Millä perusteella olet lopettanut kokonaan asioinnin jossakin kaupassa, ravintolassa, kampaamossa tms.?
Onko jokin yksittäinen umpisurkea asiakaskokemus johtanut siihen vai muut syyt?
Kommentit (4975)
Tämä on sarjassa "olen vähentänyt käyntejä kyseisessä paikassa, mutta en lopettanut kokonaan".
Täällä on yksi superhyvä kampaamo. Kampaajat on ammattitaitoisia ja ihan mukavia. Leikkaavat ja värjäävät hyvin. Hinnat on normaalit kampaamohinnat. Paikka on keskellä kaupunkia.
Menin kerran taas sinne varaamaan aikaa, omistaja itse siinä oli ja laittoi ajan ajanvarauskirjaansa. Sitten kysyin jotain pientä korttia mukaan itselleni, jotta muistan sen ajan varmasti. Omistaja paukautti tähän vastaukseksi, että "voin mä kirjoittaa sen ajan sulle kortille, kun etsä kuitenkaan mitään muista"
Olen vähentänyt siellä käyntejä huomattavasti ja käynyt toisissa kampaamoissa tuon jälkeen.
Minulla alapäätä kirveli. Menin lääkäriin, joka oli nuori tyttö, alta kolmikymppinen.
Kerroin, että epäilen virtsatietulehdusta. Hän tutki ja huusi, että ei ole pissatulehdus, vaan KYLLÄ NE ROUVA VAIHDEVUODET SIELTÄ KOLKUTTELEE JA LIMAKALVOT KUIVAA JA SIKSI KIRVELEE: LAITAN TEILLE TÄLLAISTA RASVAA, TÄÄ TOIMII SITTEN LIUKKARINAKIN.
Olen koittanut valita toisen lääkärin, jos mahdollista aina kyseisellä terveysasemalla tuon jälkeen.
MINULLE PUHUTTIIN HUUTAMALLA kirjoitti:

Lääkäri oli ilmeisen nuori ja piti sinun ikäistäsi vanhana ja kuurona kuin dinosaurus.
Kierrän kaukaa kampaamot ja kahvilat, joihin saa viedä koiria tai kissoja. Luin jostain, että Treen Koskikeskukseenkin saa nykyään viedä koiria. Eli sekin ostoskeskus menee boikottiin. Käykööt koiranomistajat siellä koirankusien seassa syömässä ja juomassa. Koirahan voi ruikkia mihin vaan. Onneksi lähellä on pian avautuva Ratinan ostoskeskus.
Vierailija kirjoitti:
MINULLE PUHUTTIIN HUUTAMALLA kirjoitti:
Minulla alapäätä kirveli. Menin lääkäriin, joka oli nuori tyttö, alta kolmikymppinen.
Kerroin, että epäilen virtsatietulehdusta. Hän tutki ja huusi, että ei ole pissatulehdus, vaan KYLLÄ NE ROUVA VAIHDEVUODET SIELTÄ KOLKUTTELEE JA LIMAKALVOT KUIVAA JA SIKSI KIRVELEE: LAITAN TEILLE TÄLLAISTA RASVAA, TÄÄ TOIMII SITTEN LIUKKARINAKIN.
Olen koittanut valita toisen lääkärin, jos mahdollista aina kyseisellä terveysasemalla tuon jälkeen.
Lääkäri oli ilmeisen nuori ja piti sinun ikäistäsi vanhana ja kuurona kuin dinosaurus.
Juuri näin.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 160 cm pitkä ja painan noin 52 kg. Menin Helsingin Stockalle ostamaan hiukan laadukkaampia sukkahousuja, myyjä tuli kyselemään voisiko olla avuksi. Kerroin että haluan ostaa kestävät sukkahousut hintaluokasta max 60 euroa. Myyjä näytti mulle yksiä sukkiksia ja kun pohdin minkä koon otan (XS vai S) niin vanhempi rouva purskahti nauruun ja tokaisi että L-koko on lähimpänä oikeaa (!!). Seisoin suu auki ja katsoin sukkahousujen mitoitusta, jonka mukaan minun pituudella ja painolla varustetulle ihmiselle joko XS tai S olisivat parhaat koot. Jätin ostamatta kokonaan :(
Stockalla on usein törmännyt todella epäystävälliseen palveluun ja joutunut joskus jopa pyytelemään anteeksi sitä että haluaa häiritä myyjän pyhyyttä asioimalla kassalla tms. Sukkahousuepisodi oli viimeinen niitti useiden epäystävällisten asiakaskokemusten jälkeen.
