Miten jollekin riittää tavoitteeksi perhe, asioiden ostaminen ja niiden sijoittelu?

Mulla oli lapsuus niin köyhä, turvaton ja ahdistava että kyllä mulle riittää aika vaatimattomat jutut onnelliseen elämään. Eli perhe, kohtuulliset tulot joilla saa kivan kodin ja kivoja tavaroita. Enempään ei riitä paukkuja.

Tarkenna sitten sun tavoitteita. Tai siis tottakai noi on normaaleja asioita, mutta tarkenna sitten, mitä sun tavoitteet on, tai millaisia tavoitteita pitäisi olla. Ihan mielenkiinnosta.

Jokainen asettaa tavoitteensa arvojensa mukaan, loppupeleissä kuolinvuoteellasi viimeistään havahdut siihen, että arvosi menivät oikein tai väärin.

Suurin osa kyllä tekee korjausliikkeen huomattavasti aikaisemmin.

Minä haluaisin olla miljardööri, mutta olen köyhä. Ei tavoitteet tee onnelliseksi jos ne ei toteudu.

Seppo Rädyltä kun toimittaja aikanaan kyseli kauden tavoitteista, niin kuultiin nämä kuolemattomat sanat:

"Jos viistoistavuotiasta sais."

Vierailija kirjoitti:

Tarkenna sitten sun tavoitteita. Tai siis tottakai noi on normaaleja asioita, mutta tarkenna sitten, mitä sun tavoitteet on, tai millaisia tavoitteita pitäisi olla. Ihan mielenkiinnosta.

Erään aihepiirin syvällinen ymmärrys -> koulutus. Jatkuva kehittyminen eräässä urheilussa. Viimeisin asia oli erään soittimen soittamisen oppiminen. Koti ja perhe on mukavia ja turvallisia "taustoja" oikeasti kiinnostaville asioille, samalla tavalla oikeastaan kun lapsuudessa oli. Olisi hassua kääntyä niin 100 % sisäänpäin että tuijottaisi vaan kotiaan ja vaihtaisi verhoja loppuelämän. Eikö se ole vähän höpsähtänyttä?

Ilman lapsia voisi elää rikkaampaa ja mielekkäämpää elämää ja jokainen päivä olisi upea. Voisi kehittää itseään koko elämän ajan. Avioliitto on hyvä asia, kunhan oivaltaa jättää lapset hankkimatta.

Tiedätkö lähtökohdat elämään on niin erilaisia. Jokainen myös osaa määrittää itselleen realistiset haaveet.

Itse haaveilen arkisesta tyytyväisestä elämästä, joku 4h+kk omistusasunto, päivät jossain kivassa duunissa, illalla 1-2krt viikossa harrastamista, kyläilyä, lenkkeilyä, mukavaa elämää ilman suuria huolia.

Jollekkin muulle nämä ovat arkea ja itsestään selvyyksiä, minulle unelmaelämä jonka aion joskus kyllä saada. Epärealistista olisi minulle haaveilla 150 neliön omakotitalosta ja vaikka lakimiehen urasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkenna sitten sun tavoitteita. Tai siis tottakai noi on normaaleja asioita, mutta tarkenna sitten, mitä sun tavoitteet on, tai millaisia tavoitteita pitäisi olla. Ihan mielenkiinnosta.

Erään aihepiirin syvällinen ymmärrys -> koulutus. Jatkuva kehittyminen eräässä urheilussa. Viimeisin asia oli erään soittimen soittamisen oppiminen. Koti ja perhe on mukavia ja turvallisia "taustoja" oikeasti kiinnostaville asioille, samalla tavalla oikeastaan kun lapsuudessa oli. Olisi hassua kääntyä niin 100 % sisäänpäin että tuijottaisi vaan kotiaan ja vaihtaisi verhoja loppuelämän. Eikö se ole vähän höpsähtänyttä?

Onhan se.

