Suunnittelematon raskaus - mihin päädyitte?

Ensinnäkin, tilanteesi on, että olet raskaudessasi alussa. Tosiasia on, että et vielä tietä, miten raskaus etenee eli et voi vielä olla varma, saatteko edes lasta. No mutta, jokatapauksessa, jos raskaus etenisi normaalisti, lapsen kanssa tulee aina huomioida, että ajankäyttö ja ylipäänsä elämä menee kyllä uusiksi. Lapset ovat ihania, ja olen samaa mieltä yhden kirjoittajan kanssa, että läheskään kaikki eivät ole valmiita vanhemmuuteen vaan kasvavat siihen. Minulle kävi juurikin näin. Mutta tahtoa täytyy löytyä, ja sydäntä. Jos päättää pitää lapsen, ei ole hänen vikansa, jos aikuisella on ongelmia sopeutua lapsiarkeen. Jos aikuiselle niitä ongelmia ilmaantuu, hänen täytyy työstää ongelmiaan jollakin tavalla, mutta lapsi ei siitä saisi kärsiä.

Voimia päätökseen. Itse uskon, että kaikesta selviää aina, oli päätös mikä tahansa. Ei helpolla, mutta selviää kuitenkin.

Pidin lapsen ja kadun edelleen vuosien jälkeen. Elämä meni hukkaan ja terveys pilalle. En tehnyt aborttia, kun mies niin kovasti lasta toivoi ja kaikki sanoivat että kyllä siihen äitiyteen kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Halutaan kuitenkin jonain päivänä lapsia. En tiedä onko nyt oikea aika ja ollaanko me valmiita vanhemmiksi. Mistä sellasenki voi tietää? Meillä on vakaa ja hyvä parisuhde, miehellä vakityö ja itsellä korkeakoulu loppusuoralla.

Ap

No jos aina vaan ajattelee että milloin olisi hyvä aika niin se ei tulekaan. Ehdottaisin teidän tapauksessa jatkaa raskautta. Teillä on hyvä tilanne juuri nyt ja yllättäen joku muu päättänytkin tulla elämäänne. Minulla oli kaksi vuotta ollut kuparikierukka mutta tulin silti raskaaksi. En ole katunut tuon pikkuisen syntymää vaikka se meille molemmille järkytys olikin. ❤

Vierailija kirjoitti:

Pidin lapsen ja kadun edelleen vuosien jälkeen. Elämä meni hukkaan ja terveys pilalle. En tehnyt aborttia, kun mies niin kovasti lasta toivoi ja kaikki sanoivat että kyllä siihen äitiyteen kasvaa.

Mä luilen että olen sun kommentteja lukenut muistakin ketjuista. Mä olen todella pahoillani, uskon kyllä että sun ei olisikaan pitänyt tehdä lapsia. Jos sulta olisi kysytty ennen raskautta, oletko sielusi silmin nähnyt itsesi joskus onnellisena perheenäitinä, olisit varmaankin sanonut ei.

Tästä ja kai pitää päätelöä että päätöstä ei siis pidäkään tehdä sen mukaan mitä kuvittelee että kuuluisi tehdä ja tuntea, eikä sen mukaan mitä muut haluaa. Jos lapsen saaminen tuntuu itsestä ihan väärältä, silloin pitää uskoa vaistoaan eikä ryhtyä siihen. Ja tietysti kyetä ottaa vastaan seuraukset niinkin päin, että mies haluaa lapsia niin paljon että eroaa ja tekee niitä jonkun muun kanssa. Mutta oma valinta, ja on valmis seurauksiin.

Fakta on että abortista voi seurata komplikaatioita, ettei ikinä voi enää saada lapsia. Fakta on myös että parisuhde ei kestäkään lapsiperhe-elämää ja tulee ero.

Fakta on vielä sekin, että jos panostaa nyt mieheen ja lanpsettomaan elämään hänen kanssa, hän voi joskus vielä lähteäkin, ja jopa tehdä vielä lapsia jonkun muun kanssa.

