikeista asioista niin on avarakatseisia ja muut huomioon ottavia. Mutta sitten kun vanhoja haavoja ruetaan repiin auki niin reaktio saattaa vaikuttaa aika dramaattiselta. Ei se oo ilkeyttä.

Tunnistan mieheni tästä. Mutta jos hän "räjähtelee" niin osaa pyytää myös anteeksi. Ja minua tai lapsia tai muitakaan ihmisiä ei lyö tai ole muutenkaan väkivaltainen.

Jotkut vähän ns leuskivat elämänkokemuksillaan, vertailevat esim miten paljon rankempaa ollut kuin sinulla jne.

Vain hänen näkökulmansa on sit se ainoa oikea totuus ja muissa ihmisissä vika. Ja joillakin hirveä pakkomielle saada puhua itsestään ja elämästään, etenkin huonoista kokemuksista(huomion takia?)

Ikäväähä se on jos jollain paska elämä mut miksi sitä pitää hieroo toisten naamoille?

Ihan kuin odottaisi pelastajaa tms kun ei muusta osaa puhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ne joilla on elämänkokemusta ja jotka on selvinny vaikeista asioista niin on avarakatseisia ja muut huomioon ottavia. Mutta sitten kun vanhoja haavoja ruetaan repiin auki niin reaktio saattaa vaikuttaa aika dramaattiselta. Ei se oo ilkeyttä.

Enpä tiedä ovatko yleensä, vai onko se myytti.

Miksi toiset tulevat kurjista kokemuksista hyviksi ja toiset pahoiksi? Geenit? Vai onko hyväksi tullut saanut hyviä esimerkkejä jollain tavalla, vaikka perhe ollut surkea?

Tähän on vähän vaikea vastata kun en tiedä mitä sä pidät ilkeytenä. Jos rehellisyys on ilkeyttä sun mielestä niin se ongelma on sussa. Ja ihminen joka satuttaa toisia tarkoituksella on ilkeä. Ja tämä kuvasi niitä jotka ovat päässeet yli ja saaneet käsiteltyä niitä vaikeita asioita ja sitä kautta saanut käännettyä ne voimavaraksi lopulta. Ne jotka uivat niissä vaikeuksissa eivätkä ole päässeet yli voivat ollakkin pahoja, hulluja ja ilkeitä.

Heille sharing is caring jollakin nyrjähtäneellä tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vähän ns leuskivat elämänkokemuksillaan, vertailevat esim miten paljon rankempaa ollut kuin sinulla jne.

Vain hänen näkökulmansa on sit se ainoa oikea totuus ja muissa ihmisissä vika. Ja joillakin hirveä pakkomielle saada puhua itsestään ja elämästään, etenkin huonoista kokemuksista(huomion takia?)

Ikäväähä se on jos jollain paska elämä mut miksi sitä pitää hieroo toisten naamoille?

Ihan kuin odottaisi pelastajaa tms kun ei muusta osaa puhua.

Joku saattaa ihan oikeasti kaivatakkin pelastajaa. Miten sulle oikein on niin kova paikka kun toiset kertovat huonoista kokemuksistaan. Sen tunteen viel ymmärrän kun tuntuu että toisen onni on iteltä pois mutta onko nyt niin että toisen epäonnikin on iteltä pois?

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ne joilla on elämänkokemusta ja jotka on selvinny vaikeista asioista niin on avarakatseisia ja muut huomioon ottavia. Mutta sitten kun vanhoja haavoja ruetaan repiin auki niin reaktio saattaa vaikuttaa aika dramaattiselta. Ei se oo ilkeyttä.

Minä olen aina ajatellut elämänkokemuksella sitä että on oppinutkin jotain niistä kokemuksista. Se että jokin haava tai arpi jää käsittelemättä ei kuulosta siltä. Koska kyllähän meillä kaikilla silloin jonkinlaista elämänkokemusta on jos puhutaan vain elämisestä eikä silloin sanaa elämänkokemus tarvittaisi. Minunkin äitini vetosi elämänkokemukseen kun paasasi siitä miten minun pitäisi elää ja hän tietää paremmin jne. Silti oli väärässä aika monessakin asiassa ja menneisyytensä sokaisema.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi, että ei tarvitse ottaa vastuuta omista teoistaan =Tekosyy. Monella muullakin on ollut hirveä elämä, mutta silti he haluavat jakaa hyvää ympärilleen.

