Tekis mieli panna välit poikki masentuneen ystävän kanssa

Mä laitoin masentuneena ite välit poikki. Ei jaksa ketään eikä mitään. Enpähän ole riesana kellekään.

Ei oikeasti masentunut jaksa valittaa omista asioistaan. Tuo menee jonkun muun luonnevian piikkiin.

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeasti masentunut jaksa valittaa omista asioistaan. Tuo menee jonkun muun luonnevian piikkiin.

Samaa mieltä. Siskolla sama piirre. Oli masentunut mutta jotain muuta häikkää myös. Soitti maraton puheluja enkä kilttinä voinut kun kuunnella. Saattoi puhua 2 h - kerran sitten sanoin, että ”Bosnian raiskattuilla on ehkä rankempaa kuin sulla”. Tyhmyyksissäni sanoin ja sain sitten kuraa niskaan. Rajatila oli diagnoosina muistaakseni myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et voi muuttaa toisen elämää, hänen täytyy olla itse valmis siihen, eikä sinun tarvitse palaa loppuun kaverisi takia.

Tää on taas tätä, kun tungetaan liikaa nokkaa muiden asioihin, anna sen ystävän olla masentunut, ja parantua siitä masennuksesta. Elä sinä sillä välin omaa elämääsi ja keskity siihen, äläkä miettimään, että voi kun ystäväni romahtaa. Toi oli ihan idioottimainen kommentti, että "ei sinun tarvitse palaa loppuun kaverisi takia", ei tietenkään, ettehän te ole mikään pariskunta? Voitte vaikka nähdä harvemmin, tai keskityt omiin juttuihisi, etkä siihen kaverisi elämään puuttumiseen.

Minullakin on ollut masennus, enkä minä mitenkään ajattele, että jollain lähihoitaja- tai merkonomituttavallani olisi asiat ihailtavasti, vaikka eivät olisi masentuneita.

Ohiksena kommentoin, että oletpa hyökkäävä ja epäkohtelias.

Kumminkin tässäkin ketjussa jotkut kommentoijat vastuuttavat ap:ta ja katsovat, että on itsekästä katkoa välit masentuneeseen ystävään.

Eli ei todellakaan ole idioottimaista sanoa, että masennus voi masentaa myös hyvän ystävän, joten pitää osata ajoissa irtautua suhteesta, jos alkaa omat voimat mennä.

Vaikka ei luulisikaan voivansa "parantaa" masentunutta ystävää, se masentuneen elämänkatsomus ja näköalattomuus helposti "tarttuu", se tunnetaan jo hyvin faktana perheiden sisällä - mikä jottein tiiviissä ystävyyssuhteessakin.

Mulla ollut pari tuttua, jotka oli sairaan vihaisia koko ajan. Mä en niiden mielestä ymmärtänyt mitään. Silti ne soitti mulle vähintään joka toinen päivä ja puhui vähintään tunnin.

Olin kuin maksuton kouluttamaton terapeutti.

Kumpikin tuumi, etten kuunnellut heitä ikinä.

Toinen kuunteli yhden mielipiteeni: meni terapiaan. Sen jälkeen hän totesi, että muuta iloa minusta ei ole hänelle ollut. Ja katkaisi välit.

Olin nuori enkä osannut pitää puoliani. Enää en tuollaiseen ryhtyisi.

En suosittele muillekaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki masentuneet eivät edes halua parantua koska se on helppoa ja turvallista jäädä pyörittämään sitä samaa levyä vuodesta toiseen muuttamatta omaa elämää mitenkään

Masennuksesta voi olla hankala parantua. Varmasti jokainen mielellään voisi hyvin ja jaksaisi tehdä kivoja juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeasti masentunut jaksa valittaa omista asioistaan. Tuo menee jonkun muun luonnevian piikkiin.

Trolli trollaa.

Vierailija kirjoitti:

Oon kans välil ihmeissäni masentuneen ystäväni käytöksestä. Kehtaa valittaa joka asiasta. Oon koittanu sanoa sille vaan et kaikki on siit itestä kiinni ja se kyl jollain tasol ymmärtääkin sen mut ei oo valmis tekemään mitään muutoksia elämässään.

Olet oikeasti todella kammottava ihminen. Et mikään ystävä, vaan pelkkä masentuneen syyllistäjä ja lannistaja. Saat ystäväsi noilla kommenteillasi voimaan entistä huonommin.

