Tekis mieli panna välit poikki masentuneen ystävän kanssa

Minä olen masentunut itse mutta jouduin katkaisemaan välit negatiiviseen ihmiseen. Jatkuva valitus mm. raha-asioista, itse oli ostanut hemmetin ison talon ja tappotahdilla maksoi lainaa pois, kärsi työnsä puolesta kivuista kun teki niin pitkää päivää. Hirmu katkera oli rikkaille ja varsinkin minulle kun olen ollut pari vuotta saikulla. Jatkuvaa mollaamista ja valitusta kuinka hänellä on niiiiin vaikeaa. Itse en valita enkä puhu masennuksestani, korkeintaan kerron esim. että olen nukkunut vain pari tuntia viime yönä. Minulla oli paha mieli aina hänen tapaamisensa jälkeen, hän saattoi niin pahasti sanoa. Aluksi yritin sopia tapaamisia vaan porukalla ei kahdestaan, mutta sekään ei auttanut, hän vaan jauhoi ja valitti kärsimystään kaikille. Selän takana kertoi minusta valheita muille. Olo helpotti kun katkaisin välit.

Toinen ystäväni on ehkä asperger-tyyppinen, hän pahoittaa mieleni töksäyttelyillä. Häneen olen rajoittanut tapaamisia.

Alkoholistille taas pitää oppia laittamaan rajat. Kännykän voi laittaa äänettömälle. Jos ei voi vastata esim. töiden vuoksi niin ei sitä tarvitse sen kummemmin selitellä. Alkoholistille voi jopa sanoa että ei puhuta silloin kun hän on ottanut.

Itsellä se ongelma että en haluaisi jauhaa masennuksestani sellaisten ihmisten kanssa jotka eivät sitä ymmärrä. Kuulun hoidon piiriin niin en tarvitse hoitajia läheisistäni. Mutta ei. Yksi ystäväni aina jauhaa asiasta, tenttaa tenttaamistaan miksi sinä olet masentunut, mistä sinulla on paha olo jne. Asiaan ei ole helppo vastata, tilaani vaikuttaa monet asiat, lapsuuden alkoperheestä lähtien. Sitten jos yritän jotain vastata niin hän lyttää, "mutta eihän sun tuollaisia kannata murehtia, sullahan on asiat niin hyvin". Helppohan hänen on sanoa kun helpolla päässyt, perhe on elossa, ei ole ikinä ollut alkoholistin läheinen, ei traagisia onnettomuuksia, ei tarvitse hoitaa sairaita läheisiä, on tukiverkkoa, ei seksuaalista hyväksikäyttöä kokenut niin kuin minä. Viimeksikin kun tavattiin, noin 1 h 15 min, tästä ajasta hän 45 min jauhoi ja tenttasi ja moitti että miksi en ole parantunut terapiassa ja hoidossa. Mitä voisin tehdä? Minulla on paha olo hänen tapaamisensa jälkeen.

Nro 41, nyt huomio omaan jaksamiseen. Vältä tätä seuraa, jos se noin raskaalta tuntuu. Ansaitset parempaa. Et kuntoudu, jos seura on sellaista, joka vetää sinua alaspäin mitätöivillä kommenteillaan.

Vierailija kirjoitti:

Taas suomalaiset todistaa miten he eivät edes tajua mitä ystävyys tarkoittaa?

Toivon että jokainen henkilö joka valittaa jonkun masennuksesta joutuu itse kärsimään elämässään hyvin paljon.

Minä olen valittanut tässä ketjussa ja olen kyllä itsekin kärsinyt masennuksesta. Ja juuri siksi mulle on todella tärkeää huolehtia omasta jakamisesta VAIKKA sitten hylkäämällä toinen. Turha se on upota toisen kanssa ja saman ohjeen antaisin sille joka tuntisi mun kanssa uppoavansa.

Vierailija kirjoitti:

Suru puserossa kirjoitti:

Sama tilanne, olen ottanut etäisyyttä ja harkitsen välien katkaisemista kokonaan. Kipuilen tämän kanssa kovasti, sillä ymmärrän että masennus ei ole hänen syynsä ja säälin häntä tavattomasti.