Vierailija kirjoitti:

Ilman lapsia voisi elää rikkaampaa ja mielekkäämpää elämää ja jokainen päivä olisi upea. Voisi kehittää itseään koko elämän ajan. Avioliitto on hyvä asia, kunhan oivaltaa jättää lapset hankkimatta.

Millä tavalla ne lapset muuten estää itsensä kehittämisen? Ihan vain mietin, kun mä olen opetellut paljonkin uusia juttuja lasten saamisen jälkeen, mm. uusia kieliä.

Ja useimmitenhan nämä innovatiiviset sisustajat sattuu kaikki sisustamaan ihan täsmälleen samanlaisen kodin kuin kaikilla muillakin. Eikö se häiritse? Edes oma koti ei näytä itseltään vaan trendiltä?

Minä taas ihmettelen, miten jollekulle turhanpäiväinen tärkeily voi olla tavoite elämässä. Siis tyyliin jakkupukuammatit. Arvostan kaikkinaista koulutusta ja monia ammattejakin, esimerkiksi lääkärin ja sairaanhoitajan työtä, mutta sellainen klassinen "ura", joka ei paranna maailmaa, vaikuttaa tosi tylsältä. Itse olen humanisti ja vakityössä, tosin nyt hoitovapaalla.

Jos itselläni olisi aikaa ja voimia, yrittäisin kirjoittaa kirjoja, mutta juuri nyt kolmen alle kouluikäisen hoivaaminen on ihan riittävä tavoite. Asioita ostan kun tarvitsen, ja sijoitan ne sinne, missä niitä tarvitaan, mutta sisältöä elämään en niistä hae.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilman lapsia voisi elää rikkaampaa ja mielekkäämpää elämää ja jokainen päivä olisi upea. Voisi kehittää itseään koko elämän ajan. Avioliitto on hyvä asia, kunhan oivaltaa jättää lapset hankkimatta.

Millä tavalla ne lapset muuten estää itsensä kehittämisen? Ihan vain mietin, kun mä olen opetellut paljonkin uusia juttuja lasten saamisen jälkeen, mm. uusia kieliä.

Varmaan sitten jos ne lapset on ollut se tavoite ja niitä curlingoi, tms? Muutenhan lapset on ihan samalla tavalla perhe-elämää ja ihmisiä ympärillä kun kuka tahansa muukin tärkeä ihminen.

ap

No mulle tärkeintä on perhe. Viettää aikaa puolison ja lasten kanssa. Lapset on vain hetken lainassa, haluan nauttia ajasta heidän kanssaan. Käpertyä sohvalle lapsi kainalossa. En käytä sitä aikaa mieluummin itseni kehittämiseen. Ja sitten kahdenkeskinen aika puolison kanssa, se vasta ihanaa onkin.

Liikunta on mulle tärkeää, mutta siksi, että pysyn terveempänä sen avulla. Ja voin nauttia oikeasti tärkeistä jutuista enemmän.

Mä en nyt oikein ymmärrä, millä tavalla soittamisen opettelu on jotenkin hienompi tavoite kuin perhe.

Mun tavoitteeni on elää onnellinen elämä satuttamatta muita.

Mun onnelliseen elämään kuuluu perhe ja ystävät, koti. Harrastukset, johon kuuluu musiikki, historia matkustelu sekä vapaaehtoistoiminta yhdistyksissä. Ja lisäksi mielenkiintoinen ja haastava työ.

Se millä tavalla itse kukin saa sisältöä elämäänsä ei kuulu mulle, mutta kauniissa ja viihtyisässä ympäristössä on helpompi olla.

Mun tavoitteena on henkinen ja hengellinen kasvu. Olen sydämen kristitty. Mammona ja koulutus eivät ole minulle pääasioita. N49

Olen pohtinut samaa mitä ap. Monille suurin unelma ja tavoite elämässä on saada omistusasunto, vakityö ja lapsien saanti. Unelmana on siis tavallinen perhe-elämä ja ollaan vähään tyytyväisiä. Kaikki nämä kumpuaa omista lähtökohdista. Jos omat vanhemmat eivät ole vaatineet lapsiltaan, niin ei jälkikasvu saa niitä eväitä joita tarvitaan "suurten juttujen" tavoittelussa. Jotenkin tuntuu että nämä pieniin asioihin aidosti tyytyväiset ovat niitä onnellisempia.

