Muita alzheimeria sairastavan läheisiä?

Pelkään, että äidilläni on alkavana, kun usein sekoittaa minut ja siskoni. Kutsuu siis joskus minua siskoni nimellä ja päinvastoin.

Alzheimerhan on siitä vittumainen, että sen aiheuttamat muutokset aivoissa voivat alkaa tyyliin kymmenen vuotta, ennen kuin sairautta on mitään perusteita diagnosoida. Omalla vanhemmallani oli pari vuotta ennen alustavaa diagnoosia lieviä juttuja, joiden vuoksi hakeutui muistitestiin tk:hon. Siellä tulokset olivat ok. Sanottiin, ettei mitään hätää. Vuosi tämän jälkeen tuli vahva epäily ja diagnoosiinkin epäily kirjattiin, mutta käskettiin seurata tilannetta vuosi (ihan hullua!). Sitten vasta noin 1,5 vuoden jälkeen useiden kyselyiden myötä pääsi uusiin tutkimuksiin ja tästä meni vielä muutama kuukausi, että sai varsinaiset alzhrimer-lääkkeet.

Neuvoni on, että jos yhtään epäilee, täytyy tutkimuksia ja hoitoa vaatia aggressiivisesti. Menee vaikka yksityiselle sitten. Lääkitys ei mitenkään paranna sairautta, mutta jos se aloitetaan tarpeeksi ajoissa, se voi hidastaa etenemistä ja ylläpitää toimintakykyä kauemmin.

Ap

Rankka sairaus. Isälleni puhkesi tosin vasta siinä 75 vuoden iässä, ja siinä vaiheessa ehkä oli vähän jo osannut varautua, että vanhuuden vaivoja varmaan on jossain kohtaa tulossa. Tuntui silti ihan kauhealle. Siitä seuraa niin pitkä suru. Isäni sairasti yli kymmenen vuotta, joista viimeiset viisi oli täysin autettavassa kunnossa. Oman perhe-elämän vilkkaus auttoi minua. Lapsi oli pieni, kädet täynnä hommaa. Ei ehtinyt jämähtää suruun.

Anoppi sai diagnoosin kolmisen vuotta sitten ja oireita alkoi ilmaantua noin 5 vuotta aiemmin. tk:ssa läpäisi muistitestit eikä päässyt kunnon tutkimuksiin ajoissa :(

Pärjää vielä arjessa jotenkuten puolison kanssa eläessään mutta rankkaa se on apellekin. Syöminen on pahin murhe tällä hetkellä; ei muista syödä, ei ole ruokahalua ja laihtuu jatkuvasti -jo ennestään oli hoikka-

On se kumma, ettei ole mitään parempia diagnosointikeinoja keksitty, kun selvästi tuo terveyskeskuksen muistitesti on riittämätön. Siitä voi päästä läpi, vaikka olisi jo oireita. Kasvonsa polttaneelle voidaan rekonstruoida uusi naama hermotuksineen päivineen, eläimiä kloonataan ja alkioita kasvatetaan keinokohduissa, pysähtynyt sydän saadaan pelastettua, eikä silti edes kunnolla tiedetä, mistä Alzheimer johtuu! Ja tämä asia koskettaa ja satuttaa monia. Ei ole mikään marginaalinen juttu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

On se kumma, ettei ole mitään parempia diagnosointikeinoja keksitty, kun selvästi tuo terveyskeskuksen muistitesti on riittämätön. Siitä voi päästä läpi, vaikka olisi jo oireita. Kasvonsa polttaneelle voidaan rekonstruoida uusi naama hermotuksineen päivineen, eläimiä kloonataan ja alkioita kasvatetaan keinokohduissa, pysähtynyt sydän saadaan pelastettua, eikä silti edes kunnolla tiedetä, mistä Alzheimer johtuu! Ja tämä asia koskettaa ja satuttaa monia. Ei ole mikään marginaalinen juttu.

Ap

Nykyäänhän pelkkää MMSE:tä pidetään riittämättömänä muistisairauksia tutkiessa, kannattaa vaatia ainakin CERAD ja kyllähän omaisia täytyy kuunnella myös. Moni muistisairas skarppaa hoitajan vastaanotolla ja onpa sellaisiakin tullut vastaan että on opeteltu MMSE ulkoa / tai se on korkeasti koulutetulle ihmiselle yksinkertaisesti liian helppo suorittaa.