Miten voi sinun kokoisestasi luulla, että olet L-kokoa?!?!?
Joka tapauksessa kannattaa laittaa palautetta.Oletko kuullut päärynävartalosta=tissitön nainen jättireisillä varustettuna?
Ratsastatko?
Pitää käydä kohta mittaamassa omani, mutta komeat ja jyhkeät ne ovat nykyään. Minulla on kymmenisen kiloa ylipainoa ja se on kerääntynyt pääosin reisiin. Jonkun verran sitä on takamuksessakin, mutta vyötärössä ja mahassa ei ollenkaan häiritsevästi. Myös käsivarret ovat aika pehmoisen oloiset.
Olin muutama vuosi sitten tästä painosta 12kg kevyempi, mutta reisissä se ei näkynyt mielestäni.
Ainiin, tässä kaupassa olen lopettanut käymisen.
Kauppaa pitää melkein koko ikänsä Suomessa asunut ulkomaalaistaustainen mies. Kaveeraa ilmeisesti sen "alkuperäiseen" kansallisuuteen kuuluvien kanssa, koska kaupassa pyöri aina paljon hänen kavereitaan, jotka olivat siis samasta maasta lähtöisin kuin hän. Jutteli aina heille sillä heidän kielellään. Siellä myydään tällaisia eksoottisia elintarvikkeita ja hygieniatuotteita. Aina, kun kysyin jostain tuotteesta, vastaus oli mitä sattuu
Minä: Onko näissä mehuissa sokeria?
Myyjä: Ei niissä ole sokeria
Minä: Mutta onhan näihin aika moniin merkitty, että niissä on sokeria?
Myyjä: No sitten niissä on sokeria.
Minä: Löytyisikö joku, jossa ei olisi sokeria?
Myyjä: Voi sieltä löytyä.
Minä (katsoin itse ne läpi): En löytänyt yhtään ilman sokeria.
Myyjä: On niissä kaikissa sokeria.
Siis koko asiointi oli aina tällaista, itse piti kaikki selvittää.
Minä: Onko teillä kuivattuja viikunoita?
Myyjä: On, tässä.
Minä: Ok, onko muunlaisia?
Myyjä: Näitä
Minä: Nämähän ovat kuivattuja aprikooseja!
Myyjä: No sitten ne ovat kuivattuja aprikooseja.
Minä: Ok, ostan sitten noita aprikooseja.