Kyseessä on läheinen perheenjäsen. Kuten jollain aiemmalla kommentoijalla, masentunut (M) ei halua tai jaksa tehdä mitään muuta kuin olla kotona ja soitella perheenjäsenilleen. Hänen luonaan pitäisi käydä ja häntä tulisi ilmeisesti viihdyttää. Vierailuihin en ole enä kyennyt pariin vuoteen. Parituntisia puheluja M jaksaisi vaikka joka päivä. Yhteen aikaan soitti minulle työpäivän aikana toistuvasti ja jos erehdyin vastaamaan, ei antanut palata töihin vaan vuodatusta piti kuunnella vaikkapa tunti. Vastaamatta jättämisestä syyllistettiiin ja jos puhelin on varattu, alettiin vihjailla että hänestä on keskusteltu muiden perheenjäsenien kanssa. Erityisen vaikeaa tästä teki se, että työssäni minulla ei ole kellokorttia, ei pomoa hengittämässä niskaan. Ei siis tekosyitä. Työpäivä sitten venyi saman verran loppupäästä. Koitin myös ajoittaa soitot ilta-aikaan, mutta M on alkoholisoitunut ja puhelut olivat aina iltaisin erityisen raskaita.

Sisällötään puhelut ovat aina samanlaisia, vanhojen asioiden kertausta, katkeruuden ja vihan tunteiden kaatamista luuriin ja minun korvaani. Samat jutut M voi hyvinkin käydä läpi puolenkymmentä kertaa puhelun aikana, ja kaikki yritykset kääntää keskustelua muihin aiheisiin kuten kuulumisiin tai uutisiin ovat Mn mielestä "oikeiden asioiden" välttelyä.

Olen ottanut häneen etäisyyttä, ja puhelut ovat vähentyneet. Yhteydenpito on ollut minimissä jo pari vuotta. Silti edelleen jokainen yhteydenotto aiheuttaa ahdistusta, masennusta, keskittymiskykyongelmia ja univaikeuksia. Joka keskustelun jälkeen kuluu pari päivää töissä kuin sumussa, en saa mitään tehdyksi ja ajatukset pyörivät omassa pahassa olossa. M:n aiheuttama notkahdus mielialassani on huomattava, sillä olen muuten varsin aktiivinen ja positiivinen ihminen.

Välien katkaiseminen kokonaan on mielessä joka puhelun jälkeen. Kuitenkin tiedän että hän käyttäytyy näin koska on yksinäinen ja hänellä on paha olla. Hän on sokeutunut aiheuttamalleen mielipahalle, eikä se minun parin päivän mielipahani kai masentuneen näkökulmasta olekaan kovin suuri tai merkittävä. En tiedä mitä tehdä.

Ajattele sitä tältä kannalta: Mitä jos sinä olisit hänen tilalla ja omat sukulaisetkin katkaisisi välit?

Tietenkin jos haluat aiheuttaa itsemurhan niin sitten jatka vaan tuota toimintaasi.

Huh huh. Joko edellinen kirjoittaja on trolli tai sitten ajatusmaailmaltaan todella sairas ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhean itsekkäitä kommentteja.

Olen itse masentunut, mutta silti samaa mieltä siitä, että jokaisen tulee aivan ensimmäiseksi miettiä omaa jaksamistaan ja toimia sen mukaan. Olet ehkä kuullut miten lentokoneessakin onnettomuudessa laitetaan ensin happinaamari itselle ja vasta sen jälkeen autetaan toisia?

Ei ole järkeä polttaa itseään loppuun ystävän takia. Se ei häntä auta paranemaan, jos masennut itsekin. Pidä ap taukoa yhteydenpidosta, jos oikeasti olet todella uupunut. Ystäväsi vastaa itse tekemistään ratkaisuista, et sinä.

Muista että myöskään yhteiskunnalle ei kuulu sinun masentuneisuutesi. 

Joten jokainen masentunut sitten elättäkööt itsensä ja hoitakoot omat asiansa ilman kenenkään apua.