Tsemppiä :)

Vierailija kirjoitti:

On se kumma, ettei ole mitään parempia diagnosointikeinoja keksitty, kun selvästi tuo terveyskeskuksen muistitesti on riittämätön. Siitä voi päästä läpi, vaikka olisi jo oireita. Kasvonsa polttaneelle voidaan rekonstruoida uusi naama hermotuksineen päivineen, eläimiä kloonataan ja alkioita kasvatetaan keinokohduissa, pysähtynyt sydän saadaan pelastettua, eikä silti edes kunnolla tiedetä, mistä Alzheimer johtuu! Ja tämä asia koskettaa ja satuttaa monia. Ei ole mikään marginaalinen juttu.

Ap

saadaanhan jo sekin selville, että kuka tulee sairastumaan alzheimeriin. Niitä kokeita vain ei tehdä yleisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kumma, ettei ole mitään parempia diagnosointikeinoja keksitty, kun selvästi tuo terveyskeskuksen muistitesti on riittämätön. Siitä voi päästä läpi, vaikka olisi jo oireita. Kasvonsa polttaneelle voidaan rekonstruoida uusi naama hermotuksineen päivineen, eläimiä kloonataan ja alkioita kasvatetaan keinokohduissa, pysähtynyt sydän saadaan pelastettua, eikä silti edes kunnolla tiedetä, mistä Alzheimer johtuu! Ja tämä asia koskettaa ja satuttaa monia. Ei ole mikään marginaalinen juttu.

Ap

saadaanhan jo sekin selville, että kuka tulee sairastumaan alzheimeriin. Niitä kokeita vain ei tehdä yleisesti.

Saadaanko? Mistä lähteestä voisin saada tästä lisätietoa? Kaikissa artikkeleissa, joita itse olen lukenut, on sanottu, että altistavia tekijöitä tunnetaan mutta varsinainen syntymekanismi on arvoitus.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kumma, ettei ole mitään parempia diagnosointikeinoja keksitty, kun selvästi tuo terveyskeskuksen muistitesti on riittämätön. Siitä voi päästä läpi, vaikka olisi jo oireita. Kasvonsa polttaneelle voidaan rekonstruoida uusi naama hermotuksineen päivineen, eläimiä kloonataan ja alkioita kasvatetaan keinokohduissa, pysähtynyt sydän saadaan pelastettua, eikä silti edes kunnolla tiedetä, mistä Alzheimer johtuu! Ja tämä asia koskettaa ja satuttaa monia. Ei ole mikään marginaalinen juttu.

Ap

Nykyäänhän pelkkää MMSE:tä pidetään riittämättömänä muistisairauksia tutkiessa, kannattaa vaatia ainakin CERAD ja kyllähän omaisia täytyy kuunnella myös. Moni muistisairas skarppaa hoitajan vastaanotolla ja onpa sellaisiakin tullut vastaan että on opeteltu MMSE ulkoa / tai se on korkeasti koulutetulle ihmiselle yksinkertaisesti liian helppo suorittaa.

Tsemppiä :)

Itseäni kyllä kiukuttaa se, että miksi tuota MMSE:tä sitten vain tarjotaan, jos siinä tulee huonot pisteet vasta, kun sairaus on jo edennyt. Ja miksi tuon testin tekemisen jälkeen sanotaan ihmiselle, joka on ollut huolissaan muististaan, että kaikki vaikuttaisi olevan ok, jos näin ei välttämättä ole. Oman vanhempani ekan tk-testin jälkeen hänet itse asiassa todella lähetettiin neurologille, koska hän itse sitä kärtti. Neurologin asenne kuitenkin oli ”miksi tulit, ei sinussa vikaa ole” ja lopputulos oli resepti verenohennuslääkkeeseen.

Mistä tavallisen ihmisen pitäisi tietää vaatia jotain CERAD-testiä, kun alan ammattilaiset eivät siihen ohjaa? Tämä testi tehtiin vasta olisiko ollut puoli vuotta tai vuosi MMSE-testin ja neurologin jälkeen, kun vanhempani oli saanut blackout-tyyppisen muistamattomuuskohtauksen työpaikallaan eikä yhtäkkiä osannut käyttää erästä tuttua laitetta siellä. Sen jälkeen mitattiin kaikki arvot, kuvattiin pää, tehtiin testit ja haastattelut. Todettiin afasia ja dementiaoireita ja SILTI sanottiin, että seurataan vielä VUOSI tilannetta. Reilun vuoden jälkeen sitten vasta kunnon lääkitys, ja nyt on tilanne se, ettei vanhempani enää aloita itse keskustelua, vastaa harvasanaisesti eikä ymmärrä mitään monimutkaisia ohjeita ja kysymyksiä. Käy kyllä liikuntaharrastuksessa ja tekee käsitöitä, mutta ei voisi enää asua yksin kotona ilman puolisoa.

