Lue keskustelun säännöt.
Luulin aina, että rakastin jotakuta
InfernalLove
17.03.2018 |
Osho
"Yleinen harhaluulo, jota kannat mukanasi on, että rakastit aina jotakuta.
Tämä on yksi merkityksellisimmistä asioista liittyen kaikkiin ihmisiin; heidän rakkautensa on aina johonkuhun toiseen. Se on osoitettu -- ja sillä hetkellä kun osoitat rakkautesi, tuhoat sen.
On kuin sanoisit; "Hengitän ainoastaan sinulle... ja kun et ole läsnä, miten voin hengittää?"
Rakkauden tulisi olla kuin hengitys; sen tulisi olla vain yksi ominaisuutesi -- missä tahansa olet, kenen kanssa tahansa, tai vaikka olisit yksin, rakkaus jatkaa ylitsevuotamistaan sinussa.
Siinä ei ole kyse jonkun rakastamisesta, on kyse rakkautena olemisesta.
Ihmiset ovat turhautuneita kokemuksiinsa rakkaudesta, ei sen takia, että rakkaudessa olisi jotain vikaa.
He kutistavat rakkauden niin pieneen tilaan, että rakkauden valtameri ei voi säilyä siinä.
Et voi kahlita valtamerta, se ei ole pieni puro. Rakkaus on koko olemuksesi; rakkaus on jumaluutesi.
Pitäisi ajatella ennemminkin; "Olenko rakastava vai en?". Kysymys rakkauden kohteesta ei nouse esiin.
Vaimosi kanssa rakastat vaimoasi; lastesi kanssa rakastat lapsiasi; työntekijöittesi kanssa rakastat työntekijöitäsi; ystäviesi kanssa rakastat ystäviäsi; puiden kanssa rakastat puita; valtameren kanssa rakastat valtamerta.
Sinä olet rakkaus! Rakkaus ei ole riippuvainen kohteesta vaan se on subjektiivisuutesi säteilyä, se on sielusi säteilyä; ja mitä laajempi säteily, sitä suurempi on sielusi. Sitä kantavammat ovat rakkautesi siivet, sitä suurempi on olemuksesi taivas.
Anand Tosha, olet elänyt kaikille ihmisille yleisen harhaluulon vallassa ja nyt kysyt "Osaanko rakastaa sinua?".
Taas sama harhakäsitys. Kysy vain "Voinko tulla rakkaudeksi?". Minun läsnäollessani sinun ei tarvitse ajatella rakastavasi minua; muuten et ole päässyt eroon tavanomaisista harhaluuloistasi. Sinun tulee oppia vain olemaan rakastava.
Tietenkin rakkautesi ulottuu minuunkin; se ulottuu myös muihin. Se tulee olemaan tuntemus, joka ympäröi sinut, leviten joka paikkaan. Ja jos niin monet ihmiset yksinkertaisesti lähettävät rakkauttaan, lauluaan, hurmiotaan, koko paikasta tulee temppeli. Ei ole toista tapaa rakentaa temppeliä.
Silloin koko alue täyttyy uudenlaisella energialla, eikä kukaan ole tappiolla. Sillä päälle sataa niin monen ihmisen rakkaus; jokaisen ihmisen päälle, sataa niin monen ihmisen rakkaus!
Päästä irti harhaluulosta. Ja sen harhaluulon vuoksi sinussa herää toinen kysymys:
"... vai onko elämä tuonut minut siihen pisteeseen missä rakkaudessa ei enää ole onnellisuutta?".
Elämä ei ole muuta kuin mahdollisuus rakkaudelle kukkia. Jos olet elossa, niin mahdollisuus on olemassa aivan viimeiseen henkäykseen asti! Olet saattanut menettää tilaisuuden koko elämäsi; kuitenkin viimeinen henkäys, viimeinen hetki maan päällä, jos voit silloin olla rakkaus, et ole menettänyt mitään.... Koska yksi ainut rakkauden hetki, vastaa rakkauden koko ikuisuutta."
Kiitos Osho! <3
Kommentit (6)
Universaalieakkaus on ihan ok, mutta ihminen kaipaa ja tarvitsee rakkautta joka kohdistuu häneen itseensä hänenä itsenä. En tarvitse muilta miehiltä rakastavaa kohtelua, tarvitsen mieheltäni rakkautta, joka kohdistuu vain minuun naisena ja elämänkumppanina. Haluan, ja tarvitsen mieheni rakkautta, joka rakastaa minua siksi että olen minä. Minä olen rakastunut aikoinaan mieheeni juuri miehenä ja hänen persoonaansa, luonteeseensa, ja kaikkeen hänessä, Hän kuten me kaikki ihmiset, olemme uniikkeja. Tuohon uniikkuuteen rakastutaan. Emme ole universaalia massaa jossakin rakkauden meressä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^^
Siinä vaiheessa kun ihminen löytää itsensä, sen kuolemattoman itsensä, se on suurin löytö mitä ihminen voi tehdä.
Ihan kuka tahansa, vaikka olis millanen historia, voi löytää itsensä ja tulla rakkaudeksi. Jonka jälkeen se oma rakkaus heijastuu takaisin omaan itseensä, niin yksinkertaista se on loppujenlopuksi.