Eihän se ole oma teko, jos muut ovat olleet minulle ilkeitä, ja aiheuttaneet sillä itselleni pahan olon, joka purkautuu toisiin. Ei pidä olla niin herkkä ja ottaa kaikesta itseensä, sanoisin aloittajalle.

Se on oma teko kun antaa purkautua oman pahan olonsa muihin. Kierre jatkuu niin kauan kun joku päättää, että nyt loppui, käännän tämän pahan oloni hyvään ihan niiden paskiaisten kiusallakin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ne joilla on elämänkokemusta ja jotka on selvinny vaikeista asioista niin on avarakatseisia ja muut huomioon ottavia. Mutta sitten kun vanhoja haavoja ruetaan repiin auki niin reaktio saattaa vaikuttaa aika dramaattiselta. Ei se oo ilkeyttä.

Enpä tiedä ovatko yleensä, vai onko se myytti.

Miksi toiset tulevat kurjista kokemuksista hyviksi ja toiset pahoiksi? Geenit? Vai onko hyväksi tullut saanut hyviä esimerkkejä jollain tavalla, vaikka perhe ollut surkea?

Tähän on vähän vaikea vastata kun en tiedä mitä sä pidät ilkeytenä. Jos rehellisyys on ilkeyttä sun mielestä niin se ongelma on sussa. Ja ihminen joka satuttaa toisia tarkoituksella on ilkeä. Ja tämä kuvasi niitä jotka ovat päässeet yli ja saaneet käsiteltyä niitä vaikeita asioita ja sitä kautta saanut käännettyä ne voimavaraksi lopulta. Ne jotka uivat niissä vaikeuksissa eivätkä ole päässeet yli voivat ollakkin pahoja, hulluja ja ilkeitä.

Varmasti on muita ongelmia taustalla kuin rehellisyys 🤔 mutta voihan se liiallinen avautuminen säikyttää ja etäännyttää.. ihmisii on moneen junaan, kaikki ei kestä kaikkea eikä pidäkään. Voihan joku herkempi pitää ilkeytenä sitä että toinen puhuu ja puhuu eikä ota huomioon sitä herkyyttä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi, että ei tarvitse ottaa vastuuta omista teoistaan =Tekosyy. Monella muullakin on ollut hirveä elämä, mutta silti he haluavat jakaa hyvää ympärilleen.

Eihän se ole oma teko, jos muut ovat olleet minulle ilkeitä, ja aiheuttaneet sillä itselleni pahan olon, joka purkautuu toisiin. Ei pidä olla niin herkkä ja ottaa kaikesta itseensä, sanoisin aloittajalle.

Se on oma teko kun antaa purkautua oman pahan olonsa muihin. Kierre jatkuu niin kauan kun joku päättää, että nyt loppui, käännän tämän pahan oloni hyvään ihan niiden paskiaisten kiusallakin!

Miten niin kierre jatkuu niin kauan, kuin sä ulisija-uhriutuja saat mun vihaa niskaasi? Jos sua on sitten kohdeltu niin hlvetinmoisella rakkaudella, niin ymmärrä nyt prkele, että mua ei ole. Äläkä tuomitse mun vihaani ja itke heti, jos sulle siitä, kun loukkaat ymmärtämättömänä mua sanotaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vähän ns leuskivat elämänkokemuksillaan, vertailevat esim miten paljon rankempaa ollut kuin sinulla jne.

Vain hänen näkökulmansa on sit se ainoa oikea totuus ja muissa ihmisissä vika. Ja joillakin hirveä pakkomielle saada puhua itsestään ja elämästään, etenkin huonoista kokemuksista(huomion takia?)

Ikäväähä se on jos jollain paska elämä mut miksi sitä pitää hieroo toisten naamoille?