Väärin. Vaikka muuta toivoisit, tällä hetkellä meillä on vielä yhteiskunta, joka huolehtii jossain määrin kansalaisistaan. Masentuneille on psykiatrisen sairaanhoidon palveluita, Kelan tukemaa psykoterapiaa, vertaistukiryhmiä... sairaspäivärahaakin voi saada ja toimeentulotukeakin hakea. 

Itse olen joskus nuorena käynyt Kelan tukemassa psykoterapiassa ja saanut toimeentulotukea. Niiden ansiosta pystyin viemään opintoni loppuun ja kuntoutumaan työkuntoiseksi. Mielelläni maksan veromarkoillani nyt samaa turvaa muille.

Moni vastaus täällä kuvaa hyvin ajan henkeä, ihmissuhteitakin konmaritetaan surutta. En sano, etteikö tuota ihmissuhdetta pitäisi kehittää johonkin suuntaan, sillä masentunut voi kuormittaa joskus läheisiään niin paljon, etteivät nämä enää jaksa (eli kuormitusta pitäisi suunnata enemmän ammattiauttajien harteille). Mutta aivan sairasta, miten moni täällä kommentoi, että "sortukoon" ja "unohda ystävä ja keskity omaan elämääsi", ja miten moni näitä on yläpeukuttanut. Tällaiset ihmiset eivät ymmärrä oikeasta vilpittömästä ystävyydestä mitään. Oikeastaan säälin niitä, jotka eivät ole oikeaa ystävyyttä kokeneet.

Vierailija kirjoitti:

Voisi auttaa, jos teet selkeät rajat. Eli tapaatte vain sen verran, mitä kestät.

Kenenkään niskaan ei saisi syöstä koko omaa pahaaoloaan, kenenkään psyyke ei kestä sellaista taakkaa. Jos ehdottaisit tälle päiväkirjaa? Itse kirjoitin paljon huonona aikana, samoin piirsin. Tällä tavalla terapioin itseni terveellä tavalla, kun kirjoitin kaikki synkimmätkin asiat juuri niin koruttomasti kuin oli tarve.

Piirtäessä kuuntelin musiikkia, joskus kuvan aihe liittyi ahdistuksen aiheeseen, toisinaan taas oli jotain ihan muuta esittävä kuva, mutta siinä piirtäessä ja musiikkia kuunnellessa mietin asioita paljon.

Kannattaa ainakin ehdottaa kaverille. Näillä saisi oksennettua pahimmat pois, niin että kavereita tavatessa mieli on kevyempi, eikö kaikkea kaadeta muiden niskaan.

Silloin kun ihminen on todella masentunut, sen pahimmassa alhossa, silloin ei itseterapointi ole mahdollista. Siitähän masennuksessa on myös kyse, silloin ei mikään tuota minkäänlaista mielihyvää , ei piirtely eikä musiikin kuuntelu. Alakuloiseen mieleen nuo kyllä auttavat mutta ei masennukseen.

Mun kaveri meni eka hiljasesta tyypistä tosi äänekkääks ja "flipahtaneeks" sit seuraavaks alko vaikuttaa et se hiljasuus tuli takas mut sekottu sen flippauksen kans ja nyt on koko persoonnaallisuus hukassa. Ainut "helpotus" on päihtert ja silloin tämä kaveri muuttuu 10kertaa pahemmaks ja samal kelaa et yks pirilinkku viel tai benzo tai bisse nii kyllä se siitä. 🙃

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisi auttaa, jos teet selkeät rajat. Eli tapaatte vain sen verran, mitä kestät.

Kenenkään niskaan ei saisi syöstä koko omaa pahaaoloaan, kenenkään psyyke ei kestä sellaista taakkaa. Jos ehdottaisit tälle päiväkirjaa? Itse kirjoitin paljon huonona aikana, samoin piirsin. Tällä tavalla terapioin itseni terveellä tavalla, kun kirjoitin kaikki synkimmätkin asiat juuri niin koruttomasti kuin oli tarve.