Tämä on hirveää! Kiitos kaikille tsempeistä/kokemusten jakamisesta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kumma, ettei ole mitään parempia diagnosointikeinoja keksitty, kun selvästi tuo terveyskeskuksen muistitesti on riittämätön. Siitä voi päästä läpi, vaikka olisi jo oireita. Kasvonsa polttaneelle voidaan rekonstruoida uusi naama hermotuksineen päivineen, eläimiä kloonataan ja alkioita kasvatetaan keinokohduissa, pysähtynyt sydän saadaan pelastettua, eikä silti edes kunnolla tiedetä, mistä Alzheimer johtuu! Ja tämä asia koskettaa ja satuttaa monia. Ei ole mikään marginaalinen juttu.

Ap

Nykyäänhän pelkkää MMSE:tä pidetään riittämättömänä muistisairauksia tutkiessa, kannattaa vaatia ainakin CERAD ja kyllähän omaisia täytyy kuunnella myös. Moni muistisairas skarppaa hoitajan vastaanotolla ja onpa sellaisiakin tullut vastaan että on opeteltu MMSE ulkoa / tai se on korkeasti koulutetulle ihmiselle yksinkertaisesti liian helppo suorittaa.

Tsemppiä :)

Itseäni kyllä kiukuttaa se, että miksi tuota MMSE:tä sitten vain tarjotaan, jos siinä tulee huonot pisteet vasta, kun sairaus on jo edennyt. Ja miksi tuon testin tekemisen jälkeen sanotaan ihmiselle, joka on ollut huolissaan muististaan, että kaikki vaikuttaisi olevan ok, jos näin ei välttämättä ole. Oman vanhempani ekan tk-testin jälkeen hänet itse asiassa todella lähetettiin neurologille, koska hän itse sitä kärtti. Neurologin asenne kuitenkin oli ”miksi tulit, ei sinussa vikaa ole” ja lopputulos oli resepti verenohennuslääkkeeseen.

Mistä tavallisen ihmisen pitäisi tietää vaatia jotain CERAD-testiä, kun alan ammattilaiset eivät siihen ohjaa? Tämä testi tehtiin vasta olisiko ollut puoli vuotta tai vuosi MMSE-testin ja neurologin jälkeen, kun vanhempani oli saanut blackout-tyyppisen muistamattomuuskohtauksen työpaikallaan eikä yhtäkkiä osannut käyttää erästä tuttua laitetta siellä. Sen jälkeen mitattiin kaikki arvot, kuvattiin pää, tehtiin testit ja haastattelut. Todettiin afasia ja dementiaoireita ja SILTI sanottiin, että seurataan vielä VUOSI tilannetta. Reilun vuoden jälkeen sitten vasta kunnon lääkitys, ja nyt on tilanne se, ettei vanhempani enää aloita itse keskustelua, vastaa harvasanaisesti eikä ymmärrä mitään monimutkaisia ohjeita ja kysymyksiä. Käy kyllä liikuntaharrastuksessa ja tekee käsitöitä, mutta ei voisi enää asua yksin kotona ilman puolisoa.

Tämä on hirveää! Kiitos kaikille tsempeistä/kokemusten jakamisesta.

Ap

Olen pahoillani, tuntuu että hänen kohdallaan hoitopolku on mennyt pieleen. Kunnassa, jossa asun on muistihoitajia, jotka kyllä tekevät herkästi tuon Ceradin, kun on todettu, ettei MMSE aina anna edes luotettavia tuloksia (pitäisi tehdä kotiolosuhteissa ilman minkään sairauden akuuttia vaihetta, ei esim. tk:ssa ollenkaan). Lisäksi asiakkaita seurataan ja tavataan herkästi vaikka kyseessä olisikin vasta epäily alkavasta muistisairaudesta.

Vuosi kuulostaa epäinhimillisen pitkältä ajalta ja jos lääkitys olisi aloitettu heti, sillä olisi voinut säilyttää toimintakykyä vielä pitkään.

Tuohon surun käsittelyyn... Itse koin vähän vastaavassa tilanteessa tärkeäksi, että läheisten piirissä asiasta sai puhua ja että suru hyväksyttiin. Yhtä tärkeää oli, että oli myös oma elämä ja työ, jotka pitivät kiireisinä. En usko, että läheisen pitkäaikaisessa sairaudessa olisi mitään lääkettä siihen suruun, siis sellaista, että voisi lakata suremasta. Pitää vain yrittää löytää surulle sopiva paikka ja mittakaava niin, ettei se nielaise kaikkea. Sen kanssa täytyy vain elää. En sano, että olisin itse erityisen hyvin onnistunut - kyllä se tilanne sai katkeruuden ja välillä ihan epätoivonkin pintaan.