Ihan kuin odottaisi pelastajaa tms kun ei muusta osaa puhua.

Joku saattaa ihan oikeasti kaivatakkin pelastajaa. Miten sulle oikein on niin kova paikka kun toiset kertovat huonoista kokemuksistaan. Sen tunteen viel ymmärrän kun tuntuu että toisen onni on iteltä pois mutta onko nyt niin että toisen epäonnikin on iteltä pois?

Onko sinusta kiva kuunnella monta vuotta suht säännöllisesti tuntikausia sitä miten paska elämä ollu, ikinään etene puheissaan vaan jummaa menneissä. etenkin niissä huonoissa kokemuksissa. Apua ei suostu ottamaan/hakemaan vaan jankkaa ja vänkkää joka asiassa vastaan. Joudut ajallisesti niin paljon uhraamaan tämän "reppanan" kuunteluun että harkitset itse terapeutille menoa kun toisen ongelmat ei enää tunnu menevän korvasta sisään ja toisesta ulos :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vähän ns leuskivat elämänkokemuksillaan, vertailevat esim miten paljon rankempaa ollut kuin sinulla jne.

Vain hänen näkökulmansa on sit se ainoa oikea totuus ja muissa ihmisissä vika. Ja joillakin hirveä pakkomielle saada puhua itsestään ja elämästään, etenkin huonoista kokemuksista(huomion takia?)

Ikäväähä se on jos jollain paska elämä mut miksi sitä pitää hieroo toisten naamoille?

Ihan kuin odottaisi pelastajaa tms kun ei muusta osaa puhua.

Joku saattaa ihan oikeasti kaivatakkin pelastajaa. Miten sulle oikein on niin kova paikka kun toiset kertovat huonoista kokemuksistaan. Sen tunteen viel ymmärrän kun tuntuu että toisen onni on iteltä pois mutta onko nyt niin että toisen epäonnikin on iteltä pois?

Onko sinusta kiva kuunnella monta vuotta suht säännöllisesti tuntikausia sitä miten paska elämä ollu, ikinään etene puheissaan vaan jummaa menneissä. etenkin niissä huonoissa kokemuksissa. Apua ei suostu ottamaan/hakemaan vaan jankkaa ja vänkkää joka asiassa vastaan. Joudut ajallisesti niin paljon uhraamaan tämän "reppanan" kuunteluun että harkitset itse terapeutille menoa kun toisen ongelmat ei enää tunnu menevän korvasta sisään ja toisesta ulos :(

Ihan itsepä sen kuuntelun valitset. Älä ole uhri.

Paskiaista ei elämä jalosta. Hyvä ihminen taas ei muutu paskiaiseksi millään.

Meitä on kovin monenlaisia, eri tasoisia taapertajia, eikä kukaan välty ikävyyksiltä.

En jaksa kiusata itseäni ääliöillä, jätän ne huomiotta.

Vierailija kirjoitti:

Paskiaista ei elämä jalosta. Hyvä ihminen taas ei muutu paskiaiseksi millään.

Meitä on kovin monenlaisia, eri tasoisia taapertajia, eikä kukaan välty ikävyyksiltä.

En jaksa kiusata itseäni ääliöillä, jätän ne huomiotta.

Eli ovatko paskiaiset ja hyvät ihmiset syntyneet sellaisiksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sanon vain niin kuin asiat OVAT." Niinpä niin. Hänellähän se objektiivinen asian tila on tiedossaan. Näkökulmia on tietysti vain yksi. Ja hänellähän se lupa on laukoa totuutensa vaikka päin naamaa.

Oletetaan, että jossain tilanteessa tällä totuuden torvella olisi "totuus" halussaan. Oikeuttaisiko sekään töykeyteen?

No mutta mielummin päin naamaa kun seläntakana totuutta muunnellen. REHELLISYYS MAAN PERII.

No joo, jos pitäis valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta :D.

