Olen huomannut, että olen alkanut pitämään ylipainoisia "normaaleina"
Luin tilastosta, että suomalaista aikuisista ylipainoisia on reilusti yli puolet, ja lihavia noin viidennes. Hämmennyin, sillä mielestäni katukuvassa ei näytä siltä. Sitten tajusin että olen vain niin tottunut suomalaisten lihavuuteen, etten edes hahmota sitä enää. Tosiaan, noin joka toinen tuttavani ON ylipainoinen ja vyötärölihava! Siitä on tullut vain niin tavallista, etten enää erota sitä normaalipainosta. Muut huomanneet samaa?
Kommentit (6)
Colette kirjoitti:
Sentään yksi valaistunut! Suomi ja koko läntinen maailma on TÄYNNÄ LÄSKEJÄ! Tuohon läskidenialismi nimenomaan perustuu.
Tarkoitin kylläkin sellaisia, jotka ovat oikeastikin ylipainoisia, siis ihan BMIn ja vyötärönympäryksen mukaan.
Mutta tilastollisesti yli puolet! Eikö teitä yhtään huolestuta nykykehitys?
Ap
Minä olen laihtunut kahdessa vuodessa 35 kiloa ja voin nykyään ostaa vaatteet ihan tavallisista vaatekaupoissa. Ongelmana on nykyään se, että valikoimaa on niin paljon, etten jaksaisi millään sovittaa vaatteita toinen toisensa jälkeen. Yleensä mittaan itseni ennen kauppaan lähtöä, vertaan mittojani kaupan kokotaulukko netissä ja otan sitten sen ensimmäisen silmää miellyttävän mittausten perusteella oikean kokoisen vaatteen ja menen kassalle.
Minä tunnen vieläkin samanlaista häpeää vaatekaupoissa kuin tunsin ylipainoisena. Silloin tuntui siltä, että olin vaatekaupassa muiden tiellä ja myyjien kiusana. Silloinkin hoidin ostokseni mahdollisimman nopeasti. En kokenut, että olisin edes ansainnut kauniita vaatteita ylipainoisena enkä vieläkään ole päässyt siitä tunteesta yli. Tiedän, että se on vain tunne ja tunteita tulee ja menee. Pitäisi vain keskittyä konkreettisesti etsimään parasta vaihtoehtoa tarvimastani tuotteesta,
Ja sitten itse normaalipainoisena saan kuunnella sitä, kun olen niiin laiha ja lapataan ruokaa eteen, vaikka sanon, ettei minulla ole nälkä.
Colette kirjoitti:
Sentään yksi valaistunut! Suomi ja koko läntinen maailma on TÄYNNÄ LÄSKEJÄ! Tuohon läskidenialismi nimenomaan perustuu.
Mieluummin koulutettu ja ylipainoinen kuin kouluttamaton ja vakavasti syömishäiriöinen prostituoitu.
Sentään yksi valaistunut! Suomi ja koko läntinen maailma on TÄYNNÄ LÄSKEJÄ! Tuohon läskidenialismi nimenomaan perustuu.