Piirtäessä kuuntelin musiikkia, joskus kuvan aihe liittyi ahdistuksen aiheeseen, toisinaan taas oli jotain ihan muuta esittävä kuva, mutta siinä piirtäessä ja musiikkia kuunnellessa mietin asioita paljon.

Kannattaa ainakin ehdottaa kaverille. Näillä saisi oksennettua pahimmat pois, niin että kavereita tavatessa mieli on kevyempi, eikö kaikkea kaadeta muiden niskaan.

Silloin kun ihminen on todella masentunut, sen pahimmassa alhossa, silloin ei itseterapointi ole mahdollista. Siitähän masennuksessa on myös kyse, silloin ei mikään tuota minkäänlaista mielihyvää , ei piirtely eikä musiikin kuuntelu. Alakuloiseen mieleen nuo kyllä auttavat mutta ei masennukseen.

Olen eri mieltä. Olen ollut syvästi masentunut useita kertoja elämässäni ja voin sanoa, että "piirtely" ja "musiikin kuuntelu" ovat ajoittain toimineet paremmin kuin ammattiapu (pitkäkestoinen psykoterapiaprosessi). Mutta en usko, että piirtely toimii kaikille... enemmän ehkä meille, jotka muutenkin ollaan luovia. Mä näen tunteet värinä ja kuvina ja saan yhteyden sisimpääni parhaiten visuaalisen ilmaisun avulla. Piirtäminen on se asia, mikä on pahimpina aikoina pitänyt minut hengissä. Asioista puhuminen ja tunteiden sanottaminen onnistuu vasta sitten, kun olen piirtämällä saanut kiinni siitä, mitä sisälläni tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisi auttaa, jos teet selkeät rajat. Eli tapaatte vain sen verran, mitä kestät.

Kenenkään niskaan ei saisi syöstä koko omaa pahaaoloaan, kenenkään psyyke ei kestä sellaista taakkaa. Jos ehdottaisit tälle päiväkirjaa? Itse kirjoitin paljon huonona aikana, samoin piirsin. Tällä tavalla terapioin itseni terveellä tavalla, kun kirjoitin kaikki synkimmätkin asiat juuri niin koruttomasti kuin oli tarve.

Piirtäessä kuuntelin musiikkia, joskus kuvan aihe liittyi ahdistuksen aiheeseen, toisinaan taas oli jotain ihan muuta esittävä kuva, mutta siinä piirtäessä ja musiikkia kuunnellessa mietin asioita paljon.

Kannattaa ainakin ehdottaa kaverille. Näillä saisi oksennettua pahimmat pois, niin että kavereita tavatessa mieli on kevyempi, eikö kaikkea kaadeta muiden niskaan.

Silloin kun ihminen on todella masentunut, sen pahimmassa alhossa, silloin ei itseterapointi ole mahdollista. Siitähän masennuksessa on myös kyse, silloin ei mikään tuota minkäänlaista mielihyvää , ei piirtely eikä musiikin kuuntelu. Alakuloiseen mieleen nuo kyllä auttavat mutta ei masennukseen.

Toki masennuksessa on suuria aste-eroja, mutta näitä menetelmiä käytetään myös psykiatrisessa hoidossa apuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisi auttaa, jos teet selkeät rajat. Eli tapaatte vain sen verran, mitä kestät.

Kenenkään niskaan ei saisi syöstä koko omaa pahaaoloaan, kenenkään psyyke ei kestä sellaista taakkaa. Jos ehdottaisit tälle päiväkirjaa? Itse kirjoitin paljon huonona aikana, samoin piirsin. Tällä tavalla terapioin itseni terveellä tavalla, kun kirjoitin kaikki synkimmätkin asiat juuri niin koruttomasti kuin oli tarve.

Piirtäessä kuuntelin musiikkia, joskus kuvan aihe liittyi ahdistuksen aiheeseen, toisinaan taas oli jotain ihan muuta esittävä kuva, mutta siinä piirtäessä ja musiikkia kuunnellessa mietin asioita paljon.