Vierailija kirjoitti:

Mä en nyt oikein ymmärrä, millä tavalla soittamisen opettelu on jotenkin hienompi tavoite kuin perhe.

Mun tavoitteeni on elää onnellinen elämä satuttamatta muita.

Mun onnelliseen elämään kuuluu perhe ja ystävät, koti. Harrastukset, johon kuuluu musiikki, historia matkustelu sekä vapaaehtoistoiminta yhdistyksissä. Ja lisäksi mielenkiintoinen ja haastava työ.

Se millä tavalla itse kukin saa sisältöä elämäänsä ei kuulu mulle, mutta kauniissa ja viihtyisässä ympäristössä on helpompi olla.

Ei se ole hienompi, mutta se on enemmän aito tavoite. Perhe on normaalia elämää ja on sellaisena omassa erityisasemassaan kaiken yläpuolella. Musta on hassua että kenelläkään on tavoitteena niin arkinen asia kuin perhe. Vähän kuin olisi tavoitteena peruskoulu tai aamulla töihin meno. Ymmärrän, että hankalia juttuja joillekin mutta aidosti kukaan ei kyllä jää ilman perhettä tai työtä ilman jotain erikoisempaa poikkeusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkenna sitten sun tavoitteita. Tai siis tottakai noi on normaaleja asioita, mutta tarkenna sitten, mitä sun tavoitteet on, tai millaisia tavoitteita pitäisi olla. Ihan mielenkiinnosta.

Erään aihepiirin syvällinen ymmärrys -> koulutus. Jatkuva kehittyminen eräässä urheilussa. Viimeisin asia oli erään soittimen soittamisen oppiminen. Koti ja perhe on mukavia ja turvallisia "taustoja" oikeasti kiinnostaville asioille, samalla tavalla oikeastaan kun lapsuudessa oli. Olisi hassua kääntyä niin 100 % sisäänpäin että tuijottaisi vaan kotiaan ja vaihtaisi verhoja loppuelämän. Eikö se ole vähän höpsähtänyttä?

No jaa, visuaaliselle ja sisustamisesta kiinnostuneelle ei ole yhtään sen höpsähtäneempää kuin sinun mielenkiinnon kohteesikaan. Mitä ihmeen syvällistä sisältöä on urheilussa?!!! Tai asioiden ulkoa opettelussa?

Oikeasti, viisautta on ymmärtää, että ihmisillä on erilaiset arvostukset, eikä omia arvostuksia kannata pitää sen "älyllisemmiksi" tai "ylevämmiksi". Ne ovat erilaisia ja sopivat sinulle, mutteivät kaikki niitä arvosta.

N51

Vierailija kirjoitti:

Olen pohtinut samaa mitä ap. Monille suurin unelma ja tavoite elämässä on saada omistusasunto, vakityö ja lapsien saanti. Unelmana on siis tavallinen perhe-elämä ja ollaan vähään tyytyväisiä. Kaikki nämä kumpuaa omista lähtökohdista. Jos omat vanhemmat eivät ole vaatineet lapsiltaan, niin ei jälkikasvu saa niitä eväitä joita tarvitaan "suurten juttujen" tavoittelussa. Jotenkin tuntuu että nämä pieniin asioihin aidosti tyytyväiset ovat niitä onnellisempia.

Olet ihan oikeassa, lapsuudesta se lähtee. Jos ihminen on hyväksytty sellaisena kun hän on, ei hän suorita asioita ketään muita kuin itseään varten. Sitten ovat nämä ihmiset, joilta on vaadittu aina paljon. He saavat usein aikaan ulkopuolelta katsoen enemmän, mutta harvoin ovat onnellisimpia.