Ostin 4 euron paketin kuivattuja aprikooseja, menin kotiin, puraisin ja aprikoosissa oli iso kivenpala! Hampaasta lohkesi iso palanen ja jouduin käymään hammaslääkärissä kahdesti ja lasku 70 euroa. Liian kalliit "viikunat". En mene enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirpputori jossa myyjän hapan naama näkyy ensimmäisenä kun astut ovesta sisään. Ei auta hymyily hänelle, ei iloinen moikkaus, ei mikään. Vessan ovat nykyään laittaneet lukon taakse, johon avain pitää kysyä kassalta. Ymmärrän että myyjä voi joutua tekemään tämän avaimenantamistoimenpiteen useita kertoja päivässäkin, mutta se ei silti asiakkaiden vika ole. Edellisen kerran siellä käydessäni moikkasin iloisesti hei, myyjä katsoo naama nyrpeänä eikä sano mitään. Löysin yhden ostettavan, ja olin kassalla, ja koko liikkeessä lähes yksin, muita ei ollut mailla halmeilla. Moikkasin taas hymyillen ja silmiin katsoen, mutta minulle ei sanottu mitään. Annoin tuotteen myyjälle, hän otti siitä hinnan, samalla kysyin että täytyisi toiletissa päästä käymään, jos hän ystävällisesti lainaisi avainta. Myyjä vastasi että hoidetaan nyt yksi asia kerrallaan,(jotka olivat siihen satisen palvelukokemukseni ensimmäiset sanat jotka myyjä sanoi) johon vastasin että en nyt ajatellutkaan jättää sinulle pankkikorttiani tuohon laitteeseen ja juosta vessaan. Vessassa käytyäni hymyilin ystävällisesti ja kiitin lainasta, mutta takaisin en enää mene. Tietysti asiaan vaikuttavat myös kalliit hinnat , ja se että kirppis on aika kaukana. Jos se olisi lähempänä, voisi käydä halvalla kulkemisella tsekkaamassa tarjonnan, tai jos sielä olisi erityisen halpaa, voisi matkustaa pidemmästi, ja kestää paskaa asiakaspalvelua, mutta kun nämä kaikki negatiiviset asiat laittaa yhteen, niin kyllä tässä se myyjän asiakaspalveluhaluttomuus, ja suoranainen huonous on se viimeinen niitti miksi tuo liike menetti minussa asiakkaan.
Linkkikirppis Turussa? Vai onko niin penseitä kirppiksiä enemmänkin?
Jyväskylässä ainakin kirpparilla.fi yksi vanhempi naismyyjä on tosi tyly ja aina naama norsunveellä. Tämä tosin koskee vaan asiakkaita.
Yhdesti olin jonossa siinä, niin se nainen jutteli jotain hymyssä suin sille toiselle miesomistajalle, sitten jatkoi mun ja muiden palvelemista irvistellen. Miksi pitää olla töissä tuolla jos vihaa sitä niin paljon...
En tosin ole lopettanut täällä käymistä tämän takia. Ne omistajamiehet ovat ainakin tosi mukavia :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetin asioimisen eräässä kukkakaupassa, koska sain sieltä viimeisellä kerralla huonoa palvelua. Olin aiemmin tehnyt monimutkaisiakin tilauksia ongelmitta ja saanut aina hyvää palvelua. Nyt pyysin yksinkertaisesti tietynlaista leikkokukkaa tietyllä määrällä kukintoja, saatesanoilla "jos vaikka ylimääräiset napsaiset pois ennen kuin haen määräpäivänä". Kaupassa oli uusi myyjä joka tuhahteli ja kiukutteli pyynnölleni, mumisten jotain siitä ettei hän voi vaikuttaa kukintojen määrään. Pohdin vielä väriä ja pyysin hänen mielipidettään, kertoen millaisiin juhliin kukka tulee. Myyjä töksäytti "niin no kuka mistäkin tykkää". Olisi pitänyt lähteä jo tuossa vaiheessa asioimaan muualle, mutta kiireessä päätin värin, maksoin ja lähdin.
Kun sitten hain kukkani, en sen kummemmin tarkistanut sitä vaan pyysin tietynlaisen paketoinnin ja lähdin juhliin. Juhlissa avasin paketin...ja kukintoja oli aivan väärä määrä. Tämän lisäksi vain yksi niistä kukki, muut olivat vielä ihan supussa. Kyllä harmitti! Etsin tuon jälkeen uuden kukkakaupan.
Kukintoja väärä määrä?
Sähän oot psyykkisesti sairas? asutko Turussa?