Vierailija kirjoitti:

Voisi auttaa, jos teet selkeät rajat. Eli tapaatte vain sen verran, mitä kestät.

Kenenkään niskaan ei saisi syöstä koko omaa pahaaoloaan, kenenkään psyyke ei kestä sellaista taakkaa. Jos ehdottaisit tälle päiväkirjaa? Itse kirjoitin paljon huonona aikana, samoin piirsin. Tällä tavalla terapioin itseni terveellä tavalla, kun kirjoitin kaikki synkimmätkin asiat juuri niin koruttomasti kuin oli tarve.

Piirtäessä kuuntelin musiikkia, joskus kuvan aihe liittyi ahdistuksen aiheeseen, toisinaan taas oli jotain ihan muuta esittävä kuva, mutta siinä piirtäessä ja musiikkia kuunnellessa mietin asioita paljon.

Kannattaa ainakin ehdottaa kaverille. Näillä saisi oksennettua pahimmat pois, niin että kavereita tavatessa mieli on kevyempi, eikö kaikkea kaadeta muiden niskaan.

Tämä! Etköhän löydä jonkin tavan tukea ystävääsi kuormittumatta itse liikaa.

Mä tein masentuneen ystävän kanssa niin, että vähensin tapaamista ja aloin sopia ne julkisille paikoille. Jälkimmäisen tein siksi, että jos kutsuin hänet luokseni, hän juuttui kylään neljäksi-viideksi tunniksi ja jos itse menin hänen luokse, hän esteli lähtemistäni ja juutuin sinne pidemmäksi aikaa kuin tahdoin. Ja se neljä-viisi tuntia masentuneen vuodatusta oli todella liikaa. Mutta ravintolassa lounaalla tai kahvilassa ei voinut istua niin pitkään. 

Vierailija kirjoitti:

Kauhean itsekkäitä kommentteja.

Olen itse masentunut, mutta silti samaa mieltä siitä, että jokaisen tulee aivan ensimmäiseksi miettiä omaa jaksamistaan ja toimia sen mukaan. Olet ehkä kuullut miten lentokoneessakin onnettomuudessa laitetaan ensin happinaamari itselle ja vasta sen jälkeen autetaan toisia?

Ei ole järkeä polttaa itseään loppuun ystävän takia. Se ei häntä auta paranemaan, jos masennut itsekin. Pidä ap taukoa yhteydenpidosta, jos oikeasti olet todella uupunut. Ystäväsi vastaa itse tekemistään ratkaisuista, et sinä.

Sama tilanne, olen ottanut etäisyyttä ja harkitsen välien katkaisemista kokonaan. Kipuilen tämän kanssa kovasti, sillä ymmärrän että masennus ei ole hänen syynsä ja säälin häntä tavattomasti.

Kyseessä on läheinen perheenjäsen. Kuten jollain aiemmalla kommentoijalla, masentunut (M) ei halua tai jaksa tehdä mitään muuta kuin olla kotona ja soitella perheenjäsenilleen. Hänen luonaan pitäisi käydä ja häntä tulisi ilmeisesti viihdyttää. Vierailuihin en ole enä kyennyt pariin vuoteen. Parituntisia puheluja M jaksaisi vaikka joka päivä. Yhteen aikaan soitti minulle työpäivän aikana toistuvasti ja jos erehdyin vastaamaan, ei antanut palata töihin vaan vuodatusta piti kuunnella vaikkapa tunti. Vastaamatta jättämisestä syyllistettiiin ja jos puhelin on varattu, alettiin vihjailla että hänestä on keskusteltu muiden perheenjäsenien kanssa. Erityisen vaikeaa tästä teki se, että työssäni minulla ei ole kellokorttia, ei pomoa hengittämässä niskaan. Ei siis tekosyitä. Työpäivä sitten venyi saman verran loppupäästä. Koitin myös ajoittaa soitot ilta-aikaan, mutta M on alkoholisoitunut ja puhelut olivat aina iltaisin erityisen raskaita.

Sisällötään puhelut ovat aina samanlaisia, vanhojen asioiden kertausta, katkeruuden ja vihan tunteiden kaatamista luuriin ja minun korvaani. Samat jutut M voi hyvinkin käydä läpi puolenkymmentä kertaa puhelun aikana, ja kaikki yritykset kääntää keskustelua muihin aiheisiin kuten kuulumisiin tai uutisiin ovat Mn mielestä "oikeiden asioiden" välttelyä.