Kannattaa ainakin ehdottaa kaverille. Näillä saisi oksennettua pahimmat pois, niin että kavereita tavatessa mieli on kevyempi, eikö kaikkea kaadeta muiden niskaan.

Silloin kun ihminen on todella masentunut, sen pahimmassa alhossa, silloin ei itseterapointi ole mahdollista. Siitähän masennuksessa on myös kyse, silloin ei mikään tuota minkäänlaista mielihyvää , ei piirtely eikä musiikin kuuntelu. Alakuloiseen mieleen nuo kyllä auttavat mutta ei masennukseen.

Ja 49 jatkaa vielä, ettei "piirtely" masentuneena tuota mulle mielihyväää... se on hyvin ankaraa omien tunteiden kohtaamista ja syvissä vesissä uimista. Välillä hyvin ahdistavaakin. Mutta tekee pidemmän päälle hyvää ja auttaa nousemaan pois sieltä masennuksen syvyyksistä, vaikka itse sillä hetkellä epämiellyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisi auttaa, jos teet selkeät rajat. Eli tapaatte vain sen verran, mitä kestät.

Kenenkään niskaan ei saisi syöstä koko omaa pahaaoloaan, kenenkään psyyke ei kestä sellaista taakkaa. Jos ehdottaisit tälle päiväkirjaa? Itse kirjoitin paljon huonona aikana, samoin piirsin. Tällä tavalla terapioin itseni terveellä tavalla, kun kirjoitin kaikki synkimmätkin asiat juuri niin koruttomasti kuin oli tarve.

Piirtäessä kuuntelin musiikkia, joskus kuvan aihe liittyi ahdistuksen aiheeseen, toisinaan taas oli jotain ihan muuta esittävä kuva, mutta siinä piirtäessä ja musiikkia kuunnellessa mietin asioita paljon.

Kannattaa ainakin ehdottaa kaverille. Näillä saisi oksennettua pahimmat pois, niin että kavereita tavatessa mieli on kevyempi, eikö kaikkea kaadeta muiden niskaan.

Silloin kun ihminen on todella masentunut, sen pahimmassa alhossa, silloin ei itseterapointi ole mahdollista. Siitähän masennuksessa on myös kyse, silloin ei mikään tuota minkäänlaista mielihyvää , ei piirtely eikä musiikin kuuntelu. Alakuloiseen mieleen nuo kyllä auttavat mutta ei masennukseen.

 

Ja 49 jatkaa vielä, ettei "piirtely" masentuneena tuota mulle mielihyväää... se on hyvin ankaraa omien tunteiden kohtaamista ja syvissä vesissä uimista. Välillä hyvin ahdistavaakin. Mutta tekee pidemmän päälle hyvää ja auttaa nousemaan pois sieltä masennuksen syvyyksistä, vaikka itse sillä hetkellä epämiellyttävää.

Olet oikeassa, olen itsekin tuon kokenut. Tarkoitin nyt sitä akuuteimoaa, syvintä tilannetta, sitä kun ei kerta kaikkiaan pysty mihinkään vaikka kuinka tietäisi jonkin keinon helpottavan edes hetkeksi. Se on yksin hyvin vaikeaa. Sanoin ehkä liian laveasti, mitä tarkoitin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisi auttaa, jos teet selkeät rajat. Eli tapaatte vain sen verran, mitä kestät.

Kenenkään niskaan ei saisi syöstä koko omaa pahaaoloaan, kenenkään psyyke ei kestä sellaista taakkaa. Jos ehdottaisit tälle päiväkirjaa? Itse kirjoitin paljon huonona aikana, samoin piirsin. Tällä tavalla terapioin itseni terveellä tavalla, kun kirjoitin kaikki synkimmätkin asiat juuri niin koruttomasti kuin oli tarve.

Piirtäessä kuuntelin musiikkia, joskus kuvan aihe liittyi ahdistuksen aiheeseen, toisinaan taas oli jotain ihan muuta esittävä kuva, mutta siinä piirtäessä ja musiikkia kuunnellessa mietin asioita paljon.