Kannabiksen ollessa kyseessä kukintojen määrä on ratkaiseva. Nupulla olevat kukinnot eivät ole koskaan hyvä ostos. On löydettävä sellainen kukkakauppias, joka myy vain kypsiä kukintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turun prismassa oli tuote esittelijä ja tyttöni 5v meni kysymään häneltä saako maistaa. Myyjä oli kun ei huomaiskaan ja katteli tyttöni ohi etsien kuumeisesti muita ihmisiä joita ei silläsekunnilla ollut missään. Tyttöni sanoi et "anteeks hei täti saako maistaa". Täs vaihees myyjä mulkasi lastani ja sanoi mee jonoon. Yhtään muuta ihmistä ei missään. Täs vaihees myyjä alkoi rauhallisin ottein puolittamaan pöydällä valmiina olleita juustonpaloja pienemmiksi ja pienemmiksi. Tyttöni kuuliaisesti odotti ja odotti ja tää täti edelleen katteli etsien muita asiakkaita. Itse seisoin metrin päässä mutta mulle ei alkanut esittelemään juustoa millään lailla vaikka itseasiassa tarkoituksenani oli ostaa sinäpäivänä prismasta leipäjuustoa! En ostanut, ylläri. Lopulta parin minuutin odotuksen jälkeen tyttöni sai juustopalasen. Ärsyttää lähinnä se että tyttöni läyttäytyi tosi hyvin ja palkaksi sai vain mulkaisuja ja töykeetä käytöstä. Enkä ymmärrä miksi odotutti tyttöäni tai miks ei esitelly mulle mitään? Itse asiakaspalvelussa töissä enkä ikinä käyttäytyis noin. Ihmettelen miten tollasil riittää töitä tässä maassa!!!En mee prismaan enää koskaan
Olipas nuivaa kohtelua! :/ Mutta älä turhaan boikotoi Prismaa, konsulentit on harvemmin kauppojen palkkalistoilla. Tuollekin äkeälle konsulentille palkan maksoi todennäköisesti sitä leipäjuustoa valmistava pulju.
T: entinen konsulentti, joka kyllä mielellään jakoi maistiaisia lapsille
Ehkä se ajatteli että lapsi ei kuitenkaan osta mitään. Törkeää käytöstä kuitenkin.
Itse annan aina konsulenttien maistiaiset suklaat yms 3 v lapselleni kun en itse syö :)
Joensuun Rantakylän Energyllä hieroja haisi tupakalta ja köhi räkäistä tupakkayskää vähän väliä. Röökiaski oli oikein kunniapaikalla pöydällä. Hieronta oli ihan ok ja hieroja oli ystävällinen mieshenkilö, mutta rentoutuminen oli kaukana siinä löyhkässä ja tupakkayskää kuunnellessa. Eikä anna kovin hyvää kuvaa liikuntakeskuksesta, että henkilökunta on tervakeuhkoja. Menen siis jatkossa muualle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirpputori jossa myyjän hapan naama näkyy ensimmäisenä kun astut ovesta sisään. Ei auta hymyily hänelle, ei iloinen moikkaus, ei mikään. Vessan ovat nykyään laittaneet lukon taakse, johon avain pitää kysyä kassalta. Ymmärrän että myyjä voi joutua tekemään tämän avaimenantamistoimenpiteen useita kertoja päivässäkin, mutta se ei silti asiakkaiden vika ole. Edellisen kerran siellä käydessäni moikkasin iloisesti hei, myyjä katsoo naama nyrpeänä eikä sano mitään. Löysin yhden ostettavan, ja olin kassalla, ja koko liikkeessä lähes yksin, muita ei ollut mailla halmeilla. Moikkasin taas hymyillen ja silmiin katsoen, mutta minulle ei sanottu mitään. Annoin tuotteen myyjälle, hän otti siitä hinnan, samalla kysyin että täytyisi toiletissa päästä käymään, jos hän ystävällisesti lainaisi avainta. Myyjä vastasi että hoidetaan nyt yksi asia kerrallaan,(jotka olivat siihen satisen palvelukokemukseni ensimmäiset sanat jotka myyjä sanoi) johon vastasin että en nyt ajatellutkaan jättää sinulle pankkikorttiani tuohon laitteeseen ja juosta vessaan. Vessassa käytyäni hymyilin ystävällisesti ja kiitin lainasta, mutta takaisin en enää mene. Tietysti asiaan vaikuttavat myös kalliit hinnat , ja se että kirppis on aika kaukana. Jos se olisi lähempänä, voisi käydä halvalla kulkemisella tsekkaamassa tarjonnan, tai jos sielä olisi erityisen halpaa, voisi matkustaa pidemmästi, ja kestää paskaa asiakaspalvelua, mutta kun nämä kaikki negatiiviset asiat laittaa yhteen, niin kyllä tässä se myyjän asiakaspalveluhaluttomuus, ja suoranainen huonous on se viimeinen niitti miksi tuo liike menetti minussa asiakkaan.