Vierailija kirjoitti:
Eipä kyllä inspiroi yhtään Oshon psykedeelien sekoittamat rakkaushoureet. Tuo on jopa loukkaavaa sellaista henkilöä kohtaan, joka ei ole kokenut koskaan rakkautta.
Se, että tulee _täydesti_ rakastetuksi ihmisenä, kokonaan, on niin valaistuttava kokemus, että tuollainen hetkellisellä ja kaikkia rakastavalla mukarakkaudella voi pyyhkäistä takamuksensa. Tuo ei ole lohdullista, se on irvokasta hippeilyä.
Kaikkea muuta, kun hetkellistä mukarakkautta.
Mitäs sellaisen ihmisen sit tulis tehdä, kuka ei oo koskaan kokenut rakkautta? Jos vaikka on ulkonäöllisesti ja muodoltaan "luotaantyöntävä"? Onko tälläisen ihmisen sit surullisena odoteltava, että joku sattuisi häntä rakastamaan??
Tulemme kaikki tänne maan päälle samasta tuntemattomasta alkulähteestä. Elämään ja rakkauden kokemiseen ON OLTAVA , jokin muukin ratkaisu, kun ulkopuolelta ja toisista ihmisistä tulevan rakkauden ja hyväksynnän kokemus. Koska me olemme jotain muuta, kun ruumiimme ja mielemme.
Minä ainakin pystyn kokemaan rakkautta ollessani töissä, ollessani missä vaan. Pystyn rakastamaan kaikkia ihmisiä ehdoitta, koska tiedän, että heidän "pahuutensa" tai syntinsä eivät johdu pahuudesta, vaan tiedostamattomuudesta. He eivät elä tietoisina, koska tietoinen ihminen ei voi tehdä väärin.
Voi kuulostaa ehkä diipiltä, mutta halusin vain avata ihmisten näkökulmia elämään.
Vierailija kirjoitti:
Universaalieakkaus on ihan ok, mutta ihminen kaipaa ja tarvitsee rakkautta joka kohdistuu häneen itseensä hänenä itsenä.
Ei ihminen sitä suinkaan _tarvitse_. Voi toki kaivata hyväksyntää muilta, jos sitä sattuu joltain ihmiseltä saamaan, ja hyvältähän se aina tuntuu. Mutta hyvin ohut onni on, jos onnellisuus ja rakkauden kokeminen tulee ulkoapäin.
Tosiasiassa ihmiset haluavat olla haluttuja, kun puhutaan, että kaivataan itseensä kohdistuvaa rakkautta.
Koska eihän tässä maailmassa kenelläkään ole velvollisuus rakastaa tai hyväksyä sinua. Miksi pitäisi? Jos olet koko ikäsi ollut todella poikkeava ulkonäöltäsi, tai sairastut pahasti elämäsi jossain vaiheessa, vaikka jo hyvin nuorena ja menetät ulkonäkösi, niin voi olla, että kukaan ei sinuun rakastu, etkä tule saamaan paljoakaan hyväksyntää ulkopuoleltasi.
Pointti on se, että kuka tahansa voi kokea rakkautta ihan koko ajan, kun ymmärtää sen, että vain itse kykenee täyttämään itsensä jollakin, mikä tekee autuaaksi, jollakin mikä on vain Sinun. Tällöin alat jakamaan onnellisuuttasi ympäristöösi ja rikastutat itseäsi koko ajan, koska kaikki mitä teet, teet sen rakkaudella. Tartutat onnelisuuttasi muihinkin. Ilosi vain kasvaa ja kasvaa... annat, etkä koskaan vaadi mitään takaisin keneltäkään, koska se itse antaminen rikastuttaa sisimpääsi.
Lisättäköön vielä se, että koska olemassaolomme on tehty ilosta ja rakkaudesta. Ei onnellisuudelle ole mitään syytä, koska me kaikki olemme pohjimmiltamme puhdasta iloa ja onnea, ei sille ole mitään syytä !
Ainoastaan onnettomuuden tunteille on aina joku syy.
Siksi sanonkin, että mikä tahansa on ollutkaan ihmisen tausta ja historia, niin kuka tahansa voi löytää tiensä tähän onneen ja autuuteen, kunhan lähtee vain tutustumaan Itseensä. Ei voi löytää elämästä muuta suurempaa, kuin itsensä ja alkaa nauttia omasta olemassaolostaan, suloisesta todellisuudesta.
Toivottavasti edes joku ymmärtää syvällisemmän pointin!
Eipä kyllä inspiroi yhtään Oshon psykedeelien sekoittamat rakkaushoureet. Tuo on jopa loukkaavaa sellaista henkilöä kohtaan, joka ei ole kokenut koskaan rakkautta.
Se, että tulee _täydesti_ rakastetuksi ihmisenä, kokonaan, on niin valaistuttava kokemus, että tuollainen hetkellisellä ja kaikkia rakastavalla mukarakkaudella voi pyyhkäistä takamuksensa. Tuo ei ole lohdullista, se on irvokasta hippeilyä.