Kannattaa ainakin ehdottaa kaverille. Näillä saisi oksennettua pahimmat pois, niin että kavereita tavatessa mieli on kevyempi, eikö kaikkea kaadeta muiden niskaan.

Silloin kun ihminen on todella masentunut, sen pahimmassa alhossa, silloin ei itseterapointi ole mahdollista. Siitähän masennuksessa on myös kyse, silloin ei mikään tuota minkäänlaista mielihyvää , ei piirtely eikä musiikin kuuntelu. Alakuloiseen mieleen nuo kyllä auttavat mutta ei masennukseen.

Lue: MINUN masennukseni on pahempaa kuin toisen.

Jos ystävä on masentunut, niin ei mun mielestä ole oikein jättää sen vuoksi, koska masennus on sairaus ja ihmissuhteissa ei kuulu olla vain silloin, kun itsellä on kivaa ja toinen on mahdollisimman viihdyttävää seuraa. On kuitenkin ihan ok sanoa suoraan, jos ei jaksa kuunnella aina samoista asioista valitusta ja kertoa mitä itse toivoo.

Ystävä luultavasti tiedostaa jo olevansa rasittava. Hän kyllä jälkeenpäin arvostaa, jos rinnalla on pysytty. En ymmärrä, miksi toisten ongelmien täytyy antaa rasittaa itseä niin paljon. Jos jollain on paha olla, teen jotain auttaakseni tai olen seurana, ja se siitä. Vaikka välittäisi jostakin, niin kaikkien ongelmia ei voi korjata eikä niitä pidä ottaa itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisi auttaa, jos teet selkeät rajat. Eli tapaatte vain sen verran, mitä kestät.

Kenenkään niskaan ei saisi syöstä koko omaa pahaaoloaan, kenenkään psyyke ei kestä sellaista taakkaa. Jos ehdottaisit tälle päiväkirjaa? Itse kirjoitin paljon huonona aikana, samoin piirsin. Tällä tavalla terapioin itseni terveellä tavalla, kun kirjoitin kaikki synkimmätkin asiat juuri niin koruttomasti kuin oli tarve.

Piirtäessä kuuntelin musiikkia, joskus kuvan aihe liittyi ahdistuksen aiheeseen, toisinaan taas oli jotain ihan muuta esittävä kuva, mutta siinä piirtäessä ja musiikkia kuunnellessa mietin asioita paljon.

Kannattaa ainakin ehdottaa kaverille. Näillä saisi oksennettua pahimmat pois, niin että kavereita tavatessa mieli on kevyempi, eikö kaikkea kaadeta muiden niskaan.

Silloin kun ihminen on todella masentunut, sen pahimmassa alhossa, silloin ei itseterapointi ole mahdollista. Siitähän masennuksessa on myös kyse, silloin ei mikään tuota minkäänlaista mielihyvää , ei piirtely eikä musiikin kuuntelu. Alakuloiseen mieleen nuo kyllä auttavat mutta ei masennukseen.

 

Ja 49 jatkaa vielä, ettei "piirtely" masentuneena tuota mulle mielihyväää... se on hyvin ankaraa omien tunteiden kohtaamista ja syvissä vesissä uimista. Välillä hyvin ahdistavaakin. Mutta tekee pidemmän päälle hyvää ja auttaa nousemaan pois sieltä masennuksen syvyyksistä, vaikka itse sillä hetkellä epämiellyttävää.

Olet oikeassa, olen itsekin tuon kokenut. Tarkoitin nyt sitä akuuteimoaa, syvintä tilannetta, sitä kun ei kerta kaikkiaan pysty mihinkään vaikka kuinka tietäisi jonkin keinon helpottavan edes hetkeksi. Se on yksin hyvin vaikeaa. Sanoin ehkä liian laveasti, mitä tarkoitin.