Niin. Minkäs sille enää mahtaa. Kyllä sitä itseään syyttää, että miksi ei ollut kärkkäämmin siinä prosessissa mukana. En vain oikein osannut sotkeutua, kun vanhempani tyytyivät siihen vuoden odotteluun. Ajattelin, että se on enemmän muistisairaan vanhempani puolison (eli toisen vanhempani) asia päättää, miten menetellään. Jossain vaiheessa heitin kyllä, että olen valmis auttamaan, jos haluavat yksityiselle.

Sapettaa se, että terveydenhuollon useampi osapuoli kai sitten mokasi, vaikka heihin luotimme. Ensin se muistihoitaja turhine testeineen, sitten neurologi väheksyvine asenteineen ja sitten vielä neurologi sairaalassa, jossa laajemmat kokeet lopulta tehtiin ja jossa käskettiin odottaa vuosi. Mistäs me tiesimme, että he kaikki ovat väärässä? Emme niin mistään! Tutkittiin kyllä pitkään ja hartaasti, mutta silti vain käskettiin odottaa. Ehkä asiaan vaikutti se, että vanhempani oli tuolloin vähän alle 65-vuotias. Nyt kyllä itsestäni tuntuu, että minun olisi pitänyt siihen odotuttamiseen puuttua, mutta... liian myöhäistä, liian myöhäistä. Kuset on jo housuissa.

Edellinen kuset housuissa -viesti siis AP.

Ap

Alzheimer on mielestäni julmin sairaus, joka on olemassa. Äitini sairastui, samoin häntä 20 vuotta vanhempi isäpuoli. 

Äidin muisti heikkeni useamman vuoden ajan. Sanoin hänelle asiasta, hän suuttui ja lopulta uhkasi katkaista välit minuun. En enää uskaltanut sanoa mitään.

Sairastuin vakavasti ja olin menossa katsomaan heitä. Kerroin äidille, koska olen tulossa, mutta hän sekoitti päivät ja kellonajat. Otin tapaamisen jälkeen yhteyttä äidin lääkäriin ja hän ohjasi minut soittamaan muistihoitajalle, joka teki äidille "kaikille" tarkoitetun testin. Isäpuoli kieltäytyi testistä. Muistihoitaja ei olisi huomannut sairautta, jos hän ei olisi tehnyt testiä. Äiti oli fiksu ja sosiaalisesti lahjakas.

Äiti epäili ystäviään ilmoittamisesta, joten kerroin, että minä ilmoitin. Hän kieltäytyi hoidosta. Totesin, että jos hän kieltäytyy, niin minä kieltäydyn vakavan sairauteni hoidosta, ts. "kiristin" äitiä. Hän otti lääkityksen.

Saimme kotipalvelun käymään heidän luonaan, mutta vuodet olivat murheellisia. Heillä mätänivät ruoat kaappiin, lääkärikäynnit unohtuivat jne. He asuivat kaukana ja olin sairauteni aikana niin heikko, että pystyin käymään vain harvoin heidän luonaan. Kotihoito teki hyvää työtä, mutta tilanne oli hankala. 

Äiti ei enää osannut vastata kännykkäänsä, joten en tavoittanut häntä. Hankimme lankapuhelimen heille ja aggessiivisessa vaiheessa oleva isäpuoli irtisanoi sopimuksen eli äidille ei voinut soittaa.

Äiti kertoi, että he muuttavat, mutta minulle ei saa kertoa uutta osoitetta. Hän oli pahoillaan tilanteesta, mutta minua inhonnut isäpuoli oli kieltänyt kertomisen. Tilanne oli piinallinen. 

Äiti meni leikkaukseen ja olisi halunnut poistua sairaalasta. Jouduin pyytämään, että hänet rauhoitetaan, jotta leikkaus onnistuu. Äiti leikattiin ja hänellä oli aivosyöpä. Emme tiedä, kuinka paljon syöpä vaikutti muistiongelmiin.

Äiti oli sairaalassa useamman kuukauden. Isäpuoli oli kiltti ja kävi häntä katsommassa kolme kertaa päivässä. He rakastivat toisiaan. Olin edelleen todella sairas, mutta raahauduin äitiä katsomaan kerran tai pari kertaa viikossa. Kalliita bussi- ja junamatkoja pitkän sairauslomani aikana, mutta halusin käydä hänen luonaan. Olin menossa häntä katsomaan sunnuntaina, mutta hän kuoli lauantaina. En ehtinyt ajoissa sairaalaan.

Onneksi äiti menehtyi, koska hänen elämänsä oli tuskallista ja kärsimystä oli piinallista katsoa. 

