Lue keskustelun säännöt.
Miten auttaa itsensä pois masennuksesta, kun ei halua ulkopuolista apua?
08.03.2018 |
Luulen että minulla on lievä masennus. Jouduin päivittäin tekemään töitä, etten vaipuisi liian syvälle alakuloon ja jäisi sängyn pohjalle makaamaan.
Voinko psyykata itseni onnelliseksi? Ei ole oikein ketään kelle puhua. En haluaisi ulkopuolista apua.
Kommentit (22)
Mä en ainakaan yksin pystynyt parantumaan masennuksesta. Se alkoi aikanaan lievänä, mutta koska en uskaltanut hakea apua, en oikeastaan edes uskaltanut myöntää itselleni että mulla on masennus, se kasvoi koko ajan isommaksi ja lopulta johti siihen pisteeseen että yritin itsemurhaa. Onneksi tuon jälkeen sain hoitosuhteen ja aloitettiin lääkitys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perusasiat kuntoon: rytmi, ruokailut, uni, liikunta, sosiaalisuus.
Masennusta aiheuttavien asioiden käsittely itsenäisesti esimerkiksi kirjallisuuden avulla.
Totta, että ajatuksiaan on vaikea yksin saada käännettyä pois negatiivisyydestä ja siitä, että pitää itseään huonona, mutta silti kannattaa niin aktiivisesti tehdä eli kääntää negatiivisten ajatusten alas päin vievä kierre toisinpäin, ylös päin johtavaksi. Huonot ajatukset ruokkivat kierrettä, mutta niin tekevät hyvätkin!
Minulla toimii myös niin yksinkertainen asia kuin vitamiini-hivenaine-valmisteen käyttö, ympäri vuoden. Kuulemma kaikki pitäisi saada "terveellisestä ja monipuolisesta" ruoasta, mutta aika monella tuollaista ruokavaliota ei ole, varsinkaan v äsyneillä ja ahdistuneilla.
ala hymyillä. Tai pidä kynää poikittain suussa, että hymyn tekevät lihakset joutuvat liikkeeseen.
Elimistö reagoi tähän niin, että ahaa, tuolla on naama virneessä, se on siis onnellinen.
Itse harjoitan tätä päivittäin työmatkan ajan. Kuljen siis omalla autolla... Naama virneessä vaikka väkisin. Kyllä se vaikuttaa. Ja on tähän tutkimustietoakin taustalla.
Suosittelen hakemaan ajoissa apua. Itselläni alkoi masennus juuri noin. Yritin tsempata ja psyykata itseäni. Ajan mittaan kuormituin kokoajan lisää ja tilanne syveni. Nyt olen ollut viime kesästä saakka sairauslomalla, diagnoosina vaikea masennus. Psykoottisiakin oireita on ollut ja itsemurhayritys. Eli hae apua ajoissa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ala hymyillä. Tai pidä kynää poikittain suussa, että hymyn tekevät lihakset joutuvat liikkeeseen.
Elimistö reagoi tähän niin, että ahaa, tuolla on naama virneessä, se on siis onnellinen.
Itse harjoitan tätä päivittäin työmatkan ajan. Kuljen siis omalla autolla... Naama virneessä vaikka väkisin. Kyllä se vaikuttaa. Ja on tähän tutkimustietoakin taustalla.
Itse asiassa nuo tutkimukset on aika vakuuttavasti kumottu, esim. https://www.sciencealert.com/two-more-classic-psychology-studies-just-f…
Mutta tietysti jos koet että siitä on apua, niin sun kannattaa jatkaa :)
Ap, kannatan ruokavalio, liikunta, ym. elämäntapojen kautta mielialaan vaikuttamista sekä sen tutkimista, mikä ajattelussasi saattaisi aiheuttaa masennusta. Oletko ylikriittinen/vaativa itseäsi kohtaan? Koetko itsesi huonommaksi kuin muut?