Olen ottanut häneen etäisyyttä, ja puhelut ovat vähentyneet. Yhteydenpito on ollut minimissä jo pari vuotta. Silti edelleen jokainen yhteydenotto aiheuttaa ahdistusta, masennusta, keskittymiskykyongelmia ja univaikeuksia. Joka keskustelun jälkeen kuluu pari päivää töissä kuin sumussa, en saa mitään tehdyksi ja ajatukset pyörivät omassa pahassa olossa. M:n aiheuttama notkahdus mielialassani on huomattava, sillä olen muuten varsin aktiivinen ja positiivinen ihminen.

Välien katkaiseminen kokonaan on mielessä joka puhelun jälkeen. Kuitenkin tiedän että hän käyttäytyy näin koska on yksinäinen ja hänellä on paha olla. Hän on sokeutunut aiheuttamalleen mielipahalle, eikä se minun parin päivän mielipahani kai masentuneen näkökulmasta olekaan kovin suuri tai merkittävä. En tiedä mitä tehdä.

Taas suomalaiset todistaa miten he eivät edes tajua mitä ystävyys tarkoittaa?

Toivon että jokainen henkilö joka valittaa jonkun masennuksesta joutuu itse kärsimään elämässään hyvin paljon.

Suru puserossa kirjoitti:

Sama tilanne, olen ottanut etäisyyttä ja harkitsen välien katkaisemista kokonaan. Kipuilen tämän kanssa kovasti, sillä ymmärrän että masennus ei ole hänen syynsä ja säälin häntä tavattomasti.

Kyseessä on läheinen perheenjäsen. Kuten jollain aiemmalla kommentoijalla, masentunut (M) ei halua tai jaksa tehdä mitään muuta kuin olla kotona ja soitella perheenjäsenilleen. Hänen luonaan pitäisi käydä ja häntä tulisi ilmeisesti viihdyttää. Vierailuihin en ole enä kyennyt pariin vuoteen. Parituntisia puheluja M jaksaisi vaikka joka päivä. Yhteen aikaan soitti minulle työpäivän aikana toistuvasti ja jos erehdyin vastaamaan, ei antanut palata töihin vaan vuodatusta piti kuunnella vaikkapa tunti. Vastaamatta jättämisestä syyllistettiiin ja jos puhelin on varattu, alettiin vihjailla että hänestä on keskusteltu muiden perheenjäsenien kanssa. Erityisen vaikeaa tästä teki se, että työssäni minulla ei ole kellokorttia, ei pomoa hengittämässä niskaan. Ei siis tekosyitä. Työpäivä sitten venyi saman verran loppupäästä. Koitin myös ajoittaa soitot ilta-aikaan, mutta M on alkoholisoitunut ja puhelut olivat aina iltaisin erityisen raskaita.

Sisällötään puhelut ovat aina samanlaisia, vanhojen asioiden kertausta, katkeruuden ja vihan tunteiden kaatamista luuriin ja minun korvaani. Samat jutut M voi hyvinkin käydä läpi puolenkymmentä kertaa puhelun aikana, ja kaikki yritykset kääntää keskustelua muihin aiheisiin kuten kuulumisiin tai uutisiin ovat Mn mielestä "oikeiden asioiden" välttelyä.

Olen ottanut häneen etäisyyttä, ja puhelut ovat vähentyneet. Yhteydenpito on ollut minimissä jo pari vuotta. Silti edelleen jokainen yhteydenotto aiheuttaa ahdistusta, masennusta, keskittymiskykyongelmia ja univaikeuksia. Joka keskustelun jälkeen kuluu pari päivää töissä kuin sumussa, en saa mitään tehdyksi ja ajatukset pyörivät omassa pahassa olossa. M:n aiheuttama notkahdus mielialassani on huomattava, sillä olen muuten varsin aktiivinen ja positiivinen ihminen.

Välien katkaiseminen kokonaan on mielessä joka puhelun jälkeen. Kuitenkin tiedän että hän käyttäytyy näin koska on yksinäinen ja hänellä on paha olla. Hän on sokeutunut aiheuttamalleen mielipahalle, eikä se minun parin päivän mielipahani kai masentuneen näkökulmasta olekaan kovin suuri tai merkittävä. En tiedä mitä tehdä.

Ajattele sitä tältä kannalta: Mitä jos sinä olisit hänen tilalla ja omat sukulaisetkin katkaisisi välit?

Tietenkin jos haluat aiheuttaa itsemurhan niin sitten jatka vaan tuota toimintaasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhean itsekkäitä kommentteja.