Isäpuoli eli vielä muutaman vuoden, lopetti vihaamiseni ja odotti vierailujani. Kävin häntä katsomassa säännöllisesti. Hän nukkui pois muutama kuukausi sitten. 

Alzheimeria tutkitaan koko ajan ja toivon, että keino sairauden ehkäisemiseen tai parempaan hoitoon kehitetään pian. Mikäli sukurasite on taustalla, niin ainoita keinoja viivästyttää sairastumista on terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikunta, tarvittaessa B12-vitamiini sekä alhainen verenpaine ja kolesteroli. 

Toivotan vanhemmillesi ja sinulle hyvää vointia, ap. 

Kyllä odottaisi enemmän neurologilta. Kun ikä ei ole se merkittävä juttu alzheimeriin sairastumisessa. Tosin olen huomannut nuorempina sairastuneiden toimintakyvyn pysyvän kohtuullisena melko pitkään. Ja ei lähdetä minnekään omille retkille.

Vierailija kirjoitti:

Alzheimer on mielestäni julmin sairaus, joka on olemassa. Äitini sairastui, samoin häntä 20 vuotta vanhempi isäpuoli. 

Äidin muisti heikkeni useamman vuoden ajan. Sanoin hänelle asiasta, hän suuttui ja lopulta uhkasi katkaista välit minuun. En enää uskaltanut sanoa mitään.

Sairastuin vakavasti ja olin menossa katsomaan heitä. Kerroin äidille, koska olen tulossa, mutta hän sekoitti päivät ja kellonajat. Otin tapaamisen jälkeen yhteyttä äidin lääkäriin ja hän ohjasi minut soittamaan muistihoitajalle, joka teki äidille "kaikille" tarkoitetun testin. Isäpuoli kieltäytyi testistä. Muistihoitaja ei olisi huomannut sairautta, jos hän ei olisi tehnyt testiä. Äiti oli fiksu ja sosiaalisesti lahjakas.

Äiti epäili ystäviään ilmoittamisesta, joten kerroin, että minä ilmoitin. Hän kieltäytyi hoidosta. Totesin, että jos hän kieltäytyy, niin minä kieltäydyn vakavan sairauteni hoidosta, ts. "kiristin" äitiä. Hän otti lääkityksen.

Saimme kotipalvelun käymään heidän luonaan, mutta vuodet olivat murheellisia. Heillä mätänivät ruoat kaappiin, lääkärikäynnit unohtuivat jne. He asuivat kaukana ja olin sairauteni aikana niin heikko, että pystyin käymään vain harvoin heidän luonaan. Kotihoito teki hyvää työtä, mutta tilanne oli hankala. 

Äiti ei enää osannut vastata kännykkäänsä, joten en tavoittanut häntä. Hankimme lankapuhelimen heille ja aggessiivisessa vaiheessa oleva isäpuoli irtisanoi sopimuksen eli äidille ei voinut soittaa.

Äiti kertoi, että he muuttavat, mutta minulle ei saa kertoa uutta osoitetta. Hän oli pahoillaan tilanteesta, mutta minua inhonnut isäpuoli oli kieltänyt kertomisen. Tilanne oli piinallinen. 

Äiti meni leikkaukseen ja olisi halunnut poistua sairaalasta. Jouduin pyytämään, että hänet rauhoitetaan, jotta leikkaus onnistuu. Äiti leikattiin ja hänellä oli aivosyöpä. Emme tiedä, kuinka paljon syöpä vaikutti muistiongelmiin.

Äiti oli sairaalassa useamman kuukauden. Isäpuoli oli kiltti ja kävi häntä katsommassa kolme kertaa päivässä. He rakastivat toisiaan. Olin edelleen todella sairas, mutta raahauduin äitiä katsomaan kerran tai pari kertaa viikossa. Kalliita bussi- ja junamatkoja pitkän sairauslomani aikana, mutta halusin käydä hänen luonaan. Olin menossa häntä katsomaan sunnuntaina, mutta hän kuoli lauantaina. En ehtinyt ajoissa sairaalaan.

Onneksi äiti menehtyi, koska hänen elämänsä oli tuskallista ja kärsimystä oli piinallista katsoa. 

Isäpuoli eli vielä muutaman vuoden, lopetti vihaamiseni ja odotti vierailujani. Kävin häntä katsomassa säännöllisesti. Hän nukkui pois muutama kuukausi sitten. 

Alzheimeria tutkitaan koko ajan ja toivon, että keino sairauden ehkäisemiseen tai parempaan hoitoon kehitetään pian. Mikäli sukurasite on taustalla, niin ainoita keinoja viivästyttää sairastumista on terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikunta, tarvittaessa B12-vitamiini sekä alhainen verenpaine ja kolesteroli. 

