Ovatko lapset projekti?
Ovatko lapset projekti? Kertokaa lasten tekemistä miettivälle.
Ensin on löydettävä mies, raskaannuttava, kärsittävä raskaus, kärsittävä synnytyksen tuskat, kärsittävä synnytyksen jättämät vauriot, siedettävä yövalvomiset, kipeät nännit, oksennukset, eritteet, haalittava rahaa kaikenlaiseen, harrastuksiin ja lomiin, rajattava menemisiään, käytävä neuvolassa, psykologilla, lääkärillä, hyväksyttävä etääntyvä parisuhde ja seksin puute, kirjoiteltava Wilmaan, otettava vastaan teini-iän kiukut ja niin edespäin.
Ovatko lapset tekemisen arvoisia? Oikeasti? Kun tuntuu, että monille lapset ovat jonkinlainen projekti, joka on saanut alkunsa biologisesta pakosta. Itse projekti vaikuttaa enemmän sietämättömältä työltä kuin varsinaiselta onnen huumalta. Siksi lapsiperheissä erot ovatkin arkipäivää. Kun lapset lähtevät kotoa, monet vaikuttavat helpottuneilta. Projekti tuli loppuun.
Kannattaako? Voiko lapsia saada ja lapset kasvattaa myös niin, ettei elämä tunnu jatkuvalta selviytymistaistelulta ja että itsellekin ja itsensä kehittämiseen ja parisuhteen vaalimiseen on aikaa?
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Ai onko pakko käydä psykologilla?
Ei ole pakko, mutta hyvin monet käyvät. Paljon rankemmistakin oireista kärsittää, sillä aivan käsittämätön osa lapsista on psykiatrisen hoidon piirissä.
Lapsi on perheenjäsen, mutta tuskin kovin moni jälkiviisaana enää niitä lapsia uudestaan hankkisi. Kyllä lapseton elämä on niin paljon parempaa.
Osittain kyllä, nimittäin niinä raskaimpina aikoina, joina vanhemmuus punnitaan. Täytyy pitää mielessä päämäärä!
Minulle raskainta aikaa on ollut koliikkivauvan ekat kolme kuukautta valvomisineen. Uhma ja murrosikä eivät ole olleet yhtä vaikeita, mutta tarkkana on saanut olla, ettei ole ote päässyt herpaantumaan.