Ok. Mullakaan siihen ei auttanut mikään. Ei se ammattiapukaan. Makasin vain sängyssä tekemättä mitään ja aikani maattuani aloin piirtää. Mulle se oli eka ja toimivin juttu heti sen pahimman jälkeen. -49 & 51

Vierailija kirjoitti:

Jos ystävä on masentunut, niin ei mun mielestä ole oikein jättää sen vuoksi, koska masennus on sairaus ja ihmissuhteissa ei kuulu olla vain silloin, kun itsellä on kivaa ja toinen on mahdollisimman viihdyttävää seuraa. On kuitenkin ihan ok sanoa suoraan, jos ei jaksa kuunnella aina samoista asioista valitusta ja kertoa mitä itse toivoo.

Ystävä luultavasti tiedostaa jo olevansa rasittava. Hän kyllä jälkeenpäin arvostaa, jos rinnalla on pysytty. En ymmärrä, miksi toisten ongelmien täytyy antaa rasittaa itseä niin paljon. Jos jollain on paha olla, teen jotain auttaakseni tai olen seurana, ja se siitä. Vaikka välittäisi jostakin, niin kaikkien ongelmia ei voi korjata eikä niitä pidä ottaa itselleen.

Tottakai tärkeän ja läheisen ihmisen mieliala tarttuu. Lisäksi masentuneen keskusteluaiheet vaikuttavat. Jotkut ovat täällä maininneet mm. itsemurhauhkaukset. Pysyisitkö tästäkin emotionaalisesti erossa? Omakohtainen kokemukseni on masentuneesta, joka haluaa käsitellä muiden minulle läheisten ihmisten kanssa käymiään vanhoja riitoja. Eli saan joka kerta hänen kanssaan keskustellessani kuulla paitsi kuinka kovaa hänellä on ja kuinka maailma häntä potkii päähän, myös minulle rakkaisiin ihmisiin kohdistuvat haukut. He muut ihmiset ovat siis tämän pahan olon aiheuttaneet. Muutenkin täällä puhutaan aika äärimmäisistä tapauksista, ei suinkaan sellaisista joissa odotettaisiin että masentuneen kanssa olisi "kivaa". Kuulostaa siltä että et ollenkaan ymmärrä mistä puhut.

 

Vierailija kirjoitti:

Mitä pitäisi tehdä näin ystävänä tai teenkö mitään? Masentunut ei halua mennä terapiaan ja hokee koko ajan että kun nämä ja nuo asiat korjaantuvat niin masennus lakkaa. Hän ei suostu muuttamaan ajatusmallejaan ja syyllistää lähipiirin "helppohan sun on mennä ja tehdä". Ei halua lähteä mihinkään kotoaan mutta odottaa koko ajan että hänen luonaan käydään. Valittaa yksinäisyyttä mutta ei halua tehdä asian eteen mitään vaan odottaa viihdytysjoukkoja kotiinsa. Hän velloo ja vatvoo samoja asioita ja tätä on jatkunut nyt vuosia.

Tarkennuksena että tähän vuosikausien vatvomiseen kuuluu tämä kuka sanoi mitäkin 25v sitten ja kaikki ikävät tapahtumat ja sanomiset kerrataan ja niistä ei päästetä irti. Kun nämä loukkaajat pyytäisivät anteeksi niin elämä jälleen hymyili masennuspotilaan mielestä. Ollaan niin uhriuduttu, todella rasittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä pitäisi tehdä näin ystävänä tai teenkö mitään? Masentunut ei halua mennä terapiaan ja hokee koko ajan että kun nämä ja nuo asiat korjaantuvat niin masennus lakkaa. Hän ei suostu muuttamaan ajatusmallejaan ja syyllistää lähipiirin "helppohan sun on mennä ja tehdä". Ei halua lähteä mihinkään kotoaan mutta odottaa koko ajan että hänen luonaan käydään. Valittaa yksinäisyyttä mutta ei halua tehdä asian eteen mitään vaan odottaa viihdytysjoukkoja kotiinsa. Hän velloo ja vatvoo samoja asioita ja tätä on jatkunut nyt vuosia.

Tarkennuksena että tähän vuosikausien vatvomiseen kuuluu tämä kuka sanoi mitäkin 25v sitten ja kaikki ikävät tapahtumat ja sanomiset kerrataan ja niistä ei päästetä irti. Kun nämä loukkaajat pyytäisivät anteeksi niin elämä jälleen hymyili masennuspotilaan mielestä. Ollaan niin uhriuduttu, todella rasittavaa.