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen hakemaan ajoissa apua. Itselläni alkoi masennus juuri noin. Yritin tsempata ja psyykata itseäni. Ajan mittaan kuormituin kokoajan lisää ja tilanne syveni. Nyt olen ollut viime kesästä saakka sairauslomalla, diagnoosina vaikea masennus. Psykoottisiakin oireita on ollut ja itsemurhayritys. Eli hae apua ajoissa!
Omalla kohdallani haitallisin tekijä masennuksen hoidossa on ollut avun hakeminen. Muuta apua ei saa kuin lääkkeitä ja niistäkin olo vain huononi ja tuli inhottavia sivuoireita. Lisäksi tunnen itseni todella arvottomaksi, kun mikään taho ei halua auttaa mua, vaikka oon avoimesti kertonut pahasta olosta, itsemurhasuunnitelmista yms.
ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ala hymyillä. Tai pidä kynää poikittain suussa, että hymyn tekevät lihakset joutuvat liikkeeseen.
Elimistö reagoi tähän niin, että ahaa, tuolla on naama virneessä, se on siis onnellinen.
Itse harjoitan tätä päivittäin työmatkan ajan. Kuljen siis omalla autolla... Naama virneessä vaikka väkisin. Kyllä se vaikuttaa. Ja on tähän tutkimustietoakin taustalla.
Lievässä masennuksessa tuo auttaakin, samalla kannattaa joka aamu sanoa itselleen, että tänään vielä jaksan ja tämä on hyvä päivä, sitten vaan hymy huulille ja menoksi.
Eli pitää pakottaa itsensä positiivisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen hakemaan ajoissa apua. Itselläni alkoi masennus juuri noin. Yritin tsempata ja psyykata itseäni. Ajan mittaan kuormituin kokoajan lisää ja tilanne syveni. Nyt olen ollut viime kesästä saakka sairauslomalla, diagnoosina vaikea masennus. Psykoottisiakin oireita on ollut ja itsemurhayritys. Eli hae apua ajoissa!
Omalla kohdallani haitallisin tekijä masennuksen hoidossa on ollut avun hakeminen. Muuta apua ei saa kuin lääkkeitä ja niistäkin olo vain huononi ja tuli inhottavia sivuoireita. Lisäksi tunnen itseni todella arvottomaksi, kun mikään taho ei halua auttaa mua, vaikka oon avoimesti kertonut pahasta olosta, itsemurhasuunnitelmista yms.
ohis
Ikvää jos sulla on huono kokemus. Mä koen saaneeni apua tosi hyvin. Ensin varasin aja työterveyslääkäriltä, jonka kautta pääsin nopeasti psykologille ja psykiatrin konsultaatioon. Psykiatri tapasi mua kolme kertaa ja teki lähetteen psykiatrian polille, josta sain ajan viikon sisällä ja jossa olen käynyt nyt kahdesti viikossa juttelemassa. Lisäksi käyn vielä edelleen työterveyspsykologillakin säännöllisesti. Mä siis koen saaneen kyllä paljon apua ja nopeasti. Itsariyrityksen jälkeen olin psyk.osastolla kuukauden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyttää ihmiset jotka masentuneelle tuputtavat liikuntaa, eivät tajua asiasta sillon mitään.
Todella masentunut ihminen ei edes viitsi pukea ylleen vaan hiippaillee yöpaidassaan kämpässään.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää ihmiset jotka masentuneelle tuputtavat liikuntaa, eivät tajua asiasta sillon mitään.
Todella masentunut ihminen ei edes viitsi pukea ylleen vaan hiippaillee yöpaidassaan kämpässään.
Liikunnasta ON apua, mutta tietenkin masentunut tarvitsee apua päästäkseen kämpästään ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää ihmiset jotka masentuneelle tuputtavat liikuntaa, eivät tajua asiasta sillon mitään.
Todella masentunut ihminen ei edes viitsi pukea ylleen vaan hiippaillee yöpaidassaan kämpässään.
Liikunnasta ON apua, mutta tietenkin masentunut tarvitsee apua päästäkseen kämpästään ulos.
