minä en saa toista lasta:o(

Iloitse kuitenkin lapsestasi. Hänhän on kultaakin kalliimpi. :)

minä en vain saa sitä ensimmäistäkään, ja nyt on ilmennyt juttuja, ettei onnellinen vahinko olisi edes turvallista terveydellisesti.

*voimahali*

Kiitos halista!

Minä en millään tahtoisi jaksaa niitä kyselyjä joita satelee sukulaisilta, tuttavilta, naapureilta ja jopa ihan tuntemattomilta, eli:

Milloin seuraava syntyy? Kai te nyt sisaruksen lapselle teette?

Oletteko itsekkäitä kun ette lapselle pikkuveljeä tahdo? ja niin edelleen....

Tiedän miltä sinusta tuntuu. Sekundäärinenkin lapsettomuus voi olla musertavaa.

meille oli tulossa kaivattu kakkonen (IVF) mutta menetime Toiveemme raskauden puolivälissä :´´(. Itse olen suuntaamassa kohti uusia hoitoja, mutta tuska ja kaipuu ovat välillä liian suuria jaksaa eteenpäin. Onneksi on tuo lapsi sinulla ja minulla joten on pakko jaksaa. Siitä saa sen voiman.

Suosittelen harkitsemaan adoptiovaihtoehtoa avoimin mielin.



Voi hyvin!!!

Olen pahoillani, sinulla on siis ollut keskenmenoja? En osaa edes kuvitella millaista tuskaa se aiheuttaa.

Minun ainokaiseni syntyi tähän maailmaan aivan liian aikaisin- hädin tuskin 7.kuukaudella mutta jäi kuitenkin henkiin, nippa nappa.

Muistan kun lapsivesi meni rv22 -ajattelin että kaikki on ohi, lapseni kuolee.

Mutta kuin ihmeen kautta synnytys ei alkanutkaan vaan vauva sai lisäaikaa.

Voimia Sinulle, toivottavasti vielä onnistaa...

AP

Tottakai susta saa tuntua pahalta, vaikka teillä olisi jo yksi lapsi. Minäkin jännitän, että miten toka tärpää, kun ekaa tehtiin kolme vuotta. Sanokaa utelijaille ihan suoraan, että haluaisitte lisää lapsia, mutta sulla sairaus, joka estää lisälasten hankinnan. Turha kierrellä ja kaarrella vuosia tyhmien kysysten kanssa.

Kiitos lohdutuksen sanoista.

Minua ahdistaa tämä adoptioasia, mieheni ei ole asiasta ollenkaan innostunut- hän ei pysty hyväksymään ajatusta että saisimme lapsen ulkomailta.

Käytännössähän kotimaiset adoptiot ovat niin " harvinaisia" että ulkomainen adoptio olisi mahdollisempi ajatus.

Mutta miten kääntää miehen pää- kun omakaan ei ole oikein asiasta varma?!!?

AP

otan osaa..

Tiedän kyllä, että adoptioajatukseen voi tarvita pitkänkin ajan ennen kuin haluaa edes miettiä. itsekin olen loukkaantunut, kun murhetta on koetettu torjua sanomalla no, ainahan voitte hankkia adoptiolapsen...



Siis sure suurta suruasi vaikka se sattuukin :(. Koeta saada tukea lähimmäisiltä tai ammattilaisiltakin.



Minua kaikesta huolimatta lohduttaa taustalla ajatus, että adoptiomahd on jossain tulevaisuudessa olemassa jos tuntuu siltä.

ja nunnan nännit

ennätin kirjoittaa viestini ennen sinun viestiäsi.



Ymmärrän myös miehesi suhtautumisen... meillä taitaa olla mies samaa mieltä. en ole vielä uskaltanut puhua asiasta. ja kuten sanoin en ole itsekään vielä valmis.

Mutta ehkä ajatus vielä kypsyy teillä molemmilla. Nyt on varmasti sokki päällä :(.

halauksia vielä sinulle!

Auttaisiko esim. luovutettujen sukusolujen käyttö?