Oho toi on kuin mun kynästä! (Olen 32/56) Erona se että ei ole suoraan sanonut että odottaa anteeksipyyntöä (en oikein tiedä mitä odottaa, olin lapsi tapahtuma-aikaan - ehkä jotian yleistä myönnytystä siitä että hän on näkemyksessään oikeassa?). Mutta juu, miten otti vastaan terapiaehdotuksen? Miten esitit sen? Olen tätä harkinnut pitkään mutta pelkään että se otetaan loukkauksena/hyökkäyksenä.

Vierailija kirjoitti:

Jos ystävä on masentunut, niin ei mun mielestä ole oikein jättää sen vuoksi, koska masennus on sairaus ja ihmissuhteissa ei kuulu olla vain silloin, kun itsellä on kivaa ja toinen on mahdollisimman viihdyttävää seuraa. On kuitenkin ihan ok sanoa suoraan, jos ei jaksa kuunnella aina samoista asioista valitusta ja kertoa mitä itse toivoo.

Ystävä luultavasti tiedostaa jo olevansa rasittava. Hän kyllä jälkeenpäin arvostaa, jos rinnalla on pysytty. En ymmärrä, miksi toisten ongelmien täytyy antaa rasittaa itseä niin paljon. Jos jollain on paha olla, teen jotain auttaakseni tai olen seurana, ja se siitä. Vaikka välittäisi jostakin, niin kaikkien ongelmia ei voi korjata eikä niitä pidä ottaa itselleen.

Olin tällaisen ihmisen rinnalla. Hän ei ottanut apua vastaan. Teki itsemurhan. En kadu mennyttä, mutta nykyään arvioin tarkasti sitä, että mihin omat voimat riittävät. Tapahtunut nimittäin laukaisi päälle vuosien masennuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä pitäisi tehdä näin ystävänä tai teenkö mitään? Masentunut ei halua mennä terapiaan ja hokee koko ajan että kun nämä ja nuo asiat korjaantuvat niin masennus lakkaa. Hän ei suostu muuttamaan ajatusmallejaan ja syyllistää lähipiirin "helppohan sun on mennä ja tehdä". Ei halua lähteä mihinkään kotoaan mutta odottaa koko ajan että hänen luonaan käydään. Valittaa yksinäisyyttä mutta ei halua tehdä asian eteen mitään vaan odottaa viihdytysjoukkoja kotiinsa. Hän velloo ja vatvoo samoja asioita ja tätä on jatkunut nyt vuosia.

Tarkennuksena että tähän vuosikausien vatvomiseen kuuluu tämä kuka sanoi mitäkin 25v sitten ja kaikki ikävät tapahtumat ja sanomiset kerrataan ja niistä ei päästetä irti. Kun nämä loukkaajat pyytäisivät anteeksi niin elämä jälleen hymyili masennuspotilaan mielestä. Ollaan niin uhriuduttu, todella rasittavaa.

Oho toi on kuin mun kynästä! (Olen 32/56) Erona se että ei ole suoraan sanonut että odottaa anteeksipyyntöä (en oikein tiedä mitä odottaa, olin lapsi tapahtuma-aikaan - ehkä jotian yleistä myönnytystä siitä että hän on näkemyksessään oikeassa?). Mutta juu, miten otti vastaan terapiaehdotuksen? Miten esitit sen? Olen tätä harkinnut pitkään mutta pelkään että se otetaan loukkauksena/hyökkäyksenä.

Olen etsinyt useampia terapeutteja valmiiksi jne mutta hän on tehnyt päätöksen ettei tarvitse apua,kunhan muut ja häntä loukanneet muuttaisivat käytöstään niin elämä muuttuisi. Ja sama vanhojen asioiden vatvomisen jatkuu ja jatkuu,vellotaan sanomisissa. Kun ollaan neljän seinän sisällä niin on aikaa liikaa miettiä,suhteellisuudentaju on mennyt jo ajat sitten.