Mille useampikin psykiatri on kertonut, että liikunnasta voi olla apua lievissä masennuksissa, mutta jos vakavasti masentuneen patistaa lenkille niin vaikutus voi olla pöinvastainen. Liikunta ei vaan tunnu miltään eikä aiheuta mitään euforian tunnetta, mikä taas saattaa masentaa entisestään.
Minulle sattui liuta vastoinkäymisiä lyhyellä ajalla, joiden myötä tunsin mielialani laskevan pidemmäksi aikaa. Masennustestien mukaan kyse olisi ollut masennuksesta ja olisin saanut lääkäriltä mielialalääkityksen pahimman vaiheen yli. Vaikka ymmärrän että monelle ne ovat todellakin suuri apu enkä ole mitenkään lääkevastainen, päätin itse kieltäytyä niistä ainakin alkuun. Koin jotenkin niin selvästi, että senhetkinen huonovointisuuteni johtuu hyvin selitettävästä syystä ja kunhan saan aikaa surra, puida näitä juttuja, puhua niistä (ystävien ja psykologin kanssa) ja saada ne päässäni ojennukseen ja aikaa kuluu, uskoin vahvasti että mielialakin kääntyy nousuun. Otin sen siis vain elämääni kuuluvana alakuloisena ajanjaksona ja työstin niitä asioita paljon.
En tarkoita vähätellä kenenkään vakavasti masentuneen tuntemuksia tai oireita enkä edes väitä tietäväni miltä se tuntuu, eikä kai tuossakaan selvää rajanvetoa voi vetää lääkärikään mikä on masennusta ja mikä vain pidempiaikaista alakuloa, vaikka näköalattomuutta ja tulevaisuudentoivottomuutta itselläkin kuului tuohon ajanjaksoon. Ymmärrän miten vähättelevältä konstini voi tuntua syvässä suossa tarpovalle, mutta kerroin tämän nyt kun kysyit, kun et halua ulkopuolista apua. Että jos vaan koitat ajatella sitä sinun elämänpolkuusi kuuluvana asiana, se ei ole välttämättä loppuelämääsi määrittävä olotila. Masennus on niin yleinen asia että kaikki ainakin tunnemme jonkun, joka on ollut masentunut, joten yhden jos toisen elämänpolkuun se väistämättä kuuluu. Kuinka pitkäksi aikaa, ei voi etukäteen tietää, mutta paljon on myös sen voittaneita. Eikä se voittaminenkaan käy hetkessä, että heräät yhtenä aamuna seesteisenä, ennemmin niin että saatat tarkkailla että hmm, enpä ole viimeiseen kolmeen viikkoon ollut ihan yhtä surullinen kuin olin silloin marraskuun synkimpinä hetkinä, ja nyt tuntuu siltä että jaksaisin käydä suihkussakin. Ja sen enempää et välttämättä jaksa etkä voi, mutta seuraavana päivänä voi olla taas samanlainen parempi hetki.
Voimia nyt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenterveystalon sivuilta löytyy itsehoito-ohjelma josta voi olla apua.
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…
On se niinkin. Mulla masennus on välillä pahempi, välillä lievää kuten ap sanoo itselläänkin olevan.
Harrastan paljon liikuntaa. Olo paranee siitä jonkin verran! Tiedän kyllä mitä on, kun ei jaksa ja liikuntapaikat jo usein on masentavia, ne ihmiset, hajut, huono musiikki. Mutta tunnin jälkeen olen positiivisempi, paremmassa kunnossa vähitellen ja endorfiini kyllä toimii.
Pointti siis, että lievästi masentuneena ajatukset on joskus tosi synkkiä pitkään. Kun menen jumppaan, lenkille tms., olen jonkin aikaa valoisampi.