Linkkikirppis Turussa? Vai onko niin penseitä kirppiksiä enemmänkin?
Jyväskylässä ainakin kirpparilla.fi yksi vanhempi naismyyjä on tosi tyly ja aina naama norsunveellä. Tämä tosin koskee vaan asiakkaita.
Yhdesti olin jonossa siinä, niin se nainen jutteli jotain hymyssä suin sille toiselle miesomistajalle, sitten jatkoi mun ja muiden palvelemista irvistellen. Miksi pitää olla töissä tuolla jos vihaa sitä niin paljon...
En tosin ole lopettanut täällä käymistä tämän takia. Ne omistajamiehet ovat ainakin tosi mukavia :)
Jos se nainen on töissä siellä iskeäkseen toisen niistä omistaja miehistä?
Hahaa :D :D Tosiaan, ehkä näin onkin. Tosin sellaisella naamalla ei taideta paljoa iskeä ketään :)
Tietyissä partureissa olen lopettanut käymässä, koska asiakkaalle varataan 15 min aika miesten hiustenleikkuun ja hutiloidaan miten sattuu. Ei siitä oikeen 35€ viitsi maksaa.
Helsingin Somsolassa on tyly omistaja-myyjä. Tuo nainen kyttää kylmä ilme kasvoillaan ja kaupittelee kaikkea mahdollista (ja tietysti kallista). Olen käynyt muutaman kerran ja aina sama juttu. Enää en mene, kun en saa rauhassa katsella. En ole koskaan varastanut enkä varasta, enkä myöskään näytä epäsiistiltä tai köyhältä. Jos tulen liikkeeseen, haluan katsella rauhassa ja pyydän apua tarvittaessa.
en käy kaupassa jossa olen varas niin kauan kun toisin todistan.
Lounasravintola menee heti mustalle listalle, jos lounas maksaa enemmän kuin lounaskortin maksimiveloitus. En vaan jaksa maksaa kahdella eri kortilla, varsinkin jos pitäisi omalla kortilla maksaa esimerkiksi 0,30 euroa ylimääräistä. Ei mitään järkeä!
En tykkää käydä enää ruokakaupassa, joten tilaan viikon ruuat kotiinkuljetuksena. Todella helppoa ja mukavaa ja tulee säästettyä, kun jää heräteostokset ostamatta.
Vierailija kirjoitti:
Sehän on tyypillistä suomalaisessa asiakaspalvelussa, että anteeksi ei pyydetä. Olen itse asunut jenkeissä yli kymmenen vuotta ja voin sanoa että suomalainen ei osaa palvella. Täällä ei ensinnäkään tarpeeksi jos ollenkaan kouluteta asiakaspalveluun ja sivistymättömyys rehottaa kuin rikkaruohot penkissä. Olen tosi pettynyt ja ihmettelen tätä kuinka voi olla niin alaarvoista ja röyhkeää käyttäytymistä. Olen nykyään alkanut tekemään valituksia niistä asiakaspalvelijoista joiden olen katsonut sen ansainneen. Niimpä siskot ei muuta kuin valitatte huonosta palvelusta se näyttää olevan ainoa tie edes herättää tämä asia eloon.
Enpä ole huomannut, enkä myöskään saanut huonoa palvelua käytännössä koskaan. Toisille taas tuntuu osuvan kohdalle jatkuvasti, siihen on varmaan jokin syy...
En enää käytä taksia aamulennolle lähtiessäni, vaan menen omalla autolla. On ollut mm. viinalta haiseva kuski, joka ajoi tajuttoman hiljaa lähes keskiviivan päällä. Toinen pahimmista oli rasistisia kommentteja heittävä kuski, joka oli lähdössä kehää väärään suuntaan. Piti opastaa missä päin on lentokenttä.