Suunnittelematon raskaus - mihin päädyitte?

Mä luulen että kumpikin vaihtoehto vainoaa, jos sen valitsee vastoin omaa sisäistä vaistoaan.

Jos abortoi lapsen joka olisi tulossa teininä, poikaystävän kanssa jota todella ei näe elämänkumppaninaan ja lastensa isänä, abortti on varmasti kaikkein viisain valinta siinä tilanteessa.

Ja jos on huonossa suhteessa tai ei ikinä haluaisikaan lapsia, ja joutuu muiden painostamaksi siinä, lapsen saaminen siihen on huono idea.

Mutta kun vauva on tulossa kahdelle aikuiselle hyvään parisuhteeseen ja vakiintuneeseen elämäntilanteeseen, ja vielä kun on joskus ajateltu hankkia lapsia, niin sitä on vaikea perustella itselleen. Eikä minusta pitäisi olla tarvettakaan, silloinhan vauva on tulossa sellaiseen perheeseen minne pitääkun. Vähän vain etuajassa.

Lapsen saaminen on niin valtava asia, ettei siitä edes voi olla tarpeeksi tietoa ja kokemusta ennen kuin se on tehty. Se on yksi niitä asioita joihin täytyy vain ryhtyä aika sokean uskon ja toivon varassa.

Vauvakuume on yleensä aika hyvä merkki että aika on viimeistään kypsä.

Aborttia katuu todennäköisemmin kuin lasta.

Vierailija kirjoitti:

Miettikää pitkään ja hartaasti jos aiotte keskeyttää raskauden. Me teimme niin opiskeluaikana, kuin koimme että ensin pitäisi valmistua ja saada työpaikat ja talous kuntoon. Keskeytimme, vaikka tiesimme joskus myöhemmin haluavamme perheen. Tapauksesta on lähes 20 vuotta aikaa ja se päätös piinaa minua edelleen. Kun kolmekymppisinä sitten viimein olimme niin sanotusti valmiita saamaan lapsen, se ei ollutkaan niin helppoa. Aiemmin tehty abortti saattoi vaikuttaa sekin. Ensimmäisen lapsen saamiseen meni 6 vuotta.

Täällä sama kohtalo...

Kunhan pääsin yli syvästä järkytyksestä ja epäuskosta, en varsinaisesti löytänyt syitä keskeyttää raskautta. Puolisoni on riemuissaan, itse olen vielä vähän kauhuissani, mutta tällä mennään ja toivotaan että kaikki menee hyvin.

Ap täällä taas. Viime päivinä on ahdistanut ja stressannut tämä asia. Toki oon myös ollut viikon kuumeessa ja flunssassa kotona, olo on kuin "seinähullulla". En oo puhunut tästä asiasta kellekkään. En tiedä viitsinkö edes, kun ei vielä tiedä miten tässä käy. Varasin ajan neuvolaan, jonne mennään puhumaan vaihtoehdoista.

Jos lapsi on kerran nyt tulollansa, ja lapsi olisi jossakin kohden toiveissa, miksi hän ei voisi tulla jo nyt? Itse ajattelisin, että kun siellä on jo uniikki yksilönsä aluillaan, olisi julmaa ajatella liiaksi "järjellä". Etenkin kun teillä on asiat noinkin hyvin. Itse en hannaisi tuossa kohden, vaikka olisinkin suunnitellut haluavani lapsia vasta kun olen vakitöissä jne. Miettisin, miten edetään kohti tavoitteita yhdessä lapsen kanssa.

Niin... En tiedä onko normaalia stressata tästä näin paljon. 6 päivää vasta plussauksesta. Onhan tää vieläkin aika shokki, kun ehkäisyn piti olla kunnossa. Toisaalta kun en oo päässyt puhumaan kellekkään tästä, niin varmaan sekin vaikuttaa. Mies tekee pitkää työpäivää ja mä oon maannut kotona sairaana koko tän ajan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos pitää ei-toivotun vahinkolapsen niin on syytä aina muistaa, että lapsi ei ole itse päättänyt syntymästään, eikä ole siihen voinut itse vaikuttaa. Tätä ei siis saa kostaa lapselle millään tavalla. Itse synnyin ei-toivottuna lapsena tuohon aikaan iäkkäiksi katsotuiksi vanhemmille ja aivan selvästi ovat elämäni aikana ikään kuin kostaneet elämänsä pilaamisen minulle. Pitkään mietin, mistä monet kokemani asiat johtuvat. Sitten sain vahingossa selville syntyneeni ei-toivottuna ja se selitti kaiken. Itse en halua koskaan lapsia ja elän selibaatissa todennäköisesti loppuelämäni, joten ei vahinkoraskaudestakaan onneksi pelkoa ole.

Tämä. Itsekkin olen ollut vahinko lapsi. Vanhempani olivat kyllä naimisissa ja mulla oli isosisko, mutta itse en ollut suunniteltu. Äiti paljasti ollessani jo täysi-ikänen sanoneensa kätilöille heidän vievän minut pois, koska ei halunnut minua.

Vaikka vahinkoraskaus onkin, niin ei se silti tarkoita etteikö lapsi voisi olla rakastettu.

Lisää kokemuksia?