Vaihtoehto A) Tyyppi keuhkoaa sulle päin naamaa "totuuttaan" eli tulkintaa siitä, miten sä olet toiminut väärin

Vaihtoehto B) Tyyppi kertoo henkilöille X ja Z, miten sä olet toiminut väärin ja spekuloi itse syitä erittelemättä mikä on omaa oletusta ja mikä on oikeasti tapahtunutta.

Kummallakaan toimintatavalla ei ole mitään tekemistä rehellisyyden kanssa. Rehellinen voi olla vain suhteessa omiin tekemisiinsä. Suoraselkäisempää toimintaa on A-vaihtoehto. Ongelmallista siinä on kuitenkin se, että tyyppi ajattelee tietävänsä ja tuntevansa sun motiivit. Lisäksi hän ajattelee olevansa sinun yläpuolellasi voidessaan vuodattaa sen sulle ilman keskustelua ja halua ymmärtää sua. Rakentavaa tuollainen ei ole.

Joo. Tunnen paljonkin ihmisiä, jotka ovat negatiivisia muita ja muiden kokemuksia kohtaan. Just tämä että kerron jostakin asiasta ja rohkenen jopa esittää mielesipiteeni. Vastataan: no joo, mutta minä .... no joo, mutta ethän sinä ....no joo, eihän tuo nyt .... no joo, sinun elämänkokemuksellasi .... no joo, ethän sinä edes ole sotaa nähnyt ... jne jne

Siis miinusmerkkistä sataa niskaan. Tiettyjen ihmisten seurassa pitäisi nähtävästi pitää päänsä kiinni, vaikka he vaivautuisivat kysymään mielipidettäni. Tämä on vaikeaa, koska tykkään keskustella. Sitten kun saa taas tuon nega-vähättelyn ja puolittaisen halveksumisen ja ilkeilyn, saattaa kestää puoli päivää että saan taas itseni takaisin, koska kuvittelin että keskustelemme. Olen herkkä ihminen ja vaistoan ihmisistä paljon kaikenlaista.

Ihan pelkkää negatiivisuutta ja ilkeyttä. Oma äitini on esimerkki tästä. Minulle kateellinen vaikka ei edes tiedä minusta enää juuri mitään. Kotoa muutosta on todella vuosikymmeniä. Varomattomuuttani menin paljastamaan itsestäni jotain ja hänhän ui ihon alle, alkoi vittuilla ja kiusata. Aivan vain saadakseen itselleen omaa ohjelmaa ja vetääkseen taas ne samat johtopäätökset, että olen just tasan sama kuin 5-vuotiaana tai ehkä 15-vuotiaana. Menin siis tyhmyyttäni avaamaan hänelle oven elämääni, koska kuvittelin että voitaisiin keskustella kuin aikuinen aikuiselle. Kissanvillat! Peli vain koveni ja pelkäsin jo hänen soittojaan. Lopulta teki yhden ratkaisevan virheen ja loukkaantumiseni oli niin suuri, etten ole suostunut hänen puheluihinsa enää vastaamaan.

Tylysti tehty minulta, mutta olen aiempina vuosikymmeninä joutunut muutaman ystävyssuhteen katkaisemaan siksi että en saanutkaan enää olla itseni, vaan minun olisikin pitänyt miellyttää jotain muuta, olla samaa mieltä ja ottaa arvosteluja vastaan siitä, että en ymmärrrä tai tiedä mitään, koska he vain tietävät ja minä en mitenkään voi tietää sitä, minkä he tietävät. Homma meni melkein vainoamiseksi ja sen todisteluksi, että olen väärässä.

Ilkeily on todella veemäistä. Syyllistyn siihen itsekin, kun hermoja venytetään tarpeeksi. Osaan kyllä pyytää anteeksi ja olen kuitenkin aina ollut hyväntahtoinen ihminen, joka ilmeisesti näkyy minusta hyvin. Siksi ilkeiden tyyppien on kiva tulla vähän rojauttamaan alas minun hyvää oloani. En helposti näytä hermostumistani ja pahaa tuultani.

Olen kärsinyt paljon elämässäni yhtä ja toista, mutta en vielä ole katkeroitunut.