Täytyy vaan miettiä, minkä asioiden kanssa pystyy elämään. Yksin ilman lapsia vai yksin lasten kanssa.

Meillä viides lapsi tulossa, ei todellakaan suunniteltu. Miehelle oli aika jo varattuna steriin ja ehkäisyn kanssa olimme mielestämme tarkkoja (kondomi). Mutta noh, jos kerran on tullakseen niin tulkoot. On näiden edellistenkin kanssa pärjätty.

hyvin erilaisessa elämäntilanteessa kuin ap tulin vahingossa raskaaksi ja huomasin tilanteen vasta ollessani kymmenennellä viikolla. olin kauhuissani. minulla ja miehelläni oli jo kaksi varhaisteini-ikäistä lasta ja haastava elämäntilanne (sairauksia ja taloudellisia ongelmia). miehenikin jopa itki, mutta ei olisi halunnut aborttiakaan. ultrassa näkyi vastaavanlainen nenä kuin veljellään... ja sitten kaikki nämä: kyllä elämä kantaa, lapsi tuo leivän mukanaan jne höpötykset. en tehnyt aborttia. kadun edelleenki vaikka rakastankin nyt viisivuotiasta lastani. elämästä tuli entistäkin vaikeampaa ja lopulta jopa päädyttiin eroon.

Mutta ap, sinulla on hyvin erilainen elämäntilanne. kuuntele ensisijaisesti kuitenkin itseäsi. itse tunnet itsesi parhaiten. ajattele mahdollisimman realistisesti. voimia päätöksen tekoon.

AP, kysymyksesi olisi voinut olla minun näppikseltäni melkein 16 vuotta sitten. Ja samanlaisen kysymyksen vauvapalstalle silloin kirjoitinkin... :-)

Meillä oli ihan sama tilanne. Olin 23v. ja mies pari vuotta vanhempi. Itselläni alle vuosi opintoja jäljellä, miehellä vähän enemmän. Yhteiseloa takana nelisen vuotta, josta suurimman osan olimme jo asuneet yhdessä.

Raskaus oli shokki ja kriisi. Mietimme siinä vaiheessa olemmeko valmiita vanhemmiksi ja myös sitä haluammeko elää yhdessä ”loppuelämämme”. Itse juttelin myös ystävieni ja siskoni kanssa ja aika pian tulin siihen tulokseen, että pidän vauvan joka tapauksessa. Mies kypsyi asiaan hitaammin mutta jo muutaman viikon jälkeen hän oli sitoutunut ja mukana tulevaisuuden suunnittelussa.

Meidän poikamme oli ensimmäinen ystäväpiirissä ja ensimmäinen serkkukin molempien puolelta, meillä ei kummallakaan ollut mitään kokemusta lapsista eikä minkäänlaista vauvakuumetta koskaan. Mutta kun vauva syntyi, oli hän heti meidän. Osaisimme hoivata ja elää vauvan kanssa vaistomaisesti ja elämä muuttui - mutta kumpikaan ei kaivannut mitään muuta.

Raskausaikana sain paljon tukea opintojen suorittamiseen ja sainkin diplomityön valmiiksi ja valmistuin kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Se oli todellakin tärkeä juttu, koska vauvan synnyttyä ajatukset olivat 100% kaikkialla muualla kuin opiskelu- tai työasioissa. Yritä sinäkin - jos vaan mahdollista - valmistua ennen äitiyslomaa! Se kannattaa.

Oma tarinani tapahtui taloudellisesti hyvään aikaan. Vuosituhannen vaihteessa meidät teekkarit suorastaan haettiin töihin koulun penkiltä ja itsekin olin tehnyt töitä opintojen ohessa koko opiskeluajan. Tämä vaikutti tietysti siihen, että äitiyspäivärahani oli ihan Ok. Lisäksi työllistyin uudelleen heti äitiysloman jälkeen ja pääsin hyvin ”uraputkeen”. Eli yllätysraskaus ei vaikuttanut taloudellisesti loppuelämään mitenkään negatiivisesti. Olen kaikkien lasten välissä olut itse töissä vuoden-pari ja sillä aikaa lapset isän kanssa kotihoidossa ja/tai päiväkodissa.