Toivotan vanhemmillesi ja sinulle hyvää vointia, ap. 

Äitisi oli kovin kielteinen tutkimuksiin ja hoitoon ja lähes kaikkeen muuhunkin. Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alzheimer on mielestäni julmin sairaus, joka on olemassa. Äitini sairastui, samoin häntä 20 vuotta vanhempi isäpuoli. 

Äidin muisti heikkeni useamman vuoden ajan. Sanoin hänelle asiasta, hän suuttui ja lopulta uhkasi katkaista välit minuun. En enää uskaltanut sanoa mitään.

Sairastuin vakavasti ja olin menossa katsomaan heitä. Kerroin äidille, koska olen tulossa, mutta hän sekoitti päivät ja kellonajat. Otin tapaamisen jälkeen yhteyttä äidin lääkäriin ja hän ohjasi minut soittamaan muistihoitajalle, joka teki äidille "kaikille" tarkoitetun testin. Isäpuoli kieltäytyi testistä. Muistihoitaja ei olisi huomannut sairautta, jos hän ei olisi tehnyt testiä. Äiti oli fiksu ja sosiaalisesti lahjakas.

Äiti epäili ystäviään ilmoittamisesta, joten kerroin, että minä ilmoitin. Hän kieltäytyi hoidosta. Totesin, että jos hän kieltäytyy, niin minä kieltäydyn vakavan sairauteni hoidosta, ts. "kiristin" äitiä. Hän otti lääkityksen.

Saimme kotipalvelun käymään heidän luonaan, mutta vuodet olivat murheellisia. Heillä mätänivät ruoat kaappiin, lääkärikäynnit unohtuivat jne. He asuivat kaukana ja olin sairauteni aikana niin heikko, että pystyin käymään vain harvoin heidän luonaan. Kotihoito teki hyvää työtä, mutta tilanne oli hankala. 

Äiti ei enää osannut vastata kännykkäänsä, joten en tavoittanut häntä. Hankimme lankapuhelimen heille ja aggessiivisessa vaiheessa oleva isäpuoli irtisanoi sopimuksen eli äidille ei voinut soittaa.

Äiti kertoi, että he muuttavat, mutta minulle ei saa kertoa uutta osoitetta. Hän oli pahoillaan tilanteesta, mutta minua inhonnut isäpuoli oli kieltänyt kertomisen. Tilanne oli piinallinen. 

Äiti meni leikkaukseen ja olisi halunnut poistua sairaalasta. Jouduin pyytämään, että hänet rauhoitetaan, jotta leikkaus onnistuu. Äiti leikattiin ja hänellä oli aivosyöpä. Emme tiedä, kuinka paljon syöpä vaikutti muistiongelmiin.

Äiti oli sairaalassa useamman kuukauden. Isäpuoli oli kiltti ja kävi häntä katsommassa kolme kertaa päivässä. He rakastivat toisiaan. Olin edelleen todella sairas, mutta raahauduin äitiä katsomaan kerran tai pari kertaa viikossa. Kalliita bussi- ja junamatkoja pitkän sairauslomani aikana, mutta halusin käydä hänen luonaan. Olin menossa häntä katsomaan sunnuntaina, mutta hän kuoli lauantaina. En ehtinyt ajoissa sairaalaan.

Onneksi äiti menehtyi, koska hänen elämänsä oli tuskallista ja kärsimystä oli piinallista katsoa. 

Isäpuoli eli vielä muutaman vuoden, lopetti vihaamiseni ja odotti vierailujani. Kävin häntä katsomassa säännöllisesti. Hän nukkui pois muutama kuukausi sitten. 

Alzheimeria tutkitaan koko ajan ja toivon, että keino sairauden ehkäisemiseen tai parempaan hoitoon kehitetään pian. Mikäli sukurasite on taustalla, niin ainoita keinoja viivästyttää sairastumista on terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikunta, tarvittaessa B12-vitamiini sekä alhainen verenpaine ja kolesteroli. 

Toivotan vanhemmillesi ja sinulle hyvää vointia, ap. 

Äitisi oli kovin kielteinen tutkimuksiin ja hoitoon ja lähes kaikkeen muuhunkin. Miksi?

Hän ei uskonut olevansa sairas eli hän oli hyvin tyypillinen Alzheimeriin sairastunut.

Vierailija kirjoitti:

Alzheimer on mielestäni julmin sairaus, joka on olemassa. Äitini sairastui, samoin häntä 20 vuotta vanhempi isäpuoli. 