Toinen paha juttu on olla paljon yksin. Minulla on ystäviä, mutta eivät ehdi nähdä paljoa. Viihdyn yksinkin, mutta kun olen kauan yksin, olen todella surullinen. Kävelylenkki hyvässä seurassa auttaa paremmin kuin lääke, ainakin mua! Lääkkeet ei auttaneet, lopetin ne aikoja sitten enkä ole enää käynyt lääkärissä, joka vaan antoi reseptin.
Mua ärsyttää nää ammattiavulle neuvojat. Monilla se masennus ei edes ole mikään kertakriisi joka nipsnaps noin hoituu kunhan saa kunnollista ammattiapua. Mulla ainakin tulee aina olemaan taipumus masentua ja ihan omin keinoin mun pitää yrittää pitää mieleni järkevillä raiteilla, ei mulle niistä ammattilaisista kovin ratkaisevaa apua ole vaikka aikoinaan oon ollut ihan oikeassa terapiassakin monta vuotta. Joskus pitää vain hyväksyä se että okei, nyt masentaa ja tuntuu paskalta mutta koska tässä nyt kuitenkin eletään niin tehdään nyt sitten tänkin päivän hommat pois.
Minulla oli hoitamattomana masennusta, ihan diagnosoitu. Meni lääkkeettömästi pois, hiljalleen. Vuoden päästä totesin itselleni, että nyt alkaa pian olla normaali olo taas. Oli paskinta aikaa elämässäni, mutta ainakin opin, että Ajattele positiivisesti -tyylisten neuvojen latelu on aivan turhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää ihmiset jotka masentuneelle tuputtavat liikuntaa, eivät tajua asiasta sillon mitään.
Todella masentunut ihminen ei edes viitsi pukea ylleen vaan hiippaillee yöpaidassaan kämpässään.
Liikunnasta ON apua, mutta tietenkin masentunut tarvitsee apua päästäkseen kämpästään ulos.
Mille useampikin psykiatri on kertonut, että liikunnasta voi olla apua lievissä masennuksissa, mutta jos vakavasti masentuneen patistaa lenkille niin vaikutus voi olla pöinvastainen. Liikunta ei vaan tunnu miltään eikä aiheuta mitään euforian tunnetta, mikä taas saattaa masentaa entisestään.
Jep itsekin oon huomannut, että ns. kivat asiat kuten liikunta ja ystävien näkeminen masentavat entisestään, koska tiedän ja muistan, että niiden pitäisi tuntua hauskoilta ja piristäviltä, mutta nyt ei tunnu miltään
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää ihmiset jotka masentuneelle tuputtavat liikuntaa, eivät tajua asiasta sillon mitään.
Todella masentunut ihminen ei edes viitsi pukea ylleen vaan hiippaillee yöpaidassaan kämpässään.
Liikunnasta ON apua, mutta tietenkin masentunut tarvitsee apua päästäkseen kämpästään ulos.
Mille useampikin psykiatri on kertonut, että liikunnasta voi olla apua lievissä masennuksissa, mutta jos vakavasti masentuneen patistaa lenkille niin vaikutus voi olla pöinvastainen. Liikunta ei vaan tunnu miltään eikä aiheuta mitään euforian tunnetta, mikä taas saattaa masentaa entisestään.
Liikunta ei tietenkään ole ainoa tai ensisijainen apu vaikeaan masennukseen, mutta se on erittäin hyvä apuväline siinä vaiheessa kun toipuminen on lähtenyt käyntiin. Liikunnasta ja varsinkin ulkoilmasta on hyötyä silloinkin, kun siitä ei tule mitään euforiaa.
En tiiä, mulla on tässä ihan sama tilanne. Nyt on vähän helpompi olo kun oon ollut aamun töissä. Että kun saa itsensä liikkeelle niin mulla näköjään helpotti sillä ihan kohtalaisesti. Ehkä positiivisiin asioihin, ihan pieniinkin, keskittyminen voisi auttaa. Elämän ilot ja nautinnot on lopulta ihan missä vaan elämäntilanteessa aika pieniä asioita. Tällä hetkellä nautiskelen rauhassa "aamu"kahvia ihan, nautinto tämäkin.