Toisen lapsen halusimme sitten yllättäen aika pian esikoisen jälkeen, ei napannut ilman hormoneja. Sama kolmannen lapsen kohdalla. Neljäs olikin sitten (taas) ihana yllätys ja nyt meillä siis on neljä lasta 6-15v. ja elämä hyvällä mallilla. Molemmilla vakaat työt, itselläni erittäin antoisa ja haastava ammatti, josta vuositulot 90000 euroa (mainitsen tämän siksi, koska niin moni ”sääli” aikanaan ”liian nuorta äitiä” joka antaa kaiken valu hukkaan...). Lapset hyvinvoivia ja koulu ja harrastukset menevät hienosti. Sisarukset ovat iso rikkaus toisilleen. Matkustelemme kotimaassa ja kerran-pari vuodessa ulkomailla, elämä on aika lailla sellaista kuin voisi haaveillakin.

Jos lapsen tietää jossain vaiheessa haluavansa ja on vakaa parisuhde ja talous edes jollain mallilla, niin en itse lähtisi aborttiin. Sitten jos ylipäätään on epävarma haluaako lapsia koskaan, sitten kannattaa harkita tarkkaan.

Ikinä ei ole hyvä aika, varsinkin nuorena tuntuu että kaikki on vielä "kesken" lapsen tulla.. Jos kerran olette lapsia suunnitelleet, niin miksi tekisit abortin? Myös se on päätös jonka kanssa elät loppuelämäsi. Mulle se olisi raskaampi taakka kuin lapsesta huolehtiminen.. Ehdottomasti olen vapaan abortin kannalla, mutta kyllä se silti murha on. Anteeksi vaan kaikille sen läpikäyneille..

Vierailija kirjoitti:

Halutaan kuitenkin jonain päivänä lapsia. En tiedä onko nyt oikea aika ja ollaanko me valmiita vanhemmiksi. Mistä sellasenki voi tietää? Meillä on vakaa ja hyvä parisuhde, miehellä vakityö ja itsellä korkeakoulu loppusuoralla.

Ap

Jos yhtään lohduttaa niin täydellistä aikaa ei koskaan tule. Aina voisi olla vielä korkeampi palkka, vielä isompi asunto jne. Eli päätöstä ei kannata tehdä vain ulkoisen elämäntilanteen perusteella, ja toisaalta usein aika kaoottisistakin alkuolosuhteista voi tulla ihan hyvinvoivia lapsia. Minun silmääni tilanteenne on oikein hyvä - vanhempien keskinäinen suhde on se tärkein, enkä usko että urallesi on sinällään väliä vaikka valmistumisesi nyt viivästyisi 1-2 vuotta. Lopputyötä voi kirjoittaa ja luennoilla käydä rauhallisen vauvan kanssa, ja jos vauva on levottomampi ja kaipaat opiskeluaikaa päivisin, palkkaat jonkun hoitajan kärryttelemään hänen kanssaan. Asioilla on tapana järjestyä, tärkeintä lienee tunnetko olevasi henkisesti valmis. Viisautta päätöksentekoon! Lapsi muuttaa elämää monella tapaa, mutta omasta kokemuksestani aina parempaan.

Jos olet ap ajatellut että haluat lapsia joskus, niin en oikeastaan usko että pystyt aborttiin. Varmaan tiedätkin sen jo, mutta ehkä mies on ollut kovin järkyttynyt ja sinua pelottaa, jos hän ei haluaisikaan vauvaa.

Älä kuitenkaan sen anna vaikuttaa ja panikoida sinua, miehillä kestää kauemmin hyväksyä se vanhemmuus, kuulemma voi johtua siitä että naisella on se vauva niin fyysisesti jo konkreettinen ennen kuin se miehelle konkretisoituu.