Äidin muisti heikkeni useamman vuoden ajan. Sanoin hänelle asiasta, hän suuttui ja lopulta uhkasi katkaista välit minuun. En enää uskaltanut sanoa mitään.

Sairastuin vakavasti ja olin menossa katsomaan heitä. Kerroin äidille, koska olen tulossa, mutta hän sekoitti päivät ja kellonajat. Otin tapaamisen jälkeen yhteyttä äidin lääkäriin ja hän ohjasi minut soittamaan muistihoitajalle, joka teki äidille "kaikille" tarkoitetun testin. Isäpuoli kieltäytyi testistä. Muistihoitaja ei olisi huomannut sairautta, jos hän ei olisi tehnyt testiä. Äiti oli fiksu ja sosiaalisesti lahjakas.

Äiti epäili ystäviään ilmoittamisesta, joten kerroin, että minä ilmoitin. Hän kieltäytyi hoidosta. Totesin, että jos hän kieltäytyy, niin minä kieltäydyn vakavan sairauteni hoidosta, ts. "kiristin" äitiä. Hän otti lääkityksen.

Saimme kotipalvelun käymään heidän luonaan, mutta vuodet olivat murheellisia. Heillä mätänivät ruoat kaappiin, lääkärikäynnit unohtuivat jne. He asuivat kaukana ja olin sairauteni aikana niin heikko, että pystyin käymään vain harvoin heidän luonaan. Kotihoito teki hyvää työtä, mutta tilanne oli hankala. 

Äiti ei enää osannut vastata kännykkäänsä, joten en tavoittanut häntä. Hankimme lankapuhelimen heille ja aggessiivisessa vaiheessa oleva isäpuoli irtisanoi sopimuksen eli äidille ei voinut soittaa.

Äiti kertoi, että he muuttavat, mutta minulle ei saa kertoa uutta osoitetta. Hän oli pahoillaan tilanteesta, mutta minua inhonnut isäpuoli oli kieltänyt kertomisen. Tilanne oli piinallinen. 

Äiti meni leikkaukseen ja olisi halunnut poistua sairaalasta. Jouduin pyytämään, että hänet rauhoitetaan, jotta leikkaus onnistuu. Äiti leikattiin ja hänellä oli aivosyöpä. Emme tiedä, kuinka paljon syöpä vaikutti muistiongelmiin.

Äiti oli sairaalassa useamman kuukauden. Isäpuoli oli kiltti ja kävi häntä katsommassa kolme kertaa päivässä. He rakastivat toisiaan. Olin edelleen todella sairas, mutta raahauduin äitiä katsomaan kerran tai pari kertaa viikossa. Kalliita bussi- ja junamatkoja pitkän sairauslomani aikana, mutta halusin käydä hänen luonaan. Olin menossa häntä katsomaan sunnuntaina, mutta hän kuoli lauantaina. En ehtinyt ajoissa sairaalaan.

Onneksi äiti menehtyi, koska hänen elämänsä oli tuskallista ja kärsimystä oli piinallista katsoa. 

Isäpuoli eli vielä muutaman vuoden, lopetti vihaamiseni ja odotti vierailujani. Kävin häntä katsomassa säännöllisesti. Hän nukkui pois muutama kuukausi sitten. 

Alzheimeria tutkitaan koko ajan ja toivon, että keino sairauden ehkäisemiseen tai parempaan hoitoon kehitetään pian. Mikäli sukurasite on taustalla, niin ainoita keinoja viivästyttää sairastumista on terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikunta, tarvittaessa B12-vitamiini sekä alhainen verenpaine ja kolesteroli. 

Toivotan vanhemmillesi ja sinulle hyvää vointia, ap. 

Kiitos, että jaoit kokemuksesi! Olet saanut kestää kauheita. Olen niin samaa mieltä siitä, että Alzheimer on todella julma sairaus.

Ap

Kolme lähiomaista alzheimerikkoa, kaksi jo kuollut.

Kahta, mummia ja äitiä, hoidin yhtä aikaa. Asuivat eri kaupungeissa. Huoli, jatkuva huoli ja pelko, mitä seuraavaksi.

Omaa surua ja järkytystä ei ollut tilaa miettiä.

Julma sairaus, omaisten tukipalvelut olemattomat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alzheimer on mielestäni julmin sairaus, joka on olemassa. Äitini sairastui, samoin häntä 20 vuotta vanhempi isäpuoli. 

Äidin muisti heikkeni useamman vuoden ajan. Sanoin hänelle asiasta, hän suuttui ja lopulta uhkasi katkaista välit minuun. En enää uskaltanut sanoa mitään.