Jos kysyit multa tuota kohtuasiaa niin kerron että endometrioosi ja sen vuoksi tehdyt lukuisat leikkaukset ovat aiheuttaneet niin suuren määrän kiinnikkeitä niin mahaonteloon kun kohtuunkin että uuden raskauden yrittäminenkin olisi liian suuri riski. Kohtulihaksen sisällä on suuria endometrioomakasvaimia jotka pitää poistaa, mutta vuotoriski on niin suuri että kohdunpoisto on oikeastaan ainoa järkevä keino.

Ainokainen syntyi pikkukeskosena liian aikaisen vedenmenon ja vaikean kohtutulehduksen vuoksi.

Kävimme kolkuttamassa Kuoleman portteja, niin tyttäreni kuin minäkin.

AP

20, ei taitaisi auttaa luovutetut solut. Selittämätön kohtukuolema, selittämättömät keskenmenot, on tutkittu. Ongelmia raskaaksitulossa ei ole, luulen, että veressäni on jotain vialla (tutkittiin kyllä kohtukuoleman jälkeen, mutta silloin ei löytynyt selvää syytä).

entä onko hyytymistekijät tutkittu? Kolmen km:n jälkeen pitäisi tutkimus tehdä muistaakseni.

En voi kuvitellakaan kuinka paha olo sulla on. Toivon että joskus helpottaa.

pääseekö hyytymistekijätutkimukseen kuinka helposti. Itsellä on tutkittu yhden (!) km:n perusteella, joten sairaanhoitopiireillä on varmaan erilaisia käytäntöjä. Tutkimus on kallis, joten varmaan joissain paikoissa ei kovin helposti tutkita.

Rakas ystävä. Minäkin pelkään samaa. Meillä on maailman ihanin lapsi,mutta toista ei kuulu vaikka kuinka toivomme. Minulla on myös endometrioosi jota hoidetaan taas. Olen samaa ikäluokkaa kanssasi, ja ympärille syntyy vauvoja vähän väliä. Välillä olen epätoivoinen ja välillä toiveikas. Hiljattain koin keskenmenon, josta toipuminen ei tunnu loppuvan. Sitä lasta oli niin kauan kaivattu.. Mutta toivon että aika vielä koittaa ja lapseni saa sisaruksen. Ymmärrän kipuasi, itken kanssasi. On tuskallista kantaa sairautta ja sen seurauksia. Iloitaan siitä onnesta joka meillä jo on. Aurinkoa!

Mama

Kiitos viestistäsi-vertaistuki tuntuu olevankin ainoa oikeasti lohduttava asia, vaikka näin virtuaalisestikin- tietää ettei ole yksi ongelman kanssa vaan joku muukin miettii samaa.



Onko sulle tehty endon poistoleikkauksia?



Mut on operoitu 3 kertaa joista viimeisin meinasi viedä hengen-tuli postoperatiivinen vuoto mahaonteloon, vuodin 3,6 l verta ennenkuin huomattiin ja pääsin uusintaleikkaukseen:o(

KAIKKI kaverit, sukulaiset, naapurit ja puolitutut saa koko ajan vauvoja, ja meiltä kysellään että MILLOINKAS TEILLE?!

Vaikka omat sukulaiset ja kaverit kyllä tietävät mikä meidän tilanne on- osa aattelee että " kyllä se siitä kun lakkaa stressaamasta."

Vaan kun IVF oli meille ainoa mahdollisuus saada raskaus edes alkuun, luomuvauvasta emme ole koskaan edes saaneet haaveillakaan.

Kipu ja tuska on niin fyysistä kuin psyykkistäkin- välillä on niin toivoton olo.

Toisaalta ruoskin itseäni itsekkyydestä- mitä oikein valitan;minullahan on jo lapsi jota minun ei pitänyt edes saada(onnistumiprosentti sille IVF-hoidolle kohdallamme oli 5%), pitäisi siis olla kiitollinen.

Ja olenkin.

On tämä vaan niin ristiriitaista tämä elämä.

Voimia ja toivoa sinullekin toivoen

Pepper