Ainahan voi käydä ettei mies sitten haluakaan perhe-elämää, mutta valitettavasti niin on käynyt joskus vaikka lapsi olisi suunniteltukin. Et voi valitettavasti nyt pelata varman päälle, vain aika näyttää.

Minä myös molemmat kokenut. Aikoinaan kierukka petti (imetin lisäksi) ja raskaus todettiin sattumalta joskus puolen välin tietämillä. Lapsi pidettiin, vaikka tuolloinen puoliso sitä vastusti.

Toinen yllätysraskaus noin 10vuoden päästä ja tämä keskeytettiin koska lasten ikäero olisi tullut olemaan noin vuosi. Tämä keskeytys oli mielestäni turha (jälkeenpäin ajatellen) ja aikoinaan veikin sen työstäminen psyykkisiä voimavaroja paljon.

Me emmittiin pitkään lapsen tekoa ja sain vasta kun olin 35, vakityöt, omakotitalo. Ei se ollut yhtään sen parempi vaihtoehto. En saanut enää enempää lapsia kun ikä. Ero tuli joka tapauksessa, ikä ei ole mikään tae että suhde kestää lapsiarjen. Nyt on uran kannalta uusi ongelma, 50 v olisi viimeinen hetki kun vielä voisi tehdä uraliikkeen ja vaihtaa paikkaa, mutten voi muuttaa koska teinin koulu ja kaverit. Kun hän lähtee kotoa on minun urani kannalta myöhäistä koska ikä. Jos olisin saanut lapsen edes alle 30 olisi parempi. Oltaisiin uuden miehen kanssa kaksin, omakotitalon voisi myydä ja muuttaa kerrostaloon, voisin tehdä pidempääkin työmatkaa tai asua viikot työpaikkakunnalla.

Että niin tai näin, ei täydellistä hetkeä ole.

Olen elämässä surrut syvästi vain lapsia joita en saanut, en niitä jotka sain. He ovat suuri onni.

Jos haluat lapsia ja elämäntilanne on hyvä, kannattaa ehdottomasti pitää lapsi. Aborttia katuisit ja kohta olisitte hankkiutumassa raskaaksi. Raskaaksi tulo ei myöskään ole aina helppoa, vaikka nyt ”vahinko” onkin tapahtunut. Kuuntele sydäntäsi; mitä tunteita vauvan saaminen herättää? Kuulostaa siltä, että tilanne on täydellinen lapsen syntyä ja olisitte hyviä vanhempia.

Kiitos vastauksista. Oon tässä nyt miettinyt, että en varmaankaan pysty aborttiin. Mies sanoi, ettei painosta mua mihinkään ja lupaa olla tukena, teen mitä teen. Oli helpottavaa kun moni teistä sanoi, ettei oikeaa aikaa olekaan. Onhan tässä vielä aikaa miettiä.

Pidimme, koska olisimme kuitenkin halunneet lapsia joskus, mutta ei vain vielä. Ei ole elossa valittamista, päinvastoin

Tuolla tuo ylläri pimputtelee pianoa. Eli hänet pidettiin ja emme ole katuneet päivääkään. Poika sai myöhemmin pari sisarusta kun huomattiin, että perhe-elämä ja lapset on hyvä ja meille sopiva juttu.

Miettikää pitkään ja hartaasti jos aiotte keskeyttää raskauden. Me teimme niin opiskeluaikana, kuin koimme että ensin pitäisi valmistua ja saada työpaikat ja talous kuntoon. Keskeytimme, vaikka tiesimme joskus myöhemmin haluavamme perheen. Tapauksesta on lähes 20 vuotta aikaa ja se päätös piinaa minua edelleen. Kun kolmekymppisinä sitten viimein olimme niin sanotusti valmiita saamaan lapsen, se ei ollutkaan niin helppoa. Aiemmin tehty abortti saattoi vaikuttaa sekin. Ensimmäisen lapsen saamiseen meni 6 vuotta.

Ei tuossa ole mitään miettimistä. Olet saamassa lapsen. Abortit on luotu vain sekoittamaan raskaana olevien päitä