Sairastuin vakavasti ja olin menossa katsomaan heitä. Kerroin äidille, koska olen tulossa, mutta hän sekoitti päivät ja kellonajat. Otin tapaamisen jälkeen yhteyttä äidin lääkäriin ja hän ohjasi minut soittamaan muistihoitajalle, joka teki äidille "kaikille" tarkoitetun testin. Isäpuoli kieltäytyi testistä. Muistihoitaja ei olisi huomannut sairautta, jos hän ei olisi tehnyt testiä. Äiti oli fiksu ja sosiaalisesti lahjakas.

Äiti epäili ystäviään ilmoittamisesta, joten kerroin, että minä ilmoitin. Hän kieltäytyi hoidosta. Totesin, että jos hän kieltäytyy, niin minä kieltäydyn vakavan sairauteni hoidosta, ts. "kiristin" äitiä. Hän otti lääkityksen.

Saimme kotipalvelun käymään heidän luonaan, mutta vuodet olivat murheellisia. Heillä mätänivät ruoat kaappiin, lääkärikäynnit unohtuivat jne. He asuivat kaukana ja olin sairauteni aikana niin heikko, että pystyin käymään vain harvoin heidän luonaan. Kotihoito teki hyvää työtä, mutta tilanne oli hankala. 

Äiti ei enää osannut vastata kännykkäänsä, joten en tavoittanut häntä. Hankimme lankapuhelimen heille ja aggessiivisessa vaiheessa oleva isäpuoli irtisanoi sopimuksen eli äidille ei voinut soittaa.

Äiti kertoi, että he muuttavat, mutta minulle ei saa kertoa uutta osoitetta. Hän oli pahoillaan tilanteesta, mutta minua inhonnut isäpuoli oli kieltänyt kertomisen. Tilanne oli piinallinen. 

Äiti meni leikkaukseen ja olisi halunnut poistua sairaalasta. Jouduin pyytämään, että hänet rauhoitetaan, jotta leikkaus onnistuu. Äiti leikattiin ja hänellä oli aivosyöpä. Emme tiedä, kuinka paljon syöpä vaikutti muistiongelmiin.

Äiti oli sairaalassa useamman kuukauden. Isäpuoli oli kiltti ja kävi häntä katsommassa kolme kertaa päivässä. He rakastivat toisiaan. Olin edelleen todella sairas, mutta raahauduin äitiä katsomaan kerran tai pari kertaa viikossa. Kalliita bussi- ja junamatkoja pitkän sairauslomani aikana, mutta halusin käydä hänen luonaan. Olin menossa häntä katsomaan sunnuntaina, mutta hän kuoli lauantaina. En ehtinyt ajoissa sairaalaan.

Onneksi äiti menehtyi, koska hänen elämänsä oli tuskallista ja kärsimystä oli piinallista katsoa. 

Isäpuoli eli vielä muutaman vuoden, lopetti vihaamiseni ja odotti vierailujani. Kävin häntä katsomassa säännöllisesti. Hän nukkui pois muutama kuukausi sitten. 

Alzheimeria tutkitaan koko ajan ja toivon, että keino sairauden ehkäisemiseen tai parempaan hoitoon kehitetään pian. Mikäli sukurasite on taustalla, niin ainoita keinoja viivästyttää sairastumista on terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikunta, tarvittaessa B12-vitamiini sekä alhainen verenpaine ja kolesteroli. 

Toivotan vanhemmillesi ja sinulle hyvää vointia, ap. 

Äitisi oli kovin kielteinen tutkimuksiin ja hoitoon ja lähes kaikkeen muuhunkin. Miksi?

Hän ei uskonut olevansa sairas eli hän oli hyvin tyypillinen Alzheimeriin sairastunut.

Tämähän juuri on se hoitoa viivästyttävä asia, että potilas ei vaan halua edes tutkimuksiin, ja meillä on täysi vapaus olla menemättä hoitoon ikinä, jos ei olla vaararksi muille ihmisille.

Meillä jouduttiin vähän huijaamaan, eli kun muissa asioissa vietiin vanhempi lääkäriin, niin mainittiin etukäteen lääkärille, että ottaisi myös muistin ongelmat puheeksi. Lääkäri sitten sai vähän uhkaamalla (että jos meinaa kotona vielä asua, niin parempi suostua neurologille menemään) hänet tutkimuksiin.

Toisaalta nykyiset lääkkeet eivät paranna tautia, korkeintaan vähän oireita helpottavat ja ehkä hidastavat taudin etenemistä. Kenenkään ei pitä syyttää ketään eikä myöskään itseään siitä, jos vanhus ei halua itse hoitoon asiasta.