Olen itse masentunut, mutta silti samaa mieltä siitä, että jokaisen tulee aivan ensimmäiseksi miettiä omaa jaksamistaan ja toimia sen mukaan. Olet ehkä kuullut miten lentokoneessakin onnettomuudessa laitetaan ensin happinaamari itselle ja vasta sen jälkeen autetaan toisia?

Ei ole järkeä polttaa itseään loppuun ystävän takia. Se ei häntä auta paranemaan, jos masennut itsekin. Pidä ap taukoa yhteydenpidosta, jos oikeasti olet todella uupunut. Ystäväsi vastaa itse tekemistään ratkaisuista, et sinä.

Muista että myöskään yhteiskunnalle ei kuulu sinun masentuneisuutesi. 

Joten jokainen masentunut sitten elättäkööt itsensä ja hoitakoot omat asiansa ilman kenenkään apua.

Vierailija kirjoitti:

Ystävän hoito ei ole sinun vastuullasi ja on sallittua ottaa etäisyyttä.

Olen toistuvasti masentunut ja pidän ihmisiin välimatkaa siitä syystä, etten vaan jaksa jutella kenenkään kanssa. Toisaalta en halua rasittaa muita huolilla, toisaalta kulissien ylläpito vie energiaa kun yrittää esittää normaalia. Tilitän ongelmistani psyk.sh:lle ja vertaistukiryhmissä.

Eli yhteiskunnan kuitenkin pitää sitten maksaa sinun hoitosi mutta ystäväsi ja sukulaisesi pesee sinusta kätesi?

Tuo se vasta onkin järkyttävä ajatusmaailma.

Vierailija kirjoitti:

Taas suomalaiset todistaa miten he eivät edes tajua mitä ystävyys tarkoittaa?

Toivon että jokainen henkilö joka valittaa jonkun masennuksesta joutuu itse kärsimään elämässään hyvin paljon.

Läheiseni teki itsemurhan. Olen kärsinyt asiasta, mutten tunne siitä syyllisyyttä. Tuin häntä niin paljon kuin pystyin. Itsemurhaan päätyminen on yleensä hyvin monen asian summa. Ei ole minun syytäni, että läheiseni ei kyennyt ottamaan saatavilla olevaa apua vastaan. Hänet onneton elämä vain kulutti jo nuorena loppuun.

Kyllä sitä putää miettiä että onko tämä se poikaystävä jonka haluan. Jos ei - ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhean itsekkäitä kommentteja.

Olen itse masentunut, mutta silti samaa mieltä siitä, että jokaisen tulee aivan ensimmäiseksi miettiä omaa jaksamistaan ja toimia sen mukaan. Olet ehkä kuullut miten lentokoneessakin onnettomuudessa laitetaan ensin happinaamari itselle ja vasta sen jälkeen autetaan toisia?

Ei ole järkeä polttaa itseään loppuun ystävän takia. Se ei häntä auta paranemaan, jos masennut itsekin. Pidä ap taukoa yhteydenpidosta, jos oikeasti olet todella uupunut. Ystäväsi vastaa itse tekemistään ratkaisuista, et sinä.

Muista että myöskään yhteiskunnalle ei kuulu sinun masentuneisuutesi. 

Joten jokainen masentunut sitten elättäkööt itsensä ja hoitakoot omat asiansa ilman kenenkään apua.

Trolli, miksi hengaat täällä? Ammattilainen kykenee tukemaan masentunutta eri tavalla kuin läheinen. Masennuksen asianmukainen hoito on tärkeää, jotta masennuksesta toivuttaisiin. Olen maksanut ja tulen maksamaan sen verran paljon veroja, että on yhteiskunnalle taloudellisesti fiksu sijoitus laittaa rahaa kuntoutumiseeni. Puhumattakaan ihmisarvoni kunnioittamisesta. Syöpäsairaitakin hoidetaan, miksei siis myöskin mielenterveyden ongelmista kärsiviä?

Sosiaalisidarwinistiset mielipiteesi masennuksesta kärsivistä ovat ovat sinun henkilökohtainen ongelmasi, eivät tämän ketjun aihe.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitä putää miettiä että onko tämä se poikaystävä jonka haluan. Jos ei - ero.

Oletko ap? Voisitko keskustella jonkun ulkopuolisen tahon kanssa poikaystäväsi ja omasta jaksamisestasi? Se voisi selkeyttää ajatuksiasi jatkon suhteen.